Ikäihmisten mielenterveyshäiriöt

Ikääntyneiden mielenterveyshäiriöihin liittyvät oireet ja diagnostiikka poikkeaa hieman muusta väestöstä. Osio sisältää tietoa tyypillisimmistä ikäihmisten mielenterveyshäiriöistä.

 

 Psykiatriset häiriöt ja somaattiset sairaudet

​Ihmisellä mieli ja ruumis muodostavat kokonaisuuden. Psykiatriassa se tarkoittaa sitä, että somaattiset sairaudet tavallisesti heijastuvat mielen terveyteen, ja vastaavasti monet psykiatriset sairaudet vaikuttavat haitallisesti fyysiseen terveyteen.

Somaattisten sairauksien hyvä hoito estää myös psyykkisiä lisäsairauksia. Potilaan oma aktiivinen suhtautuminen oman sairautensa hoitoon ja elämään yleensäkin, terveet elämäntavat, liikunta, harrastukset ja sosiaalinen aktiivisuus sairauden sallimissa rajoissa ovat tärkeä osa hoitoa.

Krooninen kipu ja masennus

Krooninen kipu vaikkapa nivelkulumiin, reumaattisiin sairauksiin tai syöpäsairauksiin liittyen johtaa valtaosalla potilaista jossakin sairauden vaiheessa hoitoa vaativaan masennukseen. Usein kyse on noidankehästä: jatkuva kipu masentaa, ja masentunut potilas kokee kivun paljon kovempana kuin ei-masentunut. Kroonisen kivun hyvään hoitoon kuuluukin aina myös psyykkisen tilan arviointi.

Aivosairaudet ja psyykkinen oirehdinta

Aivosairaudet aiheuttavat usein psyykkisiä oireita. Siten esimerkiksi aivohalvauspotilaista lähes joka toinen kärsii masennuksesta muutaman kuukauden kuluessa sairastumisesta. Erityisen suuressa riskissä ovat henkilöt, jotka joutuvat sairastumisensa jälkeen toisen ihmisen avun varaan. Terveyden menetys sinänsä masentaa, mutta aivosairaudet aiheuttava masennusta usein myös suoraan aivojen mielialaa säätelevien rakenteiden vaurioiduttua. Parkinsonin tauti, muistisairaudet, aivokasvaimet ja aivovamman jälkitilat ovat myös tyypillisesti psykiatrisia oireita aiheuttavia sairauksia.

Masennus ja somaattiset sairaudet

Masennus on tärkein psykiatrinen häiriö somaattisten sairauksien kannalta. Krooninen masennus lisää muistisairauksien kuten Alzheimerin taudin riskiä. Se lisää myös myös sydän- ja aivohalvausten riskiä, ja heikentää merkittävästi jo sairastuneen potilaan toipumisennustetta ja kuntoutumista. Myös moniin yleissairauksiin kuten sokeritautiin, reumasairauksiin, sydämen vajaatoimintaan jne. liittyy paljon masennusongelmia, jotka haittaavat näiden sairauksien hoitoa.

Somaattisten sairauksien lääkkeet ja psyykkiset ongelmat

Monet somaattisten sairauksien hoitoon käytettävät lääkkeet saattavat myös aiheuttaa psyykkisiä ongelmia. Liian suuret annokset tai sopimaton lääke voivat laukaista psykoosin tai sekavuustiloja sitä todennäköisemmin, mitä iäkkäämmästä henkilöstä on kyse, tai mitä enemmän sairaudet ovat aivoihin vaikuttaneet. Erityisen suuressa riskissä ovat siten iäkkäät muistisairaat potilaat tai Parkinsonin tautia sairastavat henkilöt. Lievempiä mielialahäiriöitä liittyy usein esimerkiksi kortikosteroidien, joidenkin verenpaine- ja sydänlääkkeiden tai syöpälääkkeiden käyttöön. Mikäli psyykkisessä voinnissa tapahtuu muutos kuitenkin minkä hyvänsä uuden lääkkeen aloittamisen jälkeen, on sivuvaikutusmahdollisuus pidettävä mielessä.

 Masennus

Oireet

Masennustila on monimuotoinen ja moniasteinen psyykkinen häiriötila, joka syntyy yleensä monen osatekijän yhteisvaikutuksesta pitkän ajan kuluessa. Vakavassa masennustilassa ilmenee mielialaoireiden lisäksi myös fyysisiä ja kognitiivisia (muisti ja tiedonkäsittely) oireita.

Iäkkäiden masennuksessa esiin tulevat oireet ilmentävät kunkin yksilöllistä elämänhistoriaa sekä ajankohtaista psykososiaalista elämäntilannetta. Ikääntymiseen liittyvät neurobiologiset, fysiologiset, psykologiset ja sosiaaliset muutokset sekä yksilön omat voimavarat sopeutua näihin muutoksiin antavat oman leimansa oireilulle. Masennuksen riskitekijöitä ovat mm. aikaisemmin sairastettu masennusjakso, liikkumisvaikeudet ja aistitoimintojen heikkeneminen sekä oman kuoleman reaalinen lähestyminen. Lisäksi menetykset voivat altistaa masennukselle. Tällaisia ovat esimerkiksi puolison kuolema, eläkkeelle siirtyminen tai muutto pitkäaikaisesta kodista. Tietyt fyysiset pitkäaikaissairaudet tai niiden hoitoon käytettävät lääkeaineet saattavat lisätä masennusalttiutta ja aiheuttaa masennuksen kaltaisia oireita. Mikäli ihminen sairastuu masennukseen ensimmäistä kertaa yli 60-vuotiaana, sairauden syyn selvittely on erityisen tärkeää. Jotkut fyysiset sairaudet kuten kilpirauhasen vajaatoiminta, B12-vitamiinin puute tai Parkinsonin tauti voivat aiheuttaa mielialan laskua ja ahdistuneisuutta, jolloin perussairauden huolellinen hoitaminen parantaa jo vointia. Myös muistisairaudet, tavallisimpana Alzheimerin tauti, voivat alkaa masennusoirein. Ns. erotusdiagnostisiin tutkimuksiin kuuluvat verikokeet, pään kuvaustutkimus (magneettikuvaus tai tietokonetomografiakuvaus) ja muistiselvittelyt sekä omaisen haastattelu.

Masennuksen pääkriteereitä ovat:

  • pitempään jatkunut masentunut mieliala
  • kiinnostuksen tai mielihyvän tunteen puute
  • vähentyneet voimavarat
  • poikkeuksellinen väsymys.

Vanhuusiän masennusoireilu on samankaltaista kuin nuoremmilla ihmisillä, mutta oirekuvassa on myös erityisiä ominaispiirteitä. Ikääntyneillä fyysiset oireet, kuten kipu, pahoinvointi ja uupumus, ovat tavallisempia, jolloin masennusta voi olla vaikea tunnistaa. Arvottomuuden ja syyllisyydentunteet sekä mielenkiinnon menettäminen aiemmin tärkeinä koettuihin asioihin ovat tavallisia oireita. Ihminen itse ei aina miellä oireiden liittyvän masennukseen, koska matala mieliala ei ole eniten haittaava oire. Iäkkään toimintakyky usein myös heikkenee masennuksen seurauksena nopeammin nuorempiin verrattuna, mikä voi johtaa arjen askareista luopumiseen ja puutteelliseen ravitsemukseen. Yksinäisyyden tunteet, ahdistuneisuus ja aamuyön unettomuus ovat tavallisia oireita. Keskittyminen on vaikeaa ja muistivaikeudet voivat korostua. Päihteiden tai rauhoittavien lääkkeiden runsaan käytön taustalla voi olla hoitamaton masennustila.

Vakavassa masennuksessa voi esiintyä aistiharhoja tai harhaluuloisuutta, joka usein kohdistuu oman kehon toimintaan, esimerkiksi niin, että tulee tunne suoliston pysähtyneisyydestä. Ajatukset rahattomuudesta, oman asunnon menettämisestä ja oman tai läheisen terveyden vaarantumisesta voivat vaivata mieltä. Lisäksi iäkäs masentunut voi kokea syvää toivottomuutta ja näköalattomuutta sekä tunteita omasta huonoudesta ja kelpaamattomuudesta. Hän saattaa laiminlyödä sairauksiensa hoidon tai vastustaa hoitoa. Aloitekyvyn puute ja päätöksenteon vaikeus hankaloittavat arjen kulkua, koska jopa päälle puettavan vaatteen valitseminen kaapista voi olla ylivoimaisen vaikeaa tai vakavasti masentuneen mielestä turhaa. Myös kuolemantoiveita ja jopa itsemurha-ajatuksia voi ilmaantua, jolloin on syytä hakea apua välittömästi. Epärealistisen voimakkaat syyllisyyden tunteet ja tunne omasta huonoudesta tai pahuudesta sekä näköalattomuus ovat läheisten taholta usein raskasta kohdata, koska ahdistunut oireilu on niin ehdotonta ja auttaminen sen vuoksi vaikeaa.

Itsetuhoisuuden uhka on tärkeä tunnistaa. Se vaatii valppautta ja lisätoimia, erityisesti jos on

  • aiempi itsemurhayritys taustalla
  • läheisen toteutunut itsetuhoinen teko
  • syvä toivottomuus, näköalattomuus ja vahvat syyllisyyden tunteet
  • vaikeat unihäiriöt
  • voimakas kiihtyneisyys tai sulkeutuneisuus
  • voimakas yksinäisyyden tunne ja tukiverkoston puuttuminen
  • hallitsemattomalta tuntuva kipu
  • hallitsematon päihteiden tai lääkeaineiden käyttö
  • fyysisen sairauden hoidon laiminlyönti.

Hoito

Masennuksen hoidosssa on tärkeää varhainen tunnistaminen ja yksilöllisesti räätälöity hoito. Vakavassa masennustilassa paras tulos saavutetaan psykoterapian ja masennuslääkityksen yhdistelmällä. Mitä vaikeammasta masennustilasta on kysymys, sitä tärkeämpää on lääkehoidon toteutumisen varmistaminen ja hoidon jatkuvuuden turvaaminen. Alle 75-vuotiaiden masennuslääkeannokset ovat lähes yhtä suuria kuin nuorempien annokset. 75 vuotta täyttäneet hyötyvät lääkeannoksista, jotka ovat vain noin 1/3-1/2 nuorempien vastaavista. Lähes kaikkia masennuslääkkeitä voi turvallisesti käyttää myös vanhusikäisellä. Masennuksen uusiutuessa suositellaan pitkäaikaista estolääkitystä. Ikääntyneiden lääkitystä suunniteltaessa on huomioitava huolellisesti muu sairastaminen ja lääkitys. Mikäli tukilääkkeeksi hoidon alkuvaiheessa tarvitaan unilääkkeitä tai rauhoittavia lääkkeitä, niitä ei ole yleensä syytä jatkaa yli kuukautta pidempää aikaa sivuvaikutusten tavallisuuden vuoksi. Hyvin vaikean masennusoireilun yhteydessä, etenkin, jos siihen liittyy itsemurha-ajatuksia, lääkehoitoon tulee liittää uuden polven antipsykootti.

Masennuksen hoidossa tärkeää on terapeuttinen ja kuntouttava hoito-ote. Toivon antaminen ja hoitoon sitoutumisen tukeminen ovat keskeisiä seikkoja. Hoitomuodon valintaa ohjaavat oireiden tunnistamisen herkkyys, masennuksen vaikeusaste ja usein myös eri hoitomuotojen saatavuus.

Lievemmissä masennuksen ja ahdistuneisuuden oireissa vertaistuki ja monipuolisten palvelukeskusten, seurakunnan tai kolmannen sektorin tarjoama keskusteluapu yksilöllisesti tai ryhmässä toteutettuna tuovat usein riittävän avun. Hoitoon voidaan lisäksi yhdistää esimerkiksi ryhmäterapiaa, toimintaterapiaa tai fysioterapeutin hoitoa ja ohjausta. Mikäli vointi vaikeutuu avohoidosta huolimatta tai tarvitaan lisätutkimuksia, voi psykiatrinen osastohoito auttaa. Psykiatrinen sähköhoito (ECT, Electro Convulsive Therapy) on tehokas ja turvallinen hoitomuoto myös iäkkäillä.

Erityisen tärkeää masennuksen hoidossa ja oireiston uusimisen ehkäisyssä on kuitenkin auttaa ikääntyvää ihmistä löytämään mielekästä tekemistä arkeen ja mahdollisuuksia tavata toisia ihmisiä. Myös liikunta ja ulkoilu helpottavat oireita.

Perheterapeuttiset interventiot, eli perheen tai muiden läheisten ottaminen hoitoon mukaan, antavat hyvän pohjan masennuksen moniulotteiselle hoidolle ja ovat erityisen merkityksellisiä. Erityisesti silloin kun vanhus on masennusoireilussaan ollut itsetuhoinen, sitoutuminen hoitoon on ollut vaikeaa tai hän on polttanut siltansa läheisiin esimerkiksi hallitsemattoman päihteiden käytön vuoksi.

Yleisyys

Masennus on yksi yleisimmistä ikäihmisten mielenterveysongelmista. Lievemmät masennuksen oireet ja suru sekä ahdistuneisuus ovat normaaleja reaktioita menetyksiin ja elämän kriiseihin. Pitkittyessään tai kohtaamattomina ne voivat kuitenkin johtaa masennustilaan.

Vakavaa diagnostiset kriteerit täyttävää masennustilaa esiintyy 3-5 %:lla 65 vuotta täyttäneistä. Lievempiä masennuksen oireita havaitaan noin 20 %:lla iäkkäistä. Myös nämä lievemmät oireet on tärkeää tunnistaa ja niihin tulee tarvittaessa puuttua, koska ne voivat laskea toimintakykyä ja heikentää elämänlaatua.

Lue lisää
 

Tietoa diagnoosesista: Masennustilat Myöhäisiän masennusseula (GDS-15) Masennuksen omahoito-ohjelma Masennuksen nettiterapia

 Itsemurhat

Riskit

Iäkkäiden itsemurhan riskiä lisäävät esimerkiksi seuraavat seikat:

  • Miessukupuoli
  • Työelämän päättyminen
  • Leskeksi jääminen
  • Sosiaalinen eristäytyneisyys
  • Mielenterveyden häiriöt ja etenkin masennustilat
  • Fyysiset sairaudet tai huoli niistä
  • Etenkin pitkäaikaiset, kipua aiheuttavat sairaudet lisäävät itsemurhan riskiä
  • Elämän kriisit, jos niihin liittyy kokemus toivottomuudesta
  • Aiempi itsemurhayritys, varsinkin jos apu on jäänyt riittämättömäksi
  • Lähipiirissä tapahtuneet itsemurhat ja sairastetut mielenterveyshäiriöt
  • Päihdeongelmat ja yhteiskunnan arkielämästä syrjäytyminen

Tutkimusten mukaan itsemurhan yleisin syy yli 65-vuotiailla on vaikea masennustila. Ikääntyneet ovat nuoriin verrattuna olleet ennen itsemurhaa useammin sairaalahoidossa joko fyysisistä syistä tai masennuksesta johtuen. Ikääntyneillä itsemurhan tekotapa on usein väkivaltaisempi kuin nuorilla ja he onnistuvat sen takia yrityksessään varmemmin. Ikääntyneet myös puhuvat aikomuksestaan etukäteen harvemmin kuin nuoremmat, mikä hankaloittaa ennaltaehkäisyä ja hoitoa. 

Hälytysmerkit

Itsemurhavaaran hälytysmerkkejä ovat esimerkiksi:

  • Henkilö puhuu halustaan kuolla
  • Ikääntynyt kertoo tuntevansa olonsa toivottomaksi tai merkityksettömäksi tai puhuu olevansa umpikujassa
  • Henkilö etsii itselleen keinoa itsensä tappamiseen
  • Kokemus muille taakkana olemisesta
  • Sietämättömät kivut
  • Ahdistuneisuus, kiihtyneisyys ja levottomuus
  • Alkoholinkäytön lisääminen
  • Unettomuus tai liiallinen nukkuminen
  • Omiin oloihin vetäytyminen
  • Tunnetilojen vaihtuminen ääripäästä toiseen ja raivon tai kostonhalun osoittaminen

Mitä useampia hälytysmerkkejä ilmenee, sitä kiireemmin henkilö on ohjata hakemaan apua. On sanomattakinselvää, että ikääntyneet ovat oikeutettuja ja heidät tulee ohjata yhtä tehokkaaseen hoitoon kuin nuoremmatkin. Ikääntyneiden masennustiloja tulisi hoitaa riittävän tehokkaasti ja mahdollisesti nykyistä varhaisemmassa oireilun vaiheessa.

Yleisyys

Suomessa tehtiin vuonna 2013 yhteensä 887 itsemurhaa. Itsemurhan tekijöistä 666 oli miehiä ja 221 naisia. Tekijöistä 179 oli yli 65-vuotiaita (136 miestä ja 43 naista). Suomessa tehdään itsemurhia yli Eurooppalaisen keskiarvon. Suomalaiset miehet tekevät muuhun Eurooppaan verrattuna yhdeksänneksi eniten ja naiset toiseksi eniten itsemurhia. Itsemurhien määrä on kuitenkin ollut Suomessa viime vuosikymmeninä vähenemässä. Suurimmillaan itsemurhakuolleisuus oli Suomessa vuonna 1990, jolloin itsemurhaan kuolleita oli yhteensä 1512 (1193 miestä ja 319 naista).

Itsemurhien määrän arvioidaan vähentyneen väestörakenteen ja taloustilanteen muutosten, kaupungistumiskehityksen ja hoitojärjestelmien kehittymisen ansioista. Jo 1986 Suomessa käynnistetyn itsemurhien ehkäisyprojektin myötä on kehitetty erilaisia ennaltaehkäisyn, riskien arvioinnin ja hoidon menetelmiä. Muiden hoitomenetelmien ohessa lääkehoidon kehittymisen vaikutusta on vaikeampi yksittäisenä tekijänä arvioida.

Suomessa itsemurhat jakautuvat melko tasaisesti eri ikäluokkiin. Vaikka iäkkäiden itsemurhien lisääntymisestä on ilmaistu huolta, ei niiden suhteellisessa määrässä ole viime vuosina tapahtunut muutosta. Suomessa yli 65-vuotiaiden itsemurhien määrä on samaa tasoa kuin muualla Euroopassa.

 Ahdistuneisuus

Oireet

Ahdistuneisuus on jännittynyt, huolestunut ja pelokas tunnetila, joka on normaalireaktio stressaavissa tilanteissa. Stressitilanteissa ahdistuneisuuden syy on kuitenkin selvä. Ahdistuneisuushäiriössä ahdistuksen kohdetta on usein vaikea määrittää ja tunnetila tulee itsestään tai joissakin tietyissä tilanteissa (esim. sosiaaliset tilanteet, julkiset paikat jne.) liiallisena ja toimintakykyä haittaavana. Ahdistuneisuuteen liittyy usein fyysisiä oireita, kuten esim. sydämentykytystä, vatsavaivoja tai erilaisia särkyjä. Ahdistuneisuus voi suorastaan peittyä ruumiillisten tuntemusten taakse ja ihmiset hakeutuvatkin usein näiden oireiden takia yleislääkärin vastaanotolle. Lievä ahdistuneisuus on tavallinen ja aivan normaali tunnetila. Varsinaisissa ahdistuneisuushäiriöissä oireet aiheuttavat merkittävää kärsimyksen kokemusta pitkäaikaisesti aiheuttaen psyykkisen ja sosiaalisen toimintakyvyn heikkenemistä. Iäkkäiden ahdistuneisuushäiriöihin on arvioitu liittyvän vielä enemmän fyysisiä vaivoja sekä huolestuneisuutta ja pelkoja kuten huolia sairauksista tai esim. kaatumisesta. Pelot ja huolet saattavat johtaa välttämiskäyttäytymiseen, ei uskalla esim. lähteä ulos. Seurauksena on elämänpiirin supistuminen, yksinäisyys ja pahimmillaan oireiden pitkittyessä on uhkana, ettei selviydy kotona.

Hoito

Ahdistuneisuuden tutkimuksiin kuuluu psyykkisen ja sosiaalisen tilanteen kartoittaminen ja riittävät tutkimukset fyysisten sairauksien poissulkemiseksi. Valtaosa ahdistuneiden ikääntyvien tutkimuksista ja hoidoista toteutuvat yleislääkärin vastaanotolla ja erikoislääkärille lähetetään vaikeimmin oireilevat ja he, joita hoito ei ole auttanut. Hoitomuotoina käytetään ahdistuneisuutta lieventävien lääkehoitojen lisäksi esim. rentoutusharjoituksia, tukea antavaa keskusteluterapiaa, ryhmäterapiaa tai vertaistukiryhmää. Usein jo ryhmä- ja kerhotoiminnat lieventävät oireita ja niihin liittyvää kärsimystä ja välttämiskäyttäytymistä. Lääkehoidossa ensisijaisina ovat SSRI-masennuslääkkeet sekä muut masennusryhmän lääkkeet. Tavallisia rauhoittavia lääkkeitä (bentsodiatsepiineja) käytetään yleensä oireilun vaikeammissa vaiheissa tilapäisesti.

Yleisyys

Ahdistuneisuushäiriöt alkavat yleensä jo nuorena aikuisena tai keski-iässä. Yli 65-vuotiailla ahdistuneisuushäiriöitä esiintyy arviolta 5-6 %:lla ihmisistä. Eri ahdistuneisuushäiriöistä ikääntyvillä on tutkimusten mukaan yleisimpiä yksittäiset pelot, pakko-oireinen häiriö ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Paniikkihäiriö ja sosiaalisten tilanteiden pelko ovat harvinaisempia kuin nuoremmilla. Ahdistuneisuushäiriöiden kanssa voi esiintyä yleisemmin kuin nuoremmilla samanaikaisesti masennustiloja ja myös päihdeongelmia.

Lue lisää
 

Tietoa diagnooseista: Ahdistuneisuus Ahdistuneisuuskysely (GAD-7) Ahdistuksen omahoito-ohjelma Yleistyneen ahdistuneisuuden nettiterapia

 Kaksisuuntainen mielialahäiriö

Oireet

Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä masennusjaksot ja mielialan kohoamisjaksot vaihtelevat. Jaksojen välillä henkilö voi olla täysin terve tai kärsiä vain lievistä oireista. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä nimitetään myös bipolaarihäiriöksi. Aiemmin sitä kutsuttiin maanis-depressiivisyydeksi.

Kaksisuuntainen mielialahäiriö alkaa tyypillisesti jo melko nuorena. Oireet alkavat keskimäärin 22 vuoden iässä. Häiriön puhkeaminen vasta 50–60 vuotiaana on kuitenkin mahdollista. Tällöin taustalla on usein somaattisia lisätekijöitä kuten esimerkiksi aivoverenkiertohäiriöitä. Yli 65-vuotiailla kaksisuuntaisen mielialahäiriön esiintyvyys on vähäisempää kuin nuorilla aikuisilla ja keski-ikäisillä.

Nuoremmalla iällä alkanut kaksisuuntainen mielialahäiriö jatkuu yleensä vanhuudessa. Taudinkuva saattaa kuitenkin hieman muuttua. Masennusjaksojen osuus yleensä kasvaa ja maanisten jaksojen osuus vähenee. Oireet pysyvät suurelta osin samankaltaisina, mutta ikäihmisten manioissa mieliala on euforisen sijaan tyypillisemmin ärtynyt.

Niin sanotut kognitiiviset eli tiedonkäsittelyyn liittyvät ongelmat ovat tyypillisiä kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä kärsivillä iäkkäillä ihmisillä. Kognitiivisia ongelmia voi ilmetä oireettominakin aikoina, eli kun mieliala on tavallinen. Tyypillisiä kognitiivisia ongelmia ovat etenkin tarkkaavuuden, toiminnanohjauksen, mieleenpalauttamisen, kognitiivisen joustavuuden ja sanasujuvuuden vaikeudet. Nämä ongelmat voivat vaikuttaa iäkkäiden potilaiden elämänlaatuun.

Normaaliin ikääntymiseen liittyy lieviä muutoksia tiedonkäsittelykyvyissä ja esimerkiksi tiedon prosessointi yleensä hidastuu iän myötä. Eräiden tutkimusten mukaan kaksisuuntaista mielialahäiriötä sairastavilla ikäihmisillä kognitiiviset ongelmat etenevät nopeammin kuin muilla ihmisillä Varsinkin masennusjaksojen aikana kognitiiviset toiminnot voivat olla siinä määrin heikentyneet, että tila saatetaan sekoittaa muistisairauteen. Näin voi kuitenkin käydä myös mielialan ollessa normaali. Tällöin riittävän tarkat erotusdiagnostiset tutkimukset esimerkiksi vanhuspsykiatrian poliklinikalla ovat tarpeen.

Hoito

Yleisesti ottaen hoidon linjat ovat samanlaiset kuin nuorilla ja keski-ikäisillä. Akuuttivaiheen oireet saadaan yleensä hyvin hallintaan lääkehoidolla. Yli 75-vuotaiden kaksisuuntaista mielialahäiriötä ei ole edes juuri tutkittu. Litium, valproaatti, lamotrigiini ja uudemmat psykoosilääkkeet ovat käytettyjä ja tehokkaita. Iäkkäämmillä lääkkeiden sietokyky on kuitenkin alentunut ja annokset säädetään yleensä matalammiksi. Heillä korostuu myös yksilöllinen lääkevalinta, jossa otetaan huomioon muut sairaudet ja lääkehoidot. Esimerkiksi yleisesti käytetyn litiumin sietokyky ikäihmisillä heikkenee munuaisten toiminnan heikentyessä.

Tiedon jakaminen potilaalle ja perheelle sairaudesta ja sen hoidosta on tärkeää. Myös kognitiivisia elementtejä sisältävästä hoito-otteesta on hyötyä. Esimerkiksi elämänhallintaa ja oireiden tunnistamista voidaan harjoitella yksilö- tai ryhmähoidossa.

Hoidetun kaksisuuntaisen mielialahäiriön kanssa voi elää hyvää ja täysipainoista elämää.

Lue lisää
 

Tietoa diagnooseista: Kaksisuuntainen mielialahäiriö Kaksisuuntaisen mielialahäiriön nettiterapia

 Harhaluuloisuushäiriö

Oireet

Harhaluulot ovat usein sävyltään negatiivisia. Harhaluuloisuushäiriötä sairastava ihminen epäilee yleensä muiden rehellisyyttä ja vilpittömyyttä tai uskoo toisten haluavan aiheuttaa hänelle vaikeuksia. Harhaluulot tuntuvat ihmiselle itselle todellisilta, eikä harhaluuloisuushäiriöstä kärsiväosaa epäillä vääristyneiden ja epärealististen uskomustensa todenperäisyyttä. Harhaluulojen synnylle altistavat aiempi epäluuloisuus, aistivajeet kuten heikkonäköisyys ja huonokuuloisuus, maahanmuuttotausta ja vähäiset sosiaaliset suhteet.

Harhaluulot ovat yleensä sisällöltään suhteellisen loogisia. Toisen ihmisen on siis mahdollista ymmärtää niiden taustalla olevat päättelyketjut, vaikka ajatukset ovatkin harhaisia. Kuuloharhojen esiintyminen harhaluulojen yhteydessä on yleistä.

Harhaluulojen mahdollisia sisältöjä ovat esimerkiksi

  • Vainoharhat
    • Henkilö epäilee jonkun ihmisen vainoavan häntä.
    • Vainoharhat kohdistuvat useimmiten lähiympäristöön. Tästä johtuen henkilö saattaa herkästi riitaantua läheistensä kanssa ja eristäytyä heistä.
  • Suuruusharhat
    • Ihmisellä on tunne omasta eritysestä merkittävyydestä tai taidosta vaikuttaa ihmisiin tai yhteiskuntaan.
  • Somaattiset harhaluulot
    • Henkilö uskoo hänellä olevan jokin sairaus, vaikka sitä ei voida tutkimuksin todeta.
  • Mustasukkaiset harhaluulot
    • Henkilö voi olla esimerkiksi vakuuttunut, että iäkkäällä puolisolla on avioliiton ulkopuolisia suhteita.
  • Erotomaaniset harhaluulot
    • Ihminen on vakuuttunut, että jollain henkilöllä on häntä kohtaa eroottisia toiveita.

Harhaluuloisuushäiriö ei yleensä aiheuta merkittävää toimintakyvyn heikentymistä. Vaikka siihen voi liittyä keskittymisvaikeuksia ja muita lieviä tiedonkäsittelyn ongelmia, muisti ei heikkene samalla tavalla kuin muistisairauksissa.

Joskus kognitiivisten toimintojen kuten muistin heikkeneminen voi aiheuttaa harhaluuloja. Kun ihminen ei muista tehneensä jotakin, saattaa mieli keksiä harhaluuloisiakin selityksiä tapahtuneelle. Tästä johtuen ennen harhaluuloisuushäiriön toteamista on tärkeää tehdä riittävän laajat perustutkimukset, joissa kartoitetaan esimerkiksi henkilön muisti ja fyysinen terveydentila.

Hoito

Harhaluuloisuushäiriön hoidossa käytetään psykoosilääkkeitä. Lääkehoito on yleensä pitkäaikaista. Myös masennuslääkkeistä saattaa olla hyötyä, sillä häiriöön liittyy usein masennusoireita. Rauhoittavia lääkkeitä tai unilääkkeitä voidaan käyttää väliaikaisesti, mikäli ihmisellä on voimakasta ahdistuneisuutta tai univaikeuksia. Vaikka harhaluuloisuushäiriön hoito yleensä aloitetaan psykiatrisella poliklinikalla tai osastolla, olennaisen tärkeää on saavuttaa luottamuksellinen ja pitkäaikainen hoitosuhde perusterveydenhuollon lääkärin tai sairaanhoitajan kanssa. Kuntouttava päivätoiminta auttaa ylläpitämään mielenvirkeyttä ja arkista toimintakykyä vähentäen samalla yksinäisyyden tunteita. Joskus kotihoidosta voi olla apua lääkityksen ja päivittäisten toimien toteuttamisessa.

Yleisyys

Iäkkäillä ihmisillä erilaiset harhaluulot voivat liittyä harhaluuloisuushäiriön lisäksi esimerkiksi muistisairauteen tai aivovammojen jälkitiloihin. Varsinainen harhaluuloisuushäiriö todetaan noin puolella prosentilla yli 65-vuotiaista.

Lue lisää
 

Tietoa diagnooseista: Harhaluuloisuushäiriö

 Skitsofrenia

Oireet

Skitsofrenian ennakko-oireena voi olla ajattelun ja toimintakyvyn heikkenemistä, ahdistuneisuutta, masennusta ja lyhytaikaista todellisuudentajun horjumista eli psykoottisuutta. Skitsofrenian varsinaiset oireet jaetaan ns. positiivisiin ja negatiivisiin oireisiin.

Positiivisia oireita ovat harhaluulot, aistiharhat eli hallusinaatiot sekä hajanainen puhe ja käytös. Ihmisen itsensä usein vaikea tunnistaa harhaluulojaan. Tyypillisimpiä vanhuusiässä esiintyviä harhaluuloja ovat erilaiset pelkotilat, kuten tunne vainotuksi tulemisesta. Ns. läpäisyharhat ovat myöhäisellä iällä alkavalle skitsofrenialle tyypillisiä. Läpäisyharha tarkoittaa sitä, että ihminen kokee ihmisen, eläimen, esineen tai aineen tulevan läpi esteen, esimerkiksi seinän. Aistiharhoista tavallisimpia ovat kuuloharhat. Niissä ihminen aistii vieraita ääniä, puhetta tai keskustelua. Äänet saattavat kommentoida ihmisen tekemisiä tai kehottaa tekemään jotain. Joskus ne voivat olla vaikkapa musiikkia. Ihminen saattaa keskustella ääniharhojen kanssa. Harhat voivat ilmetä myös poikkeavina tunto-, haju-, maku- ja näköaistimuksina. Aistiharhat ovat pelottavia, miellyttäviä tai neutraaleja sisällöltään. Jos niitä on paljon, ne usein häiritsevät keskittymistä tavallisiin päivittäisiin askareisiin ja sosiaalisiin tilanteisiin. Hajanainen puhe tarkoittaa asiasta toiseen epäloogisesti etenevää, jäsentymätöntä puhetta, johon ihminen saattaa lisätä itse muodostamiaan sanoja.

Skitsofrenian negatiivisiksi oireiksi kutsutaan tunteiden ilmaisun latistumista, mielihyvän kokemisen puutetta, puheilmaisun ja puheen sisällön köyhtymistä sekä tahdottomuutta. Myöhäisellä iällä sairastuneilla on usein vähemmän negatiivisia oireita kuin niillä ihmisillä, jotka ovat sairastuneet jo nuorina. Toisaalta positiivisten oireiden määrä saattaa vähentyä ikääntymisen myötä. Myöhään sairastuneet kärsivät usein pelkotiloista.

Skitsofreniaan liittyy myös ns. kognitiivisia eli tiedonkäsittelyyn liittyviä oireita, joilla tarkoitetaan mm. muistin, havaintokyvyn, tarkkaavuuden ja oman toiminnan ohjauksen vaikeuksia. Vanhuusiässä erityisesti ajattelun joustavuus, puheen sujuvuus ja tilasuhteiden hahmottaminen huononevat. Oman toiminnan sujuvuus heikkenee ja hän voi yleisesti hidastua. Skitsofreniaan ei liity merkittävää muistin heikkenemistä. Myöhäisellä iällä sairastuneilla kognitiiviset oireet ovat usein lievempiä.

Hoito

Skitsofrenian hyvään hoitoon kuuluu lääke- ja keskusteluhoito, kuntouttava toiminta ja fyysisen terveydentilan seuranta. Skitsofreniaa sairastavilla on yleensä myös hoitoa vaativia fyysisiä sairauksia. Lääkityksenä käytetään psykoosilääkkeitä, mutta myös masennuslääkitystä saatetaan tarvita, koska masennusoireilu on tavallista ikääntyneillä skitsofreniaa sairastavilla. Joskus rauhoittava lääkitys tai unilääkitys voi olla tarpeen. Iäkkäiden henkilöiden lääkeannokset ovat yleensä pienempiä kuin nuoremmilla skitsofreniaa sairastavilla henkilöillä, erityisesti, jos ihminen on sairastunut vasta vanhuusiällä. Psykoosilääkitys on lähes aina elinikäinen ja voidaan toteuttaa joko tablettimuotoisena tai lihakseen pistettynä.

Vanhuusiän skitsofrenian kuntouttavaa toimintaa järjestävät useat eri tahot, esimerkiksi psykiatriset poliklinikat tai ns. kolmannen sektorin toimijat. Toiminta, jonka yhteydessä tapaa muita ikääntyneitä ja harjoitellaan päivittäisiä askareita, edistää hyvän psyykkisen tasapainon löytymistä, parantaa valmiuksia arkielämään ja poistaa yksinäisyyttä. Osalla skitsofreniaa sairastavista on kotihoito apuna lääkityksen ja arkisten toimien toteuttamisessa.

Yleisyys

Noin joka sadas yli 65-vuotias sairastaa skitsofreniaa. Sairaus puhkeaa useimmiten nuorena aikuisena, mutta muutama prosentti sairastuu vasta vanhuusiällä. Diagnoosin asettaa psykiatrian erikoislääkäri tyypillisen taudinkuvan perusteella perusteellisten tutkimusten jälkeen (haastattelu, fyysisen terveydentilan tutkimus, aivojen kuvantamistutkimus ja muistitutkimus).

Lue lisää
 

Tietoa diagnooseista: Skitsofrenia