Asuminen

Tuettu asuminen tarkoittaa säännöllistä, kuntoutussuunnitelmaan perustuvaa mielenterveyskuntoutusta, johon liittyy myös kotiin annettavia tukipalveluja. Tavoitteena on itsenäisen asumisen tukeminen ja mahdollistaminen. Usein se toteutetaan terveyden- ja sosiaalihuollon yhteistyönä, mutta tehtävien jako vaihtelee kunnittain.

Asumisen tukitoimet toteutetaan mahdollisuuksien mukaan yhteistyössä omaisten ja läheisten kanssa. Kuntoutuksen avulla kuntoutuja opettelee sairauden hallintaa ja häntä tuetaan harjoittelemaan päivittäisiä toimintoja, käyttämään kodin ulkopuolisia palveluja sekä löytämään virikkeellistä vapaa-ajan toimintaa.

Palveluasuminen on usein yhteisöllistä asumista ryhmäasunnossa ja kuntoutusmetodin mukaan myös tavallista palveluasumista itsenäisessä asunnossa. Toimintaan sisältyy monipuolinen kuntoutus ja asiakkaan toimintakyvyn ja sosiaalisten suhteiden vahvistaminen. Kuntoutujalla on mahdollisuus osallistua päivätoimintaan.

Itsenäistä asumista harjoitellaan osallistumalla ruoanlaittoon, siivoukseen ja pyykinpesuun. Lisäksi harjoitellaan asioimista asumispalveluyksikön ulkopuolella: raha-asioiden hoitamista ja toisten ihmisten kanssa toimimista.

Tehostettu palveluasuminen on yhteisöllistä asumista ryhmäasunnossa, jossa henkilöstö on paikalla ympäri vuorokauden. Kuntoutujaa avustetaan hänen päivittäisissä toiminnoissaan, kuten henkilökohtaisesta hygieniasta huolehtimisessa, ruokailun järjestämisessä, siivouksessa ja pyykinpesussa sekä lääkärin ohjeiden mukaisessa lääkehoidossa. Lisäksi harjoitellaan itsenäistä päätöksentekoa, raha-asioiden hoitoa, mielekästä vapaa-ajan viettoa ja sosiaalista kanssakäymistä. Tavoitteena on vastuullinen ja toisia ihmisiä huomioiva eläminen yhteiskunnassa.

Mielenterveyskuntoutujan oikeus asumispalveluihin on vahvistettu mielenterveyslain 5. §:ssä. Siinä todetaan, että mielenterveyskuntoutujalle on järjestettävä mahdollisuus tämän tarvitsemaan tuki- ja palveluasumiseen, joka liittyy lääkinnälliseen tai sosiaaliseen kuntoutukseen.

Psyykkisesti sairaat kuuluvat asumisen erityisryhmiin: psyykkisen toimintakyky huononee hoitamattomana, minkä takia sosiaalinen toiminta saattaa vaikeutua, arjen asiat jäädä hoitamatta ja fyysinen toimintakyky heiketä. Heille ei riitä pelkkä asunnon järjestäminen asunnottomuuden ja sosiaalisen syrjäytymisen kierteen ehkäisemiseksi, vaan usein tarvitaan lisäksi hoidollista ja sosiaalista tukea.

Asumispalvelujen järjestämisestä vaikeavammaisille henkilöille säädetään vammaispalveluasetuksessa. Säädöstä sovelletaan, jos henkilö ei saa riittäviä ja hänelle soveltuvia palveluja tai etuuksia muun lain nojalla. Mielenterveyskuntoutujia ei ole yleensä katsottu vaikeavammaisiksi, vaikka osalla esimerkiksi skitsofreniaa sairastavista sairaus aiheuttaa niin suuren avun tarpeen, että edellä kuvattu vammaispalveluasetuksen määritelmä soveltuisi käytettäväksi.

Tärkeimpiä tukemisen ratkaisuja kotona asuvalle tai kotiin siirtyvälle asiakkaalle ovat psykiatrinen kotikuntoutus, kunnalliset tukipalvelut, vertaistuki ja muiden tahojen järjestämä tuki. Tähän päätyi selvityksessään Asumispalvelusäätiön ASPA, joka​ on vammaisjärjestöjen perustama.

Psykiatrisella kotikuntoutuksella tarkoitetaan avohoidossa toteutuvaa kuntoutusta, joka toteutetaan yhdessä sairaanhoitopiirin psykiatrian avohoitoyksikön, terveyskeskuksen ja kunnan sosiaalitoimen kanssa. Kotikuntoutus on tarkoitettu potilaille, jotka tarvitsevat jatkuvaa tai väliaikaista, yleensä kotona saatavaa tukea ja kuntoutusta muun muassa huonontuneen toimintakyvyn vuoksi. Psykiatrisen kotikuntoutuksen avulla voidaan myös ehkäistä toistuvia sairaalahoitoja.

On tärkeää, että kotikuntoutuksessa perhe on mukana ja että ohjaamiseen ja neuvontaan käytetään psykoedukatiivisia menetelmiä. Psykoedukatiivinen menetelmä tarkoittaa tiedon jakamista, opetusta ja ohjausta sairautta koskevista asioista: oireiden esiintymisestä ja hallinnasta, itsehoidon mahdollisuuksista, lääkehoidon merkityksestä ja sivuoireista. Tavoitteena on parempi oireiden hallinta.

Kunnallisilla tukipalveluilla tarkoitetaan kotisairaanhoitoa tai sosiaali- ja terveyspalvelujen yhdessä toteuttamaa kotihoitoa, sosiaalipalveluja, asumisen tukea, kuntoutusohjaajan palveluja sekä erilaisia kunnissa meneillään olevia projekteja. Kotisairaanhoito ja kotihoidon palvelut keskittyvät kunnissa vanhuksiin tai perhetyöhön.

Mielenterveyskuntoutujat saavat näitä palveluja valitettavasti vähemmän kuin vanhukset ja perheet. Tilalle tarjotaan kolmannen sektorin palveluja, esimerkiksi päivätoimintaa tai projektien kautta toteutettavia palveluja. Useimmiten mielenterveyskuntoutujalle tarjotaan sosiaalipalveluna toteutettua asumisen tukea.

Suomessa toimii lukuisia järjestöjä ja yksityissektorin palveluntarjoajia, joilla on myös asumisen tukeen tarkoitettuja palveluita. Niin ikään itsenäistä asumista tukevat päivätoimintaan ja työllistymiseen tähtäävät palvelut. Oman asuinalueen paikallisia kolmannen sektorin toimijoita voi etsiä Mielenterveystalon paikka- ja palveluhausta.

Asumispalvelusäätiö ASPA

Suomen Klubitalot ry

Asumispalveluiden käyttäjien eli kokemusasiantuntijoiden näkökulma palveluiden arvioinnissa ja suunnittelussa on tullut yhä tärkeämmäksi. ITHACA-raportissa kiinnitetään huomiota asumispalveluiden kehittämiseen siten, että asumisen suhteen toteutuvat myös mielenterveyskuntoutujien ihmisoikeudet. Asumispalvelutoimintaa järjestävien tahojen laadun seurantaan tulisi kuulua käyttäjien oma arviointi. Myös omaisten näkökulma tulisi huomioida.

Asumispalvelusäätiö ASPA

Suomen Klubitalot ry

MATTI-projekti

Ihmisoikeuksien ja terveydenhoidon arviointi mielenterveys- ja päihdelaitoksissa sekä –asumispalveluissa. ITHACA-työkalu. Raportti 20/2011. Terveyden ja hyvinvoinnin laitos. Mielenterveyskuntoutujien asuminen 2010, ASPA-selvityksiä 2/2011. Reetta Kettunen.

Röyks Rune, Saarela Tarja (suom. 1993). Sosiaalisen ja itsenäisen elämisen taidot. Oireidenhallintaohjelma. Jorvin sairaala, psykiatrian yksikkö 12/1993.

Salo Markku, Kallinen Mari: Yhteisasumisesta yhteiskuntaan? – Mielenterveyskuntoutujien asumispalveluiden tila ja tulevaisuus. Mielenterveyden keskusliitto 2007.

Salokangas Raimo, Honkonen Teija, Stengård Eija, Koivisto Anna-Maija. Subjective life satisfaction and living situations of persons in Finland with long-term schizophrenia. Psychiatric Services 2006; 57:373–381.

Salokangas Raimo, Saarinen Soile. Deinstitutionalization and schizophrenia in Finland: I. Discharged patients and their care. Schizophrenia Bulletin 1998;24:457-76.

Draper ML, Stutes DS, Maples NJ, Velligan DI: Cognitive Adaptation Training for Outpatients With Schizophrenia. Journal of Clinical Psychology 2009;65(8):842-53.​

Vakaviin psykoosisairauksiin liittyy usein sellaisia toimintakyvyn ongelmia, jotka vaikeuttavat itsenäistä asumista. Tuolloin tarvitaan tuettuja asumisratkaisuja. Tuettu mutta mahdollisen itsenäinen asuminen on myös monin verroin parempi ratkaisu kuin pitkäaikainen sairaalapaikka. Jokaiselle mielenterveyskuntoutujalle tulisi löytää hänelle sopiva asumismuoto, joka tukee kuntoutumista ja itsenäistä selviytymistä. Omassa kodissa asumista tulisi tukea mahdollisimman paljon.