Lievät ja satunnaisesti ilmenevät pakko-oireet ovat hyvin yleisiä. Pakko-oireiseen häiriöön kuuluu pakkoajatuksia tai pakkotoimintoja, jotka ovat tilanteeseen nähden kohtuuttomia.
Pakkoajatukset ovat toistuvia mieleen tunkevia ajatuksia tai mielikuvia, jotka ovat epämiellyttäviä tai ahdistavia. Ne ovat luonteeltaan erilaisia kuin arkinen huolehtiminen.
Pakkoajatuksista kärsivä yrittää eri tavoin torjua näitä ajatuksia. Hän saattaa yrittää olla välittämättä niistä tai pyrkiä neutraloimaan niitä toisilla ajatuksilla. Yleensä hän ei koe onnistuvansa siinä.
Tavallisia pakkoajatuksia ovat muun muassa
- pelko tautien tarttumisesta kätellessä tai esineitä koskettaessa
- itsepintainen pelko sairastumisesta
- tarve pitää esineet tietyssä järjestyksessä
- seksuaaliset tai aggressiiviset pakkoajatukset.
Pakkoajatukset tuottavat voimakasta ahdistusta, jota pyritään lievittämään pakkotoiminnoilla. Joskus pakkotoiminnoilla pyritään estämään jonkin pelottavan tapahtuman toteutuminen.
Pakkotoiminnot ovat toistuvaa ulkoista käyttäytymistä tai mielessä toteutettavaa toimintaa.
Tavallisia pakkotoimintoja ovat
- käsien peseminen
- esineiden järjestely
- kerääminen
- lukitsemisen tarkastaminen
- laskeminen
- sanojen toisteleminen.
Useimmat ihmiset ovat joskus huolestuneet siitä, jäikö silitysrauta päälle. Jonkun kerran on saatettu palata kotiin tarkistamaan tilanne. Tämä ei kuitenkaan vielä viittaa suurempaan ongelmaan. Jos taas joka päivä saapuu töihin kaksi tuntia myöhässä sähkölaitteiden tarkastamisen vuoksi, on kyse elämää vaikeuttavasta häiriöstä, johon kannattaa hakea apua.
Hoito
Pakko-oireisen häiriön hoidossa käytetään sekä psykoterapeuttisia tekniikoita että lääkehoitoa. Psykoterapeuttisista tekniikoista paras näyttö on kognitiivisella käyttäytymisterapialla. Lääkehoidossa toimivimmiksi ovat osoittautuneet aivojen välittäjäaine serotoniiniin vaikuttavat masennuslääkkeet eli SSRI-lääkkeet.
Altistus ja rituaalin ehkäisy ovat kognitiivisessa käyttäytymisterapiassa usein käytettäviä hoitomuotoja. Niissä potilas tarkastelee oireiden esiintymistä yhteistyössä terapeutin kanssa. Ahdistusta herättäviä tilanteita ja ajatuksia lähestytään asteittain, ja samalla opetellaan sietämään ahdistusta ja epävarmuutta.
Altistuksen ja rituaalin ehkäisyn aikana potilaalle annetaan myös häiriöön liittyvää tietoa. Varsinainen hoito toteutetaan siten, että potilaalla on kaiken aikaa ymmärrys siitä, mitä tehdään. Näin hän pystyy myöhemmin itsenäisesti käyttämään toimiviksi kokemiaan keinoja.
Apua voi hakea terveyskeskuksesta. Joskus hoito myös alkaa terveyskeskuksesta, mutta useimmiten pakko-oireisesta häiriöstä kärsivät henkilöt lähetetään erikoissairaanhoitoon, jossa voidaan toteuttaa monimutkaisempia lääkehoitoja ja psykoterapioita. Psykoterapiaan ja muuhun psykiatriseen hoitoon voi hakeutua myös yksityissektorille.
Pakko-oireisesta häiriöstä on julkaistu myös itsehoito-oppaita (esim. Edna Foa: Kerrasta poikki). Niistä on ollut monille hyötyä joko omatoimisesti käytettynä tai terapian ohella.
