Mielialahäiriöiden diagnoosit

Kaksisuuntainen mielialahäiriö eli bipolaarihäiriö on pitkäaikainen mielenterveyden häiriö, jossa ilmenee vaihtelevin välein masennusjaksoja ja mielialan kohoamisjaksoja. Näiden välillä henkilö voi olla oireeton tai vähäoireinen. Kaksisuuntaisessa mielialahäiriössä voi olla myös sekamuotoisia jaksoja, joille on tyypillistä masennusoireiden ja mielialan kohoamisoireiden samanaikainen esiintyminen tai voimakas vaihtelu lyhyen ajan sisällä. 

Kaksisuuntainen mielialahäiriö voi lievimmillään ilmetä mielialan aaltoiluhäiriönä eli syklotymiana. Siinä esiintyy mielialan lievän masentuneisuuden ja lieväasteisen kohoamisen vaihtelua. Varsinaisesta kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä erotetaan tyyppi I ja tyyppi II. 

Tyyppi I on vakavampi muoto, jossa ilmenee vakavan masennuksen jaksoja sekä varsinaisia manioita. Tyyppi II:ssa taas ei koskaan ilmene varsinaista maniaa. Siihen kuuluu masennusjaksojen lisäksi hypomaanisia jaksoja, jotka ovat maniaa lievempiä mielialan kohoamisen jaksoja.  

Taipumus kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön on voimakkaasti perinnöllinen, ja sairaus esiintyy usein suvuittain. 

Hypomania 

Hypomania on maniaa lievempi tila, jossa mieliala on kohonnut, mutta ei yhtä räikeästi kuin maniassa. Siihen voi liittyä 

• voimakasta tuotteliaisuutta ja mielihyvän kokemusta, 
• kiihtyneisyyttä ja yliaktiivisuutta monilla eri elämänalueilla, kuten työelämässä tai seksuaalisuudessa ja 
• lisääntynyttä alkoholinkäyttöä. 

Hoito 

Kaksisuuntainen mielialahäiriö on pitkäaikainen – yleensä elinikäinen – ja helposti uusiutuva sairaus. Akuuttivaiheissa oireet saadaan kuitenkin yleensä hyvin hallintaan. Oireettomissa vaiheissa ylläpitohoidolla ehkäistään sairausvaiheiden uusiutuminen. 

Akuuteissa vaiheissa lääkehoito on keskeisimmällä sijalla. Ylläpitovaiheessa käytetään lääkityksen lisäksi psykososiaalisia hoitomuotoja.  

Akuuttivaiheen hoito 

Manian ja sekamuotoisten sairausvaiheiden hoidossa voidaan käyttää 

• mielialaa tasaavia lääkkeitä, kuten litiumia, valproaattia tai karbamatsepiinia tai 
• toisen polven psykoosilääkkeitä. 

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön masennusjaksojen hoitoon ei yleensä sovellu tavanomainen masennuslääkehoito. Sen sijaan voidaan käyttää 

• litiumia tai lamotrigiinia tai 
• mielialaa tasaavan lääkkeen ja masennuslääkkeen yhdistelmää. 

Ylläpitohoito 

Kaksisuuntaisen mielialahäiriön ylläpitohoitoon käytetään yleensä mielialaa tasaavia lääkkeitä ja joissain tapauksissa toisen polven psykoosilääkkeitä. Lääkehoito antaa hyvän, mutta ei täydellisen suojan sairauden uusiutumista vastaan. 

Psykososiaalisilla hoitomuodoilla on keskeinen sija ylläpitovaiheessa. Niillä tarkoitetaan yksilö- ja ryhmämuotoisia hoitoja, jotka perustuvat psykoterapeuttisiin menetelmiin ja potilasopastukseen. Ne eivät paranna kaksisuuntaista mielialahäiriötä, mutta edistävät tilanteeseen sopeutumista ja sairauden hallintaa. 

Asianmukainen tieto sairauden luonteesta ja hoidosta tukee myös lääkehoidon optimaalista toteutumista. Hyötyä on erilaisista oireidenhallintaohjelmista ja akuuttivaiheiden varhaisten varomerkkien tunnistamisen opettelemisesta. Myös läheisten tukeminen on tärkeää. 

Maniajakson tyypillinen piirre on mielialan ja toiminnallisen aktivaatiotason huomattava kohoaminen. 

Oireina voi ilmetä muun muassa 

• puheliaisuutta
• ajatusten kiihtyneisyyttä
• ajatusten välisten assosiaatioiden löystymistä, joka ilmenee ajatusten poukkoiluna aiheesta toiseen ilman johdonmukaisuutta 
• itsetunnon huomattavaa kohoamista, joka voi edetä suuruuskuvitelmiin asti 
• keskittymiskyvyttömyyttä, joka voi johtaa hajanaiseen toimintaan ja oloon 
• harkitsematonta käytöstä tai impulsiivisuutta, joka on henkilölle itselleen haitallista. Tämä voi ilmetä esimerkiksi uhkarohkeana liikennekäyttäytymisenä, seksuaalisena harkitsemattomuutena, tuhlailuna sekä ihmissuhteiden ja työpaikan äkillisinä muutoksina. 

Maniassa mieliala voi olla kohonneisuuden lisäksi ärtynyt ja vaihteleva. On myös tavallista, että unen tarve vähenee. Maniaan voi myös liittyä voimakasta alkoholin käyttöä. 

Joskus maniassa ilmenee psykoottisia oireita (ks. psykoottiset häiriöt), joissa kuvitelmat omasta erityislaatuisuudesta ylittävät realiteettien eli yleisen todellisuudentajun rajat. Maaninen henkilö voi kuvitella olevansa esimerkiksi varustettu yliluonnollisilla ominaisuuksilla tai olevansa yhteydessä suoraan jumalaan.  

Masennustila koostuu useista eri oireista, joista yksi on masentunut mieliala. Suru tai masentunut mieliala ovat normaaleja reaktiota menetykseen. Masennustilasta on kyse silloin, kun mukana on tiettyjä muita oireita ja oireet jatkuvat riittävän kauan. 

Masennustilalle tyypillisiä oireita masentuneen mielialan ohella ovat 

• mielihyväntunteiden voimakas lasku 
• kiinnostuksen häviäminen aiemmin kiinnostaviksi koettuihin asioihin 
• keskittymiskyvyttömyys 
• päättämättömyys 
• muistivaikeudet 
• alemmuuden ja arvottomuuden tunteet 
• korostuneet syyllisyydentunteet 
• toivottomuuden tunteet 
• ajatusten keskittyminen kuolemaan ja itsetuhoon 
• univaikeudet 
• ruokahaluttomuus 
• henkinen ja fyysinen hidastuminen tai kiihtymys. 

Kaikilla masennustilasta kärsivillä ei esiinny kaikkia ylläkuvattuja oireita, mutta masennustilan diagnoosi edellyttää usean oireen samanaikaista esiintymistä yli kahden viikon ajan. 

Joskus masennustilaan voi liittyä myös liikaunisuutta ja ruokahalun lisääntymistä. Vaikeissa masennustiloissa todellisuudentaju voi häiriintyä, joka yleensä ilmenee voimakkaan synkkinä harhaluuloina. Epämääräiset ruumiilliset kiputilat ja vaivat, joille ei ole fyysistä syytä, ovat tavallisia. 

Masennustila muuttaa ihmisen suhdetta ympäristöön ja aiheuttaa usein haittaa ihmissuhteille, perhe-elämälle ja työnteolle. Masentunut henkilö saattaa lamaantua ja eristäytyä normaaleista elämänkuvioistaan. Vakavasti masentunut tarvitsee lääketieteellistä apua. 

Joskus masentuneisuutta ilmenee korostetusti pimeänä vuodenaikana, eikä juuri lainkaan muulloin. Tällöin puhutaan kaamosmasennuksesta. Kaamosmasennus on harvoin kovin vaikea-asteista, mutta alakuloisuus, väsymys, lisääntynyt unentarve ja ruokahalun lisääntyminen haittaavat kaamosmasennusta kokevan ihmisen elämää. 

Masennus voi puhjeta missä iässä tai elämänvaiheessa tahansa. Eniten vakavaa masennusta sairastetaan keski-iässä. Naisilla masennus on kaksi kertaa miehiä yleisempää. Joka viidennellä suomalaisella on vaara sairastua masennukseen elämänsä aikana. 

Masennustila alkaa tyypillisesti vaikeiden elämäntapahtumien ja menetysten yhteydessä, mutta se voi alkaa myös tavanomaisessa elämänvaiheessa. Joillakin on masennukseen perinnöllistä taipumusta. Myös varhaislapsuuden vahingolliset kokemukset – erityisesti erot ja menetykset - saattavat aiheuttaa masennusalttiutta. 

Hoito 

Masennuksen hoito alkaa usein terveyskeskuksesta, jossa suurin osa potilaista toipuu lääkehoidolla sekä lyhyillä terapeuttisilla keskusteluilla. Mikäli tämä ei riitä, tehdään lähete erikoissairaanhoitoon, jossa on käytettävissä monimutkaisempia lääkehoitoja ja muutenkin laajempi hoitovalikoima. 

Masennuksen hoitomuodot voidaan jakaa biologisiin ja psykologisiin hoitoihin. Biologisia hoitoja ovat lääkehoito ja kirkasvalohoito sekä neuromodulaatiohoidot eli aivosähköhoito ja transkraniaalinen magneettistimulaatiohoito. Psykologisiin hoitoihin kuuluu erilaisia terapioita. 

Masennuslääkkeet auttavat yleensä hyvin keskivaikeasta ja vaikeasta masennuksesta kärsiviä potilaita. Saatavilla on useita tehokkaita masennuslääkkeitä, joilla on vähän sivuvaikutuksia. 

Masennustiloja voidaan hoitaa myös TMS-hoidolla eli transkraniaalisella magneettistimulaatiolla. Tässä aivokuorta aktivoidaan magneettipulsseilla. Vaikeimmissa masennustiloissa voidaan antaa ECT-hoitoa eli aivosähköhoitoa, joka annetaan nukutuksessa. Kumpikin neuromodulaatiohoito on sarjahoito, johon kuului useita hoitokäyntejä. 

Kaamosmasennusta voidaan tehokkaasti hoitaa ja ehkäistä kirkasvalohoidolla ja liikunnalla.  

Psykologisina hoitomuotoina käytetään muun muassa omahoitoja, nettiterapiaa, lyhytterapioita ja psykoterapiaa.  

Psykoterapioista eniten näyttöä masennuksen hoidossa on ns. kognitiivispohjaisilla psykoterapioilla. Niissä perusajatuksena on, että ajatukset ja tunteet liittyvät toisiinsa ja muokkaamalla ajatuksia joustavampaan suuntaan, saadaan aikaan muutosta myös tunnekokemuksessa. 

Psykoterapiat auttavat yleensä lievistä ja keskivaikeista masennustiloista kärsiviä. Edellytyksenä on se, että masentunut henkilö on riittävän motivoitunut psykoterapiaan.