Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

10. Sosiaaliset tilanteet

Jos haluat juoda vähemmän alkoholia ja nauttia silti juhlista pitkään, on hyvä opetella juomaan hitaammin. Saatat myös haluta valmistautua sosiaalisiin tilaisuuksiin ennalta.

Jos esimerkiksi olet päättänyt, ettet juo enempää kuin neljä olutta, jaa annokset tasaisesti käytettävissä olevan ajan mukaan. Yhden annoksen juomisvauhdin hidastaminen on varmin tapa välttää liika humaltuminen.

Vinkkejä juomisvauhdin hidastamiseen

  • Tee jotain muuta juodessasi tai sen välillä. Voit esimerkiksi keskustella, syödä, heittää tikkaa, kuunnella musiikkia, tanssia tai pelata.
  • Jäljittele jotakuta sellaista henkilöä, joka juo hitaasti.
  • Juo välillä vettä tai virvoitusjuomia.
  • Maistele juomaasi rauhassa.
  • Pidä pausseja kulausten välillä.

Vinkkejä alkoholimäärän vähentämiseen

  • Juo laimeampia alkoholijuomia.
  • Kiinnitä huomiota valitsemasi oluen alkoholipitoisuuteen.
  • Laimenna alkoholia tuoremehuilla tai vedellä.
  • Viiniä voi myös jatkaa vissyllä.
  • Drinkkiin tai shottiin voi pyytää vain 2 cl viinaa yleisen 4 cl:n asemesta.

Missä yhteydessä käytät alkoholia?

Kannattaa arvioida myös sitä, minkälaisessa yhteydessä käytät alkoholia.

  • Käytätkö alkoholia yksin vai seurassa?
  • Ruokailun yhteydessä tai rentoutumiseen?
  • Liittyykö alkoholinkäyttösi tunteisiin, kuten iloon tai suruun?
  • Onko käyttö humalahakuista?

Mikäli käyttötilanteesi ovat huolestuttavia, pohdi, voitko muuttaa tottumuksiasi.

Vinkkejä tilaisuuksiin valmistautumiseen

Mitä tehdä tilaisuuksissa, joissa tarjotaan alkoholia? Miten voit luontevasti pitää kiinni rajoistasi?

  • Päätä etukäteen, paljonko aiot juoda. Juo hitaasti, niin et joudu olemaan täysin kuivin suin loppuaikaa.
  • Varo booleja! Niissä voi olla yllättävän paljon alkoholia.
  • Valmistaudu juomaan alkoholittomia juomia ja kieltäytymään sinulle tarjotuista alkoholijuomista. Jos mielestäsi on hankalaa sanoa vain ”ei kiitos” tai ”riittää tällä kertaa”, niin keksi jokin luonteva selitys, jonka avulla vältyt juomasta enempää kuin on tarkoituksesi.
  • Älä tilaa suoraan isoa tuoppia. Valitse sen sijaan esimerkiksi 0,33 litran pullo.
  • Alkoholista kannattaa siirtyä vesilinjalle hyvissä ajoin ennen tilaisuuden päättymistä. Tämä takaa turvallisemman kotimatkan sekä ehkäisee seuraavan päivän krapulaa.
  • Varaudu siihen, että tulee mieliteko juoda lisää. Mieti etukäteen itsellesi sopivia huomautuksia, joiden avulla voit hillitä lipsumista. Sano itsellesi esimerkiksi:
    "Muutama juoma lisää ei tee tätä tilaisuutta sen kummemmaksi."
    "Kun lopetan nyt, olen huomenna taas virkeä ja hyvässä kunnossa."
  • Jos tilanne käy ylivoimaiseksi, mieti valmiiksi jokin syy, jonka varjolla voit poistua. Vetoa vaikka aikaiseen herätykseen tai seuraavan päivän tehtäviin. Voit myös sanoa suoraan, että haluat lähteä, koska muuten tulisit juoneeksi liikaa.

Seuran vaikutus

Seura tekee kaltaisekseen, sanotaan. Mutta tarkemmin ottaen vain mukava seura tekee kaltaisekseen.

Tutkimuksissa on todettu, että etenkin runsaasti alkoholia käyttävillä miehillä on taipumus mukauttaa kulutuksensa seuran mukaan, mikäli he pitävät seurasta. Töykeän tai etäisen kumppanin seura ei vaikuta kulutukseen samalla tavalla.

  • Missä määrin sinun juomiseesi vaikuttaa se, miten seurasi käyttää alkoholia?
  • Entä miten sinä itse ehkä vaikutat jonkun toisen henkilön alkoholinkäyttöön?