F32-33 Masennustila

Masennustila on useista eri oireista koostuva häiriö, joista yksi on masentunut mieliala. Suru tai masentunut mieliala ovat normaaleja reaktiota menetykseen. Kun mukana on tiettyjä muita oireita, ja kun oireet jatkuvat riittävän kauan, kyseessä on masennustila.

Masennustilalle tyypillisiä oireita ovat masentuneen mielialan ohella esiintyvät mielihyväntunteiden voimakas lasku, yleensä kiinnostuksen häviäminen asioista, keskittymiskyvyttömyys, päättämättömyys, muistivaikeudet, alemmuuden ja arvottomuuden tunteet, korostuneet syyllisyydentunteet, toivottomuuden tunteet, ajatusten keskittyminen kuolemaan ja itsetuhoon, univaikeudet, ruokahaluttomuus ja henkinen ja fyysinen hidastuminen tai kiihtymys. Kaikilla masennustilasta kärsivillä ei esiinny kaikkia ylläkuvattuja oireita, mutta masennustilan diagnoosi edellyttää usean oireen samanaikaista esiintymistä yli kahden viikon ajan.

Joskus masennustilaan voi myös liittyä liikaunisuutta ja ruokahalun lisääntyminen. Mikäli masennustila on hyvin vaikea-asteinen, voi myös todellisuudentaju häiriintyä, mikä yleensä ilmenee erilaisina sisällöltään voimakkaan synkkinä harhaluuloina. Epämääräiset ruumiilliset kiputilat ja vaivat joille ei ole fyysistä syytä ovat tavallisia.

Masennustila muuttaa ihmisen suhdetta ympäristöönsä: masentunut lamaantuu ja eristäytyy normaaleista elämänkuvioistaan. Useimmiten masennus haittaa ihmissuhteita, perhe-elämää ja työntekoa. Vakavasti masentunut tarvitsee lääketieteellistä apua.

Joskus masentuneisuutta ilmenee korostetusti pimeänä vuodenaikana, eikä juuri lainkaan muulloin. Tällöin puhutaan kaamosmasennuksesta. Kaamosmasennus on harvoin kovin vaikea-asteista, mutta siitä kärsivän elämää alakuloisuus, väsymys, lisääntynyt unentarve ja ruokahalun lisääntyminen haittaavat.

Masennus voi puhjeta missä iässä tai elämänvaiheessa tahansa. Eniten vakavaa masennusta sairastetaan keski-iässä. Naisilla masennus on kaksi kertaa miehiä yleisemmin. Joka viidennellä suomalaisella on vaara sairastua masennukseen elämänsä aikana. Masennustila alkaa tyypillisesti vaikeiden elämäntapahtumien ja menetysten yhteydessä, mutta se voi myös alkaa tavanomaisessakin elämänvaiheessa. Joillakin on masennukseen perinnöllistä taipumusta. Myös varhaislapsuuden vahingolliset kokemukset – erityisesti erot ja menetykset - voivat todennäköisesti aiheuttaa masennusalttiutta.

Hoito

Masennustilaa voidaan hoitaa useilla eri tavoilla. Päähoitolinjat ovat biologiset ja psykologiset hoidot. Biologisia hoitoja ovat lääkehoito, kirkasvalohoito ja nukutuksessa annettava sähköhoito. Psykologisia hoitoja taas ovat psykoterapiat. Menetelmiä voidaan yhdistellä tai niitä voidaan käyttää yksinään. Hoitomuodon valintaa ohjaavat sekä masennuksen vaikeusaste että eri hoitomuotojen saatavuus.

Masennuslääkkeet auttavat yleensä hyvin keskivaikeasta ja vaikeasta masennuksesta kärsiviä potilaita. Viime vuosina markkinoille on tullut useita tehokkaita masennuslääkkeitä, joilla on vähän sivuvaikutuksia. Kaamosmasennusta voidaan tehokkaasti hoitaa ja ehkäistä kirkasvalohoidolla ja liikunnalla. Vaikeimmissa masennustiloissa voidaan käyttää myös aivojen sähköhoitoa, jota annetaan yleisanestesiassa (eli nukutuksessa).

Masennustilojen hoidossa käytetään myös psykologisia hoitomuotoja, kuten psykoterapiaa. Psykoterapioista eniten näyttöä masennuksen hoidossa on ns. kognitiivispohjaisilla psykoterapioilla. Psykoterapiat auttavat yleensä lievistä ja keskivaikeista masennustiloista kärsiviä, mikäli masentunut on terapiaan riittävän motivoitunut.

Masennustilojen hoito alkaa terveyskeskuksista, joissa suurin osa potilaista toipuu lääkehoidolla, sekä tarjolla olevilla lyhyillä terapeuttisilla keskusteluilla. Mikäli tämä ei riitä, potilas lähetetään erikoissairaanhoitoon, jossa on käytettävissä laaja kirjo psykoterapioita, monimutkaisempia lääkehoitoja, sekä sähköhoito.

Katso masennuksesta ja sen hoidettavuudesta video "Minulla oli musta koira, sen nimi oli masennus" (WHO, käännös Suomen Mielenterveysseura).

 

 Tietoa verkossa