​Valikoivasti puhumaton lapsi puhuu joissakin tilanteissa, yleensä kotona, kuten muutkin lapset, mutta on johdonmukaisesti puhumatta tietyissä sosiaalisissa tilanteissa, esim. päiväkodissa tai koulussa. Oireet alkavat tavallisimmin 3-5 vuoden iässä. Valikoivan puhumattomuuden esiintyvyydeksi arvioidaan noin 0,1 – 2 %. Samanaikaiset muut ahdistuneisuushäiriöt ovat tavallisia (ks. Ahdistuneisuushäiriöt).

  • valikoiva puhumattomuus on noin kaksi kertaa tavallisempaa tytöillä kuin pojilla ja esiintyvyys maahanmuuttajaperheissä on noin nelinkertaista kantaväestöön verrattuna
  • oireiden tavanomaista myöhäisempi ilmaantuminen saattaa liittyä kiusaamis- tai nöyryyttämiskokemuksiin
  • puhumattomuusoire helpottaa yleensä nuoruusiässä, mutta kommunikaatiovaikeudet heikentävät usein edelleen koulusuoriutumista ja pärjäämistä työelämässä
  • muu psykiatrinen sairastavuus, erityisesti sosiaalinen ahdistuneisuus, on aikuisiällä keskimääräistä tavallisempaa
Valikoivasti puhumaton lapsi pelkää tietyissä tilanteissa puhumista samaan tapaan kuin lentopelosta kärsivä lentämistä, ja pyrkii vaistomaisesti välttämään puhumistilanteen hänessä herättämää ahdistuneisuutta ja somaattisia oireita-, (esim. kehon jännittyneisyyttä, sydämentykytystä tai epämiellyttäviä tuntemuksia suun, kaulan tai nielun alueella). Puhumaton lapsi vaikuttaa usein ilmeettömältä tai jähmettyneeltä, mikä voidaan tulkita virheellisesti uhmakkuudeksi. Lapsi ei pysty selittämään, mikä aiheuttaa ahdistusreaktion. Kuormittuminen päiväkoti-/koulupäivän aikana voi näkyä ärtyisyytenä ja uhmakkuutena kotona.
Valikoivan puhumattomuuden syyt ovat monitekijäiset. Riskitekijöinä voivat olla perinnölliset tekijät, ympäristötekijät, lapsen temperamenttipiirteet sekä kehitykselliset tekijät. Riskitekijöiden yhdistelmä on jokaisella lapsella erilainen.
  • vanhemmilla ja lähisuvussa on keskimääräistä enemmän ujoutta, pidättyväisyyttä ja sosiaalista ahdistuneisuutta
  • lapsi on usein temperamentiltaan herkästi ahdistuva ja huolestuva uusissa tilanteissa ja pyrkii välttämään niitä
  • lapsen sosiaaliset taidot voivat olla keskimääräistä heikommat myös tilanteissa, joissa ei tarvitse puhua, erityisesti aloitteiden tekeminen ja kaveriryhmään liittyminen voi olla vaikeaa
  • kielelliset tai puhevaikeudet ovat tavallisia (18–50% lapsista)
  • kastelu, tuhriminen ja koordinaatiovaikeudet ovat keskimääräistä tavallisempia
  • lapsuuden voimakas stressaava tai traumaattinen kokemus voi olla mahdollinen taustatekijä, mutta harvinainen valikoivan puhumattomuuden aiheuttaja
  • valikoiva puhumattomuus on selkeästi yleisempää maahanmuuttajaperheissä, mahdollisina riskitekijöinä uuteen kulttuuriin sopeutuminen, toisen kielen omaksuminen, erottelu ja syrjiminen omassa ikäryhmässä
Miten lasta ja perhettä voidaan auttaa?
Valikoivasti puhumattomat lapset haluavat puhua ja he hyötyvät avoimesta keskustelusta. Lapselle on tärkeä kertoa, että
  • hän ei ole ainoa, jolla on tällaisia vaikeuksia
  • ei ole poikkeuksellista, että puhuminen tuntuu uudessa ympäristössä vaikealta
  • vaikeudet tulevat helpottamaan
Valikoivasti puhumatonta lasta voidaan parhaiten hoitaa hänen arkiympäristössään tiiviissä yhteistyössä vanhempien ja päiväkodin/koulun aikuisten kanssa. Kognitiivisia ja käyttäytymisterapeuttisia hoitomenetelmiä voidaan soveltaa kotona, koulussa, valikoivasti puhumattomille suunnatuissa ryhmissä ja yksilöllisesti suunniteltuina terapiajaksoina. Altistushoito ja lapsen sosiaalisten taitojen vahvistaminen ovat hoidossa keskeisiä, samoin taustalla mahdollisesti vaikuttavien kielellisten tai vuorovaikutusongelmien hoito.
Kotona ja koulussa:
  • lasta ei saa painostaa puhumaan, koska se lisää lapsen sisäistä ristiriitaa ja voi vaikeuttaa puhumattomuutta
  • tuetaan ja kannustetaan kaikkea aloitteellisuutta vuorovaikutuksessa
  • pyritään välttämään kielteistä vahvistamista (kokemuksia, joissa lapsi huomaa puhumattomuuden helpottavan ahdistunutta oloa)
Milloin pitää hakea apua?
Valikoivan puhumattomuuden hoitotulokset ovat sitä paremmat-, mitä aikaisemmin hoito aloitetaan. Hoitamattomana ja oireiden pitkittyessä lapsi omaksuu puhumattoman roolin, josta on vaikea luopua, ja lapsen riittämättömyyden tunteet vahvistuvat. Jos lapsi ei ole kuukauteen puhunut mitään uudessa ympäristössä, on syytä miettiä, miten lähiaikuiset voisivat tukea lasta esim. uudessa päiväkotiryhmässä tai koulussa. Jos puhumattomuus edelleen jatkuu 2-3 kk ajan, on syytä hakea apua ja selvittää lapsen oireilua tarkemmin. Apua haetaan perusterveydenhuollon kautta.
 
Akuuttiapu
Valikoimaton puhumattomuus hoidetaan kiireettömän hoidon perusteiden mukaisesti paikallisen palvelujärjestelmän puitteissa.
 
Lue lisää