Perhe, ymmärrys ja puhuminen

​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​​

Perheen vaikeuksista keskusteleminen lasten kanssa ei ole kovinkaan tavanomaista Suomessa, eikä taida olla koko maailmassakaan. Lasten hyvinvointia ja kehitystä halutaan suojata vanhemman ja kodin ongelmilta. S​​​e onkin tärkeää, mutta iso kysymys on, miten se parhaiten tapahtuu. ​

Jos asia ei mitenkään kosketa lasta eikä lapsen elämää, on luonnollista olla siitä kertomatta. Jos asia kuitenkin vaikuttaa perheeseen, johtaa puhumattomuus vaiettuun salaisuuteen. Jos ei muuta, vaistoavat lapset vanhemmista ja perheen ilmapiiristä, että jotain on erilaista kuin ennen. Hiljaisuus jättää lapsen yksin miettimään, mistä on kysymys. Nuori ehkä etsii vastauksia netistä, josta voi saada hyvinkin vääristynyttä tietoa.


(Tekninen huomautus: Avautuvien laatikoiden videoita ei tällä hetkellä saa suurennettua. Tiedostamme ongelman, ja ratkomme sitä teknisen toimittajamme kanssa. Pikafiksinä sivua voi zoomata PC:llä ctrl + ja ctrl - tai Macilla cmd + ja cmd - näppäinyhdistelmin. - t Mielenterveystalon tiimi)

 Outo ilmiö


Oheinen puheenvuoro perustuu Anton Tsehovin novelliin Pelottavia tilanteita.

 

 Puhuako vai ei?


​Lapset tarvitsevat selityksen kokemilleen hämmentäville asioille, mutta miten ja milloin se tapahtuu, on jokaisen perheen itse päätettävä. Vanhemmat joutuvat punnitsemaan asiaa puolelta jos toiselta.


 

 

Kertominen on herkkä tilanne ja on asioita, joita kannattaa ottaa huomioon. Keskusteluun voi valmistautua, kuten oheisesta videosta selviää. Vaikeuksista puhuminen on parhaimmillaan alku avoimelle ja rakentavalle vuorovaikutukselle perheessä.

​​ 

 

  • Vanhemman olisi hyvä olla ainakin alustavasti sinut asian kanssa ennen lasten kanssa puhumista tai ottaa tukihenkilö mukaan keskusteluun
  • Hyväksykää lasten reaktiot, olivat ne mitä vaan. Antakaa heille aikaa
  • Iästä riippumatta lapset tarvitsevat vanhemman tukea kertomistilanteessa ja sen jälkeen
  • Puhukaa aina myös siitä, miten tästä mennään eteenpäin - erittäin tärkeätä!
  • Vanhemmat ovat usein helpottuneita jälkeenpäin, kun asia ymmärretään perheessä
  • Lapset kokevat usein suhteensa vanhempiin avoimemmaksi ja läheisemmäksi​

 Perheen kokemus vanhemman depressiosta


​​Masennus on asia, josta puhutaan paljon, eikä syyttä, niin tavallista se on koko väestössä ja erityisesti lapsiperheitten vanhemmilla. Oheisessa videossa kerrotaan vanhempien kokemuksia masennussairaudesta, niin omasta riittämättömyyden tunteesta, kuin rakkaudesta lapsiin. Kuvataan myös lasten kokemuksia, miten vanhempi ei naura enää, miten hän sulkeutuu huoneeseensa. Sekä lasten että vanhempien mielessä pyörii monenlaisia kysymyksiä.

 

 

  • Perheen yhteiset tekemiset, ilo ja keskustelut vähenevät, kireys voi vallata alaa
  • Lapset panevat merkille muutokset, vanhemman hiljaisuuden, vetäytymisen, pienistä asioista suuttumisen
  • Lapset kantavat huolta vanhemmasta ja pyrkivät auttamaan
  • Vanhemmilla on vahva halu huolehtia lapsista hyvin
  • Masennus ei useinkaan vaikuta kaikkiin vanhemmuuden puoliin, myös masentunut äiti tai isä voi olla hyvä vanhempi ​

 Perheen ymmärrys depressiosta - miten siihen päästään

Keskustelu lasten kanssa omista mielenterveyden ongelmista ei ole helppoa kenellekään. Ehkä tilannetta auttaa se, että pitää mielessä mihin keskustelulla pyritään. Siinä pyritään hyvin yksinkertaisiin, vaikkakin oleellisiin asioihin: siihen, että vanhempi ymmärtää lastansa ja lapsen kokemuksia, lapsi vanhempaansa ja kodin tapahtumia ja että yhdessä voidaan etsiä ratkaisuja hämmentäviin tilanteisiin.

 

 

  • Yhteinen ymmärrys purkaa vuorovaikutuksen solmuja ja rakentaa perheenjäsenten suhteita
  • Vanhempi on lapsen paras opas kohti yhteistä ymmärrystä, samoin lapsi vanhemman
  • Mieti omia oireita – miten lapsi on mahtanut kokea ne?
  • Mieti, miten haluaisit lapsen ne ymmärtävän – ota asia puheeksi
  • Miettikää yhdessä, miten itse kukin voi toimia näissä tilanteissa ja miten asiasta voi keskustella jälkeenpäin

 ‭(Hidden)‬ Styles

 Kirjallisuus


 
Alasuutari M, Järvi A. (2012) “My dad got depression, or something”: How do children talk about parental mental disorder? Qualitative Research in Psychology 9, 134-150.
Beardslee WR (2002) Out of the darkened room: When a parent is depressed: Protecting the children and strengthening the family. 1. Edition. Boston, MA: Little Brown.
Baik, S-Y, Bowers BJ. (2006) Living with a mother with chronic depression: to tell or not to tell? The Internet Journal of Mental Health. 3(1).
 
Beardslee WR & Podorefsky D (1988) Resilient adolescents whose parents have serious affective and other psychiatric disorders. The importance of self-understanding and relationships. American Journal of Psychiatry 145, 63-69.

Brannan PA, Le Brocque R, Hammen C. (2003) Maternal Depression, Parent–Child Relationships, and Resilient Outcomes in Adolescence Journal of American Academy of Child and Adolescent Psychiatry, 42(12, 1469–1477.

Bresgears D, Beer CL-D. (2014) A qualitative analysis of adult children’s advice for parents coming out to their children. Professional Psychology: Research and Practice 45(4), 2312-238.
 
Dam K, Hall EOC. (2016) Navigating in an unpredictable daily life: a metasynthesis on children's experiences living with a parent with severe mental illness. Review Article.
Scandinavian Journal of Caring Sciences. https://doi.org/10.1111/scs.12285
 
Downey G, Coyne J C (1991), Children of depressed parents: an integrative review. Psychol Bull 108, 50-76.
 
Ferguson B. (2011) Children of parents with mental illness: Parental disclosure, children’s illness beliefs and development of a shared understanding of mental illness in the family. PhD Thesis. Adelaide SA: University of Adelaide
Gladstone BM, Boydell KM, Seema MV, McKeever PD. (2011) Children’s experiences of parental mental illness:  a literature review.  Early Intervention in Psychiatry 5, 271-289. DOI: 10.1111/j.1751-7893.2011.00287.x
Gladstone BM. (2015) Thinking about children of parents with mental illness as a form of intergenerational dialog and practice. In Andrea Reupert et al (eds). Parental Psychiatric Disorder: Distressed Parents and their Families, 3rd edition. Cambridge UK: Cambridge University Press

Lee MB, Rotheram-Borus MJ. (2002) Parents’ disclosure of HIV to their children. AIDS. 16(16), 2201-22017
Ostrom-Delaney R, Serovich JM, Lim J-Y. (2008) Reasons for and against maternal HIV disclosure to children and perceived child reaction. AIDS Care 20(7), 876-880

Kaimal G, Beardslee WR. (2010) Emerging Adulthood and the Perception of Parental Depression. Qualitative Health Research  20(9),1213-1228. https://doi.org/10.1177/1049732310371625
 
Marsh DT, Lefley HP (1996), The family experience of mental illness: evidence for resilience. Psychiatric Rehabilitation Journal 20:3-13
 
Oyserman D, Mowbray CT, Meares PA, Firminger KB. (2000) Parenting Among Mothers With a Serious Mental Illness. American Journal of Orthopsychiatry 70(3), 296-317.
Pihkala H, Johansson E (2008) Longing and fearing for dialogue with children. Depressed parents’ way into Beardslee’s preventive family intervention. Nord J Psychiatry 62, 399-404.
Pihkala H, Sandlund M & Cederström A (2012) Initiating communication about parental mental illness in families: An issue of confidence and security. International Journal of Social Psychiatry 58, 3, 258–26.
Pihkala H, Sandlund M & Cederström A (2012) Children in Beardslee's family intervention: Relieved by understanding of parental mental illness. International Journal of Social Psychiatry 58, 6, 623-8.
Punamäki R-L, Paavonen J, Toikka S & Solantaus T (2013) Effectiveness of Preventive Family Intervention in Improving Cognitive Attributions Among Children of Depressed Parents: A Randomized Study. Journal of Family Psychology 27, 4, 683–690.
Solantaus T. Lapsi ja masentunut vanhempi: ymmärryksen merkitys. Kirjassa Matti Inkinen (toim.) Näkymätön lapsi aikuispsykiatriassa. Ss.36-52. Helsinki, Tammi
Solantaus t, Reupert A, Maybery D. (2015) Working with parents who have a psychiatric disorder. In: A. Reupert, D. Maybery, J. Nicholson, M. Gopfert & M. V. Seeman. Parental Psychiatric Disorder: Distressed Parents and their Families, pp. 238-247. Cambridge UK,  Cambridge University Press.
Söderblom B. (2005). Barnet och förälderns depression - behovet av förståelse, vikten av kommunikation. Barnet i en stödgruppsintervention tillsammans med sin depressiva förälder. Helsingfors, Profami oy.
 
Söderblom B. (2015). Intervjustudie om Barnkraft: Barn och föräldrar berättar I. Pihkala och Söderblom (ed) Tre metoder som stöd för barn till föräldrar med psykisk ohälsa. Projektrapport Västerbottens läns landsting.
Tompkins, T.L (2007) Disclosure of parental HIV status to children: To tell or not to tell… that is the question. Journal of Child and Family Studies 16, 772788.
Ueno R, Kamibeppu (2012) Perspectives of Japanese mothers with severe mental illness regarding the disclosure of their mental health status to their children. Archives of PsychiatricxNursing  26(5), 392-403.

Watanabe A, Nunes T, de Abreu G. (2014) Japanese parents’ perception of disclosing the diagnosis of cancer to their children Clinical Child Psychology and Psychiatry 19(1), 125–138.
DOI: 10.1177/1359104512470599
 
Wiener LS, Battles HB, Heilman NE. (1998) Factors associated with parents’ decision to disclose their HIV diagnosis to their children. Child Welfare 2, 115-135.​