Lääkehoito

Psykiatrisissa häiriöissä käytettävät lääkkeet ovat tehokkaita myös ikääntyneiden ihmisten psyykkisten häiriöiden hoidossa. Vanhenemiseen liittyy kuitenkin monia sellaisia elimistön muutoksia, jotka lisäävät alttiutta lääkkeiden haitoille tai vähentävät lääkkeiden tehoa. Lääkkeiden imeytyminen ruoansulatuskanavasta saattaa olla heikentynyt, ja toisaalta munuaisten tai maksan vajaatoiminta saattavat vähentää lääkeaineen poistumista elimistöstä ja siten yllättäen lisätä lääkevaikutuksia. Psyykenlääkkeiden osalta vaikutukset keskushermostoon ja aivojen toimintaan ovat keskeisiä, Ikääntyneet aivot reagoivat kuitenkin lääkkeisiin eri tavalla kuin työikäiset aivot, ja erityisen herkkiä sivuvaikutuksille ovat muistisairaat ja muista aivosairauksista kuten aivoverenkiertohäiriöistä tai Parkinsonin taudista kärsivät henkilöt.

Vanhuksille psyykenlääkkeitä käytettäessä käytetäänkin selvästi pienempiä annoksia kuin nuoremmille, annosten nostaminen on hitaampaa ja lääkitysvasteen huolellinen seuranta vieläkin tärkeämpää kuin työikäisillä potilailla. Kun psyyken lääkkeitä ikääntyneille joudutaan käyttämään, tulisi lääkärin potilaan kanssa suunnitella, mikä on lääkityksen kohdeoire, kuinka pitkää lääkitystä tarvitaan, mitä sivuvaikutuksia saattaa olla odotettavissa, ja koska sekä missä lääkityksen tarpeellisuutta seuraavan kerran arvioidaan. Tämä lääkehoidon suunnitelma tulisi kirjata sairauskertomukseen. Edelleen on valitettavan tavallista, että hyvinkin iäkkäillä henkilöillä on ennestään runsaan lääkityksen lisäksi ”jäänyt roikkumaan” tarpeettomia psyykenlääkkeitä joiden mahdolliset haitat pitkässä käytössä usein korostuvat.

Ennen lääkkeiden aloittamista ja usein käytön aikana seurataan verikokein munuaisen ja maksan toimintaa sekä verenkuvaa ja EKG:lla sydämen toimintaa. Painon nousu voi olla mm. sokeritasapinon ja verenkiertoelimistön toiminnan kannalta haitallinen psyykenlääkkeiden sivuvaikutus, minkä vuoksi säännöllinen painonseuranta on näitä lääkkeitä käytettäessä usein aiheellinen.

Rauhoittavat lääkkeet

Rauhoittavilla lääkkeillä tarkoitetaan nopeasti vaikuttavia ja yleensä hyvin tehokkaita ahdistuneisuutta lievittäviä lääkeaineita. Ne auttavat erilaisiin pelkoihin, psyykkisiin tuskatiloihin ja huoliin, paniikkikohtauksiin ja myös esimerkiksi muistisairaan vaikeisiin levottomuus- aggressiivisuusoireisiin. Lisäksi tämän ryhmän lääkkeitä käytetään toisinaan unettomuuden hoidossa. Akuutissa käytössä sivuvaikutuksena voi olla liiallinen väsymys tai kaatuminen, ja esimerkiksi autolla ajo on rauhoittavan lääkkeen vaikutuksen alaisena vaarallista. Myös yhteiskäyttö alkoholin kanssa voi johtaa vaaralliseen keskushermoston lamautumiseen. Oikein ohjeistettuna ja käytettynä rauhoittava lääkkeet ovat kuitenkin useimmiten satunnaisessa käytössä turvallisia.

Säännöllisessä, pitkässä käytössä rauhoittaviin lääkkeisiin liittyy merkittäviä ongelmia. Niihin muodostuu helposti sekä biologinen että psykologinen riippuvuus ja pitkän (useiden viikkojen –kuukausien) käytön jälkeen lopettamiseen liittyy vieroitusoireita kuten ahdistuneisuutta ja unettomuutta, minkä vuoksi lääkkeen lopettamisen täytyy tapahtua hitaasti. Rauhoittavat lääkkeet heikentävät motoriikan koordinaatiota ja lihasvoimaa, mikä voi johtaa kaatumisiin. Ne heikentävät myös muistin toimintaa ja voivat aiheuttaa sekavuutta. Viime vuosina on myös herännyt huoli lääkkeisiin mahdollisesti liittyvästä muistisairausvaaran lisääntymisestä. Toisaalta vaikeasta ahdistuneisuudesta kärsivien potilaiden kohdalla rauhoittavien lääkkeiden pitkäkestoisenkin käytön edut ovat suurempiakuin haitat silloin kun muut hoitokeinot eivät ole auttaneet.

Rauhoittavia lääkkeitä ovat mm. diatsepaami, oksastsepaami ja loratsepaami, ja unilääkkeenä usein käytetty tematsepaami.

Unilääkkeet

Useita eri ryhmien psyykenlääkkeitä kuten rauhoittavia lääkkeitä, psykoosilääkkeitä ja masennuslääkkeitä käytetään myös unilääkkeinä niiden väsyttävän ja ahdistuneisuutta vähentävän vaikutuksen vuoksi.

Nukahtamislääkkeillä tarkoitetaan nopeavaikutteisia ja elimistöstä suhteellisen nopeasti poistuvia lääkeaineita. Näidenkin lääkkeiden vaikutus on yksilöllinen, ja vaikka ne useimmiten satunnaisessa käytössä ovat turvallisia, voivat ne ikääntyneillä altistaa yölliselle sekavuudelle tai kaatumiselle. Nukahtamislääkkeiden kuten säännöllistä käyttöä ei mm. näistä syistä sekä pitkään käyttöön liittyvän riippuvuuden ja lääkkeen tehon menetyksen vuoksi suositella. Nukahtamislääkkeitä ovat mm. tsolpideemi ja tsopikloni.

Melatoniini on aivojen käpylisäkkeen varsinkin pimeässä erittämä erittämä ”pimeähormoni”, joka mm. säätelee elimistön uni –valverytmiä. Lääkkeenä sillä on väsyttävää vaikutusta ja se voi normalisoida esim. vuorotyön tai aivosairauden aiheuttamaa vuorokausirytmin epätasapainoa. Pitkässä käytössä melatoniini usein menettää tehoaan.

Masennuslääkkeet

Masennuslääkkeiden vaikutuksen ajatellaan välittyvän aivojen mielialaa säätelevien hermoverkkojen tiedonkulussa käyttämien ns. välittäjäaineiden pitoisuuteen vaikuttamalla. Tällaisia välittäjäaineita ovat mm. serotoniini, noradrenaliini ja dopamiini. Masennuslääkkeet vaikuttanevat myös hermoverkkojen keskinäisten rakenteellisten yhteyksien, ns. synapsien paranemisen ja lisääntymisen kautta. Masennuslääkkeet keksittiin 1950 –luvulla ja nämä alkuaikojen ns. trisykliset masennuslääkkeet ovat edelleen kliinisessä käytössä vaikeissa masennustiloissa. Niillä on kuitenkin runsaasti sivuvaikutuksia kuten suun kuivumista, ummetusta, rytmihäiriövaara jne., minkä vuoksi niitä käytetään vanhuksilla vain harvoin.

Masennuslääkkeitä käytetään myös mm. ahdistuneisuuden, univaikeuksien, kiputilojen ja muistisairauksiin liittyvien käytösoireiden hoidossa silloinkin, kun potilaalla ei ole masennusta.

Uudempia ja helpommin käytettäviä hieman toisistaan vaikutusmekanismiltaan poikkeavia masennuslääkkeitä on kuitenkin olemassa parisenkymmentä. Lääkäri valitsee tavallisesti potilaalleen sopivimman lääkkeen toisaalta masennuksen erityispiirteiden, toisaalta lääkkeen mahdollisten sivuvaikutusriskien perusteella. Jos potilaalla on univaikeuksia, hän saattaa hyötyä hieman väsyttävästä lääkityksestä; jos hän on apaattinen hän saattaa hyötyä aktivoivasta lääkkeestä; jos hänellä on kipuoireita hän saattaa hyötyä masennuslääkkeestä jolla tiedetään olevan myös kipua lieventävää vaikutusta jne.

Masennuslääkkeiden vaikutusta täytyy tavallisesti odotella kahdesta neljään viikkoa. Masennuksen hoidossa lääkkeen tarve on usein pitkäkestoinen, vakavassa masennuksessa vähintään vuoden ajan. Myös masennuslääkkeiden äkilliseen lopettamiseen voi liittyä vieroitusoireita kuten ahdistuneisuuden tilapäistä lisääntymistä.

Vanhuksilla masennuslääkkeiden käyttöön voi liittyä sivuvaikutuksena mm. ahdistuneisuuden odottamatonta lisääntymistä, maha-suolikanavan oireita tai suolatasapainon häiriöitä. Yleensä masennuslääkkeet ovat kuitenkin suhteellisen turvallisia.

Tavallisia masennuslääkkeitä ovat mm. sitalopraami, essitalopraami, sertraliini, venlafaksiini, bupropioni, mianseriini ja mirtatsepaami.

Psykoosilääkkeet

Psykoosilääkkeet vaikuttavat myös aivojen välittäjäaineiden, varsinkin dopamiinin ja serotoniinin kautta tunnetiloja, muistikuvia ja havaitsemista säätelevien rakenteiden toimintaa tasaavasti. Näillä lääkkeillä on myös ahdistuneisuutta vähentäviä ja väsyttäviä vaikutuksia, minkä vuoksi niitä joskus käytetään myös tukilääkkeenä esim. masennuksen ja ahdistuneisuuden hoidossa. Tavallisesti niillä hoidetaan kuitenkin psykoottisia oireita: näkö- tai kuuloharhoja, harhaluuloja tai mielialan psykoottisia muutoksia (mania tai psykoottinen masennus). Tyypillinen psykoiosisairaus on skitsofrenia, joka tavallisesti alkaa jo nuoruusiässä; sen sijaan ns. harhaluuloisuushäiriö ja psykoottinen masennus ovat tyypillisiä ikääntyneiden psykoosisairauksia. Psykoosilääkkeet rauhoittavat yleensä nopeasti, mutta niiden psykoosioireita poistava vaikutus tulee usein vasta joidenkin päivien tai viikkojen jälkeen. Muistisairaiden potilaiden käytösoireiden kuten levottomuuden, aggressiivisuuden ja harhojen hoidossa nämä lääkkeet ovat usein myös tehokkaita.

Vanhukset ovat erityisen herkkiä psykoosilääkkeiden haitoille. Näitä ovat mm. kognitiiviset oireet kuten muistivaikeudet, kaatumisvaara, lääkkeiden aiheuttama jäykkyys ja vapina, väsymys, ummetus ja suun kuivuminen. Haurailla muistisairailla henkilöillä näiden lääkkeiden on osoitettu lisäävän aivoverenkiertohäiriön vaaraa ja muita vaikeita sivuvaikutuksia. Siksi psykoosilääkkeiden aloittaminen muistisairaalle vaatii erityistä harkintaa, mahdollisimman pientä annosta ja huolellista seurantaa.

Psykoosilääkkeitä ovat mm. risperidoni, ketiapiini, olantsapiini, aripipratsoli, haloperidoli ja perfenatsiini.

Mielialaa tasaavat lääkkeet

Kaksisuuntainen mielialahäiriö ja siihen liittyvä mania eli mielialan liiallinen kohoaminen tai kiristyminen, yliaktiivisuus, arvostelukyvyttömyys ja ajatustenriento ovat häiriöitä joihin käytetään mielialaa tasaavia lääkkeitä. Myös muistisairailla, joilla psyykkistä tilaa leimaa kiihtyneisyys, vuolaus, motorinen levottomuus ja voimakas aggressiivisuus on tasaavista lääkkeistä usein hyötyä.

Litium on vanhin ja tehokkain mielialaa tasaava lääke, jolla voi kuitenkin olla vaarallisia myrkkyvaikutuksia yliannostukseen liittyen, sekä haitallisia sivuvaikutuksia mm. munuaisten toimintaan. Näistä syistä lääkkeen turvallisuuden seuraamiseksi tarvitaan säännöllisiä verikokeita.

Joillakin epilepsialääkkeiksi alun perin kehitetyillä lääkkeillä on havaittu myös selvästi mielialaa tasaavia ja rauhoittavia sekä kipua lievittäviä vaikutuksia minkä vuoksi niitä käytetään myös kaksisuuntaista mielialahäiriötä ja ahdistuneisuutta mutta myös vaikeita hermosärkyjä hoidettaessa.

Mielialaa tasaavia lääkkeitä ovat mm. okskarbatsepiini, valproaatti, pregabaliini ja lamotrigiini.

Muistisairauksin hoidossa käytettävät lääkkeet

Alzheimerin taudin oireenmukaiseen hoitoon on käytössä lääkkeitä, jotka eivät vaikuta sairauden kestoon , mutta parantavat potilaan toimintakykyä, hidastavat muistin heikkenemistä ja vähentävät hoitoon liittyviä ongelmia niin että muistisairas kykenee asumaan kauemmin kotonaan. Näillä lääkkeillä on usein myös psyykkisiä käytösoireita vähentävää vaikutusta, varsinkin apatian ja levottomuuden osalta. Näitä lääkkeitä käytetään myös mm. Lewyn kappale –taudin ja Parkinsonin taudin muistisairauksissa sekä toisinaan verenkiertohäiriöihin tai aivovammaanliittyvissä muistisairauksissa.

Mustisairauslääkkeitä ovat donepetsiili, memantiini, galantamiini ja rivastigmiini