​Vanhemmat, kaverit, opettajat, auttavat tahot yms. voivat auttaa lasta vain tiettyyn rajaan asti mikäli lapselta itseltään puuttuu oma tahto/motivaatio avun vastaanottamisen ja muutoksen suhteen. Vastustus ja lapsen omien vahvojen mielipiteiden esille tuominen on tavallinen ilmiö ja lapsella on täysi oikeus kaikkien mielipiteidensä ilmaisuun. Niitä ei siis pidä kenenkään pelästyä. Lapsen motivaatio usein myös lisääntyy luottamuksen ja yhteistyön edetessä. Lapsen itsensä on tärkeää tuoda rohkeasti esille omia toiveitaan ja tavoitteitaan tuen, hoidon tai muun vastaavan yhteistyön suhteen.

Lapsen ja aikuisten on hyvä itse pohtia miksi lapsi vastustaa yhteistyötä: Ovatko taustalla aiemmat pettymykset avun suhteen, kokemus siitä että mikään ei kuitenkaan auta, kukaan ei oikeasti välitä, ongelma on oikeasti vanhempien eikä minun, en tunnista olevani avun tarpeessa.

Lapsen positiivisen motivaation merkkejä ovat sovituista tapaamisajoista kiinni pitäminen, sekä halu käydä läpi asioita omalla henkilökohtaisella tavallaan. Motivaation taso voi vaihdella päivän tai elämäntilanteen mukaan. Jos tuntuu että lapsen motivaatio on aivan nollassa, niin asia on hyvä käydä avoimesti läpi yhdessä lapsen ja hänen läheistensä kanssa. Motivaatiota voi herätellä esimerkiksi pitämällä sovitun tauon tapaamisista tai etsimällä yhdessä lapsen kanssa uuden lähestymistavan lapsen ongelmaan tai tilanteeseen liittyen. Psyykkistä työskentelyä ei voi nopeuttaa vaan lapsi itse määrittelee etenemisen tahdin. Ketään ei voi pakottaa keskustelemaan.