​Psyykkisesti traumatisoituneilla lapsilla tarkoitetaan lapsia, jotka ovat kokeneet sellaisia traumaattisia tapahtumia, jotka ovat ylittäneet lapsen sen hetkisen sieto- ja käsittelykyvyn. Traumatisoitumiseen vaikuttaa lapsen ikä ja kehitystaso sekä ne olosuhteet, joissa lapsi elää.

Traumaattisia tapahtumia voivat olla esim. väkivallan näkeminen tai itse sen kohteena oleminen (psyykkinen, fyysinen, seksuaalinen), hoivan ja huolenpidon laiminlyönti, erilaiset onnettomuudet, luonnon katastrofit, läheisten menetykset, vakavat sairaudet, sota tai ns. ”läheltä piti”-tilanteet.

Hoidon tarpeen arvioimiseksi on tärkeää kartoittaa, onko kyse lyhytkestoisesta, akuutista stressireaktiosta vai pitkittyneestä traumaperäisestä stressihäiriöistä (PTSD).

Traumaperäisten häiriöiden esiintyvyys lapsilla vaihtelee suuresti riippuen siitä, missä lapsiryhmissä tutkimus on tehty, esim. sota-alueilta tulleilta lapsilla esiintyvyys on huomattavasti suurempi.

Akuuteissa stressireaktioissa lapsilla ilmenee voimakasta pelkoa, kauhua, ahdistusta ja avuttomuutta. Traumaperäisen stressin pitkittyessä on tunnusomaista, että lapsi tahtomattaan muistaa ja kokee trauman yhä uudestaan ja on toistuvasti kauhun ja ahdistuksen vallassa.
Traumaattisia oireita ovat:
  • mieleen alituisesti tunkeutuvat muistikuvat eli takaumat traumaattisesta tilanteesta
  • painajaisunet
  • kohonnut vireystila (ärtyneisyys, levottomuus, keskittymisvaikeudet ja nukahtamisvaikeudet)
  • välttelykäyttäytyminen
  • pelot, ahdistuneisuus ja takertuvuus aikuiseen
  • rituaalimainen ja traumaattista tapahtumaa toistava leikki
  • Jos oireet ovat kestäneet yli kuukauden, puhutaan traumaperäisen stressin pitkittymisestä eli traumaperäisestä häiriöstä.
Miten lasta ja perhettä voidaan auttaa?
Akuuteissa stressitilanteissa riittää monesti lapsen huoltajien tarjoama apu ja tuki lapselle. On tärkeää, että lapselle kerrotaan rehellisesti ja avoimesti lapsen kehitystaso huomioiden se, mitä on tapahtunut. Tämän jälkeen palataan ns. normaaliin päivärytmiin, missä huolehditaan lapsen säännöllisistä syömisistä, ulkoiluista, leikkimisestä ja nukkumisista sekä palataan arkeen (kouluun, päivähoitoon) mahdollisimman pian. Tässä vaiheessa lapsi tarvitsee aikuista tavanomaista enemmän, ja on tärkeää, että aikuinen on lapsen turvana ja tukena. Akuuttivaiheessa apua voi hakea esim. sosiaali- ja kriisipäivystyksen, perheneuvoloiden tai erittäin vaikeissa tilanteissa sairaalapäivystyksen kautta.
 
Pitkittyneissä traumaperäisissä stressihäiriöissä tarvitaan yleensä ammattilaisen traumaterapeuttista apua. Tällaista apua voivat tarjota perheneuvolat tai erikoissairaanhoito. Pitkittyneitä traumaperäisiä stressihäiriöitä hoidetaan ensisijaisesti traumaorientoituneella psykoterapialla, esim., kognitiivinen käyttäytymisterapia, EMDR-terapia (silmänliiketerapia) ja traumafokusoidut kognitiivis-behavioraaliset- terapiat. Hoidossa voidaan käyttää psykoterapian tukena myös lääkehoitoa.
 
Milloin pitää hakea apua?
Jos lapsen traumaperäiset oireet pitkittyvät tai ovat voimakkaita tai haittaavat selvästi arjessa selviytymistä, tulee lapselle hakea apua.
Perusterveydenhuollossa arvioitaessa lapsen traumaperäisen häiriön tasoa tulee huomioida lapsen oireiden voimakkuus, niiden kesto sekä traumaattisesta tapahtumasta kulunut aika. Apuna voi käyttää soveltuvin osin esim. IES-(The Impact on Event Scale) tai TSQ- (Trauma Screening Questionnaire)-kyselyitä.
 
Akuuttiapu
Jos lapsi on hyvin voimakkaasti ahdistunut ja pelokas, hän ei pysty lainkaan syömään tai nukkumaan, tulee hakeutua välittömästi sairaalan lastenpsykiatrian päivystysarvioon. Lasta ei saa silloin jättää yksin. Akuuttivaiheen hoitoon voi kuulua lastenpsykiatrinen osastojakso tai intensiivinen kotiin tehtävä työ. Perheen tueksi voidaan myös tarvita lastensuojelun apua, jotta perheessä pystytään huolehtimaan turvallisista arjen struktuureista sekä riittävästä hoivasta ja huolenpidosta traumaattisen tapahtuman kohdatessa.