Mistä syömishäiriössä on kyse

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​Syömishäiriöt ovat mielenterveyden häiriöitä, joihin liittyy poikkeavan syömiskäyttäytymisen lisäksi myös sairastuneen psyykkisen, fyysisen ja sosiaalisen toimintakyvyn häiriintyminen, joka rajoittaa sairastuneen elämää monin eri tavoin. Tämän lisäksi syömishäiriö vaikuttaa huomattavasti myös sairastuneen lähipiiriin. Yhden sairaudesta kärsii iso joukko.

Etenkin tytöillä ja nuorilla naisilla syömishäiriöt ovat melko tavallisia mielenterveyshäiriötä. Reilu 7 % suomalaisnaisista on sairastanut jotain syömishäiriötä ​30 ikävuoteen mennessä. Niitä esiintyy myös pojilla ja miehillä todennäköisesti enemmän kuin on ajateltu, sillä heillä oirekuva tunnistetaan terveydenhuollossa huonommin. Syömishäiriöön sairastutaan tavallisimmin keskimäärin 12-24-vuotiaana. Toinen sairastumisen huonosti tunnettu riski-ikä naisilla on menopaussia edeltävä aika. On arvioitu, että lapsuusiässä sairastuneista tyttöjä ja poikia on suurin piirtein yhtä paljon. Teini-iässä tyttöjen osuus sairastuneista nousee kymmenkertaiseksi poikiin nähden. Vaikka anoreksia saakin usein julkisuudessa eniten huomiota, yleisin syömishäiriö väestössä on epätyypillinen syömishäiriö. Niistä tavallisin on ahmintahäiriö eli BED.

Syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia. Syömishäiriöihin liittyy merkittävää ylikuolleisuutta: Anoreksiassa kuolemanriski on kuusinkertainen muuhun samanikäiseen väestöön nähden, bulimiassa kolminkertainen ja ahmintahäiriössä kaksinkertainen. Suurin yksittäinen kuolemansyy syömishäiriöpotilailla on itsemurha. Muita kuolemansyitä ovat tapaturmat sekä sydän- ja verenkiertoelinsairauksiin ja diabetekseen liittyvät kuolemat.


 Mitä syömishäiriöt ovat?

Anoreksia eli laihuushäiriö

Anoreksian ydinoire on voimakas lihomisen pelko. Sairastunut laihtuu huomattavasti suhteessa lähtöpainoon ja hänen painotavoitteensa on epärealistisen alhainen. Laihtuminen syödyn ruuan määrää vähentäen, laatua kaventaen ja usein myös liikaa liikkuen (pakkoliikunta) suhteessa saatuun energiamäärään on itseaiheutettua. Suurella osalla anoreksiaa sairastavista esiintyy voimakasta elimellistä sairaudentunnottomuutta – kyvyttömyyttä tunnistaa ongelmat psyykkisessä ja fyysisessä tilassa - etenkin sairauden alkuvaiheessa. Anoreksiasta tunnetaan kaksi tyyppiä, rajoittava sekä ahmimis-tyhjentäytymistyyppinen anoreksia. Ensiksi mainitussa sairastunut kontrolloi painoaan syömällä hyvin vähän ja usein myös liikkumalla pakonomaisesti. Muita tapoja päästä eroon saadusta energiasta ei esiinny. Jälkimmäisessä itsensä nälkiinnyttäminen päättyy ahmimiseen, joka tässä tapauksessa on hyvin subjektiivista (kts. taulukko alla). Tämän jälkeen sairastunut yrittää päästä eroon saadusta energiasta tyhjentäytymällä esimerkiksi oksentaen tai ulostuslääkkeitä käyttäen. Kaikilla anoreksiaa sairastavilla ei esiinny tyhjentäytymiskäyttäytymistä tai pakkoliikuntaa.

Bulimia eli ahmimishäiriö

Bulimiassa sairastunut pelkää sairaanloisesti lihomista, vaikka ei välttämättä ole alipainoinen. Mieltä hallitsee syömisen ajattelu sekä pakonomainen tarve syödä, ja kun se tyydytetään seuraa syyllisyys ja tyhjentäytyminen. Näin elämää hallitsee ahmimisen ja tyhjentäytymisen kierre. Sairastunut hallitsee painoaan rajoittamalla syömistä ajoittain, oksentamalla tai käyttämällä väärin lääkkeitä.

Jos olet huolissasi läheisesi rajoittavasta oireilusta tai painon laskusta, voit pyytää häntä tekemään SCOFF-seulontatestin. Kaksi kyllä-vastausta viidestä riittää herättämään epäilyn syömishäiriöstä. On muistettava, että kasvuikäisillä syömishäiriöepäilyyn ei tarvita painon laskua vaan kasvun taittuminen tai pysähtyminen on aina tutkittava.

Ahmintahäiriö eli Binge Eating Disorder (=BED)

Sairastuneen elämää hallitsevat toistuvat ahmintakohtaukset, joissa hän syö suuria määriä ruokaa eikä kykene lopettamaan syömistään. Ahmintakohtaus tapahtuu yleensä salassa. Ahminnasta seuraa voimakas syyllisyyden tunto ja ahdistus, joka johtaa suunnitelmaan tai yritykseen laihduttaa. Laihdutuskuuri katkeaa kuitenkin ahmimistarpeeseen, ja ahminnan noidankehä on valmis. Ahmintahäiriöstä kärsiville on tyypillistä, että he ovat toistuvasti testanneet erilaisia laihdutuskuureja, dieettejä ja syömisen rajoittamista eri muodoissaan.

 

Ahmimisen eri muodot:

Subjektiivinen ahminta Objektiivinen ahminta Ylensyönti
Henkilö kokee menettäneensä syömisen hallinnan syömällä enemmän kuin oli suunnitellut, vaikka syöty ruokamäärä on pieni tai tavanomainen (esimerkiksi normaali kouluruoka-annos, ylimääräinen leipäpala, jälkiruoka). Henkilö syö kohtauksenomaisesti suuren määrän ruokaa eikä pysty lopettamaan syömistä ennen kuin kaikki tarjolla oleva on syöty. Syöminen on toistuvasti hallitsematonta. Henkilö syö kerralla suuren määrän ruokaa, mutta pystyy lopettamaan syömisen halutessaan. Tätä tapahtuu useimmille ihmisille joskus elämän aikana ja tavallisimmin noutopöydässä tai esimerkiksi jouluaterialla.
Jos olet huolissasi läheisesi ahmintaoireilusta, voit pyytää häntä tekemään lyhyen ahminnan seulontatestin tai kartoittaa oirekuvaa tarkemmin syömistapakyselyllä.

Suomessa käytössä olevassa tautiluokituksessa (ICD-10) erotetaan kaksi laihuushäiriödiagnoosia: laihuushäiriö F50.0 ja epätyypillinen laihuushäiriö F50.1. Epätyypillisen laihuushäiriön diagnoosia käytetään sairastuneista, joiden oireisto on muuten laihuushäiriölle tyypillinen, mutta joilta puuttuu yksi tai useampi laihuushäiriön tunnusmerkki, esim. aliravitsemustila, kuukautisten poisjääminen. Myös ahmimishäiriössä erotetaan kaksi ahmimishäiriödiagnoosia: ahmimishäiriö F50.2 ja epätyypillinen ahmimishäiriö F50.3. Epätyypillistä ahmimishäiriötädiagnoosia käytetään sairastuneista, joiden kliininen kokonaiskuva ei täytä ahmimishäiriön kriteerejä. Yleisin epätyypillinen syömishäiriö on ahmintahäiriö (Binge-eating disorder, BED). Siihen liittyy hallitsemattomia toistuvia ahmintakohtauksia, mutta ei käytöstä, jolla ahmitun ruoan lihottava vaikutus yritetään välttää. Sen diagnosoinnissa käytetään amerikkalaisen tautiluokituksen (DSM-5) mukaisia kriteereitä ja häiriön ICD-10 - luokituksen mukaisena diagnoosina käytetään diagnoosia F50.8 Muu syömishäiriö.

Syömishäiriö ja muut mielenterveyden ongelmat

Syömishäiriötä sairastavilla esiintyy runsaasti myös muita psyykkisiä oireita kuten masennusta, pakko-oireita ja ahdistuneisuutta. Nämä liittyvät usein nälkiintymisen aiheuttamaan aivotoiminnan häiriöön ja korjaantuvat ravitsemustilan parantuessa. Ne voivat olla myös omia itsenäisiä mielenterveyshäiriöitään, jolloin ne vaativat muutakin hoitoa kuin ravitsemustilan korjaamisen. Syömishäiriöihin liittyy itsensä vahingoittamista, joka puolella sairastuneista on alkanut syömishäiriödiagnoosin jälkeen. Päihteiden väärinkäytön riski on huomioitava syömishäiriötä sairastavalla. Persoonallisuushäiriötä esiintyy joka neljännellä tai viidennellä. Monella sairastuneella avun hakeminen on lähtenyt somaattisesta tai jostain muusta psyykkisestä oirekuvasta kuin syömisen häiriintymisestä.

Vaikka laihuushäiriö aiheuttaa yleensä laihtumista ja ahmintahäiriö lihomista, ei henkilön painosta, painoindeksistä, ulkomuodosta, iästä tai sukupuolesta pysty päättelemään diagnoosia tai vain niiden perusteella sanomaan, ettei kyseessä voi olla syömishäiriö. Kehon koon tai painon perusteella ei tulisi määritellä myöskään sairauden vaikeusastetta, avun tarvetta tai toipumista. Tärkeintä on ihmisen toimintakyky ja psyykkinen tila. Etenkin ylipainoisena sairastuneet kohtaavat usein oireidensa vähättelyä kokonsa takia ja esimerkiksi ahmintahäiriö on huonosti tunnistettu sairaus. Tutkimusten mukaan ylipainoisena anoreksiaan sairastuneet oireilevat hoitoon päästessään psyykkisesti vastaavalla tavalla ja heillä on vähintään yhtä vakavia fyysisiä komplikaatioita kuin normaalipainossa sairastuneilla.

On tärkeä muistaa, että syömishäiriö on yhtä vähän sairastuneen oma valinta kuin syöpä tai diabetes. Oireilua ei voi myöskään vain valita lopettavansa. Syömishäiriö on sairastuneelle selviytymiskeino, josta toivuttaessa tilalle täytyy löytää muita tapoja selvitä elämän vaikeista tai stressaavista hetkistä.​​​​​​




 Syömishäiriöiden syntymekanismit

Syömishäiriöön sairastumisen taustalta harvoin löytyy yhtä yksittäistä syytä, vaan taustalla on useita erilaisia altistavia ja laukaisevia tekijöitä. Niiden yhdistelmä saa otollisessa elämäntilanteessa aikaan sairastumisen. Sairastumisen t​austalla olevat tekijät voidaan luokitella geneettisiin, psyykkisiin ja kulttuurillisiin.

Geneettinen riski tulee henkilön perimästä, johon kukaan ei voi vaikuttaa. Anoreksiaa sairastavilla on todettu perimässään useita eri alueita, jotka yhdistyvät sairastumisriskiin. Samat alueet yhdistyvät myös mm. tyyppi I diabetekseen ja erilaisiin autoimmuunisairauksiin. Geenit vaikuttavat siihen, miten henkilö reagoi energiavajeeseen. Sukupuolella ja hormoneilla on ilmeisesti vaikutusta sairastumisriskiin eri elämänvaiheissa. Naisilla erityisesti naishormonin eli estrogeenin tason vaihtelu lisää sairastumisriskiä teini-iässä ja menopaussin seutuvilla, kun taas mieshormonit eli androgeenit suojaavat syömishäiriöltä puberteetin aikana. Geenit yksin eivät kuitenkaan sairastuta, vaan tarvitaan otolliset olosuhteet. Toisin päin ajatellen, suojaavat olosuhteet voivat myös estää riskissä olevaa sairastumasta syömishäiriöön.

”Geenit lataavat aseen, mutta ympäristö painaa liipasinta"
- Professori Cynthia Bulik, UNC, Yhdysvallat ja Karolinska Institutet, Ruotsi

Psyykkisinä altisteina voivat toimia stressaavat elämäntapahtumat kuten esimerkiksi koulun tai luokan vaihto, perheenjäsenen sairastuminen tai vanhempien avioero. Koulukiusaaminen, seksuaalinen hyväksikäyttö tai perheväkivalta voivat toimia altisteina, samoin elämässä koetut menetykset kuten isovanhemman tai rakkaan lemmikin kuolema. Syömishäiriöön sairastuneilla on usein ongelmia tunnistaa ja ilmaista tunteitaan, ja huono itsetunto on hyvin tavallista. Monet sairastuneista ovat hyvin tavoitteellisia ja taipuvaisia täydellisyyden tavoitteluun, joustamattomuuteen ja mustavalkoiseen ajatteluun.

Ympäristö, missä elämme vaikuttaa paljon siihen, miten vertaamme itseämme toisiin. Ylipainoisiin kohdistuva väheksyntä, hoikkuuden ihannointi ja erilaiset trendit terveellisyyden ja kuntoilun suhteen voivat myötävaikuttaa syömishäiriön puhkeamiseen. Laukaisevana tekijänä voi toimia urheiluharrastuksen piiristä tuleva kannustus syömisten, painon tai rasvaprosentin tarkkailuun. Myös terveydenhuollon ammattilaisten puuttuminen painoindeksiin tai painonnousuun teini-iässä saattaa johtaa laihduttamiseen ja altistaa syömishäiriön puhkeamiselle. Oma lukunsa on erityisruokavaliota tai hiilihydraattien laskentaa vaativat sairaudet (esimerkiksi keliakia tai tyyppi I diabetes), joihin liittyy kohonnut riski syömishäiriöihin. Nykyisin myös ilmastoahdistus ja syyllistyminen omista elämäntavoista kuten lihansyönnistä tuntuu toimivan yhtenä myötävaikuttajana.

Syömishäiriöön sairastumiseen tarvitaan kuitenkin vielä muutakin. Lopullisena askelmana sairauteen toimii laihduttaminen tai laihtuminen, oli syy siihen mikä hyvänsä. Laihduttaminen aiheuttaa elimistössä energiavajeen, joka jatkuessaan riittävään pitkään aiheuttaa syömishäiriölle alttiin henkilön aivojen toiminnassa muutoksia: niiden reaktiot mielialaa ja ahdistusta sekä palkkiojärjestelmää sääteleviin välittäjäaineisiin muuttuvat. Syömishäiriöön sairastunut ei enää koekaan syömistä tyydyttävänä toimintana, vaan kylläisyys koetaan epämiellyttävänä ja ahdistavana, nälkä taas rauhoittavana olotilana. Energiavaje aiheuttaa aivossa kehonkuvan häiriön – oma keho koetaan huomattavasti suurempana kuin se todellisuudessa on. Ahmintahäiriöön sairastunut taas saa hetkellisen helpotuksen ahdistukseensa ahminnasta, mutta syyllisyys pakottaa palaamaan energiansaannin rajoittamiseen (kts. ahminnan noidankehä). Syömishäiriöiden taustalla on siis neurobiologinen häiriö aivojen toiminnassa, eikä sairastunut voi järjellä perustella tuntemuksiaan tai reaktioitaan.

Syömishäiriökäyttäytymisen laukaisija ei ole sama asia kuin syömishäiriön aiheuttaja

Laukaisijalla tarkoitetaan tapahtumaa tai subjektiivista kokemusta, joka herättää sairastuneessa tarpeen reagoida syömishäiriökäyttäytymisellä. Tässä kohtaa sairaus on kuitenkin jo päällä ja sairastunut oireilee sen mukaisesti. Laukaisijaa ei pidä sekoittaa sairauden aiheuttajiin!

Minnesota-tutkimus ja nälkiintymisen vaikutukset ihmisen psyykeen

Toisen maailmansodan lopulla Yhdysvalloissa tehtiin ihmiskoe, jossa vapaaehtoisia terveitä nuoria miehiä ensin nälkiinnytettiin tarkoituksella ja sitten heidän ravitsemustilansa korjattiin kuntoutusvaiheessa. Kokeen tarkoituksena oli selvittää, miten Euroopan jälleenrakentaminen parhaiten sujuisi niukoilla resursseilla. Laihtumisen ja aliravitsemuksen aikaansaamien fyysisten muutosten lisäksi nälkiintymisen havaittiin aiheuttavan koehenkilöille myös psyykkisiä sivuvaikutuksia.

Nälkiintymisen aiheuttamat vaikutukset psyykeen (Minnesota Starvation Experiment, US, 1945):

  • oudot ruokarituaalit
  • ahmiminen kun ruokaa tarjolla
  • ruokaan ja ruuanlaittoon kohdistuva pakkomielteisyys
  • syömisen ja ruuan jatkuva miettiminen
  • muutokset tunne-elämässä kuten
    • masennus
    • kiukunpuuskat
    • sosiaalinen eristäytyminen
    • huumorintajuttomuus
  • uupumuksen tunne
  • keskittymiskyvyttömyys
  • kiinnostuksen puute muita elämän osa-alueita kuten seksiä, vastakkaista sukupuolta tai tulevaisuutta kohtaan
  • lähes uskonnollisen kiihkon kehittäminen koskien koetta ja siihen osallistumista

Koehenkilöiden kuvailemat psyykkiset oireet katosivat pikkuhiljaa, kun heidän ravitsemustilaansa lähdettiin korjaamaan kuntoutusvaiheessa. Mielenkiintoista oli kokeessa tehty havainto, ettei koehenkilöiden ravitsemustilan korjaaminen onnistunutkaan tavanomaisella saman ikäisen miehen päiväannoksella vaan osa koehenkilöistä jopa laihtui sillä entisestään. Päivittäistä energiamäärää jouduttiin kasvattamaan kaksinkertaiseksi, jotta nälkiintymisen vaikutukset saatiin korjattua. Monet koehenkilöistä kuvailivat kokeneensa kuntoutusvaiheessa pohjatonta nälkää. Se oli pahempaa kuin nälkiinnyttämisvaiheen nälkä, sillä mikään määrä ruokaa ei tuntunut riittävän tai korjaavan sitä.

Minnesota-tutkimuksen koehenkilöiden kokemat psyykkiset oireet vastaavat hyvin rajoittavasta syömishäiriöstä kärsivien oirekuvaa. Koska nälkiintyminen aiheuttaa siis huomattavan osan syömishäiriökäyttäytymisestä (kts. seuraava osio), ravitsemustilan korjaaminen on tärkeässä roolissa syömishäiriöstä toivuttaessa.

Sairaudentunnottomuus eli anosognosia

Eräs rajoittavien syömishäiriöiden erityispiirteistä on etenkin huonossa ravitsemustilassa olevien kokema voimakas sairaudentunnottomuus. Tämä on aivoperäinen oire, ei sairauden tietoista kieltämistä. Tällöin sairastunut ei pysty luotettavasti arvioimaan omaa terveydentilaansa ja hänen todellisuudentajunsa on hämärtynyt koskien omaa kehoa, suorituskykyä ja ravitsemustilaa. Vastaavaa elimellistä sairaudentunnottomuutta esiintyy mm. skitsofreniassa, bipolaarisessa häiriössä ja muistisairauksissa. Syömishäiriöön liittyvä elimellinen sairaudentunnottomuus korjaantuu ravitsemustilan korjaamisella. Valitettavasti se usein virheellisesti yhdistetään yhteistyökyvyttömyyteen tai motivaation puutteeseen, mikä saattaa jopa haitata avun saamista. On mahdotonta motivoitua tekemään muutoksia, mikäli ei kykene havaitsemaan mitään syytä sille!

Hyödyttääkö sairastumisen syiden etsiminen sairastunutta tai hänen läheistään?

Kuten edellä on esitetty, syömishäiriön puhkeamiseen tarvitaan monia erilaisia tekijöitä. Sairastuminen ei ole perheen tai vanhempien syy eikä mitään yksittäistä syytä sairastumiselle voi nimetä.

Sairastumisen syiden hakeminen ei hyödytä varsinkaan sairauden alkuvaiheessa, sillä niiden tunnistaminen ei tee ravitsemustilan korjaamista yhtään helpommaksi. Syiden tietäminen ei korjaa tilannetta eikä vähennä syömishäiriökäyttäytymistä. Sen sijaan se kuluttaa sekä sairastuneen että läheisten voimavaroja, joita kipeästi tarvittaisiin muutosten tekemiseen tässä ja nyt. Syiden etsiminen pikemminkin kiinnittää huomion epäolennaisiin asioihin, joille ei enää pysty tekemään mitään.

Sairastumisen syiden pohtiminen voi hyödyttää siinä vaiheessa, kun sairastuneen ravitsemustila on korjattu, opetellaan uusia toimintamalleja syömishäiriökäyttäytymisen tilalle ja mietitään, miten sairauden uusiutumisen voisi estää. Tässä vaiheessa toipuvan olisi hyvä tunnistaa omia riskitekijöitään, jotta hän voisi tulevaisuudessa tietoisesti kiinnittää niihin huomiota ja harjoitella tietyistä ajattelu- tai käyttäytymismalleista pois.​​​​​​​​

 Millaista syömishäiriökäyttäytyminen on?

Jotta voisi auttaa sairastunutta pääsemään eroon syömishäiriöstä, on välttämätöntä ymmärtää, millaista käyttäytymistä syömishäiriöt aiheuttavat. Läheisen on myös hyvin vaikea ulkoistaa syömishäiriö ja suhtautua rakentavalla tavalla sairastuneeseen, jos hän ei ymmärrä, milloin kyseessä on syömishäiriöön liittyvä käytös.

Yleisesti ajatellaan, että syömishäiriökäyttäytyminen on jotain, mikä liittyy suoranaisesti ruokailuun, syömiseen, syömättömyyteen tai tyhjentäytymiseen, mutta se on vain osa totuutta. Syömishäiriökäyttäytyminen on paljon muutakin: se on rutiineja, pakkoja ja pelkoja, jotka kohdistuvat kaikkiin elämän osa-alueisiin. Jokaisen sairastuneen oirekuva on yksilöllinen, mutta tiettyjä yhteneväisyyksiä löytyy.

Parhaiten syömishäiriökäyttäytymisen erottaa siitä, että kun siihen puututaan, sairastunut reagoi vastustamalla voimakkaasti.

Sairastuneen syöminen voi vaihdella objektiivisesta eli koetusta ahminnasta täydelliseen syömättömyyteen ja paastoamiseen. Tyypillisesti rajoittavasti oireilevalla annoskoko on kovin pieni, sairastunut välttelee tiettyjä ruokia (ns. pelkoruuat) ja suostuu syömään joitakin muita (ns. turvaruuat). Tyypillisiä pelkoruokia ovat runsasrasvaiset tai runsaasti sokeria tai ns. tyhjiä hiilihydraatteja sisältävät ruuat. Vatsaa täytetään kevyillä kasviksilla, vedellä, kahvilla, teellä tai sokerittomilla virvoitusjuomilla. Myös ruokailuvälit voivat olla kovin pitkiä ja ruokailukertoja vain muutamia päivässä. Pyrkimys ruokavalion terveellisyyteen, ”puhtauteen” tai kasvissyöntiin, jopa veganismiin on tyypillistä, sillä ne ovat yleisesti sallittuja ja hyväksyttäviä keinoja rajoittaa energiansaantia ilman kyselyitä. Herkku- ja karkkilakot ovat tyypillisiä. Syömiseen ilmestyy outoja rutiineja; vain tietyt astiat tai ruokailuvälineet kelpaavat, ruoka pitää asetella lautaselle tietyllä tavalla ja se syödään tietyssä järjestyksessä. Syöminen usein hidastuu huomattavasti ja sairastunut saattaa levitellä loput ruuat lautaselleen niin, että vaikuttaa siltä kuin hän olisi syönyt enemmänkin.

Alla on listattu muita tyypillisiä syömishäiriökäyttäytymisen muotoja.

Ruokailu ja energiansaanti
  • Henkilö yrittää peittää eri tavoin, kuinka vähän söi
  • Henkilö yrittää peittää laihtumisensa
  • Pyydettäessä syömään henkilö kieltäytyy vetoamalla siihen, että on syönyt hetkeä aiemmin
  • Henkilö haluaa syödä yksin
  • Henkilö on erittäin kiinnostunut ruuan sisältämistä kaloreista ja ainesosista kuten rasvan tai sokerin määrästä
  • Henkilön ruokavalio ja ruokailutavat ovat erittäin joustamattomia
  • Henkilö tekee mielellään herkkuja toisille mutta ei itse syö niitä
  • Henkilö pyrkii kontrolloimaan sitä, mitä ja kuinka paljon muut syövät tai miten ruoka valmistetaan
  • Henkilö kieltäytyy syömästä mielestään epäterveellistä tai toisten valmistamaa ruokaa
  • Ruokaa katoaa ja henkilö kieltää jyrkästi oman osuutensa
  • Ruokailutilanne tai syöty ruoka aiheuttaa voimakasta ahdistusta ja syyllisyydentuntoa
Sosiaalinen kanssakäyminen
  • Aiemmat kiinnostuksen kohteet tai ystävät menettävät merkityksensä eivätkä kiinnosta enää
  • Henkilö jakaa lähellään olevat ihmiset ”hyviin” ja ”pahoihin”
  • Henkilö ei ole halukas osallistumaan sosiaaliseen toimintaan, jos se aiheuttaisi muutoksia ruokailu- tai liikuntarutiineihin
  • Henkilö kieltää, etteivät muut saa mennä hänen huoneeseensa tai siivota sitä
  • Henkilö välttelee sosiaalisia tilanteita, esim. koulua, harrastuksia, sukujuhlia, etenkin jos niihin liittyy syömistä
  • Henkilö hakee jatkuvasti läheisiltään rauhoittelua tai vahvistusta toiminnalleen vedoten siihen, että on ”huono”, ”inhottava”, ”liian iso”, ”läski” jne
  • Aiemmin rehellinen henkilö valehtelee silmää räpäyttämättä
  • Henkilö uhkailee toisia välien katkaisulla, jos he puuttuvat hänen toimintaansa
Tunteet, mieliala ja toiminta
  • Henkilö on hyvin tarkka päivittäisiin toimiinsa liittyvistä rutiineista
  • Poikkeukset arkirutiineissa saavat aikaan ylimitoitettuja reaktioita
  • Äärimmäiset tunnepuuskat ovat tavallisia ja henkilö voi reagoida pieniinkin asioihin hyvin voimakkaasti
  • Henkilö vaikuttaa alakuloiselta, itseensä vetäytyneeltä ja epäempaattiselta
  • Henkilön on vaikea tehdä päätöksiä ja hän ahdistuu valinnoista
  • Pienetkin epäonnistumiset ovat maailmanloppuja
  • Henkilö kohdistaa toisiin tai itseensä sanallista tai fyysistä väkivaltaa, jos hän joutuu poikkeamaan omista säännöistään
  • Henkilö ei itse tunnista tai myönnä poikkeavaa käyttäytymistään
  • Henkilö tarkkailee omaa kehoaan ja ulkomuotoaan jatkuvasti esimerkiksi mittaamalla ja punnitsemalla, peilikuvan tai selfieiden avulla

Pakkoliikunta

Pakkoliikunta on tyypillistä syömishäiriössä . Sen motiivi on kuluttaa energiaa. Etenkin miehillä pakkoliikunta on usein yletöntä treenaamista lihasten kasvattamisen varjolla. Oheisessa kuvassa on listattu normaalin terveellisen liikunnan ja pakkoliikunnan eroja. Pakkoliikunta ei välttämättä ole urheilua tai kuntoilua, vaan se voi olla myös jatkuvaa touhuamista (esimerkiksi tavaroiden viemistä edes takaisin yksi kerrallaan), seisomista istumisen sijaan tai istumista jännittyneenä tuolin reunalla rennon istumisen sijaan, portaiden kävelyä, vaikka voisi käyttää hissiä, jatkuvaa jalkojen heiluttelua tai askeltamista paikallaan ollessa jne.

Terveellinen ja tiedostava liikunta Pakkoliikunta
Tavoite Haastaa itseään, saada mukavaa tekemistä, nautintoa ja energiaa Muuttaa ulkomuotoa, vähentää ahdistusta, rangaista itseään, ansaita syöminen
Tulokset Suoritustaso paranee Suoritustaso huononee
Tahti Rauhallisesta intensiiviseen Vain intensiivinen
Osa elämässä Liikunta on vain yksi osa identiteettiä ja sen tehtävä on tuottaa mielihyvää Liikunta on ainoa identiteetin muoto ja fyysinen aktiivisuus on pakollista
Lähestymistapa

Joustava ja sopeutuva

Utelias, kokeilunhaluinen

Järkevä ja rento

Jäykkä

​Yksipuolinen, mustavalkoinen

Pakonomainen ja ahdistunut

Suhde lepoon Lepo on luonnollinen osa harjoittelua Lepo on turhaa
Suhde sairauksiin ja vammoihin Harjoittelun sopeuttaminen omaan terveydentilaan Harjoittelun jatkaminen vammoista ja sairauksista huolimatta

Aggressio

Pelottavin ja vaietuin syömishäiriökäyttäytymisen muoto on sairastuneen toisiin tai itseensä kohdistama väkivalta silloin, kun syömishäiriökäyttäytymistä estetään. Aggression pelko toimii tehokkaana pelotteena läheisille. Syömishäiriötä sairastavien läheisille tehdyssä kyselyssä (82 vastaajaa) yli 90 % kuvasi sairastuneen kohdistaneen toisiin verbaalista väkivaltaa (toistuvaa haukkumista, nimittelyä tai haistattelua). Kaksi kolmesta vastaajasta oli kokenut fyysistä väkivaltaa (päälle käymistä, lyömistä, potkimista, puremista, tavaroilla heittelyä jne) ja elottomaan ympäristöön kohdistuvaa väkivaltaa (esineiden rikkomista, ruuan tai astioiden heittämistä lattialle, seinään jne) hiukan alle puolet vastaajista. Kolme neljästä kertoi sairastuneen vahingoittaneen itseään jollain tavalla (viiltely, itsensä lyöminen, polttaminen savukkeella, pään hakkaaminen seinään tms). Vain muutama vastannut kertoi, ettei mitään yllä kuvattua ole esiintynyt. Sairastunut lähinnä vajosi jonkinlaiseen kauhistuneen reagoimattomaan tilaan tai itkeväksi mytyksi lattialle.

Syömishäiriökäyttäytymisen merkitys sairastuneelle

On tärkeää ymmärtää, että poikkeava käyttäytyminen on sairastuneelle selviytymiskeino mahdottomassa ja pelottavassa tilanteessa eikä hän toimi niin tahallaan. Vaikka oireilu tuntuisikin sairastuneesta hallitsemattomalta ja häntä hävettäisi käyttäytymisensä jälkikäteen, syömishäiriöstä luopumisen pelko voi olla ylitsepääsemätön. Sitkeän oireilun taustalla voi olla itsensä hallinnan menettämisen, epäonnistumisen, yksin jäämisen ja menettämisen pelkoa, syyllisyyttä ja häpeää sekä riippuvuuden kokemusta. Mikäli oireilu on kestänyt pitkään, syömishäiriörutiinit juurtuvat aivoihin. Silloin niistä eroon pääseminen aiheuttaa suunnattomasti ahdistusta ja vaatii valtavasti työtä.

Harjoitus 1.

Millaisia syömishäiriökäyttäytymisen muotoja tunnistat sairastuneella tällä hetkellä? Mille elämän alueille ne sijoittuvat? Voit käyttää apuna ladattavaa lomaketta.

Alleviivaa ne oireet, jotka haittaavat perheenne elämää eniten ja joista toivoisit teidän pääsevän ensimmäisenä eroon.

Harjoituslomake

 Syömishäiriökäyttäytymistä ylläpitävät tekijät

Tärkeimmät syömishäiriökäyttäytymistä ylläpitävät tekijät voidaan jakaa kolmeen ryhmään, jotka on osoitettu kuvassa.

Tärkein toipumista estävä tekijä on aliravitsemus. Se ylläpitää energiavajetta, joka vaikuttaa suoraan aivojen toimintaan. Vaikka ravitsemustilan korjaaminen ja laihduttamisen lopettaminen ovatkin syömishäiriötä sairastavalle tietyssä vaiheessa sairautta kauhistus, ne ovat välttämättömiä toipumisen kannalta.

Vuorovaikutustekijöistä tärkein ylläpitävä tekijä kotona on mukautuminen syömishäiriökäyttäytymiseen ja syömishäiriön esittämiin vaatimuksiin. Näin syömishäiriö saa vapaat kädet toimia kuten haluaa ja sairastunut jää sen armoille. Vaikka mukautuminen tuntuisikin hyvältä konstilta vähentää sairastuneen ahdistusta, se ei loppujen lopuksi toimi niin. Mikään ei riitä syömishäiriölle. Myös tietyntyyppinen kommunikaatio ja omien negatiivisten tunteiden osoittaminen sairastuneelle on toipumisen kannalta haitallista.

Sairastuneen omat sisäiset tekijät eli persoonallisuuden piirteet ovat todennäköisesti vaikuttaneet syömishäiriön puhkeamiseen. Sairauden jo ollessa päällä ne korostuvat aliravitsemuksen vaikutuksesta ja myös vaikeuttavat toipumista. Niihinkin voidaan vaikuttaa kotona erilaisin keinoin.​​

 Ylläpitäviin tekijöihin vaikuttaminen

Aliravitsemuksen korjaaminen

Aliravitsemusta korjataan ravitsemuskuntoutuksella, jonka ideana on säännöllinen, riittävä ja monipuolinen syöminen (5-6 ateriaa päivässä, ateriat 2-3 tunnin välein) sekä syömisen normalisointi. Viimeksi mainittu tarkoittaa sitä, että ruokailujen suhteen pyritään normaaliin käyttäytymiseen: ei listoja, mittaamisia tai eri ruokaryhmien rajoittamista, syömisen tulisi onnistua myös sosiaalisissa tilanteissa ja mikäli mahdollista, intuitiivisesti omaa kehoa kuunnellen. Myös ahmintahäiriössä on tärkeää laihdutusyrityksistä luopuminen kaoottisen syömisen kierteen katkaisemiseksi. Syömishäiriöissä, jossa liiallinen energiankulutus on ongelma, aliravitsemuksen korjaantumista tehostetaan usein liikuntakiellolla, jolloin kaikki saatu energia voidaan käyttää syömishäiriön aiheuttamien vaurioiden korjaamiseen. Mikäli tyhjentäytymiskäyttäytymistä esiintyy, vessassa käyntiä ei sallita tuntiin ruokailun jälkeen.

Etenkin kasvuikäisen aliravitsemus pyritään korjaamaan nopeasti kasvun ja kehityksen turvaamiseksi sekä pysyvien vaurioiden estämiseksi. Jotta tämä onnistuisi, alaikäisen huoltajilla on lupa

  • laittaa ja tarjota sairastuneelle sellaista ruokaa kuin perheessä oli tapana syödä ennen syömishäiriötä (pois lukien kevyttuotteet, sillä ne eivät sovi ravitsemuskuntoutukseen, vaan korvataan tavallisilla)
  • pitää nuori pois keittiöstä silloin kun ruokaa laitetaan
  • olla ottamatta nuorta mukaan ruokakauppaan
  • annostella nuoren ruoka
  • päättää energialisistä ja liikunnasta suhteutettuna siihen, miten päivä ja edeltävät syömiset ovat sujuneet
  • käyttää aikuisen harkintaa ja olla neuvottelematta syömishäiriön kanssa

Kotona asuvan, vanhemmistaan taloudellisesti riippuvaisen täysi-ikäisen nuoren kohdalla voidaan toimia samalla tavalla usein erilaisia toipumissopimuksia apuna käyttäen. Parisuhteessa voidaan käyttää vastaavia toipumissopimuksia, missä määritellään kirjallisesti tukena toimivan puolison rooli ruokailussa sekä muissa sairastuneelle vaikeissa tilanteissa. Näin sekä sairastuneelle että puolisolle selvennetään se, ettei toiminnan tarkoituksena ole omia toisen elämää vaan ainoastaan toimia toipumisen tukihenkilönä.​

Toipumissopimus, jälkeläinen Toipumissopimus, parisuhde

Jotta ravitsemuskuntoutus onnistuisi avohoidossa, tukihenkilönä toimivalta läheiseltä vaaditaan pitkään jatkuvaa valvontaa, tukea ja läsnäoloa ruokailuiden aikana ja jälkeen. Koska päämääränä on myös syömisen normalisoiminen, ei riitä, että huolehditaan vain riittävästä energian saamisesta. Tarvitaan altistamista ja siedättämistä sellaisillekin tilanteille, joita sairastunut pyrkii välttelemään (esimerkiksi sosiaalinen syöminen). Ohjeita näihin löytyy osiosta 3, ruokailujen tukeminen ja altistaminen.

Minnesota-tutkimuksesta ja muista tutkimuksista on opittu, että aliravitsemuksen ja alipainon korjaamiseen tarvitaan etenkin anoreksiassa huomattavan paljon energiaa. Kuvassa näytetään, miten ravitsemuskuntoutuksen alussa terveen saman ikäisen energiantarpeen mukaiset annokset aiheuttavatkin anoreksiaa sairastavilla painon laskun. Tämä johtuu aineenvaihdunnan säästöliekin purkaantumisesta, kun elimistö käynnistää uudelleen nälkiintymisen takia suljettuja toimintojaan kuten lämmöntuotantoa ja hormonitoimintaa. Näin energiaa ei riitä enää alipainon korjaamiseen. Jotta se saataisiin tasaisesti korjaantumaan, energiamäärää joudutaan nostamaan tasaisin välein jopa lähes kolminkertaiselle tasolle verrattuna tavanomaiseen. Kun ravitsemustila on korjattu, toipuva tarvitsee edelleen lähes kaksin verroin energiaa terveeseen saman ikäiseen verrattuna. Tämä johtuu muun muassa siitä, että toipuvalla lämmöntuotantoon kuluu edelleen kaksinkertaisesti energiaa normaalitilanteeseen verrattuna. Lisääntynyt energiantarve tuntuu usein pohjattomana nälkänä. Tämä vaihe voi kestää useita kuukausia, jopa vuoden ravitsemustilan korjaantumisen jälkeen.

Aliravitsemuksen korjaaminen on olennainen osa syömishäiriöiden hoitoa, joten siihen kannattaa panostaa. Kunhan sairastunut syö edes jotain on varsin usein läheisen mieleen tuleva ajatus, mutta sillä ravitsemuskuntoutus ei onnistu eivätkä aivot saa mahdollisuutta toipua.

Vuorovaikutuksen muuttaminen

Vaikka syömishäiriöön sairastuneen onkin vaikea säädellä omaa käyttäytymistään sairautensa takia, läheinen voi tehdä paljonkin muokatakseen vuorovaikutusta kotona toipumista tukevaan suuntaan.

Syömishäiriö saa kotielämän varsin sekaisin, sillä sairastunut esittää erilaisia jatkuvasti lisääntyviä vaatimuksia vaikkapa ruokailuiden, ruoka-aineiden ja ruuanlaiton suhteen. Läheiselle mukautumisen lopettaminen on usein yksi vaikeimmista asioista, sillä se johtaa voimakkaaseen vastustukseen sairastuneen taholta. Vaatimuksiin mukautumista voisi kuitenkin verrata siihen, että kantaisi alkoholistille viinaa kotiin, mutta samalla esittäisi kainon toiveen, ettei tämä joisi sitä. Alkoholin käyttö tuskin vähenee tällä tavalla! Koska sairastunut itse ei tietyssä sairauden vaiheessa pysty vastustamaan syömishäiriötä, jonkun muun on tehtävä se hänen puolestaan.

Tyypillisiä mukautumistapoja Tyypillisiä mukautuvia kommentteja

Vältetään hermostuttamasta sairastunutta, koska pelätään hänen lopettavan syömisen, vahingoittavan itseään tai katkaisevan välit

Ei puututa, kun huomataan jotain poikkeavaa (esim. pakkoliikuntaa, oksentamista, ruokien piilottamista, annosten pienenemistä)

Suojellaan sairastunutta hänen tekojensa seurauksilta (esim. siivotaan vessa oksentamisen jälkeen)

Rauhoitellaan ja silotellaan, jotta sairastuneen ahdistus vähenisi (kts. kommentit)

Ei sinun tarvitse [tehdä jotain], jos se noin kovasti ahdistaa

Voit mennä omaan huoneeseesi syömään, jos se kerran on helpompaa

Saat mennä lenkille, jos se kerran vähentää ahdistusta

No kunhan syöt edes jotain…

Mitä sinä sitten suostuisit syömään?

Et sinä ole huono / lihava / inhottava…!

Et sinä tuosta liho…!

Kun läheinen on uupunut, hän ei jaksa taistella syömishäiriötä vastaan vaan säästää itseään mukautumalla. Erityisesti tämän takia on tärkeää, että läheinen huolehtii omasta jaksamisestaan (osio 5, läheisen oma jaksaminen). Mukautumisen lopettamista helpottaa myös yhteisen rintaman muodostaminen, kun taakkaa voi jakaa jonkun toisen kanssa (osio 2, yhteinen rintama).

Syömishäiriökäyttäytyminen aiheuttaa läheisessä erilaisia negatiivisia tunteita. Sana ”negatiivinen” ei tässä tarkoita pahaa tai väärää, pikemminkin voimakasta. Vaikeassa tilanteessa tällaiset tunteet ovat täysin ymmärrettäviä! Onkin tärkeää, että läheinen voisi purkaa näitä tunteita jollekin (katso osio 5, jaksamista auttavat tekijät). Niitä ei kuitenkaan kannata näyttää sairastuneelle, sillä sairastunut havaitsee tunteen mutta ei osaa tulkita sitä oikein. Tulkinta on yleensä sairastuneen itsensä kannalta negatiivinen (tuo on surullinen, koska minä olen niin huono ihminen – en siis ansaitse apua!). Seuraus on, että läheisen osoittamat negatiiviset tunteet pahentavat sairastuneen oloa, heijastuvat hänestä takaisin ja voivat toimia syömishäiriökäyttäytymistä laukaisevana tekijänä. On turha yrittää vedota sairastuneen myötätuntoon, sillä hänen voimavaransa eivät riitä toisen pahan olon huomioimiseen terveellä tavalla.

Sairastuneen käytös, sairaudentunnottomuus ja ristiriitainen suhtautuminen toipumiseen ja syömishäiriöstä luopumiseen herättää läheisessä helposti halua kritisoida. Sairastunutta saatetaan myös syyllistää yrittämisen tai motivaation puutteesta, mutta tämä ei kuitenkaan lisää sairastuneen rohkeutta tai halua yrittää. Syyllistäminen ja kritiikki toimivat pikemminkin päinvastoin lisäten syömishäiriökäyttäytymistä, joten niitä kannattaa välttää.

Mukautumisen lopettamisessa ja vuorovaikutuksen parantamisessa auttavat myös syömishäiriön ulkoistaminen, omien reaktiomallien muokkaaminen sekä sairastuneen ahdistuksen sietäminen ja provosoitumisen lopettaminen eli niin sanotun ”teflonpinnan” kehittäminen. Näistä kerrotaan lisää osiossa 2.

Sisäisiin tekijöihin vaikuttaminen

Täydellisyyteen pyrkiminen ja tavoitteellisuus ovat melko yleisiä persoonallisuuden piirteitä syömishäiriöihin sairastuneilla. Ne voivat toimia sairautta ylläpitävänä voimana, jolloin läheisen tehtävänä on toistuvasti muistuttaa armollisuudesta itseä kohtaan sekä siitä, että vähempikin riittää. Parhaiten tämä toimii, kun läheinen itse näyttää esimerkkiä huolehtimalla omasta jaksamisestaan (katso osio 5. Läheisen oma jaksaminen) eikä ruoski itseään omista virheistään. Toisaalta nämä ominaisuudet voivat toimia voimavarana sairastuneelle: kun hän päättää toimia, hänen vahvuutensa on tehdä asiat hyvin loppuun saakka. Tästäkin läheisen on hyvä ajoittain muistuttaa sairastunutta!

Syömishäiriöön sairastuneet ovat hyvin taipuvaisia mustavalkoiseen katastrofiajatteluun (koska en onnistunut tässä asiassa, koko elämäni on pilalla!) sekä takertumaan merkityksettömiin yksityiskohtiin kuten kappalemääriin, grammoihin ja desilitroihin, painokiloihin sekä yksittäisiin suorituksiin. Läheisen tehtävänä onkin​​ myös ylläpitää kokonaiskuvaa ja muistuttaa sairastunutta siitä, etteivät yksittäiset asiat ratkaise sitä, miten elämä ja toipuminen jatkuvat eteenpäin. Läheinen voi harjoitella motivoivan keskustelun tekniikkaa, mikä helpottaa rakentavan keskusteluyhteyden avaamista sairastuneen kanssa (katso osio 4: Motivoiva keskustelu).

Harjoitus 2.

Millaisia syömishäiriötä ylläpitäviä tekijöitä tunnistat omassa tilanteessanne? Voit käyttää apuna tulostettavaa lomaketta. Alleviivaa mielestäsi tärkeimmät.

Mieti myös, mitä itse pystyisit tai olisit valmis tekemään näiden suhteen. Entä mitkä asiat estävät sinua? Voitko itse vaikuttaa jotenkin näihin esteisiin?

Harjoituslomake

 Saako läheinen toimia ja miten?

Syömishäiriöt ovat vakavia sairauksia, jotka voivat aiheuttaa sairastuneelle myös pysyviä, loppuiän kestäviä fyysisiä vaurioita. Etenkin nuorella syömishäiriö usein syrjäyttää hänet omasta elämästään. Aliravitsemus voi vaikuttaa sosiaalisuuteen, muistiin ja älyllisiin toimintoihin heikentäen kykyä oppia. Aliravittu henkilö ei pysty käyttämään koko henkistä kapasiteettiaan, vaikka sairastuneet kykenevät sairaudestaan huolimatta ällistyttäviin suorituksiin. Syömishäiriöt pitkittyvät helposti, jolloin sairastunut kärsii psyykkisistä, sosiaalisista ja fyysisistä oireista vuosia, jopa vuosikymmeniä. Vaikka syömishäiriöstä voikin toipua vuosienkin sairastamisen jälkeen, mitä nopeammin sairastunut saa apua, sitä paremmat ovat hänen toipumismahdollisuutensa.

Vanhemmat ja lapsen syömishäiriö

Teini-ikäisen kohdalla syömishäiriö ja sen aiheuttama käyttäytyminen sekoitetaan joskus normaaliin itsenäistymiskehitykseen. Vanhemmat saattavat pelätä puuttumista ajatellen, että on noloa tai epäasiallista valvoa nuoren ruokailuja ja sitä mitä lautasella on, puuttua tämän liikkumiseen tai jopa vessassa käynteihin. Heitä saatetaan jopa neuvoa olemaan kyttäämättä tai painostamatta sillä varjolla, että tämä olisi aiheuttanut oireilun tai pahentaa sitä. Tätä tehostaa sairastuneen puuttumisyrityksiin kohdistama vastustus, mikä on aivan tavanomaista syömishäiriökäyttäytymistä.

On kuitenkin muistettava, että syömishäiriöön sairastuminen taannuttaa nuoren niin fyysisesti kuin psyykkisestikin ikävuosiaan nuoremmalle tasolle, vaikka hän älyllisesti pystyisikin hyviin suorituksiin. Syömishäiriö on nuoren itsenäistymiselle, aikuistumiselle ja tulevaisuuden hyvinvoinnille huomattavasti suurempi uhka kuin vanhemman puuttuminen tilanteeseen. Vanhempien kontrollin lisääminen on tilapäinen toimenpide, jolla autetaan jälkeläinen sellaiseen vaiheeseen, jossa hän pystyy jälleen jatkamaan iänmukaista itsenäistymistään.

Vanhemmat miettivät usein, tuhoaako syömishäiriöön puuttuminen heidän välinsä jälkeläiseen. Mikäli puuttuminen tehdään oikein – rakkaudella, lempeydellä ja kärsivällisyydellä (vrt. eläinmallit, osio 2) – se ei aiheuta pysyviä vaurioita ihmissuhteisiin, vaikka sairastunut (tai oikeammin syömishäiriö) saattaa pahimmassa vaiheessa sellaisella uhatakin. Lukuisat syömishäiriöstä toipuneet ovat kertoneet, että vanhempien päättäväisyys ja taistelu syömishäiriötä vastaan on ollut olennainen ja jopa hengen pelastava apu siinä vaiheessa, kun he eivät vielä itse kyenneet edes ajattelemaan toipumista.

Parisuhde ja syömishäiriö

Parisuhteessa osapuolien pitäisi olla yhdenvertaisia kumppaneita. Syömishäiriöstä tulee helposti suhteen kolmas pyörä, joka sanelee säännöt. Se heikentää sairastuneen psyykkistä, sosiaalista ja fyysistä toimintakykyä, mikä ei voi olla vaikuttamatta myös kumppaniin. Aliravitsemus aiheuttaa niin miehellä kuin naisella hormonitoiminnan vajausta. Se ei voi olla vaikuttamatta heikentävästi seksuaalisuuteen, joka on kuitenkin tärkeä osa parisuhdetta. Myös syömishäiriöön liittyvällä itseinholla on tässä suhteessa huonontava vaikutus. Syömishäiriöihin liittyvä salailu nakertaa parisuhteen luottamusta. Mikäli syömishäiriöön ei puututa, se voi olla ennen pitkää tuhoisaa parisuhteen kannalta.

Parisuhteessa kumppani voi toimia sairastuneen toipumisen tukihenkilönä, jolloin hän ottaa tilapäisesti vastuuta vain niistä elämän osa-alueista, joita syömishäiriö vaikeuttaa (esim. kaupassa käynti, ruuanlaitto, ruokailuiden tukeminen, liikuntakiellon pitävyyden valvonta). Kumppani voi myös auttaa sairastunutta arvioimaan omaa käytöstään ja edistymistään hankalissa tilanteissa. Tämä tapahtuu ns. riidattomalla vyöhykkeellä, ennalta sovituissa palavereissa, joissa kumppani saa kertoa huomioistaan esimerkiksi sairastuneen syömishäiriökäyttäytymisen suhteen ilman, että sairastunut keskeyttää ja väittää vastaan. Tällöin tärkeää on, että palaverin ilmapiiri on sairastuneelle turvallinen, eikä kumppani syyllistä sairastunutta hänen syömishäiriökäyttäytymisestään. Tukihenkilönä toimiva kumppani mahdollistaa turvallisen ilmapiirin omaa suhtautumistaan ja reaktioitaan muokkaamalla (katso osio 2). Riidattomalla vyöhykkeellä on myös tärkeä käydä läpi sitä, miten ruokailuista tai muista hankalista tilanteista on yhdessä selvitty, mikä niissä auttoi ja mistä ei ollut hyötyä.

Kumppanin toiminen toipumisen tukihenkilönä on hyvä sopia kirjallisesti, jotta syömishäiriön aktivoituessa haasteiden edessä parisuhteen molemmat osapuolet voivat sopimuksesta tarkistaa omat velvollisuudet ja sitoumukset.

Toipumissopimus, parisuhde

Sisarukset ja syömishäiriö

Mikäli sairastuneella on sisaruksia saman katon alla, he joutuvat väistämättä sivustakärsijöiksi. Ei ole realistista ajatella, etteivät terveet sisarukset huomaa, mitä kotona tapahtuu! Terve sisarus saattaa huomata jopa vanhempiaan herkemmin näiden mukautumisen ja oireilun kieltämisen seuraukset sekä mahdollisen syömishäiriökäyttäytymisen salailun. Nämä kun yleensä kotona johtavat siihen, että sairastunut saa käyttäytyä syömishäiriön sääntöjen mukaisesti toisten perheenjäsenten kustannuksella. Sairastuneen muuttunut käytös herättää pelkoa ja ärtymystä myös sisaruksissa.

Sisarusten välillä pitäisi olla suhteellisen tasaveroinen suhde, eikä terveen sisaruksen kuuluisi olla sairastuneesta huolehtija tai valvoja, ellei ikäero ole huomattava. Terveestä sisaruksesta voi kuitenkin tulla tietojen välittäjä, joka yrittää kertoa vanhemmille havaintojaan syömishäiriökäyttäytymisestä ja saada näitä toimimaan, tai sairastuneen suojelija, jolloin hän peittelee syömishäiriökäyttäytymistä peläten vanhempien suuttumusta. Tämä voi johtaa avuttomuuden tunteeseen, hätään sairastuneen sisaruksen puolesta, kokemukseen epäoikeudenmukaisuudesta sekä turhautumiseen ja katkeruuteen.

Miten sitten auttaa terveitä sisaruksia selviytymään? Jokainen on oikeutettu iänmukaiseen informaatioon syömishäiriöstä, sen vakavuudesta ja vaikutuksista sairastuneen käytökseen. Tieto annetaan sisaruksille kaunistelematta ja salailematta, mutta toivoa ylläpitäen niin, että kerrotaan tilanteen muuttuvan paremmaksi, kunhan sairastunut toipuu. Vanhempien tulisi kertoa, miksi puuttuminen nopeasti on tärkeää ja siihen satsataan nyt vanhempien aikaa ja energiaa. Sisaruksille syömishäiriön ulkoistaminen on yhtä tärkeää kuin perheen huoltajille (kts. osio 2). Heitä kannattaa rohkaista avoimeen avun pyytämiseen tarvittaessa – se toimii hyvänä esimerkkinä myös sairastuneelle! Mikäli sairastuneen käytös aiheuttaa paljon ristiriitoja kotona tai hän yrittää puuttua terveiden sisarusten tekemisiin tai oikeuksiin, on täysin sallittua pitää perhepalavereita, joissa kodin yhteiset pelisäännöt kirjataan ylös. Aina kun mahdollista, sisaruksille kannattaa tarjota syömishäiriövapaata aikaa sekä sairastuneen kanssa että ilman sairastunutta (kts. osio 5).

Voiko terve sisarus auttaa kuormittumatta liikaa? Kuten sanottu, sisarusta ei pitäisi käyttää sairastuneen valvontaan, ellei ikäero ole huomattava ja/tai molemmat hyväksyvät tehtävän. Riskinä on välien huononeminen, jos terve sisarus asetetaan ”kytän” tai ”kielikellon” rooliin. Ajatukset pois syömishäiriön aiheuttamasta ahdistuksesta vievä toiminta eli ”harhauttaminen” esimerkiksi aterioiden jälkeen (pelit, leikit, iänmukaisten yhteisten asioiden tekeminen, kts. osio 3) on terveille sisaruksille oivallista tehtävää. Sisarukset voivat myös antaa sairastuneelle esimerkin siitä, millaista saman ikäisen elämä on ja houkutella häntä näin takaisin normaaliin elämään.

Ystävät, sukulaiset ja syömishäiriö

Ystävä saattaa havaita aiemmasta poikkeavan käyttäytymisen jo ennen kuin apua on edes haettu, sillä monet yhdessä olon tai vapaa-ajan viettotavat sisältävät syömistä. Myös syömishäiriöön kuuluva sosiaalisuuden väheneminen ja tunne-elämän epävakaus voi vaikuttaa ystävyyssuhteisiin niin, että ystävät huolestuvat.

Ystävä esittää huolensa ja ehdottaa avun hakemista, mutta ei voi olla vastuussa siitä, miten sairastuneen toipuminen etenee. Yritys puuttua siihen voi vahingoittaa ystävyyssuhdetta ja kuormittaa sekä ystävää että sairastunutta. On kuitenkin hyvä hankkia tietoa syömishäiriöstä ja sen aiheuttamasta käytöksestä, jotta osaa suhtautua sairastuneeseen oikein eri tilanteissa niin, ettei ainakaan pahenna tämän oloa (kts. osio 3 Syömishäiriön ulkoistaminen, Reaktiomallit). Tekojen tai tekemättä jättämisien kuulustelu ei ole ystävän tehtävä. Tilanteissa, jotka sisältävät syömistä, on hyvä tiedostaa asiat, jotka vaikeuttavat sairastuneen oloa ruokapöydässä (kts. osio 3 Ruokailuiden tukeminen). Ystävä voi pyydettäessä toimia ruokailussa tukihenkilönä, mutta tällöin hänen tulisi olla selvillä siitä, mitä valvonta sisältää ja miten toimia.

Ehkä parhaiten ystävä voi auttaa jaksamalla kärsivällisesti pitää yllä ystävyyssuhdetta, vaikka sairastunut vaikuttaisi vetäytyvältä tai torjuvalta. Suhtautumalla sairastuneeseen kuten ennenkin, ihmisenä eikä syömishäiriöisenä, ja tarjoamalla tekemistä ja ajattelemista ilman syömishäiriötä ystävä voi merkittävästi ylläpitää ja lisätä sairastuneen halua päästä eroon syömishäiriöstä.

Sukulaiset voivat edellä mainitun lisäksi auttaa myös esimerkiksi perhettä tai sairastuneen vanhempia tarjoamalla apua arjen pyöritykseen (esimerkiksi kaupassa käyntiin tai sisarusten kuljetuksiin) tai vapaa-ajan viettoon (kts. osio 5: Jaksamista auttavat tekijät).​​​

 ‭(Hidden)‬ style