Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

5. Ahdistuneen ja tottelemattoman käyttäytymisen erottaminen

​​​​​​​Toisinaan voi olla vaikea erottaa, johtuuko lapsen tai nuoren käytös ahdistuneisuudesta vai pelkästä tottelemattomuudesta.

Jos käytöksen takana on ahdistuneisuus, ei siitä tulisi rangaista. Tärkeää on huomata, että osa lapsista tai nuorista saattaa mieluummin hankkiutua hankaluuksiin kuin kohdata vaikean tilanteen.

Vanhemman kannattaa pohtia, onko asian välttelylle tai hankalaksi heittäytymiselle jokin syy. Onko tilanteessa jotain, joka pelottaa lasta.

Esimerkiksi:

  • Vaikka teillä on paljon kannettavaa ja olette väsyneitä, ei lapsi suostu tulemaan hissillä, koska pelkää hissin jumiutumista.
  • Nuori on taitava uimari, mutta ei halua mennä uimaan koulun kanssa, koska pelkää, että muut nauravat, jos näkevät hänet vaihtamassa vaatteita.

Tunnemyrskyn ollessa päällä järkevä puhuminen on turhaa. Sen sijaan voi kokeilla rauhoittaa tilannetta muilla keinoin, kuten rauhallisella läsnäololla ja kosketuksella.

On kuitenkin syytä pitää mielessä, että riippumatta ahdistuneisuudesta, ei itsen tai muiden vahingoittaminen ole hyväksyttävää.

Vastaaminen lapsen ahdistuneeseen käytökseen

Tavoite:

Ymmärrät paremmin, miten oma reaktiosi vaikuttaa lapseesi ja tilanteeseen.

Ohje:

Täytä taulukkoa oheisten kysymysten avulla. Mieti lapsen käytöstä sekä omaa reagointiasi ja sen vaikutusta lopputulokseen. Löytyy myös täytettävänä ja tulostettavana pdf:nä.

Esimerkki:

Käytös: Mitä lapseni teki?

Sanoi ennen harrastukseen menoa, että vatsa on kipeä.

Reaktio:  Mitä minä tein?

Pidättäydyin rauhoittelusta ja vakuuttelusta.
Kysyin huoliajatuksista.
Autoin löytämään vaihtoehtoisia ajatuksia.
Omista peloistani riippumatta rohkaisin lasta kohtaamaan tilanteen.
Vahvistin lapsen rohkeaa käytöstä ja yritystä toimia pelosta huolimatta:
- Annoin selkeän ja konkreettisen kehun
- Tarjosin palkkion

Lopputulos: Mitä tapahtui, kun tein näin?

Lapsi meni harrastukseen vastentahtoisesti.
Tuli kesken harjoituksen kotiin.
Tästä huolimatta hän kuitenkin meni, ja oli siellä osan ajasta.

Käytös

Loading ...

Reaktio

Loading ...

Lopputulos

Loading ...