Kohti turvallista toipumisympäristöä kotona

​​​​​​​​​​​​​​​​​Syömishäiriösääntöjen rikkominen aiheuttaa sairastuneessa ahdistusta, syyllisyyttä, pelkoa ja itseinhoa. Nämä tunteita ei voi tukahduttaa vain tahtomalla. Mikäli läheinen pystyy itse pysymään syömishäiriökäyttäytymistä aikaansaavissa tilanteissa rauhallisena, jämäkkänä ja kuitenkin lempeänä, se ennen pitkää helpottaa sairastuneen oloa ja auttaa tätä toimimaan toipumista edistävällä tavalla, esimerkiksi syömään enemmän tai välttämään kompensaatiokäyttäytymistä kuten tyhjentäytymistä ja pakkoliikuntaa. Usein sairastuneen on helpompi perustella itselleen / syömishäiriölle sääntöjen rikkominen sillä, että läheinen ”pakotti” tai ”vaati” – näin syyllisyys omasta toiminnasta vähenee. Sinä annat luvan siihen, minkä syömishäiriö kieltää!

Syömishäiriön ulkoistaminen auttaa läheistä osoittamaan sairastuneelle empatiaa ja pelkäämään vastustusta vähemmän. Oman tunnesäätelyn harjoittaminen auttaa läheistä vuorovaikutuksen muokkaamisessa ja turvallisen ilmapiirin aikaan saamisessa. Syömishäiriöt viihtyvät huonosti lämpimässä ja turvallisessa ilmapiirissä. Omien reaktioiden tarkastelu eläinmallien kautta on yksinkertainen ja havainnollinen tapa ymmärtää omaa tunnesäätelyään ja tunnistaa sekä toipumista tukevat että syömishäiriötä ylläpitävät käyttäytymismallit kotona. Muista, että harjoittelemalla taidot karttuvat ja asiat muuttuvat helpommaksi!

Jotta olisi helpompaa ymmärtää sairastuneen reagointia, kannattaa myös tarkastella erästä käyttäytymisen perusteoriaa, ABC-mallia. Nimi tulee englanninkielisistä sanoista Antecedents (edeltäjät), Behavior (käyttäytyminen) ja Consequences (seuraukset).


 Käyttäytymisen ABC-malli

ABC-mallin mukaan käyttäytyminen on reaktiota ärsykkeeseen. Ärsyke on siis reaktion eli käyttäytymisen laukaiseva tekijä. Reaktiolla eli käyttäytymisellä on aina myös jonkinlainen seuraus, joka voi olla reagoineen kannalta joko positiivinen tai negatiivinen. Positiivinen seuraus toimii käyttäytymistä vahvistavana tekijänä eli palkkiona. Negatiivinen seuraus toimii rangaistuksena, mutta ei välttämättä vähennä käyttäytymistä etenkin, jos se rangaistuksen aiheuttama paha olo toimii laukaisijana tai käyttäytymisestä saatu palkinto ylittää rangaistuksen.

Sairastuneen syömishäiriökäyttäytymistä voidaan analysoida ja ylläpitäviä tekijöitä poistaa ABC-mallin avulla. Valitaan joku tietty käytösmalli, mietitään mitkä asiat edelsivät käyttäytymistä eli laukaisivat sen ja millaisia positiivisia ja negatiivisia seurauksia käytöksellä oli sairastuneelle. Kun tietystä käyttäytymismallista halutaan pois, pyritään vaikuttamaan laukaiseviin tekijöihin esimerkiksi poistamalla ne ulkoiset laukaisijat, joihin on mahdollista vaikuttaa, sekä käyttäytymisen seurauksiin etenkin poistamalla palkkiot. Näin pyritään siihen, ettei ei-toivottua käyttäytymistä ainakaan vahvistettaisi.

Laukaisevat tekijät voidaan jakaa ulkoisiin ja sisäisiin. Syömishäiriökäyttäytymisen ulkoisia laukaisijoita voivat olla esimerkiksi erilaiset tapahtumat ja ympäristöstä tulevat viestit sekä sairastuneen niistä tekemät tulkinnat, kuten ympäristön arvottava, syyttävä, tuomitseva tai vihamielinen suhtautuminen tai sairastuneen kokema pettymys toisten toimintaan. Sisäisiä laukaisijoita ovat esimerkiksi itseinho ja -kritiikki sekä syömishäiriön asettamien sääntöjen rikkominen.

Positiivisina seurauksina eli syömishäiriökäyttäytymistä vahvistavina palkkioina voivat toimia toisten antama huomio ja palaute kuten rauhoittelu sekä erityisesti toisten saaminen mukaan syömishäiriökäyttäytymiseen eli mukautuminen. Negatiivisina seurauksina toimivat muun muassa läheisten osoittama ärtymys, suuttumus ja paheksunta sekä fyysisten seurausten kuten esimerkiksi viiltelyjälkien tai kylläisyyden tunteen aiheuttama itseinho.

Kotona sairastuneen syömishäiriökäyttäytyminen voi johtaa noidankehään, jossa sairastunut ja läheinen reagoivat vuorotellen, kunnes tilanne eskaloituu räjähdykseen. Räjähdysten pelossa läheiset alkavat mukautua ja vältellä syömishäiriön haastamista, mutta se ei ole toipumista edistävä tapa katkaista kierre. Toimivampi tapa on katkaista se läheisen tunteiden ja toiminnan välillä. Syömishäiriötä sairastava ei pysty valitsemaan omaa reaktiotaan, mutta terve läheinen voi valita, miten reagoi. Lisää reaktiomalleista ja niiden muokkaamisesta löytyy alla.​

 

 Syömishäiriön ulkoistaminen

Syömishäiriön ulkoistamisella tarkoitetaan sitä, että syömishäiriön aiheuttama käyttäytyminen erotetaan sairastuneen omasta persoonasta. Tämä onnistuu parhaiten, kun muistaa syömishäiriön neurobiologisen taustan: syömishäiriöön sairastuminen ei ollut sairastuneen oma valinta eikä hän voi sairautensa takia käytökselleen mitään. Syömishäiriö peittää sairastuneen omat luonteenpiirteet, tahdon, toiveet ja unelmat aivan kuin ukkospilvi peittäisi auringon taivaalla. On lohdullista tietää, ettei aurinko häviä mihinkään, vaikka sen kehrä ei edes erottuisi synkän pilven takaa! Jossain kohtaa sairauden väistyessä aurinko alkaa kuitenkin taas pilkistää pilven takaa. Vilaukset sairastuneen omasta persoonasta ovatkin hyvin toivoa antavia.

Syömishäiriön ottaessa ohjat sairastunut saattaa vaikuttaa siltä kuin jokin ulkopuolinen voima ohjaisi hänen käytöstään. Mikään järjen puhuminen ei auta. Syömishäiriötä voikin ajatella kidnappaajana, joka on kaapannut sairastuneen aivot panttivangikseen. Kuten kidnappaaja, syömishäiriö pyrkii uhkauksilla saamaan auttajat luopumaan kaapatun vapauttamisyrityksistä. Ja kuten Tukholma-syndroomassa, panttivanki alkaa kehittää kidnappaajaa kohtaan myötämielisiä tunteita eikä aluksi edes halua vapautua vaan puolustelee tätä kaikin tavoin.

Muita mielikuvia, jotka voivat auttaa läheistä syömishäiriön ulkoistamisessa ovat kuristajakäärme ja kiusaaja. Syömishäiriö kuristaa sairastunutta kuin boakäärme nälkiinnyttäen ja rajoittaen tämän ravinnon saantia sekä myös suuntautumista ulospäin muuhun elämään. Rajoitusten takana on kärsivä ja erittäin nälkäinen ihminen! Läheisen tehtävä on auttaa sairastunutta vapautumaan kuristajakäärmeen lonkeroista. Kiusaaja taas vähättelee, mitätöi ja haukkuu jatkuvasti sairastunutta vaatien yhä enemmän ja enemmän suorituksia, rajoituksia ja kontrollia elämään. Mikään ei kuitenkaan riitä kiusaajalle, ja sairastunut saa syömishäiriökäyttäytymisestä vain hetkellisen helpotuksen elämäänsä.

Ulkoistaminen auttaa läheistä suhtautumaan sairastuneeseen ymmärtäväisemmin, kärsivällisemmin ja ystävällisemmin sekä osoittamaan myötätuntoa, vaikka tämän käyttäytyminen olisikin arvaamatonta ja pelottavaa. Lisäksi se auttaa olemaan provosoitumatta ja pelkäämään vähemmän, kun ymmärtää, ettei sairastunut itse tarkoita kaikkea mitä sanoo tai tekee. Tämä on välttämätöntä, jotta läheiset uskaltaisivat puuttua syömishäiriökäyttäytymiseen. On myös tärkeää, että läheiset pystyvät suuntaamaan hankalissa tilanteissa väistämättä heräävät negatiiviset tunteensa sairauteen eivätkä sairastuneeseen. Tämä voi toimia merkittävänä voimavarana.

Ulkoistamistekniikkaa voidaan käyttää myös sairastuneen kanssa, jos hän tämän lähestymistavan hyväksyy. Kaikilla sairastuneilla se ei kuitenkaan toimi vaan sairastunut saattaa kokea ajatuksen ”häntä ohjaavasta voimasta” loukkaavana tai väheksyvänä. Tällöin ulkoistaminen kannattaa pitää läheisen omana voimavarana. Jos sairastunut hyväksyy ajatuksen, hänen kanssaan voidaan valita syömishäiriölle joku nimi – Mörkö, Hyyppä, Mato, Voldemort tms. – jota sitten käytetään apuna liittouduttaessa sairastuneen kanssa syömishäiriötä vastaan: Hyyppä yrittää saada sinut nälkiinnyttämään itseäsi, koska se haluaa sinulle vain pahaa. Minä olen tässä ja autan sinua voittamaan Hyypän!​​

 Läheisten reaktiomallit

​​

Syömishäiriötä sairastavan läheisillä voidaan tunnistaa useita erilaisia reaktiomalleja vasteena sairastuneen syömishäiriökäyttäytymiseen. Reaktiot ovat vaistomaisia riippuen tilanteesta, läheisen sen hetkisistä voimavaroista, persoonasta ja aiemmista kokemuksista syömishäiriön suhteen. Vaikka ne ovatkin hyvin ymmärrettäviä kyseisessä tilanteessa, ne eivät aina edistä toipumista vaan voivat jopa ylläpitää syömishäiriökäyttäytymistä toimimalla palkkiona tai uutena laukaisijana (vrt. ABC-malli). Mikäli läheinen haluaa muokata omaa käyttäytymistään sairastuneen toipumista tukevaan suuntaan, on tärkeää, että hän tunnistaa omat tyypilliset tapansa reagoida. Vain sillä tavalla on mahdollista kehittää omaa tunnesäätelyään ja taata turvallinen toipumisympäristö sairastuneelle. Alla esitetyt eläinvertauskuvat on kehitetty avuksi erilaisten reaktiomallien tunnistamiseen.

On muistettava, että läheisen reaktio voi vaihtua samankin tilanteen aikana moneen kertaan. Harva reagoi täsmälleen samalla tavalla joka tilanteeseen. Jotkut tietyt reaktiot saattavat tulla läheiseltä helpommin kuin toiset ja siksi juuri niistä voi olla hankalampi päästä eroon.

Reaktiomallit voidaan jakaa tunteiden ja suunnan näyttämisen reaktiomalleihin.

Tunteiden näyttämisen reaktiomallit

Meduusa – liikaa tunnetta: Monet meduusat ovat myrkyllisiä polttiaislonkeroineen, ja siksi sillä kuvataan reaktiota, joka sisältää paljon voimakkaita negatiivisia tunteita. Meduusamaisesti käyttäytyvä läheinen näyttää nämä sairastuneelle täysin suodattamatta. Usein tunteet myös vaihtelevat laidasta laitaan. Käyttäytyminen voi olla esimerkiksi voivottelua ja oman ahdistuksen näyttämistä, marttyyrina olemista, itkemistä ja pahan mielen osoittamista tai yritystä syyllistää sairastunutta yrittämisen tai empatian puutteesta. Tällainen käyttäytyminen johtuu usein siitä, että läheisellä on vääriä käsityksiä syömishäiriöistä ja sen syistä sekä syömishäiriökäyttäytymisestä. Vanhemman ollessa kyseessä hänen käsityksensä itsestä kasvattajana voi olla romahtanut. Nämä johtavat siihen, ettei läheinen hallitse omia tunteitaan vaikeassa tilanteessa, jotka hän kokee epäreiluksi ja pelottavaksi. Meduusamainen reaktiotapa lisää sairastuneen syyllisyydentuntoa. Negatiiviset tunteet myös heijastuvat takaisin sairastuneesta pahentaen noidankehää. Meduusamaisesti reagoiva läheinen myös helposti uupuu tunnemylläkässään.

Strutsi – liian vähän tunnetta: Päinvastainen reaktio on strutsimainen ”pään pistäminen piiloon”, jolloin läheinen pyrkii pikemminkin välttelemään tunteita. Strutsimaisesti kä​yttäytyvä läheinen kieltää syömishäiriön aiheuttamat ongelmat tai ainakin vyöryttää niiden hoitamisen jonkun muun harteille. Tyypillistä käytöstä on esimerkiksi sairastuneen oireiden vähättely, syömishäiriön nimittäminen joksikin muuksi kuin sairaudeksi tai silmien sulkeminen syömishäiriökäyttäytymiseltä. Strutsi saattaa myös todeta, ettei auttaminen kuulu hänelle. Läheisen strutsireaktio kumpuaa usein tietämättömyydestä tai kieltämisreaktiosta, mutta myös siitä, että elämä syömishäiriön kanssa voi tuntua kaoottiselta ja syömishäiriön haastaminen ylivoimaiselta. On helpompi vältellä vaikeita tilanteita ja toivoa, että asiat hoituvat jollain muulla tavalla. Seurauksena sairastunut kokee, ettei strutsi oikeastaan välitä hänestä eikä hän ole avun arvoinen, mikä heikentää hänen omanarvontuntoaan entisestään. Jos kahden huoltajan tilanteessa – oli kyseessä sitten tavallinen tai eroperhe - toinen vanhempi reagoi strutsin tavoin, kanssavanhempi joutuu ottamaan kaiken vastuun sairastuneen auttamisesta. Tämä kuormittaa kanssavanhempaa ja heikentää vanhempien yhteistä rintamaa syömishäiriötä vastaan.

Suunnan näyttämisen reaktiomallit

Kenguru – ei minkäänlaista suuntaa: Kenguru kuljettaa poikastaan pitkään pussissaan, ja siksi mukautuvaa ja ylisuojelevaa käyttäytymistä kuvataan kengurureaktiolla. Kengurureaktiossa läheinen pyrkii suojelemaan sairastunutta siltä ahdistukselta, jota syömishäiriön haastaminen aiheuttaa, uskoen näin helpottavansa sairastuneen oloa. Siksi kengurumaisesti käyttäytyvä läheinen mukautuu syömishäiriön vaatimuksiin. Toipumisen suunta on täysin hukassa läheisen hyppiessä syömishäiriön pillin mukaan. Kenguru pyrkii toteuttamaan kaikki sairastuneen toiveet - esimerkiksi käy useissa kaupoissa etsimässä vaikkapa jotain tiettyä jugurttimerkkiä, jota sairastunut on suostunut syömään. Hän saattaa peitellä syömishäiriökäyttäytymisen jälkiä siivoamalla ahminnan tai oksentamisen jäljet, jottei sairastunut joutuisi niitä kohtaamaan ja ahdistuisi. Kenguru tekee vaikeat asiat sairastuneen puolesta ja saattaa sairastuneen määräyksestä salata tilanteen muilta. Kun sairastunut ahdistuu, kenguru rauhoittelee häntä jopa tuntikausia. Kengurun tarkoitus on hyvä. Usein etenkin vanhemmilla on suuri halu tehdä kaikki voitavansa sairastuneen lapsensa eteen – vaikka toipua toisen puolesta, jos mahdollista! Läheisen kengurureaktio kuitenkin palkitsee sairastunutta syömishäiriökäyttäytymisestä ja ylläpitää näin sairautta. Sairastunut ei myöskään opi selviytymään hankalista tilanteista omin voimin, vaan turvautuu entistä enemmän kenguruun. Väsynyt läheinen reagoi usein kengurun tapaan, sillä hän ei enää jaksa laittaa syömishäiriölle hanttiin. Mukautuminen tuntuu helpommalta ja vähemmän pelottavalta vaihtoehdolta, vaikka johtaakin sitten kaaokseen kotona. Näin läheisen uupumus vain pahenee.

Sarvikuono – liikaa suunnan näyttämistä: Kengurun vastakohta on aggressiivisesti päälle hyökkäävä sarvikuono. Sarvikuonomaisesti reagoiva läheinen yrittää vakuuttaa sairastuneen loogisilla perusteluilla ja vetoamalla järjen käyttöön. Niinpä hän lähtee herkästi väittelemään syömishäiriön kanssa. Sairaus vaikuttaa kuitenkin sairastuneen aivojen toimintaan aiheuttaen sairaudentunnottomuutta ja ajatusten ristiriitaisuutta. Kun logiikka ja järkisyyt eivät tehoa sairastuneeseen, sarvikuono turhautuu ja suuttuu, alkaa kritisoida, määräillä, pelotella ja uhkailla. Näin hän yrittää näyttää suuntaa väkisin. Sarvikuonoreaktio kumpuaa yleensä läheisen analyyttisesta ajattelutavasta sekä uskosta siihen, että hän voi järkeä puhumalla auttaa sairastunutta toipumaan. Taustalla voi myös olla vaikeus ymmärtää syömishäiriötä mielen sairautena, jota ei voi järjellä hallita. Sarvikuonomainen, hyökkäävä suhtautuminen saa sairastuneen kokemaan itsensä väärinymmärretyksi ja torjutuksi. Tämä lisää yksinäisyyden tunnetta ja saa sairastuneen vastustamaan entistä enemmän läheisen yrityksiä auttaa.

Terrieri – kun mikään ei riitä: Kevyempi versio hyökkäävästä sarvikuonosta on terrieri, joka haukkua räksyttää pienestäkin. Terrierimäisesti käyttäytyvä läheinen nalkuttaa syömishäiriökäyttäytymisestä, huomauttelee epäonnistumisista ja yrittämisen puutteesta tai heittelee sarkastisia kommentteja sairastuneen kyvyttömyydestä tehdä toipumista edistäviä ratkaisuja. Taustalla on yleensä läheisen kyynistyminen ja turhautuminen auttamistaitojen ja keinojen puuttuessa. Läheisen terrierimäinen reaktiotapa muistuttaa hyvin paljon monen kuvailemaa syömishäiriöääntä ja sairastuneen omaa kokemusta itsestään. Niinpä se huonontaa sairastuneen jo entisestäänkin huonoa itsetuntoa ja nakertaa tämän toivoa toipumisesta. Seurauksena sairastunut sulkee korvansa terrieriläheisen räksytykseltä eikä halua enää edes yrittää.

Erityisesti perheissä, joissa lapsi on sairastunut syömishäiriöön, vanhemmat muodostavat usein vastakohtapareja (strutsi vs. kenguru ja meduusa vs. sarvikuono) reagoimalla samaan tilanteeseen päinvastaisella tavalla. Esimerkiksi toisen vanhemman pyrkiessä välttelemään strutsin tavoin tilanteita, joissa syömishäiriökäyttäytymistä ilmenee, toinen vanhemmista alkaa kengurun tavoin häärätä ja huolehtia kompensoidakseen sairastuneelle toisen huolenpidon puutteet. Tai jos toinen vanhemmista suhtautuu kovin tunteellisesti syömishäiriöön, toinen yrittää tasapainottaa tilannetta ottamalla käyttöön puhtaan järjen äänen.

Koska sairastuneen käyttäytymistä ja reaktioita hankalissa tilanteissa ohjaa pitkälti syömishäiriön aiheuttama ahdistus, kanssakäymisessä omaa käyttäytymistään voi muuttaa vain läheinen. Mihin sitten kannattaisi pyrkiä? Seuraavana esitetään hyödyllinen tunteiden osoittamismalli sekä tapa auttaa sairastunutta oikeaan suuntaan.

Bernhardinkoira – lämpöä ja turvaa Bernhardinkoiraa käytetään pelastuskoirana vaikeissa olosuhteissa Alpeilla. Siksi se kuvastaa pelotonta, rauhallista ja turvallista tukihenkilöä syömishäiriötä sairastavalle. Bernhardinkoira ei säikähdä syömishäiriön uhkailuja, ei halvaannu pelosta eikä välttele ongelmia. Se tuo sairastuneen turvaan ystävällisesti ja päättäväisesti, eikä provosoidu haukkumaan ymmärtäen, että siitä seuraisi vain seuraava lumivyöry niskaan. Käytännössä läheinen siis estää sairastuneen vahingollisen ja haitallisen toiminnan – oli se vaikkapa syömättömyyttä, pakkoliikuntaa tai itsensä vahingoittamista – ystävällisesti ja päättäväisesti vedoten siihen, miten tärkeä sairastunut hänelle on. Tällaisessa tilanteessa bernhardinkoiraläheinen pysyy rauhallisena, vaikka sairastunut yrittäisikin provosoida eikä ala väittelemään tai osoittamaan omia negatiivisia tunteitaan. Hän ei kauhistele sairastuneen sanomisia tai tuntemuksia ja pyrkii sietämään sairastuneen ahdistuksen ja pelon osoittamatta omaansa.

Läheinen voi käyttää voimauttavana mielikuvana myös majakkaa, joka näyttää sairastuneelle suuntaa syömishäiriömyrskyn keskellä. Vaikka syömishäiriön raivon ja vastustuksen aallot iskisivät vasten majakan seiniä, se seisoo vakaana ja turvallisena keskellä myrskyä, ei väistele aaltoja eikä horju.

Delfiini – tukea ja kannustusta: D​elfiiniemon tiedetään nostavan vastasyntyneen poikasensa veden pintaan hengittämään, sillä nisäkkäänä se tarvitsee happea eikä aluksi osaa uida. Pikkuhiljaa poikasen oppiessa uimaan delfiiniemo jää seuraamaan tilannetta, mutta ei jätä poikasta selviämään yksin. Samalla tavoin delfiiniläheinen ei anna sairastuneen hukkua syömishäiriöönsä vaan kannattelee, auttaa ja kannustaa tätä niin kauan kunnes oma toipumisrohkeus riittää uimiseen. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että läheinen antaa sairastuneelle vastuuta syömishäiriön vaiheen (kts. osa 4) mukaisesti. Hän ei jätä sairastunutta liian aikaisin pärjäämään omillaan vaan ottaa uudelleen vastuuta, jos sairastunut ei siihen pysty. Delfiini antaa kuitenkin sairastuneen yrittää ja antaa positiivista palautetta yrittämisestä, eikä tarkastele vain lopputulosta. Hän myös pitää silmällä kokonaiskuvaa ja pyrkii pitämään toiminnan suunnan kohti toipumista. Hän ei hermostu, vaikka sairastunut ottaisikin taka-askeleita, vaan rohkaisee astumaan jälleen eteenpäin toipumisen tiellä. Siinä vaiheessa, kun sairastunut ei itse vielä halua toipua tai usko sen onnistuvan, delfiiniläheinen haluaa sitä hänen puolestaan ja ylläpitää toivoa toipumisesta.

Mielikuvana voi käyttää myös kävelyä harjoittelevaa lasta, jota vanhempi auttaa ensin molemmista käsistä pitäen, sitten vain toisella kädellä aina vain kevyemmin ja kevyemmin. Lopuksi vanhempi kulkee taaperon perässä ja auttaa ylös yrittämään uudelleen, jos tämä kompastuu tai pyllähtää. Ei kuitenkaan ole tarkoitus, että vanhempi pitää kiinni lapsesta vuosikausia; niin tämä ei opi kävelemään!

Harjoitus 3.

Mieti ja seuraa omia tyypillisiä reaktiomallejasi kanssakäymisessä sairastuneen kanssa. Mitkä näistä reaktiomalleista ovat sellaisia, joista on vaikea luopua? Entä mistä luopuminen kävisi? Mikä sinua auttaisi haitallisten reaktiomallien muokkaamisessa?

Entä millainen käyttäytyminen vastaisi bernhardinkoiraa ja delfiiniä? ​

 "Teflonpinta"

Teflonpinnalla kuvataan läheisen asennetta, joka auttaa sietämään vaikeita tilanteita sairastuneen kanssa. Syömishäiriön provokaatiot ja loukkaukset eivät pääse teflonpinnan läpi tai tartu siihen vaan kilpistyvät ja valuvat pois. Teflonpinnan alla läheisessäkin voi kuohua erilaisia tunteita, mutta nekään eivät näy pinnan läpi. Ulospäin teflonpinta on sileä ja rikkoontumaton, mikä näkyy pelottomana, rauhallisena mutta ystävällisenä käyttäytymisenä.

Tällaista ”haarniskaa” ei tarvitse tai pidäkään yrittää ylläpitää koko ajan, sillä sen käyttö saattaa kuluttaa läheisen voimia. Teflonpinta on tarkoitettu sellaisiin tilanteisiin, joissa huomaa tai tietää joutuvansa syömishäiriökäytöksen kanssa tekemisiin. Teflonpinnan vetäminen ylle saattaa vaatia harjoittelua, mutta tulee ajan saatossa yleensä helpommaksi.

Teflonpinnan ylläpitämisessä auttavat muun muassa syömishäiriön ulkoistamisen opettelu (kts. edellä), aikalisän ottaminen hankalassa tilanteessa tarvittaessa (kts. osio 3), vuorottelu ja vastuun jakaminen muiden läheisten kesken, oman ajan ottaminen, itselle saatu keskusteluapu ja vertaistuki (kts. luku 5) sekä huumori, joka voi olla myös mustaa.

Teflonpinta voi ja saa myös murtua – ihmisiähän me vain olemme! Tärkeintä on silloin myöntää maltin menetys ja pyytää tarvittaessa käytöstään anteeksi. Älä kuitenkaan jätä toimimatta virheiden tai epäonnistumisen pelossa. Virheet ovat aarteita, sillä ne kertovat meille, miten jatkossa ei pidä toimia.​​​​​​​​​

 Yhteinen rintama

Yhteisellä rintamalla tarkoitetaan yhteisesti sovittuja toimintalinjoja, joita kaikki syömishäiriöön sairastuneen hoitoon ja tukemiseen osallistuvat noudattavat ollessaan sairastuneen kanssa tekemisissä. Tällöin jokainen on sairastuneen edessä yhtä mieltä toimintatavoista. Yhteisen rintaman tavoitteena on mukautumisen lopettaminen. Sairastunut nimittäin hakee herkästi mahdollisuutta toteuttaa syömishäiriön sääntöjä siltä, joka helpoimmin antaa siihen luvan. Tämä luo kotiin rintamalinjoja, jotka voivat rikkoa koko perheen. Yhteisen rintaman pitäminen on erittäin tärkeää myös siksi, että syömishäiriö käyttää hyväkseen kaikki tilanteet aiheuttaakseen epävarmuutta sairastuneen mieleen. Jos annetut kehotukset ja neuvot ovat ristiriitaisia, sairastunut ei voi luottaa siihen, että syömishäiriön haastaminen on turvallista tai että auttajat edes tietäisivät mitä ovat tekemässä.

Esimerkiksi sairastuneen kysyessä läheisiltään onko hänen syötävä kaikki ruoka lautaselta, yhteisen rintaman pitäessä jokainen tilanteessa oleva vastaa ”kyllä, se on täysin turvallista!”. Kannattaa välttää tilannetta, jossa tuen antaminen muuttuukin kiistelyksi siitä, miten asiaan tulisi suhtautua: 

– Olet jo syönyt aika hyvin, riittäisiköhän tuo…

– Ei, ravitsemusterapeuttihan sanoi, että kaikki pitäisi syödä!

– Joo, mutta onhan tuo tosi iso annos! Ei ihme, jos X ei jaksa kaikkea.

Sairastuneen tulkinta tilanteesta on: "Tämä annos on siis minulle liian iso eikä minun pidä syödä sitä loppuun!" Tukena olevien väitellessä toimintalinjasta huomio kiinnittyy epäolennaisiin asioihin, sairastunut ei saa tarvitsemaansa apua ja syömishäiriö on voittanut taas yhden erän. Näin syömishäiriö käyttää ”hajota ja hallitse” – taktiikkaa.

Jotta yhteisen rintaman murtuminen vältettäisiin, mahdolliset neuvottelut linjanvedoista käydään sairastunutta tukevien osapuolten kesken ilman sairastuneen (ts. syömishäiriön) läsnäoloa. Syömishäiriön voittaminen on sotaa, eivätkä kenraalitkaan keskustele strategiastaan vihollisen vakoojan läsnä ollessa! Neuvottelu syömishäiriön kanssa ei toimi ja syömishäiriölogiikkaa on vaikea kumota. Vaarana on joko sarvikuonoreaktio (kritisointi, määräily tai uhkailu) tai kengurointi (mukautuminen syömishäiriökäyttäytymiseen). Yhteisen rintaman pitämiseksi sairastuneen läsnä ollessa ei myöskään pitäisi kritisoida tai arvostella toisten hoitoon ja tukeen osallistuvien tekemisiä tai tekemättä jättämisiä, vaan antaa palaute vasta sitten kun sairastunut ei ole paikalla. Ehdottoman tärkeää on hyvä tiedonkulku osapuolten kesken, jotta syömishäiriö ei pääse väliin antamaan väärää informaatiota tilanteesta.

Miksi yhteinen rintama ei aina toteudu kotona? Perheessä, jossa lapsi tai nuori on sairastunut syömishäiriöön, ei aina ole helppoa saada aikaa yhteistä rintamaa. Tavallisimmat tilanteet ja niiden aiheuttajat on esitetty alla.

Toinen vanhemmista kieltää syömishäiriön olemassaolon. Tämä usein liittyy syömishäiriömyytteihin ja vääriin käsityksiin syömishäiriöstä.

Vain toinen vanhemmista on vakuuttunut siitä, että heidän tulisi osallistua nuoren hoitoon. Tähän liittyy usein vanhemman omaa syyllisyyden tunnetta (entä jos vain pahennan tilannetta?!) ja virheiden pelkoa.

Vanhemmat ovat yhtä mieltä toiminnan tarpeesta, mutta eivät toteuttamistavasta. Tämä liittyy yleensä puutteellisiin tietoihin koskien syömishäiriöiden hoitoa.

Sairastuneen paino on korjaantunut, jolloin toinen vanhemmista alkaa kyseenalaistaa syömisen ja toisen vanhemman toiminnan tärkeyttä. Tähän liittyy yleensä vanhemman oma ristiriitainen suhtautuminen kehoon sekä puutteelliset tiedot syömishäiriötä ylläpitävistä tekijöistä.

Toinen vanhemmista menee mukaan syömishäiriön rintamajakoon ja alkaa sulkea toista pois. Tämä on mukautumiskäyttäytymistä, jota aiheuttaa vanhemman väsyminen ja räjähdysten pelko.

Vanhempien välit ovat riitaisat muistakin syistä, ja syömishäiriö on vain yksi lyömäase muiden joukossa. Tätä nähdään eroperheissä.

Toinen vanhemmista toimii, toinen on luovuttanut. Tämä liittyy usein vanhemman uupumukseen ja sitä seuraavaan toivottomuuden tunteeseen.

Yhteinen rintama on olemassa, mutta ei syömishäiriötä vaan sairastunutta vastaan. Tällöin syömishäiriön ulkoistaminen ei ole onnistunut ja vanhemmat näkevät tilanteen sairastuneen syynä.

Moniin edellä kuvattuihin yhteisen rintaman muodostamisen ongelmiin toimivat

  • oikean tiedon hankkiminen / antaminen syömishäiriöistä
  • oman jaksamisen vaaliminen esimerkiksi vuorottelemalla ja vastuuta jakamalla
  • vanhempien luontaisten vahvuuksien hyödyntäminen
  • vanhempien yhteinen oma aika, joka antaa mahdollisuus keskusteluun
  • syömishäiriön ulkoistamisen opettelu
  • perhepalaverit ja perheen sääntöjen kirjaaminen ylös
  • suora tiedonkulku vanhempien välillä – sairastunutta ei käytetä siihen

Yhteinen rintama hoidossa ja muiden tahojen kesken. Syömishäiriön hoidon onnistumiseksi on tärkeää, että muutkin kuin läheiset vetävät yhtä köyttä olennaisten asioiden kuten esimerkiksi ravitsemuskuntoutuksen, sairastuneeseen kohdistuvan valvonnan ja liikuntalupien suhteen. Tämä on tärkeää hoidon saumakohdissa – esimerkiksi siirryttäessä osastohoidosta avohoitoon – ja myös somaattisen ja psykiatrisen hoidon välillä. Läheisillä on oikeus saada hoitavilta ammattilaisilta suoraa informaatiota siitä, missä mennään ja miten sairastuneen kanssa tulisi eri tilanteissa toimia. Sairastunutta ei pidä käyttää tiedonvälitykseen.

Sairastuneen elämässä on myös muita tahoja, joiden ymmärrys asiasta (tai sen puute) vaikuttaa merkitsevästi toipumiseen. Jos esimerkiksi rajoittavaa syömishäiriötä sairastavalla koululaisella on ateriasuunnitelma ja hänen ruokailujaan täytyy valvoa kotona, aiheuttaa kouluruokailun valvonnan puuttuminen merkittävän riskin ravitsemuskuntoutuksen onnistumiselle. Tällöin huoltajien kannattaa pyytää yhteistä palaveria oppilashuollon kanssa, jotta päästäisiin yhteisymmärrykseen siitä, miten tilanteessa tulisi toimia, ja hoitotahon tulisi tukea huoltajia tässä pyrkimyksessä. Koulussa ongelmia toipumiselle voivat aiheuttaa myös koululiikunta, terveystieto ja kotitalousopetus. Tällöin on hyvä, että tieto kulkee huoltajien ja opettajien välillä sen suhteen, mitä kannattaa ottaa huomioon. Lisää syömishäiriötä sairastavasta nuoresta koulussa täällä. Urheiluharrastuksessa on tärkeää, että valmentajat tietävät harjoitukseen palaavan rajoituksista liikuntamäärien tai kilpailemisen suhteen ja osaavat ottaa huomioon lisääntyneen energiantarpeen.​​​​​​​

 ‭(Hidden)‬ style