Omahoito-ohjelma

Ahdistuneena yliarvioidaan sitä, kuinka todennäköistä on, että

• asiat menevät pieleen
• jotain pahaa tapahtuu

Samalla myös usein aliarvioidaan omaa kykyä selvitä tilanteesta. Tarkkaavaisuus suuntautuu uhkamerkkeihin, joka vahvistaa ajatusta ja uskomusta siitä, että jotain kamalaa tulee tapahtumaan.

Samalla kehon signaalit vahvistavat näitä uskomuksia: sydän hakkaa, vatsaa kipristää ja olo on epävarma. Erilaiset ajatukset ja tuntemukset kiertävät noidankehää.

Välttäminen 

Tämä kaikki nostaa luontaisesti halun välttää ahdistusta herättäviä tilanteita.

Jos lapsi ei kohtaa vaarattomia, mutta pelottavilta tuntuvia tilanteita pienin ja siedettävin askelin, ei hän saa kokemusta siitä, että tilanteesta voi selvitä. Välttämisen vuoksi lapsi ei pääse kokemaan, että tilanteessa ei usein olekaan mitään todella pelottavaa.

Suhtautuminen 

Tapa, jolla muut ihmiset suhtautuvat lapsen oireiluun, on merkityksellistä. Se kannattaa huomioida, kun ahdistuksen noidankehiä lähdetään purkamaan.

Lapset hakevat varmistusta aikuiselta, ja varmistus saa lapsen tuntemaan olonsa hetkellisesti paremmaksi. Toistuva ja voimakas varmistelu ei kuitenkaan tue lasta selviytymään itsenäisesti.

Oman lapsen ahdistus nostaa vanhemmassa monenlaisia tunteita. Vanhempana saattaakin huomaamattaan ja tahtomattaan auttaa ylläpitämään ahdistuksen kehiä.

Lapsen hädän lievittäminen millä tahansa tavalla on hyvin ymmärrettävää. Pidemmän päälle ylenpalttisen varmistelun ja välttelyn vahvistaminen arjen sinänsä vaarattomissa tilanteissa ei kuitenkaan tue lapsen rakentavien selviytymiskeinojen kehittymistä. Yhtä lailla myös opettajat, kaverit ja sisarukset saattavat joskus osallistua näiden huolikehien ylläpitoon.