Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

6.5 Myötätuntoinen kirje

On tärkeää harjoitella myötätuntoa itseään kohtaan. Jokainen meistä ansaitsee hyvän ja mielekkään elämän.

Harjoittelemalla myötätuntoa itseäsi kohtaan voit vahvistaa tunnetta siitä, että sinulla on oikeus mielekkääseen elämään, jonka saavuttamiseksi kannattaa nähdä vaivaa.

Lapsiin kohdistuva seksuaalinen kiinnostus on yhteiskunnassamme laaja-alaisesti paheksuttua. On tavallista, että moni, jolla on lapsikohteista seksuaalisuutta, sisäistää tämän itseensä kohdistuvan kielteisen asenteen.

On kuitenkin tärkeää erottaa ajatukset ja tunteet käyttäytymisestä. Seksuaalisen kiinnostuksen kokeminen lapsia kohtaan on vain osa sinua. Se voi kuitenkin kasvaa määrittelemään sinut henkilönä.

Itsemyötätunto mahdollistaa kasvun ja oppimisen. Sen avulla voit laittaa häpeän sivuun, tiedostaa edistymisesi ja suunnata kohti haluamaasi elämää. Myötätunto auttaa sinua etenemään ja muuttamaan käyttäytymisesi arvojesi mukaiseksi.

Myötätuntoinen kirje itselle

Jokaisella meistä on hetkiä, jolloin olo tuntuu epävarmalta ja koemme, ettemme ole riittävän hyviä. Näissä hetkissä saatat kokea, ettet voi muuttaa käyttäytymistäsi ja olisi vain parempi luovuttaa.

Näissä epäilyksen hetkissä itsemyötätunto voi auttaa rakentamaan sitä polkua, jolla haluat kulkea. Voit yrittää auttaa itseäsi haastavissa hetkissä kirjoittamalla myötätuntoisen kirjeen itsellesi.

Myötätuntoinen kirje itselle

Voit kirjoittaa kirjeen kolmella eri tapaa

1. Ystävältä itsellesi

  • Kuvittele ystävä, joka on viisas, rakastava ja myötätuntoinen. Kuvittele, että tämä ystävä näkee kaikki vahvuutesi ja heikkoutesi – mukaan lukien sen, mistä et pidä itsessäsi. Tämä ystävä tunnistaa ihmisen kykyjen rajallisuuden. Hän on kiltti, hyväksyvä ja anteeksiantava.
     
  • Kirjoita itsellesi kirje tämän ystävän näkökulmasta. Keskity asioihin, jotka vaivaavat mieltäsi, joista kritisoit itseäsi tai joista tunnet riittämättömyyttä. Mitä tämä ystävä sanoisi rajattoman myötätunnon näkökulmasta? Jos ystävä ehdottaisi sinulle muutoksia, miten näissä ehdotuksissa näkyisi huolenpito, rohkaisu ja tuki?
     
  • Kun kirje on valmis, laita se sivuun joksikin aikaa. Palaa lukemaan se myöhemmin. Keskity lukemaasi ja pyri sisäistämään kirjeen viesti. Tunne, kuinka myötätunto asettuu sinuun, rauhoittaen ja lohduttaen sinua.
    Rakkaus, yhteys ja hyväksyntä ovat oikeuksiasi yksilönä. Niitä saadakseni sinun tarvitsee vain katsoa sisäänpäin itseesi.

2. Itseltäsi ystävälle

  • Kirjoita kirje ikään kuin juttelisit hyvin rakkaalle ystävälle, jolla on vaikeaa ja joka pohtii samanlaisia kysymyksiä kuin sinä. Millaisia myötätunnon ja tuen sanoja osoittaisit hänelle? Lue sitten kirjeesi ja osoita sanat itsellesi.

3. Myötätuntoiselta itseltäsi sinulle

  • Kirjoita kirje oman myötätuntoisen itsesi näkökulmasta. Tämä ”osa” sinua halua auttaa sinua, koska hän syvästi välittää sinusta.
  • Tarkoitus on, että myötätuntoinen itsesi kertoo sinulle, että ”Rakastan sinua, enkä halua, että kärsit”. Laita kirje syrjään ja lue se itsellesi myöhemmin.

Kirjeen kirjoittaminen ja lukeminen voi tuntua aluksi oudolta. Harjoituksen myötä se kuitenkin helpottuu.

Kun harjoittelet myötätuntoa itseäsi kohtaan, kuvittele olevasi kuin kiltti ystävä itsellesi. Muista, että olet ihminen kaikkine vahvuuksinesi ja heikkouksinesi. Virheet ja epätäydellisyys ovat osa ihmisyyttä.

Koita huomioida ja hyväksyä epämiellyttävät tunteet ilman, että lisäät tai poistat niistä mitään. Ne ovat mielesi aikaansaamia, ja voit harjoittelun avulla oppia elämään niiden kanssa.