Masennustila koostuu useista eri oireista, joista yksi on masentunut mieliala. Suru tai masentunut mieliala ovat normaaleja reaktiota menetykseen. Masennustilasta on kyse silloin, kun mukana on tiettyjä muita oireita ja oireet jatkuvat riittävän kauan.
Masennustilalle tyypillisiä oireita masentuneen mielialan ohella ovat
- mielihyväntunteiden voimakas lasku
- kiinnostuksen häviäminen aiemmin kiinnostaviksi koettuihin asioihin
- keskittymiskyvyttömyys
- päättämättömyys
- muistivaikeudet
- alemmuuden ja arvottomuuden tunteet
- korostuneet syyllisyydentunteet
- toivottomuuden tunteet
- ajatusten keskittyminen kuolemaan ja itsetuhoon
- univaikeudet
- ruokahaluttomuus
- henkinen ja fyysinen hidastuminen tai kiihtymys.
Kaikilla masennustilasta kärsivillä ei esiinny kaikkia ylläkuvattuja oireita, mutta masennustilan diagnoosi edellyttää usean oireen samanaikaista esiintymistä yli kahden viikon ajan.
Joskus masennustilaan voi liittyä myös liikaunisuutta ja ruokahalun lisääntymistä. Vaikeissa masennustiloissa todellisuudentaju voi häiriintyä, joka yleensä ilmenee voimakkaan synkkinä harhaluuloina. Epämääräiset ruumiilliset kiputilat ja vaivat, joille ei ole fyysistä syytä, ovat tavallisia.
Masennustila muuttaa ihmisen suhdetta ympäristöön ja aiheuttaa usein haittaa ihmissuhteille, perhe-elämälle ja työnteolle. Masentunut henkilö saattaa lamaantua ja eristäytyä normaaleista elämänkuvioistaan. Vakavasti masentunut tarvitsee lääketieteellistä apua.
Joskus masentuneisuutta ilmenee korostetusti pimeänä vuodenaikana, eikä juuri lainkaan muulloin. Tällöin puhutaan kaamosmasennuksesta. Kaamosmasennus on harvoin kovin vaikea-asteista, mutta alakuloisuus, väsymys, lisääntynyt unentarve ja ruokahalun lisääntyminen haittaavat kaamosmasennusta kokevan ihmisen elämää.
Masennus voi puhjeta missä iässä tai elämänvaiheessa tahansa. Eniten vakavaa masennusta sairastetaan keski-iässä. Naisilla masennus on kaksi kertaa miehiä yleisempää. Joka viidennellä suomalaisella on vaara sairastua masennukseen elämänsä aikana.
Masennustila alkaa tyypillisesti vaikeiden elämäntapahtumien ja menetysten yhteydessä, mutta se voi alkaa myös tavanomaisessa elämänvaiheessa. Joillakin on masennukseen perinnöllistä taipumusta. Myös varhaislapsuuden vahingolliset kokemukset – erityisesti erot ja menetykset - saattavat aiheuttaa masennusalttiutta.
Hoito
Masennuksen hoito alkaa usein terveyskeskuksesta, jossa suurin osa potilaista toipuu lääkehoidolla sekä lyhyillä terapeuttisilla keskusteluilla. Mikäli tämä ei riitä, tehdään lähete erikoissairaanhoitoon, jossa on käytettävissä monimutkaisempia lääkehoitoja ja muutenkin laajempi hoitovalikoima.
Masennuksen hoitomuodot voidaan jakaa biologisiin ja psykologisiin hoitoihin. Biologisia hoitoja ovat lääkehoito ja kirkasvalohoito sekä neuromodulaatiohoidot eli aivosähköhoito ja transkraniaalinen magneettistimulaatiohoito. Psykologisiin hoitoihin kuuluu erilaisia terapioita.
Masennuslääkkeet auttavat yleensä hyvin keskivaikeasta ja vaikeasta masennuksesta kärsiviä potilaita. Saatavilla on useita tehokkaita masennuslääkkeitä, joilla on vähän sivuvaikutuksia.
Masennustiloja voidaan hoitaa myös TMS-hoidolla eli transkraniaalisella magneettistimulaatiolla. Tässä aivokuorta aktivoidaan magneettipulsseilla. Vaikeimmissa masennustiloissa voidaan antaa ECT-hoitoa eli aivosähköhoitoa, joka annetaan nukutuksessa. Kumpikin neuromodulaatiohoito on sarjahoito, johon kuului useita hoitokäyntejä.
Kaamosmasennusta voidaan tehokkaasti hoitaa ja ehkäistä kirkasvalohoidolla ja liikunnalla.
Psykologisina hoitomuotoina käytetään muun muassa omahoitoja, nettiterapiaa, lyhytterapioita ja psykoterapiaa.
Psykoterapioista eniten näyttöä masennuksen hoidossa on ns. kognitiivispohjaisilla psykoterapioilla. Niissä perusajatuksena on, että ajatukset ja tunteet liittyvät toisiinsa ja muokkaamalla ajatuksia joustavampaan suuntaan, saadaan aikaan muutosta myös tunnekokemuksessa.
Psykoterapiat auttavat yleensä lievistä ja keskivaikeista masennustiloista kärsiviä. Edellytyksenä on se, että masentunut henkilö on riittävän motivoitunut psykoterapiaan.