Huolinavigaattori

Pelko ja ahdistuneisuus ovat kaikenikäisille ihmisille tavallisia ja tuttuja tunteita. Yhteistä molemmille on, että odotamme jotain pahaa tapahtuvan ja kehomme valmistautuu toimimaan uhkaa vastaan. Pelolla on määritelty kohde joka käynnistää pelkoreaktion. Pelottavia tilanteita ovat esimerkiksi korkeat ja ahtaat paikat, pimeä, eläimet. Pelon tehtävänä on auttaa meitä tunnistamaan mahdollisesti vaarallisia tilanteita ja selviytymään ja pysymään turvassa.

Ahdistus kohdistuu epämääräiseen tunteeseen, että jotain pahaa on tapahtumassa.

Pelkojen kesyttämisessä on huomattu toimivaksi pelottavien asioiden kohtaaminen yhdessä turvallisen ihmisen kanssa. Arkielämää vaikeuttavia pelkoja kutsutaan fobioiksi. Ammattiapua kannattaa hakea siinä vaiheessa, kun pelot estävät tekemästä arkipäiväisiä asioita eivätkä omat keinot enää riitä.

Tyypillisimpiä ahdistushäiriöitä lapsilla ovat: eroahdistushäiriö, yleistynyt ahdistushäiriö ja sosiaalinen ahdistushäiriö.

Lisätietoa verkossa

Lapsi pelkää - Vanhempainnetti, Mannerheimin lastensuojeluliitto

Pelottaa! Työkirja lapsen pelkojen kohtaamiseen – Mannerheimin lastensuojeluliito​

Ajoittainen alakuloisuus ja surumielisyys kuuluvat tavalliseen elämään. Ohimenevät mielipahan tunteet liittyvät normaaliin elämään silloin, kun lapsi kohtaa pettymyksiä, epäonnistumisia ja menetyksiä. Kun alakuloisuus muuttuu pitkäkestoisemmaksi ja voimakkaammaksi, sitä esiintyy useimpina viikonpäivinä ja siihen liittyy samanaikaisesti muita oireita (eristäytymistä, mielihyvän kokemisen puutetta, erilaisia kipuja ja särkyjä, unihäiriöitä, ruokahalun muutoksia, keskittymisvaikeuksia ja ärtyisyyttä) sekä vaikeuksia suoriutua omaan arkeen kuuluvista asioista, voi olla kyse masennuksesta.

Lapsen iloisuus voi olla kadonnut ja lapsi saattaa käyttäytyä kuin millään ei olisi väliä. Lapsilla masennus voi näkyä surullisuuden sijasta ärtyvyytenä. Masennukseen liittyy usein erilaiset fyysiset vaivat, kuten vatsakivut, päänsärky tai muut kivut. Kouluiässä masentunut lapsi voi vetäytyä syrjään ja keskittymisvaikeudet haittaavat usein koulutyötä. Kaveriporukat saattavat jäädä eivätkä harrastuksetkaan enää kiinnosta. Lapsella voi olla nukahtamis- ja univaikeuksia ja myös ruokahalussa voi olla muutoksia: ruokahalu on usein huono, mutta se voi myös lisääntyä ja paino vaihdella. Lapsella saattaa olla jatkuva huoli omasta kehosta ja hänellä voi olla myös fyysisiä oireita, kuten vatsakipuja, päänsärkyä tai epämääräistä kipua. Lasten masennustiloihin voi myös liittyä itsetuhoisia ajatuksia ja itsen vahingoittamista.

Jos huomaa lapsensa olevan alakuloinen pidemmän aikaa, huomionsa voi ottaa rohkeasti esille. Voi todeta lapselle esimerkiksi: ”Olet ollut viime aikoina alakuloisen oloinen. Onko jotakin, josta haluaisit puhua? Voisimmeko tehdä yhdessä asialle jotakin?” Asioiden puheeksi ottaminen ei pahenna masennusta, vaan lapselle on usein helpotus huomata, että muut näkevät hänen pahan olonsa ja ymmärtävät häntä. Jos ystävä huomaa muutoksia lapsessa tai hänen toiminnassa ja on huolissaan kaveristaan, on hänen tärkeää jutella asiasta aikuiselle.

Lisää verkossa

Lasten ja nuorten masennus ja mielialahäiriöt - Terveyskirjasto

Eroahdistuksella tarkoitetaan tässä lapsessa heräävää epämiellyttävää tunnetta kun hän joutuu eroon lähimmistä hoitajistaan. Lapsi voi kokea eroahdistusta päiväkotiin tai kouluun jäädessään tai nukkumaanmenon lähestyminen voi herättää tunteen ”eroon” joutumisesta. Pienellä lapsella jo vanhemman häviäminen näköpiiristä voi aiheuttaa hätääntymistä, jota kutsutaan eroahdistukseksi.

Eroahdistus kuuluu normaalikehitykseen

Eroahdistusta alkaa ilmetä lapsella tyypillisesti jo noin 6-8kk ikäisestä lähtien kun hän on muodostanut elintärkeän kiintymyssuhteen ensisijaiseen hoitajaansa. Lapsi tarvitsee tätä aikuista kokeakseen olonsa turvalliseksi. Vähitellen lapsi kuitenkin oppii tulemaan toimeen pieniä hetkiä myös ilman ensisijaisen hoitajansa välitöntä läsnäoloa ja tämä vie lapsen tunnesäätelyn kehitystä eteenpäin.

Miten tunnistan eroahdistuksen?

Lapsen näkyvä reagointi erotilanteisiin on yksilöllistä ja vaihtelevaa. Lapsi stressaantuu yksin tai vieraan hoitoon jäädessään, päivähoidon tai koulun alkaessa, mutta tämä näkyy ulospäin vaihtelevasti. Lapsi voi parahtaa äänekkääseen itkuun ja ripustautua tiukasti aikuiseen, saada erilaisia somaattisia oireita. Hän voi myös vaikuttaa vetäytyvältä ja hiljaiselta. Yllättävä ja uusi erotilanne voi aiheuttaa voimakkaamman reagoinnin.

Miten voin auttaa lasta erotilanteissa?

Ennakointi, selkeys ja myötäelävä aikuisen tuki auttavat lasta, joka kärsii eroahdistuksesta. Lasta on hyvä valmistella eroon varaten sopivasti aikaa erotilanteeseen, ei liikaa eikä liian vähän. Tutut rutiinit auttavat esim. nukkumaan mennessä. Erotessa lapsi on hyvästeltävä selkeästi vaikka vilkuttaen ja muistutettava jälleen näkemisestä. Aikuisen kannattaa pyrkiä itse säilyttämään rohkaiseva ja myönteinen asenne vaikka lapsi ilmaisee ahdistuvansa. Jos lapsen kokema eroahdistus on voimakasta, eron aikana on hyvä olla tarjolla tuttuja asioita ja ehkä valokuva vanhemmasta. Lasta hoitavan henkilön on syytä empaattisesti tunnustaa lapsen ikävöinti ja lohduttaa lasta korostaen samalla selviämistä ja tarjoamalla muuta ajateltavaa. Jälleennäkemisen yhteydessä aikuisen on hyvä ilmaista tunne ikävästä ja jälleen näkemisen ilosta selkeästi. Lapsi oppii että ikävän tunne kuuluu asiaan, mutta sen kanssa voi selviytyä.

On syytä pysähtyä miettimään tarkemmin lapsen eroahdistuksen syitä mikäli se ei lievity ajan kuluessa em. keinoja käyttämällä. On hyvä miettiä mikä on lapsen arjen kokonaiskuormitus. Onko eroahdistus merkki siitä että lapsen tarpeita ei syystä tai toisesta voida huomioida riittävästi? Onko lapsi tavallista herkempi ja siksi taipuvainen huolestumaan tavallista enemmän? Tilannetta voidaan selvitellä yhteistyössä esim. neuvolapsykologin kanssa, joka voi tarvittaessa ohjata eteenpäin.

Sosiaalisesti estoton käytös ilmenee rajattomana kontaktinottona toisiin ihmisiin, jolloin lapsi ei kunnioita itsensä tai toisen henkilökohtaisia rajoja ja hän saattaa hyvin nopeasti jakaa henkilökohtaisia asioita ventovieraankin ihmisen kanssa. Vaikeimmassa, tosin hyvin harvinaisessa muodossa lapsi saattaa hakea jopa turvaa hänelle aikaisemmin tuntemattomalta ihmiseltä.

Tämä on tyypillistä lähinnä varhaisen lapsuutensa laitoksissa eläneille lapsille, joilla on ollut usein vaihtuvat hoitajat ja laitoksissa ei ole muutenkaan kyetty riittävästi pitämään huolta lapsen perustarpeista ja joille ei ole syntynyt syvempää suhdetta kehenkään huolehtivaan aikuiseen. Tämä saattaa altistaa lapsen vaaroille, kuten erilaisille hyväksikäytöille.

Sosiaalisesti estoton käytös on tärkeä erottaa ulospäin suuntautuneesta temperamentista, jonka taustalla on lapsen synnynnäiset ominaisuudet. Tällainen lapsi, vaikka luokin nopeasti kontakteja vieraisiin ihmisiin ja on avoin, on kuitenkin kiinnittynyt hänelle läheisiin aikuisiin ja kokiessaan itsensä turvattomaksi hakee apua heiltä ja osaa suojella itseään.

Joillakin autismikirjon tai ADHD-lapsilla saattaa esiintyä suorasukaista kontaktinottoa ja kommentointia toisia, myös vieraita ihmisiä kohtaan. Tällaisen käyttäytymisen takana on usein vaikeus ymmärtää sosiaalisia tilanteita ja ihmisten välisiä soveliaisuustapoja.

Impulsiivisuudella tarkoitetaan äkkipikaista toimimista hetken mielijohteesta ilman, että miettii teon seurauksia. Joillekin harkinta ennen toimimista ja toiminnan estäminen on vaikeampaa kuin toisille. Impulsiivisuutta selittävät lapsen kehitysvaihe, synnynnäiset temperamenttipiirteet sekä taito säädellä omaa toimintaa. Pienille lapsille impulsiivinen käyttäytyminen on tavallista. Kouluikäiseltä odotetaan kykyä harkita ja pidätellä välittömiä reaktioitaan, esimerkiksi puheenvuoron saadakseen lapsen odotetaan viittaavan ja sanovan vastauksen vasta luvan saatuaan.

ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavaisuuden häiriö, lapset ja nuoret), Käypä hoito – suositus Duodecim

Vanhemmille annettavat ohjeet ADHD-lapsen tai -nuoren ohjaamisesta, Käypä hoito suositus Duodecim

Jotkut lapset ovat malttamattomampia kuin toiset. Malttamattomalle lapselle oman vuoron odottaminen tai vaatimus huolellisesta työskentelystä saattaa tuottaa kärsimystä, ja lapsi joutuu pinnistelemään. Aina pinnistely ei onnistu, ja silloin malttamattomuus voi johtaa impulsiiviseen toimintaan.

Impulsiivisuus voi aiheuttaa pulmia myös ikätovereiden kanssa. Lapsi saattaa esimerkiksi joutua herkästi tappeluihin ajattelemattomuuttaan. Tilannetta jälkikäteen selviteltäessä lapsi on usein tietoinen teon seurauksista ja siitä, miten olisi pitänyt toimia. Nämä eivät vain juolahtaneet lapsen mieleen ennen impulsiivista toimimista.

• Impulssien hallinnan taito vahvistuu iän ja harjoittelun myötä
• Pienille lapsille impulsiivinen toiminta on tavallista, ja he tarvitsevatkin jatkuvaa aikuisen valvontaa
• Lapsi saattaa alkaa toimia ennen kuin ohjeet on kerrottu loppuun
• Lapsen toimintatapa voi olla hätiköivä
• Pettymystilanteissa lapsi saattaa toimia hyvinkin arvaamattomasti
• Lapsi voi joutua vaaratilanteisiin harkitsemattoman toiminnan seurauksena
• Lapsi saattaa ajautua toistuvasti konflikteihin

Miten voin vanhempana auttaa?

Säännöllinen, ennakoitava päivärytmi ruokailuineen ja lepohetkineen jäsentää lapsen päivän kulkua. Nälkäisenä tai väsyneenä impulssien hallinta on kenelle tahansa vaikeaa. Omista virheistä oppiminen on usein impulsiiviselle lapselle vaikeaa, ja lapsi saattaa toistuvasti joutua toruttavaksi samasta aiheesta. Selkeät säännöt ja aikuisen johdonmukainen toiminta auttavat lasta ymmärtämään, miten hänen tulisi toimia ja mitä erilaisista käyttäytymisistä seuraa. Impulsiivinen lapsi voi tarvita ikätovereitaan enemmän aikuisen valvontaa ja selkeämpää rajojen asettamista.

Lapsi tarvitsee ongelmatilanteissa apua oppiakseen pitkäjänteisyyttä tai harkinnan tietoista lisäämistä. Esimerkiksi odottamista voi harjoitella. Harjoittelussa edetään pienin askelin. Lasta tulisi kannustaa yrittämisestä ja kehua pienistäkin onnistumisista. Impulsiiviselle lapselle ajan hahmottaminen voi olla vaikeaa, ja odottamisen keston kuvailussa aikuiset käyttävät puheessaan usein epämääräisiä ajanmääreitä, kuten ”hetki”, ”kohta” ja ”pian”. Odottaminen on helpompaa, jos tietää sen keston riittävän tarkasti. Odottamisen keston konkretisointi esimerkiksi kellon tai munakellon avulla voi auttaa lasta hahmottamaan tilannetta ja näin motivoida lasta pinnistelemään.

Kyky säädellä ja viivästyttää omia reaktioita vahvistuu kehityksen ja harjoituksen myötä. Ei ole yksiselitteistä tapaa määritellä, minkälainen impulsiivinen käyttäytyminen on tavallista ja milloin siihen tulisi hakea apua. Joskus impulsiiviselta näyttävän käyttäytymisen taustalla on seurausten ymmärtämisen hankaluutta tai sosiaalisen havainnoinnin vaikeutta. Mikäli lapsen ajattelematon toiminta johtaa toistuvasti ongelmiin kotona, päiväkodissa/koulussa tai kavereiden kanssa, tilanteen tarkempi arviointi voi olla tarpeen. Harkitsevan lapsen käyttäytymisen muuttuminen äkillisesti impulsiiviseksi voi myös vaatia tarkempaa arviointia.

Impulsiivisuus on yksi tarkkaavuushäiriön (ADHD) oireista. Tarkkaavuushäiriöön liittyy lisäksi vaikeutta tarkkaavuuden ja aktiivisuuden säätelyssä.

Itsetuhoisuudella tarkoitetaan käyttäytymistä, johon sisältyy itsensä vahingoittaminen tai henkeä uhkaavan riskin ottaminen. Käyttäytyminen voi olla suoraa tai epäsuoraa. Epäsuorassa itsetuhokäyttäytymisessä lapsi saattaa ottaa elämää uhkaavia riskejä, mutta hänellä ei kuitenkaan ole tietoista itsensä vahingoittamisen tai kuoleman päämäärää. Epäsuora itsetuhoisuus voi ilmetä esimerkiksi varomattomuutena liikenteessä tai muissa mahdollisesti vaarallisissa tilanteissa.

Suora itsetuhoisuus voi näyttäytyä itsemurha-ajatuksina, itsemurhasta puhumisena, itsemurhayrityksinä tai itsemurhana.

Lapset pohtivat paljon elämään ja kuolemaan liittyviä asioita. Ne saattavat näkyä esimerkiksi hautajaisleikkeinä, jotka ovat yleisiä lasten keskuudessa. Niiden avulla lapsi kavereineen tavallaan käsittelee kuolemaan liittyviä kysymyksiä. Yleensä aikuisen ei tarvitse puuttua näihin lasten leikkeihin, mikäli hän niitä havaitsee.

Lapset saattavat myös vaikeissa pettymystilanteissa ilmaista kuolemantoiveita ilman, että ne liittyisivät tietoiseen haluun kuolla.

Joskus elämässä tulee hetkiä, jolloin tuntuu, että elämä ei ole elämisen arvoista. Itsetuhoinen käyttäytyminen on yleensä mielenterveydenhäiriön oire. Siinä ei ole yhtä yksittäistä tekijää, vaan se muodostuu monien vaikeuksien summasta.

Lapsen itsetuhoajatusten tavoitteena ei useinkaan ole kuolema, vaan halu päästä eroon sietämättömästä olotilasta. Lapsen mielessä tilanne tuntuu umpikujalta. Lapsi toivoo vaikean tilanteen tai olon helpottumista. Toisinaan pahaa oloa puretaan itseään vahingoittamalla, esimerkiksi viiltelemällä. Itseään vahingoittava käytös voi alkaa puolivahingossa, ensin kokeillaan rajoja ja sitten ei voidakaan hallita tai lopettaa kyseistä käyttäytymistä. Jos sinä tai ystäväsi viiltelee itseään, ei avun hakemista kannata viivytellä.

Lasten itsemurhayritykset ovat hyvin harvinaisia. Ne ovat aina hätähuuto, johon on välittömästi puututtava. Suurin osa lasten itsemurhayrityksistä on impulsiivisia. Epämääräinen ja lieväkin itsemurhayritys on aina vakava viesti siitä, ettei lapsi ole hallinnut yllykkeitään. Lapsi ja vanhemmat tulisikin aina pysäyttää pohtimaan teon vakavuutta sen sijaan, että asia kiellettäisiin tai siihen suhtauduttaisiin välinpitämättömästi.

Itseä vahingoittavaa käytöstä ilmenee lapsilla myös liittyen erityisesti neuropsykiatrisiin häiriöihin tai pakko-oireisiin. Tällöin lapsi saattaa esimerkiksi hakata päätään seinään, nyppiä ihoaan tai hiuksia irti päästään.

Lisää verkossa

Avaimia itsemurhien ehkäisyyn (THL)

Itsemurhat (Terveyskirjasto)

Nuorten itsemurhat Suomessa

Lemmikeistä voi olla paljon riemua ja hyötyä kasvavalle lapselle tarjoten loistavan kumppanin harjoitella erilaisia tunteita ja taitoja. Aikuisen tulee opettaa lasta kohtaamaan eläin tuntevana olentona. Pienille lapsille on puutteellisen ymmärrys- ja säätelykyvyn vuoksi tavallista kohdella eläimiä kovakouraisesti. Uteliaisuus voi saada vanhemmankin lapsen kokeilemaan miten vaikka sammakko reagoi käteen otettaessa. Sen sijaan toiminta, jossa lapsi tarkoituksellisesti pyrkii vahingoittamaan eläintä, on aina pysähtymisen paikka. Vakavimmillaan kyse voi olla lapsen kehittyvästä käytöshäiriöstä.

Lisää verkossa

Lasten ja nuorten käytöshäiriö

Psyykkisten ongelmien seulonnat

Jumittamisella tarkoitetaan tilanteita, jolloin lapsi ei pysty siirtymään joustavasti asiasta toiseen kehitystasolleen sopivalla tavalla. Pienillä lapsilla jumittaminen voi kuulua normaaliin kehitykseen. Osalla lapsista jumittaminen jatkuu tai on voimakkuudeltaan arkea haittaavaa. Jumittamisen taustalla saattaa olla vaikeuksia toiminnanohjauksessa, joka voi viitata neuropsykiatrisiin häiriöihin.

Jumitilanteita voidaan helpottaa arjen keinoin.

• Lapsi voi jäädä jumiin tekemiseen, tilanteeseen tai tunteeseen
• Jumittaminen voi kuulua tavalliseen kehitykseen
• Voimakkaisiin, arkea haittaaviin jumeihin voidaan tarvita apua

Miten voin vanhempana auttaa?

Muutosten ennakointi usein auttaa lasta toimimaan joustavammin. Käskyttäminen ja paineen tuntu saattavat pahentaa jumeja. Vanhemman rauhallisuus ja ajan antaminen tilanteista selviytymiseen saattavat helpottaa jumitilanteita. Myös huomion suuntaaminen toisaalle, vaihtoehtojen antaminen ja luova huumorin käyttö voivat auttaa lasta pääsemään yli tilanteesta. Keskeistä on siis pyrkiä löytämään keinoja tilanteista selviämiseen.

Lisää verkossa

Tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriöt (ADHD,ADD)

Persoonallisuuden ja tunne-elämän kehitys- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Lapsen neuropsykologinen arvio, toiminnanohjaus- HUS.fi

Autismin kirjon oppilas koulussa- Autismiliitto

Virtsarakon toiminnalliset häiriöt ja niihin liittyvä kastelu on lapsilla yleinen ja varsin paljon elämää rajoittava ja elämänlaatua heikentävä oire. Kastelu voi olla päivä- ja/tai yökastelua, pienimuotoista lirahtelua tai koko virtsarakon hallitsematonta tyhjenemistä. Kastelu rajoittaa lapsen sosiaalista elämää ja voi vaikuttaa negatiivisesti hänen käsitykseensä itsestään.

lapsen kastelun hoito, HUS, Lastenpoliklinikka/ Uroterapia , Riitta Koppeli, Anneli Saarikoski

• Toiminnallinen kastelu tarkoittaa yli 5-vuotiaan lapsen tahatonta virtsankarkailua ilman elimellistä, rakenteellista tai neurologista syytä
• Kastelun syy ei ole psyykkinen.
• Ensisijainen hoito perustuu yksilölliseen potilasohjaukseen

Yökastelun taustalla on useita vaikuttavia tekijöitä, kuten normaalia hitaampi kypsyminen, rakon pieni toiminnallinen tilavuus suhteessa yöaikaan erittyvään virtsamäärään, sikeäunisuus ja perinnöllinen taipumus. Perinteiset hoitomuodot ovat yöllistä virtsaneritystä vähentävä lääkitys ja kasteluhälytin. Niiden tuoma hyöty ei useinkaan ole pysyvää, vaan lapsi alkaa herkästi uudelleen kastella hoidon loputtua ja tarvitaan toistuvia hoitojaksoja. Yökastelun taustalla voi olla myös turha pidättely ja pitkät pissaamisvälit päivällä tai ummetus, jolloin hoidon painopiste on niiden hoidossa.

Päiväkastelu tarkoittaa hereillä ollessa tapahtuvaa kastelua, joka voi ilmetä pieninä lirahduksina tai koko rakon pakonomaisena tyhjentymisenä. Usein tähän liittyy malttamattomuus mennä vessaan ja turha pidättely jolloin rakko ärsyyntyy. Lapsi ei ikään kuin tunne eikä huomaa pissahätää, vaikka aikuinen voi nähdä erilaisia pissaamistarpeesta kertovia pidättelyrituaaleja. Monet lapset myös juovat liian vähän jolloin vahva pissa ärsyttää rakkoa tyhjenemään. Noin kolmasosalla kastelevista lapsista on ummetusta jolloin kastelu loppuu tai ainakin merkittävästi vähenee kun suolen toiminta normalisoidaan.

Kastelun hoito

Koska kastelu ei ole sairaus vaan eräänlainen rakon toimintahäiriö, sen hoito painottuu uusien tapojen omaksumiseen ja niiden noudattamiseen arjessa. Hoidon kulmakivet ovat säännölliset pissa-ajat, riittävä juominen ja säännöllinen suolen toiminta.

• Säännölliset pissa-ajat ja rauhalliset WC-käynnit oikea pissaamisasento huomioiden
• Riittävä juominen on tärkeää. 1.2 – 1.5 litraa päivässä vesipainotteisesti (5 lasillista vettä ja 3 maitoa), mehut ym. makeat juomat vain erityistilanteissa.
• Mahdollisen ummetuksen hoito ja säännölliset kakka-ajat päivittäin. Myös tahmakakka on merkki ummetuksesta.

Mitä voin vanhempana tehdä?

Lapsi tarvitsee jämäkkää ja määrätietoista mutta lempeän kannustavaa tukea. Muista että lapsi ei kastele tahallaan. Kun ohjaat lasta vessaan, älä kysy onko hätä vaan sano että nyt on aika ja silloin mennään rauhassa yrittämään. Varmista hyvä ja rento istuma-asento, pikkujakkara on välttämätön apuvälinen kunnes jalat ylettyvät tukevasti lattiaan.

Mistä voin hakea apua?

Lapset oppivat kuivaksi yksilöllisesti rakon hallinnan kehittyessä tahdonalaiseksi vähitellen pottaharjoittelun myötä. Lapsen herkkyyskausi kuivaksi oppimiselle ajoittuu 2-3-ikävuoden vaiheille ja silloin häntä kannattaa alkaa totuttaa säännöllisiin pottaistuntoihin. Lapsen voidaan sanoa olevan kuiva, kun vahinkoja ei ole sattunut puoleen vuoteen. Kun 5-6-vuotias lapsi kastelee, panostetaan ensin päiväasioihin eli säännöllisiin pissa-aikoihin ja riittävään juomiseen. Yökastelevalla lapsella yövaipasta kannattaa luopua viimeistään ekaluokan keväällä. On hyvä muistaa, että jos lapsella on kehitysviivästymää jollakin osa-alueella, myös kuivaksi oppiminen tapahtuu keskimääräistä myöhemmin.

Jos kotikonstit eivät riitä ja asia huolestuttaa sinua, ota lapsen kastelu puheeksi neuvolassa tai kouluterveydenhuollossa. Sieltä saat lisäohjeita tai tarvittaessa lähetteen erikoissairaanhoitoon Uro terapeutin tai lastenlääkärin vastaanotolle.

Lapsen kaverisuhteet ovat kasvatuksellisesti hankalaa välimaastoa: lapsi saattaa tarvita niissä tukea, mutta aikuisen ei tulisi sekaantua liikaa. Lapsen tulee antaa valita kaverinsa itse. Silti huonoon seuraan joutuminen, kiusaaminen ja suhteen epäreiluus mietityttävät aikuisia. Samoin se, ettei lapsi tunnu saavaan pysyvää tai ensimmäistäkään ystävää. Aikuinen on avainasemassa ystävyystaitojen opettamisessa.

Kaverisuhteissa toistuvat opitut vuorovaikutustavat

Perheen ihmissuhteissa rakentuvat lapsen ystävyystaidot. Niitä ovat esimerkiksi: halu sosiaaliseen kanssakäymiseen kyky ymmärtää, että toinen ihminen saa olla ihan eri mieltä kuin minä omien tunteiden tai reaktioiden säätely ja niiden ilmaisu sosiaalisesti hyväksyttävällä tavalla joustavuus oman roolin omaksumisessa (kuten johtajajohdettava) halu antaa anteeksi ja palata hyvään suhteeseen ristiriitojen jälkeen Yksinoloon tottunut lapsi ei välttämättä hae toisten seuraa. Joku hakee kaveria tavalla, jota muut eivät huomaa tai hyväksy. Joustamaton tai voimakkaasti reagoiva lapsi saattaa saada ystäviä, mutta menettää heidät ristiriidoissa. Ei hätää, näitä taitoja hiotaan ryhmässä ja kavereiden kesken koko ikä. Aikuinen saattaa huomaamattaan haitata lapsen ystävyyssuhteita. Tavallisia vahinkoja ovat esimerkiksi:

Mitä itse voin tehdä?

Lapsen kanssa kannattaa jutella ystävyyden merkityksestä eri perheenjäsenten elämässä. Millainen on lapsen mielestä hyvä ystävä? Onko hän itse sellainen? Miten paljon ristiriitoja ystävyyteen saa kuulua? Miten niitä selvitellään? Montako ystävää on sopivasti? Miten kieltäydytään kohteliaasti?

Ystävyyden valtasuhteita voi peilata perheen ihmissuhteisiin ja lapsen omaan temperamenttiin. Alistuva lapsi ei reipastu kaveriporukan määräilijäksi vaikka aikuinen kuinka käskisi!

Muista erottaa lapsen kokemukset omistasi: Aina ei tarvitse sydänystävää, vaikka äidillä olisikin ollut. Yksin viihtyminenkin on tärkeä taito.

Autat näyttämällä esimerkkiä sosiaalisesta elämäntavasta. Kutsu ystäviä (lapsen ja omia) kylään. Puhu mukavasti ystäville ja ystävistä, niin kasvotusten kuin selänkin takana. Hyväksy monenlaista seuraa, niin opetat huomaamattasi lapselle erilaisuuden olevan rikkaus. Kavereita voi löytyä muualtakin kuin kotipihasta tai harrastuksista.

Kiinnitä huomiota tapaan, jolla perheessäsi ratkaistaan erimielisyyksiä ja riitoja: lapsi toistaa näitä taitoja kaverisuhteissaan.

Milloin pitää hakea apua?

Kaverisuhteiden tulisi tuottaa jonkinlaista iloa. Onneton, haluton tai kavereita välttelevä lapsi tarvitsee aikuisen tukea. Huomaa myös ruumiilliset oireet, kuten vatsakivut ja päänsäryt. Ne voivat olla kohteliaan lapsen tapa kieltäytyä leikeistä toista loukkaamatta.

Kiusaamiseen ja selvästi alistavaan suhteeseen tulee puuttua nopeasti. Pyri selvittämään asia lasten ja aikuisten kesken, hyväksyvässä hengessä. Älä tuomitse kiusaajaakaan. Lapset vasta opettelevat ystävyyden taitoja!

Kaveritonta lasta ei saa jättää yksin. Yksinäinen jää helposti yhä enemmän syrjään, kun muut kokevat hänen ”olevan yksinviihtyjä”. Ota apuun ammattilaisia. Monissa päiväkodeissa käytetään vuorovaikutuksellisia leikkiryhmiä. Koulukuraattori auttaa lapsiryhmien ongelmissa koulun keinoin.

Jos huolestut lapsen vuorovaikutustaidoista, kysy neuvoa perheneuvolasta. Avun voi saada myös perheterapiasta.

Joskus tuntuu vaikealta keskittyä mihinkään, on levoton, jaksamaton tai väsynyt olo. Jos lapsi on väsynyt, ei hänellä riitä voimia tarttua toimeen tai keskittyä, jolloin koulutyö häiriintyy. Väsynyt lapsi voi olla myös ärtynyt tai surullinen. Lapsen väsymys saattaa johtua rasituksesta. Lapsi saattaa nukkua liian vähän eikä lepäämiseen jää tarpeeksi aikaa. Koulutyö tuo paineita ja harrastukset saattavat viedä ison osan vapaa-ajasta. Iltaisin aikaa saattaa helposti kulua liian paljon netissä tai pelatessa, tai lapsi voi viihtyä myöhään ulkona kavereiden kanssa. Jos rasitus tuntuu liian suurelta, olisi hyvä miettiä arjen tasapainoa. Onko lapsella tarpeeksi kivaa tekemistä mutta siten, että aikaa jää myös levolle? Tärkeää on miettiä myös yöunta: jos ehtii nukkua yön aikana riittävästi, on herätessä levännyt ja päivän aikana vireä. Tällöin keskittyminenkin sujuu helpommin.

Jos keskittyminen koulutöihin tuntuu mahdottomalta, voi olla tarpeen miettiä, olisiko syynä jokin oppimis¬vaikeus, esimerkiksi lukemisessa, hahmottamisessa tai kuulemisessa. Tällöin kannattaa keskustella opettajan tai erityisopettajan kanssa oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeista. Tukirakenteet on luotu sitä varten, että oppiminen olisi mahdollista, antoisaa ja mahdollisimman helppoa ja löytyisi itselle paras tapa oppia.

Arkea haittaava oireilu vaatii hoitoa- FinFami Mielenterveysomaisten keskusliitto

Käypä hoito, ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, lapset ja nuoret- Käypä hoito Duodecim)

Haasteita oppimisessa- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Neuropsykiatriset erityisvaikeudet- tunnistaminen- autismikirjo – Tampereen kaupunki perhe- ja sosiaalipalvelut

Keskittymisvaikeuksien syynä voi joskus olla lapsen yliaktiivisuus. Yliaktiivinen lapsi ei pysy paikallaan, kädet ja jalat liikkuvat jatkuvasti ja lapsi kiemurtelee kun pitäisi istua paikallaan. Lapsella on jatkuva levottomuudentunne, hän juoksentelee tai kiipeilee ja on jatkuvasti menossa. Myös tarkkaavaisuuden vaikeudet vaikuttavat keskittymiseen. Lapsi häiriintyy helposti ja tehtäviin keskittyminen on vaikeaa.

Keskittymisvaikeuksiin on olemassa paljon erilaisia apukeinoja, joiden avulla koulutyö, harrastukset ja muu oleminen helpottuu huomattavasti. Tärkeää on muistaa, että vaikka on vaikea keskittyä ja tuntuu, että tulee vain jatkuvaa mielipahaa torumisesta, on silti arvokas omana itsenään. Keskittymiseen on olemassa huimasti erilaisia tukikeinoja, joita voi yhdessä aikuisen kanssa etsiä.

Kiusaaminen voi olla fyysistä tai sanallista ja seurasta pois sulkemista. Kiusaamista tapahtuu myös keskustelupalstoilla, sähköpostien ja sosiaalisen median välityksellä. Kiusatuksi tuleminen voi vaikeuttaa lapsen tunne-elämän ja sosiaalisten suhteiden kehitystä sekä koulumenestystä. Koulukiusaamisessa oppilas usein joutuu jatkuvan kiusaamisen kohteeksi.

Jos epäilet lapsesi kiusaavan muita, puutu tilanteeseen nopeasti. Ilman puuttumista kiusaaminen voi johtaa vakaviin taidollisiin, sosiaalisiin ja tunne-elämän vaikeuksiin. Kun kiusaaminen täyttää Suomen lainsäädännössä rikokselle asetetut tunnusmerkit, se on rikollista toimintaa. Puhu lapsesi opettajan, oppilashuoltoryhmän tai lääkärin kanssa. Jos kiusaaminen jatkuu, on aiheellista järjestää kontakti lastenpsykiatrisen hoitotahon/lastensuojelun kanssa. Tilanteen arviointi voi auttaa vanhempaa ja lasta ymmärtämään, mikä kiusaamisen aiheuttaa ja tekemään suunnitelmaa tuhoavan käytöksen muuttamiseksi.

Kiusaamisen havaitseminen on usein hyvin vaikeata. Lapset eivät aina kerro siitä ja se tapahtuu yleensä aikuisilta piilossa. Kiusaaminen voi olla fyysistä tai sanallista ja seurasta pois sulkemista. Kiusaamista tapahtuu myös keskustelupalstoilla, sähköpostien ja sosiaalisen median välityksellä. Kiusaaminen kaikissa muodoissaan on kiellettyä, eikä sitä tarvitse sietää. Kiusatuksi tuleminen voi vaikeuttaa lapsen tunne-elämän ja sosiaalisten suhteiden kehitystä sekä koulumenestystä. Koulukiusaamisessa oppilas usein joutuu jatkuvan kiusaamisen kohteeksi.

Jos lapsesi vetäytyy, on allapäin ja haluton menemään kouluun tai jos huomaat koulumenestyksessä heikentymistä, lisäavun pyytäminen tai väliintulo on tärkeää. Mitä aiemmin haet asiantuntijan apua tilanteeseen, sen nopeammin tilanteeseen päästään puuttumaan.

Jos epäilet lapsesi tulevan kiusatuksi, koita selvittää hänen kanssaan mitä on tapahtunut. Voit helpottaa tilannetta tarjoamalla erilaisia mahdollisuuksia lapselle keskustella asiasta kanssasi. On tärkeää, että kuuntelet lastasi ja vastaat myönteisellä ja hyväksyvällä tavalla. Anna lapsesi ymmärtää, että kiusatuksi tuleminen ei ole hänen syytään ja että hän on toiminut oikein kertoessaan asiasta.

Miten voin vanhempana auttaa:

• Kysy lapseltasi, mitä hänen mielestään asioille pitäisi tehdä? Mitä on jo tehty? Mikä on toiminut ja mikä ei?
• Pyydä lapsen opettajalta tai koulun oppilashuoltoryhmältä apua. Useimmat kiusaamistilanteet tapahtuvat leikkikentillä, lounastauoilla, wc-tiloissa ja tiloissa joissa valvontaa on vähän.
• Rohkaise lastasi kävelemään pois tilanteesta välttyäkseen kiusaamiselta, pyytämään apua opettajalta tai muilta aikuisilta.
• Auta lastasi harjoittelemaan sanomaan ääneen, mitä kiusaajalle voi sanoa ja näin valmistautumaan kohtaamaan kiusaaja.
• Auta lastasi harjoittelemaan olemaan jämäkkä. Yksinkertaisella vaatimuksella, että kiusaaja jättää rauhaan, voi olla yllättävä seuraus. Kerro lapsellesi, että kiusaajan tarkoituksena on saada kiusaamisella toinen reagoimaan.
• Rohkaise lastasi kulkemaan koulumatkat yhdessä muiden lasten kanssa. Ryhmässä olija voi välttyä kiusatuksi tulemiselta.

Lapsuus ja nuoruus ovat jaksoja, joihin kuuluu voimakas fyysinen ja psyykkinen kehitys. Kasvuun kuuluvat myös erilaiset muutokset sekä pienemmät ja suuremmat kriisit ja murheet. Kriisin voi aiheuttaa elämän muutostilanteet, kuten vanhempien ero, läheisen menetys, päivähoidon tai koulun alkaminen, muutto jne.. Kaikki nämä kuluvat normaaliin elämään ja ne luovat tärkeän pohjan aikuiseksi kasvamiselle. Myös lapsille on normaalia olla kuormittunut ja tilapäinen henkinen pahoinvointikin vaikeassa elämäntilanteessa on normaalia. Syytä huoleen tai avun hakemiseen voi kuitenkin olla siinä vaiheessa, kun kuormittuneisuus tai pahoinvointi kestää pidemmän aikaa ja se häiritsee arjen toimintoja useammalla osa-alueella. Kaikkiin oireisiin on olemassa hyviä hoitomuotoja ja niistä selviämisen ennuste on hyvä.

Vanhempana toimiminen tarkoittaa erilaisia tehtäviä mm. huolenpitoa perusasioista sekä vanhemman kasvatustavat. Vanhempana toimimiseen vaikuttaa mm. vanhemman oma kehityshistoria sekä muistot omasta lapsuudesta ja vanhemmistaan sekä ajankohtainen elämäntilanne ja lapseen liittyvät tekijät (esim. temperamentti, erityisvaikeudet, vammaisuus).

Myönteinen vuorovaikutus lapsen kanssa ei aina onnistu, ja vanhemmalla saattaa olla myös ristiriitaisia tunteita lasta kohtaan.

Hae ajoissa apua:

Ota vanhempana mahdollisimman matalalla kynnyksellä puheeksi omat ristiriitaiset tunteesi lasta kohtaan esim. neuvolassa, terveyskeskuksessa tai ole yhteydessä perheneuvolaan.

Lisää verkossa

Vanhempainnetti, Mannerheimin lastensuojeluliitto

Väestöliitto

Ensi- ja turvakotien liitto

Lapselle on luontaista liikkua ja liikehtiä. Kaikki lapsen levottomuus ei ole poikkeavaa. Lapsen levottomuus voi johtua monista eri syistä. Levottomuus voi olla stressiperäistä, esimerkiksi seurausta perheen kiireisestä arjesta, jolloin lapsi altistuu jatkuvasti erilaisille ärsykkeille.

Tyypillisiä levottomuudelle on itsehillinnän puute, kärsimättömyys, ailahtelevaisuus, sosiaalinen sopeutumattomuus sekä motorinen levottomuus. Lapsen levottomuudessa voi olla kyse myös aktiivisuuden- ja tarkkaavaisuuden häiriöstä, ADHD:stä. Tällöin lapsella on usein myös keskittymisvaikeuksia sekä impulsiivisuutta.

• Lapsen levottomuutta vähentää säännönmukainen ja turvallinen arki. Perheessä on hyvä olla säännöllinen päivärytmi, jossa vanhempana huomioi erityisesti lapsen riittävä uni ja säännöllinen ruokailu. Johdonmukaiset säännöt, joista kaikki perheessä pitävät kiinni ovat myös tärkeitä.
• Levotonta lasta auttaa myös riittävä liikkuminen ja mahdollisuus purkaa liikaa energiaa hyväksytyllä tavalla.
• Vanhempien on hyvä rajoittaa levottoman lapsen tietokone – tai konsolipelien pelaamista.
• Positiivinen palaute ja lapsen myönteisten puolien vahvistaminen on erityisen tärkeää levottomille lapsille, koska heitä kielletään ja torutaan paljon.
• Jos lapsen levottomuus haittaa arkea, koulussa oppimista, ryhmässä toimimista ja levottomuutta on jatkunut pidempään, on hyvä hakea apua tilanteen selvittämiseksi ammattilaisilta neuvolasta, lääkäriltä, koulupsykologilta-tai kuraattorilta tai perheneuvolasta.

Lisää verkossa

ADHD- Käypähoito Duodecim

Levoton lapsi- Terveyskirjasto Duodecim

Haasteita oppimisessa- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Neuropsykiatriset erityisvaikeudet, tunnistaminen- Tampereen kaupunki sosiaali- ja terveyspalvelut

Joskus uusi tai ikävä tilanne voi tuntua lapsesta niin jännittävältä, pelottavalta tai hämmentävältä, että lapsi saattaa hetkellisesti lamaantua eikä silloin pysty toimimaan odotetulla tavalla. Tällöin puhutaan lukkiutumisesta, jonka taustalla voi olla pelon tai ahdistuksen tunnetta. Eri lapsilla lukkiutumista aiheuttavat tilanteet ovat erilaisia. Toisille ensimmäinen koulupäivä tai hammaslääkäriin meneminen voi olla niin pelottavaa että aamulla pukeminen ei onnistu, joillekin taas muiden edessä puhuminen tuntuu niin jännittävältä että sanat jäävät kurkkuun. Ajoittaista lukkiutumista voi olla etenkin lapsilla, jotka reagoivat ympäristön tapahtumiin voimakkaasti ja vetäytymällä tilanteista. Jatkuva tai toistuva kauan jatkunut arkea haittaava lukkiutuminen voi olla ahdistushäiriön yksi oire.

Jännittäminen ja pelko ovat tärkeitä, tarpeellisia ja normaaleja tunteita. Näiden tunteiden heräämistä ei voi estää, mutta tilanteista selviämistä voi harjoitella tunnetiloista huolimatta. Jännittävien/pelottavien tilanteiden ennakointi ja ”kuivaharjoittelu” voivat lievittää pelon ja ahdistuksen tunteita. Esimerkiksi uuden koulun pihassa käyminen, hammaslääkärikäynnin läpikäyminen vaihe vaiheelta tai puheen harjoittelu sisarusten edessä voivat lisätä uskoa omaan selviämiseen. Hoputtaminen tai palkinnoilla houkuttelu ei yleensä auta. Lapsen huolen kuunteleminen ja selviytymiskeinojen pohtiminen yhdessä lapsen kanssa voivat lisätä turvallisuuden kokemusta. On tärkeää, etteivät vanhemmat auta lasta hankalien tilanteiden välttelemisessä, sillä vältellessään lapsi ei voi saada kokemusta tilanteessa pärjäämisestä.

Ajoittainen alakuloisuus ja surumielisyys kuuluvat tavalliseen elämään. Ohimenevät mielipahan tunteet liittyvät normaaliin elämään silloin, kun lapsi kohtaa pettymyksiä, epäonnistumisia ja menetyksiä. Kun alakuloisuus muuttuu pitkäkestoisemmaksi ja voimakkaammaksi, sitä esiintyy useimpina viikonpäivinä ja siihen liittyy samanaikaisesti muita oireita (eristäytymistä, mielihyvän kokemisen puutetta, erilaisia kipuja ja särkyjä, unihäiriöitä, ruokahalun muutoksia, keskittymisvaikeuksia ja ärtyisyyttä) sekä vaikeuksia suoriutua omaan arkeen kuuluvista asioista, voi olla kyse masennuksesta.

Lapsen iloisuus voi olla kadonnut ja lapsi saattaa käyttäytyä kuin millään ei olisi väliä. Lapsilla masennus voi näkyä surullisuuden sijasta ärtyvyytenä. Masennukseen liittyy usein erilaiset fyysiset vaivat, kuten vatsakivut, päänsärky tai muut kivut. Kouluiässä masentunut lapsi voi vetäytyä syrjään ja keskittymisvaikeudet haittaavat usein koulutyötä. Kaveriporukat saattavat jäädä eivätkä harrastuksetkaan enää kiinnosta. Lapsella voi olla nukahtamis- ja univaikeuksia ja myös ruokahalussa voi olla muutoksia: ruokahalu on usein huono, mutta se voi myös lisääntyä ja paino vaihdella. Lapsella saattaa olla jatkuva huoli omasta kehosta ja hänellä voi olla myös fyysisiä oireita, kuten vatsakipuja, päänsärkyä tai epämääräistä kipua. Lasten masennustiloihin voi myös liittyä itsetuhoisia ajatuksia ja itsen vahingoittamista.

Jos huomaa lapsensa olevan alakuloinen pidemmän aikaa, huomionsa voi ottaa rohkeasti esille. Voi todeta lapselle esimerkiksi: ”Olet ollut viime aikoina alakuloisen oloinen. Onko jotakin, josta haluaisit puhua? Voisimmeko tehdä yhdessä asialle jotakin?” Asioiden puheeksi ottaminen ei pahenna masennusta, vaan lapselle on usein helpotus huomata, että muut näkevät hänen pahan olonsa ja ymmärtävät häntä. Jos ystävä huomaa muutoksia lapsessa tai hänen toiminnassa ja on huolissaan kaveristaan, on hänen tärkeää jutella asiasta aikuiselle.

Lue lisää

Lasten ja nuorten masennus ja mielialahäiriöt- Terveyskirjasto

Lapsen kyky säädellä tunteitaan kehittyy aikuisikään saakka. Etenkin negatiivisten tunteiden kuten kiukun, häpeän ja pettymyksen käsittely vaatii harjoittelua aikuisen tuella. Tunteiden säätelyn taidon keskeneräisyyden vuoksi lapsen tunnetilat ailahtelevat etenkin uhma- ja esikouluikäisillä lapsilla. Myös murrosikään kuuluu tyypillisesti tunteiden kuohuntaa.

Tavanomaisesta poikkeavaa mielialojen vaihtelua tavataan masennuksen ja kaksisuuntaisen mielialahäiriön yhteydessä. On syytä muistaa, että leikki- ja kouluikäisen lapsen masennus voi näyttäytyä nimenomaan ärtyneisyytenä. Kaksisuuntaista mielialahäiriötä on syytä epäillä erityisesti lapsella, jolla aivan lähisuvussa esiintyy ko häiriötä ja hänellä on toistuvaa voimakasta mielialojen vaihtelua.

Tunnesäätelyn vaikeutta ja sen keskimääräistä hitaampaa kypsymistä liittyy myös tarkkaavuuden ja keskittymisen häiriöön (ADHD). ADHD:ssä lapsen impulsiivisuus voi niin ikään näyttäytyä tunnetilojen vaihteluna. Murrosikää lähestyvien lasten kohdalla on hyvä muistaa, että päihdekokeilut ja päihteiden käyttö saattavat aiheuttaa mielialojen vaihtelua.

Mielikuvitusystävät kuuluvat normaaliin kasvuun ja kehitykseen ja ovat yleisiä. Erityisesti 3-4 vuotiailla mielikuvituksen kehittyminen ja vilkastuminen johtaa mielikuvituskavereiden syntymiseen. Se on lapsen tapa harjoittaa sosiaalisuutta ja esimakua kyvystä haaveilla ja unelmoida. Mielikuvitusystävät voivat olla ihmisiä, erilaisia hahmoja tai eläimiä. Esikouluikäisilläkin saattaa vielä ilmetä mielikuvitusystäviä, mutta yleensä elämän realiteettien ymmärtämisen lisääntyessä ne jäävät lapselta taka-alalle.

Joskus mielikuvitusystävät voivat huolestuttaa vanhempia. Lapsi saattaa vaatia esimerkiksi, että perheenjäsenet antavat mielikuvitusystävälle tilaa ruokapöydässä. Mielikuvitusystävät eivät ole merkki lapsen yksinäisyydestä.

• Suhtaudu lapsesi mielikuvitushamoihin leikillisesti ja hyväntahtoisesti.
• Älä torju, säikähdä tai kiellä lapseltasi kuvittelua.
• Mielikuvitusystävät luovat turvaa sekä auttavat lasta käsittelemään leikin kautta erilaisia tunteita.

Puhe ja vuorovaikutus mielikuvitusystävän kanssa kehittävät myös sosiaalisia ja vuorovaikutuksellisia taitoja.

• Mikäli kuvitellun ystävän kanssa vietetty aika kuitenkin huolestuttaa vanhempaa kiinnitä huomiota lapsesi muuhun arkeen. Vaihe on ohimenevä ja harvoin merkki jostain sellaisesta, josta tulisi huolestua.

Lue lisää

Kasvu ja kehitys, 2-3- vuotias, Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Näpistely on lapsilla yleistä. Alle kouluikäinen lapsi saattaa varastaa ymmärtämättömyyttään. Leikki-ikäiselle lapselle omistamisen käsite on vielä epäselvä, eikä hän aina hahmota mikä kuuluu itselle ja mikä toiselle. Tällöin lapsen käyttäytymistä ohjaavat omat halut ja toiveet. Leikki-iän lopulla lapsi alkaa arvostaa toisen omaa ja lainaa mielellään muiden leluja. Alakouluikäiset lapset tietävät jo varastamisen olevan väärin, mutta heidän saattaa olla vielä vaikea hillitä mielihalujaan. Lapsi saattaa varastaa esimerkiksi saadakseen samanlaista kuin toisilla on, miellyttääkseen kavereita tai kokeillakseen rajoja. Jollain lapsilla varastaminen voi olla oire psyykkisestä ongelmasta.

• Opeta lasta lainaamaan ja palauttamaan tavaroita sekä arvostamaan toisen omaa.
• Puutu lapsen näpistelyyn ja käsittele tapahtunut asia heti, kun se tulee ilmi.
• Älä ole kohtuuttoman vihainen tai ankara, mutta totea selvästi, että toisten tavaroita ei saa ottaa ja varastaminen oli väärin.
• Sovi lapsen kanssa, miten varkaus hyvitetään. Kun hyvitys on tehty, älä muistuta siitä tarpeettomasti jälkeenpäin.

Jos lapsesi ei vaikuta katuvan, hän on varastanut usein tai olet muuten hänestä huolissasi, ota yhteyttä asiantuntijoihin kuten lastensuojeluun tai perheneuvolaan

Lue lisää

Lapsi varastaa- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Internet tarjoaa pääasiassa ihmisille tietoa, ajanvietettä ja viihdettä. Verkko on monille välttämätön työväline ja esimerkiksi koululaisille netti on erinomainen tiedonhaun väylä. Netissä työskentelevät nuoriso-ohjaajat, verkkoterkkarit, nettipoliisit ja muut turvalliset aikuiset ovat osa monen lapsen turvaverkkoa.

Erilaiset nettipelit, samoin kuin pelikonsoleilla pelaaminen, on mielenkiintoista ja viihdyttävää ajanvietettä, ja voi tuoda monen lapsen elämään iloa. Netissä pelattavista peleistä voi saada jännitystä, haasteita, onnistumisen kokemuksia ja myös kavereita, sillä monia pelejä pelataan yhdessä. Joskus pelaaminen ja netin käyttö voi kuitenkin viedä suuren palan päivästä, eikä aikaa tai energiaa enää riitä muuhun. Tällöin lapselle on saattanut syntyä pelaamisesta tai netin käytöstä riippuvuus. Usein vanhemmilla saattaa olla huoli lapsen pelaamisesta ja vanhemmat voivat miettiä, mikä on kohtuullista pelaamista. Yleisen suosituksen mukaan kouluikäiset saisivat käyttää enintään kaksi tuntia tv:n, tietokoneen ja mobiililaitteen parissa.

Liialliseen pelaamiseen ja netissä olemiseen liittyy haittoja. Ne voivat heijastua fyysisinä oireina kuten väsymyksenä ja unettomuutena. Lapsi saattaa pelata pitkälle yöhön, jonka jälkeen kouluun lähteminen on vaikeaa. Pitkäaikainen unenpuute voi myös altistaa lasta masennukselle. Muita oireita ovat silmien väsyminen ja ranne-, kyynärpää-, selkä- tai niskaoireet. Liiallinen netinkäyttö ja pelaaminen voi vaikuttaa myös lapsen sosiaalisuuteen, kun lapsi eristäytyy pelien maailmaan ja aikaa ei jää perheelle tai kavereille. Riitely ajankäytöstä saattaa myös kärjistyä ja koulunkäynti ja vuorokausirytmi kärsiä.

Pelaaminen tai surffailu tuottaa voimakasta mielihyvää, jolloin pelaamiseen tai surffailuun jää helposti kiinni. Liiallisen pelaamisen voi huomata muun muassa siitä, että ajantaju katoaa pelatessa pitkiksi ajoiksi, on tarve pelata aina yhä enemmän, pelien ulkopuoliset kaverit ja harrastukset jäävät pois, aikaa ei ole enää perheelle tai koululle, pelaaminen aiheuttaa syyllisyyden tunteita ja huomaa valehtelevansa pelaamisesta. Viimeistään silloin, jos pelaaminen tai netinkäyttö tuntuu itsestä liialliselta, on syytä miettiä omaa pelaamista.

Liiallinen nettisurffailu tai pelaaminen voi toimia myös keinona purkaa tai paeta muita ongelmia. Lapsen elämään liittyvät muut asiat, kuten yksinäisyys, kiusaaminen tai ongelmat koulussa tai perheessä voivat olla pelaamisen taustalla. Lapsi voi hakea lohtua pelaamisesta ja paeta mielipahaa aiheuttavaa tilannetta peleihin.

Perhe- ja ystävyyssuhteet, turvallinen lähiympäristö, harrastukset, sosiaalisten taitojen ja itsetunnon vahvistaminen sekä pelaamisen haitoista tiedottaminen suojaavat lasta pelaamiselta. Yksi tärkeimmistä suojatekijöistä on lisäksi tasapainoinen arki ja aikuisen tärkeä tehtävä onkin asettaa tarvittavia rajoja ja tukea lapsen arkea. Vanhempien ja kasvattajien tehtävänä on asettaa selkeät rajat pelaamiselle. Vaikka pelien kautta lapsella voi olla tärkeä ja tiiviskin pelitoveriverkosto, silti jokainen lapsi tarvitsee reaalimaailman ihmiskontakteja ja lasta onkin hyvä tukea ja kannustaa kaverisuhteiden luomiseen. Aikuisen tehtävänä on tuoda turvaa ja jatkuvuutta arkisten rutiinien kautta. Lapsi voi myös itse huolehtia elämän tasapainosta.

Omasta pelaamisesta ja verkon käytöstä kannattaa keskustella vanhempien tai muiden aikuisten kanssa. Myös vanhempien on tärkeää ottaa pelaaminen rohkeasti puheeksi lapsen kanssa.

Lue lisää

Pelitaito-sivusto

Pelikasvattajan käsikirja

Ulkonäkökeskeisyys on nykyajan tyypillisimpiä piirteitä, johon lapset altistuvat jo varhain median ja sosiaalisten kontaktiensa kautta. Enemmän ja aiemmin kuin koskaan ennen lapset myös joutuvat tekemään arvioita itsestään ja toisista ulkonäön ja kehon erilaisten toimintojen ja taitojen perustella. Keskeiset huolet liittyvät varsinkin tytöillä kehon muotoon ja painoon. Poikien huolena saattaa olla kehon lihaksikkuus. Tyytymättömyys omaan kehoon on lisääntynyt lapsillakin.

• Ulkonäkö on tärkeä osa minuuden rakentumista. Se muokkaa käsitystä itsestä suhteessa toisiin ja omaa itseen.
• Ylipainon on todettu maailmanlaajuisesti olevan yhteydessä tyytymättömyyteen omaan kehoon.
• Lapset vertailevat motorisia taitojaan, nopeutta, notkeutta, pituutta jne. toisiinsa samoin kuin pukeutumista, kasvojen eleitä ja ilmeitä, ryhtiä ja samoin kuin käytössä olevia (merkki)tavaroitakin.
• Erilaisuus taidoissa ja ulkonäössä voi johtaa lapsen kiusaamiseen ja ryhmästä eristämiseen.
• Lapset saattavat olla haavoittuvaisia yllättävän pienistäkin omaan kehoon kohdistuvista kommenteista, joista voi kasvaa mieltä vaivaava ahdinko.

• Jo 4 – 5 - vuotiaat lapset alkavat olla tietoisia kehonsa ulkomuodosta ja tunteistaan kehoaan kohtaan.
• Positiivisella kehonkuvalla on todettu olevan vaikutuksia hyvään itsetuntoon, pystyvyydentunteeseen, terveellisiin elämäntapoihin, fyysiseen aktiivisuuteen, itsestä huolehtimiseen, luottamukseen toisiin ihmisiin, keskittymiskykyyn ja aktiivisuuteen koulussa.
• Negatiivisella kehonkuvalla on yhteyksiä matalaan itsetuntoon, masennukseen, häiriintyneeseen syömiseen, liikunnan välttelyyn, sosiaaliseen ahdistuneisuuteen, muistivaikeuksiin ja vähäiseen aktiivisuuteen koulussa.

Mitä vanhemmat voivat tehdä itse?

• Vanhemmat voivat toimia roolimalleina: vanhempien hyväksyvä ja arvostava asenne ja puhetapa sekä omaa kehoa että toisten ihmisten ulkonäköä, kehon painoa, muotoa ja kehon kunnioitusta kohtaan siirtyy lapsille
• Perheen terveelliset, säännölliset, kohtuulliset liikunta, - lepo- ja ruokailutottumukset vaikuttavat suojaavasti kasvavan lapsen käsitykseen oman kehon luonnollisista tarpeista ja voivat estää syömishäiriöiden kehittymistä
• Mielihyvää tuottavat yhteiset liikunnalliset leikit auttavat lasta kunnioittamaan omaa ja toisten kehoa; liikuntataidot lisäävät lapsen itseluottamusta ja positiivista kehonkuvaa
• Hyväksyvä ja arvostava suhtautuminen lapsen kehoon, positiivinen kannustus uusien liikuntataitojen harjoittelussa
• Lapsen kehon ja hänen erilaisten kykyjensä ja fyysisen taitavuuden vertaamista lapsen omaan kehitykseen, ei esimerkiksi sisarusten kykyihin tai taitoihin
• Lempeä, turvallinen kosketus ja helliminen, sylissä pitäminen on tärkeää eheän kehonkuvan muodostumiselle
• Mediakriittisyyden opettaminen lapselle ikätasoisesti, laaja-alaisen kauneusihanteen hyväksyminen

Lue lisää

Miten tuen lapsen ja nuoren itsetuntoa.

Cacciatore & Korteniemi – Poikela & Huovinen: 2008. WSOY.

Lapsen liikunta, Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Alle kouluikäisillä lapsilla on tyypillisesti vilkas mielikuvitus ja vasta kehittymässä oleva kyky todellisuuden ja mielikuvituksen erillään pitämiseen. Tästä johtuen tämän ikäisillä lapsilla esiintyy puheissa runsaasti mielikuvituskavereita, monstereita, keijuja ja muuta oman mielen tuotosta. Kouluikään tultaessa lapsen kyky pitää totuus ja mielikuvitus erillään kehittyvät ja ajan myötä aiemmin tosina koetut mielikuvitushahmot ja – kokemukset jäävät vähitellen pois.

Mielikuvituksen tuotosten lisäksi lapsilla esiintyy erilaisia illuusioita eli havaintoharhoja. Illuusion erottaa harhaluulosta se, että se on väärin tulkittu ulkoinen ärsyke, ei oman mielen tuottama harha. Tyypillisiä illuusioita ovat erilaiset esimerkiksi hämärässä virheellisesti hahmoiksi tulkitut varjot tai esineet. Pelkotila lisää alttiutta näille väärintulkinnoille.

Varsinaisia psykoosioireet ovat ennen nuoruusikää hyvin harvinaisia, mutta mahdollisia. Lapsilla yksittäiset harhakokemukset eivät yleensä ole merkki psykoosisairaudesta.

Psykoosioireista tavallisimpia ovat erilaiset aistiharhat kuten kuulo-, näkö-, haju- ja kosketusharhat sekä harhaluulot. Harhat voivat näyttäytyä ulospäin esimerkiksi puheen katkeiluna tai itsekseen naureskeluna. Myös käytöksen eriskummallisuus tai voimakkaat pelot ja ahdistuneisuus voivat viitata psykoosioireisiin. Psykoottisten oireiden myötä lapsen ikätasoinen pärjäämisen arkitoimissa, koulussa, ystävyyssuhteissa ja/tai harrastuksissa vaikeutuu useimmin merkittävästi.

Laki suojelee lapsia: alkoholia ja tupakkatuotteita ei saa luovuttaa, myydä eikä välittää alle 18-vuotiaille. Yleisimpiä ensimmäisiä päihdekokeiluja ovat yleensä tupakka, nuuska ja alkoholikokeilut sekä laissa kielletyistä huumaavista aineista kannabis. Nykyään myös energiajuomat liiallisena ja jatkuvana käyttönä on huolestuttava trendi lasten keskuudessa. Lapsen aivot kehittyvät ja ovat alttiita pienillekin määrille haitallisia aineita. Mitä varhaisemmin lapsuudessa päihteiden käyttö alkaa on sen todettu kasvattavan myös riskiä päihderiippuvuuden syntymiselle ja runsaalle päihteiden käytölle jatkossa. Päihteiden alaisena tapaturmien, väkivallan ja hyväksikäytön riski kasvaa.

Miten toimia vanhempana, jos epäilee lapsen käyttävän päihteitä?

• Lapsen päihteiden käyttöön tulee aina puuttua viipymättä
• Mikäli lapsesi on käyttänyt päihteitä, keskustele asiasta lapsesi kanssa rauhallisesti ja rakentavasti, älä syytä.
• Kerro lapsellesi päihteiden vaikutuksesta terveyteen ja niihin liittyviin riskeihin

Tietolähteet ja lisätietoa aiheeseen

Nuori kiinnostuu alkoholista- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Nuori tupakoi- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Nuori ja kannabis- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Nuorten mielenterveystalo

Leikki-ikäisillä lapsilla rituaalit lisäävät turvallisuuden tunnetta. Tyypillinen esimerkki tästä on erilaiset nukkumaanmenorituaalit. 8-10-vuotiailla esiintyy yleisesti leikeissä tarkkaa sääntöjen noudattamista. Joskus rituaalit saattavat vaikuttaa pakonomaisilta. Ne ovat kuitenkin useimmiten ohimeneviä ja osa lapsen normaalia kehitystä. Mikäli pakonomainen käytös ilmenee runsaana ja se häiritsee lapsen arkea, saattaa kyseessä olla pakko-oireinen häiriö.

Lasten pakko-oireisen häiriön tunnusomaiset piirteet ovat pakko-oireet, jotka jaetaan kahteen ryhmään: pakkoajatuksiin ja pakkotoimintoihin. Pakko-oireita esiintyy 1-3 % lapsiväestöstä. Lapsilla alkaa tavallisimmin 9-14-vuoden isässä, mutta voi alkaa jo ennen kouluikää. Lapsuudessa pakko-oireinen häiriö on tavallisempi pojilla. Oireet lisääntyvät kuormittavissa elämänvaiheissa. Pakko-oireisen häiriön hoito on tarpeen silloin, kun oireista on huomattavaa haittaa sekä lapselle itselle että hänen läheisilleen, jolloin pyritään lievittämään ja vähentämään oireita.

• Häiriö silloin, kun oireista ei pysty pääsemään eroon tai ne vaikeuttavat normaalia elämänkulkua
• Tavallisimmin 9-14-vuoden iässä pojilla
• Kuormittavat elämänvaiheet lisäävät
• Voi olla osa normaalia kehitystä

Pakkoajatukset

• Ajatuksia, mielikuvia, jotka palaavat mieleen kaavamaisina
• Usein ahdistavia tai epämiellyttäviä
• Tavallisimmin liittyy likaisuuden, saastumisen tai tartunnan pelkoon, itselle tai toiselle aiheutuvaan vahinkoon

Pakkotoiminnot

• Tavallisimmin toistuva peseminen, asioiden tarkistaminen ja varmistelu, toimintojen toistaminen, pakonomainen koskettaminen sekä tavaroiden järjesteleminen
• Usein tarkoituksena estää jokin uhkaava tapahtuma
• Voi olla yritys helpottaa pakkoajatuksen aiheuttamaa ahdistusta

Lisätietoa aiheeseen

Pakko-oireinen häiriö lapsuudessa- Duodecim-lehti

Pelko ja ahdistuneisuus ovat kaikenikäisille ihmisille tavallisia ja tuttuja tunteita. Yhteistä molemmille on, että odotamme jotain pahaa tapahtuvan ja kehomme valmistautuu toimimaan uhkaa vastaan. Pelolla on määritelty kohde joka käynnistää pelkoreaktion. Pelottavia tilanteita ovat esimerkiksi korkeat ja ahtaat paikat, pimeä, eläimet. Pelon tehtävänä on auttaa meitä tunnistamaan mahdollisesti vaarallisia tilanteita ja selviytymään ja pysymään turvassa.

Ahdistus kohdistuu epämääräiseen tunteeseen, että jotain pahaa on tapahtumassa.

Pelkojen helpottamiseksi on huomattu toimivaksi pelottavien asioiden kohtaaminen yhdessä turvallisen ihmisen kanssa. Arkielämää vaikeuttavia pelkoja kutsutaan fobioiksi. Ammattiapua kannattaa hakea siinä vaiheessa, kun pelot estävät tekemästä arkipäiväisiä asioita eivätkä omat keinot enää riitä.

Tyypillisimpiä ahdistushäiriöitä lapsilla ovat: Eroahdistushäiriö, yleistynyt ahdistushäiriö ja sosiaalinen ahdistushäiriö

Lue lisää

Työkirja lapsen pelkojen kohtaamiseen

Lapsi pelkää- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Pelottaa! – Työkirja lapsen pelkojen kohtaamiseen Mannerheimin lastensuojeluliitto

Monet lapset jännittävät uusia tilanteita ja ihmisiä. Puhumattomuus voi olla ”hitaasti lämpenevälle” tai herkästi jännittävälle lapselle tapa reagoida uuteen tilanteeseen. Tutuksi ja turvalliseksi koetussa ympäristössä, kuten kotona, he yleensä käyttäytyvät ja puhuvat kuten muutkin lapset. Kyse voi olla valikoivasta puhumattomuudesta, jos

• kielelliset kyvyt riittävät tavanomaiseen vuorovaikutukseen
• valikoiva puhumattomuus on kestänyt yli kuukauden ajan
• tulee esiin aina samanlaisissa sosiaalisissa tilanteissa
• se ei liity äskettäiseen elämänmuutokseen, esim. koulun aloitukseen tai vieraskieliseen ympäristöön joutumisella

Lue lisää

linkki ammattilaisten osioon, Häiriöt ja Valikoiva puhumattomuus (mutismi)

NHS choices – Selective mutism

Kiukku- ja raivokohtaukset kuuluvat lapsen normaaliin kehitykseen. 2-3- vuotiaana lapsella on uhmaikä, jolloin hän uhmaa ja koettelee vanhempien rajoja tavallista enemmän. Tämän ikäiset lapset vasta harjoittelevat tunnetaitojaan. Raivokohtauksessa lapsi purkaa tunteitaan, joita ei osaa vielä pukea sanoiksi. Lapsi tarvitsee näissä tilanteissa vanhemman apua. Kun lapsi kokee voimakkaan tunteen, on tärkeää, että aikuinen sanoittaa sen lapselle. Vihastumisen tunne ei ole paha vaan se, jos silloin esimerkiksi satuttaa toista. Raivokohtauksille altistavia tekijöitä ovat esimerkiksi tilanteet, joissa lapsi kokee pettymyksen, joutuu kilpailemaan vanhemman huomiosta, lapsi on väsynyt tai nälkäinen, huonovointinen, pitkästynyt sekä erilaiset siirtymätilanteet. Raivokohtaus on lapselle hallitsematon ja hämmentävä kokemus. Tämän vuoksi aikuisen turvallinen tuki raivarin jälkeen on tarpeellinen.

• Kerro lapselle tunteista. Lasta auttaa, jos kerrot hänelle, että hän omistaa tunteensa ja voi itsekin vaikuttaa niihin. Näytä lapselle mallia, miten esimerkiksi stressaavassa tilanteessa voi hengittää syvään ja laskea kymmeneen.
• Lasta kannustamalla ja myönteistä palautetta antamalla pääsee usein parempaan lopputulokseen kuin uhkailulla. Yritä välttää vanhempana kielteisen viestinnän kierrettä.
• Jos lapsi raivokohtauksessa satuttaa toisia, tilanteeseen on puututtava välittömästi ja määrätietoisesti. Tärkeää on vanhempana sanoittaa lapsen vihastumisen tunne lapselle ja kertoa, mihin lapsi voi kiukkuaan luvallisesti purkaa.
• Älä satuta lasta, vaikka hän kuinka kiukuttelisi sinulle. Pysy aikuisena ja anna lapselle toista kunnioittava ja arvostava käyttäytymismalli.
• Huolehdi omasta hyvinvoinnistasi ja siitä, että sinulla on hetkiä, jolloin voit virkistyä ja tehdä jotain mukavaa ilman lasta.

Tietolähteitä ja lisätietoa aiheeseen

Arki toimimaan, vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen- ADHD-liitto ry.

Aggressiokasvatus- Raisa Cacciatore

Lapsi on uhmaiässä- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Lapsi kiukuttelee ja kokeilee rajoja- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Kuka perheessä päättää? Mistä asioista nuori voi päättää itse? – Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Lapsi tarvitsee arkeensa rutiineja tuomaan turvaa. Kun lapsi tietää, mitä toimintoja päivään kuuluu ja missä järjestyksessä ne tapahtuvat, lapsen on helpompi ennakoida tulevaa ja suunnitella omaa toimintaansa. Lapsiperheen arjen rutiineihin kuuluvat säännölliset ruokailu- ja nukkumaanmenoajat sekä esimerkiksi aamutoimien toistuminen samassa järjestyksessä. Rutiinit lisäävät lapsen mahdollisuutta omatoimisuuteen ja helpottavat arkea.

Rituaaleilla tarkoitetaan toimintoja, joita lapsi suorittaa juuri tietyllä tavalla tai juuri tietyssä järjestyksessä. Rituaaleja voivat olla esimerkiksi tavaroiden koskettelu tai esineiden tiettyyn järjestykseen asettelu ilman näkyvää ulkopuolista syytä. Rituaalit kuuluvat lapsen tavanomaiseen kehitykseen leikki-iässä ja jälleen 9-10-vuotiaana. Nukkumaan menoa edeltävät iltarituaalit voivat helpottaa nukahtamista myös muissa kehitysvaiheissa.

• Rutiinit ja rituaalit tuovat turvallisuuden tunnetta lapselle
• Vanhemman tehtävänä on luoda lapsen arkeen toimivat rutiinit
• Kun lapsi tietää, mitä tapahtuu ja mitä häneltä odotetaan, arjen ennustettavuus lisääntyy
• Osana normaalikehitystä rutiinit ja rituaalit eivät heikennä lapsen toimintakykyä

Samana toistuvat arjen rutiinit ja lapsen omat pienet rituaalit tuovat lapselle turvaa ja helpottavat lasta sietämään muutoksia. Apua voidaan tarvita, jos lapsi kokee arjen toiminnoissa tapahtuvat muutokset poikkeavan kielteisesti ja se aiheuttaa haittaa perheen elämään. Joskus lapsen rituaalikäyttäytymiseen saattaa liittyä ahdistuneisuutta tai pakonomaisuutta, jolloin voi olla kyse pakko-oireesta. Myös autismin kirjoon voi liittyä hankaluutta sopeutua muutoksiin omissa arkirutiineissa tai lähiympäristössä.

Lisätietoa aiheeseen

Arki toimimaan- ADHD-liitto ry

Haastavat tilanteet – opas vanhemmille

Välillä vähän Eemeli - Autismiliitto

Aspergerin oireyhtymä- Autismi- ja Aspergerliitto ry

Autismin kirjon oppilas koulussa- Autismi- ja Aspergerliitto ry

Lapsi alkaa ymmärtää toden ja mielikuvituksen eron noin 5-6 vuoden iässä. Tähän saakka lapsen puheessa ilmenee piirteitä, joita voidaan kutsua satuiluksi. Tämän jälkeen satuilu saattaa saada tietoisen valehtelun piirteitä. Lapsi voi valehdella satunnaisesti tai toistuvasti.

Lapsi saattaa valehdella esimerkiksi tehtyään jotain kiellettyä. Se voi johtua rangaistuksen pelosta tai mukavuuden halusta. Lapsi toivoo selviävänsä tilanteesta helpommalla kuin puhumalla totta. Valehtelu voi myös johtua lapsen tarpeesta suojata itseään vaikeilta tilanteilta ja tunteilta. Ongelmaksi valehtelu muodostuu, jos siitä tulee lapsella jatkuva tapa.

• Vanhempien oma esimerkki rehellisyydestä on tärkeä lapsen omatunnon kehittymiselle
• Oikean ja väärän oppimista edistävät oikeuden- ja johdonmukainen kasvatus, pidä vanhempana kiinni lupauksistasi äläkä aseta rangaistuksia, joita et pysty pitämään.
• Älä vaadi lasta noudattamaan sääntöjä, joita et pysty itse noudattamaan
• Puutu lapsen valehteluun. Opasta lasta totuuden kertomiseen ja kannusta siihen, että vaikeankin asian kertominen on parempi kuin siitä valehteleminen. Selitä lapselle, että jos hän jatkaa valehtelua, on aikuisten vaikea luottaa häneen.

Lisää verkossa

Lapsi valehtelee- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Sekavaa lasta arvioitaessa on keskeistä sulkea pois mahdollinen somaattinen syy oireiluun. Sekavuutta voivat aiheuttaa esimerkiksi infektiot, neurologiset ja aineenvaihdunta sairaudet sekä päänalueen vammat. Lisäksi lääkkeet, myrkytystilat ja päihteet voivat laukaista sekavuutta. Mielenterveyshäiriöissä sekavuutta voi esiintyä erityisesti psykoottisten häiriöiden, manian sekä voimakkaan ahdistuksen yhteydessä.

Uusien ihmisten ja tilanteiden jännittäminen on lapsuusiässä tavallista, erityisesti temperamentiltaan ujoilla lapsilla. Jos jännitys ja pelko ovat niin voimakkaita että ne häiritsevät lapsen tavallista arkea, puhutaan sosiaalisten tilanteiden pelosta.

Leikki-iässä tai ensimmäisinä kouluvuosina oireet ovat usein laaja-alaisia ja muistuttavat muita ahdistuneisuus- ja pelkotiloja. Lapsi voi tarrautua vanhempiinsa, itkeä, kiukutella, uhmata tai kieltäytyä puhumasta. Pienellä lapsella ei vielä ole kykyä tunnistaa ja ilmaista ahdistuneisuuttaan ja pelon kohteita.

Myöhemmin alakouluiässä sosiaalinen pelko on helpompi havaita. Lapsi voi pelätä esiintymistä koulussa, viittaamista, opettajalle puhumista, ruokailua yhdessä tai oman mielipiteen sanomista. Pelko aiheuttaa monenlaisia fyysisiä oireita kuten punastumista, hikoilua, vapinaa, huimausta, vatsakipua tai vaikeutta hengittää. Pelko voi voimistua paniikinomaiseen ahdistuskohtaukseen asti.

Miten voin vanhempana auttaa?

Ujon ja herkästi jännittävän lapsen rohkaisu ja kannustaminen on tärkeää. Pelottavaa asiaa voidaan harjoitella vanhemman tuella asteittain. Vahvista lapsen luottamusta selviytymiseen, pelon tunteesta huolimatta. Pyydä lasta kertomaan tunteistaan, ja mieti yhdessä hänen kanssaan toimintamalleja erilaisissa tilanteissa.

Monenlaiset syömisen pulmat ovat lapsille tavallisia eri ikävaiheissa. Lapsi voi syödä liian vähän, liikaa tai hyvin valikoivasti. Ruokailuun voi liittyä pelkoa ja ahdistusta liittyen ikäviin kokemuksiin, esimerkiksi kivuliaisiin toimenpiteisiin, allergioihin tai väärään kurkkuun menneeseen ruokaan. Arjen asiat heijastuvat ruokahaluun ja syömisestä voi tulla keino hallita huolia ja murheita.

Joskus lapsi saattaa olla tyytymätön kehoonsa ja ulkonäköönsä, ja lihominen voi huolettaa. Toisinaan koulussa, kaveripiirissä tai netissä voidaan jopa kilpailla siitä kuinka vähän syödään, kenen lihakset näkyvät parhaiten tai kuka on hoikin. Joissain urheilulajeissa voi olla tiukat ulkonäkö- ja painovaatimukset. Nämä voivat joillakin laukaista vaarallisenkin syömishäiriön, joka alkaa vaarantaa kasvua ja kehitystä. Syömishäiriöitä on erilaisia ja niihin voivat sairastua sekä tytöt että pojat.

Syömishäiriö ei aina näy ulospäin, mutta se aiheuttaa merkittävää pahaa oloa. Lapsi voi tuntea itsensä ahdistuneeksi, surulliseksi, masentuneeksi, ärtyneeksi ja haluta olla yksin. Voi olla vaikeaa keskittyä, hutera olo tai pääkipuja. Riittämätön ravitsemus voi vahingoittaa, sydäntä, maksaa ja munuaisia. Kuukautiskierto voi tytöillä häiriintyä. Kynnet ja hiukset haurastuvat ja oksentaminen aiheuttaa hampaille kiillevaurioita. Liiallinen oksentaminen voi myös turvottaa sylkirauhasia. Hengitys, pulssi ja verenpaine laskevat, keho käy säästöliekillä, paleltaa.

Anoreksia eli laihuushäiriö

Laihuushäiriöstä puhutaan kun alkaa pelkäämään painonnousua ja itsestä tuntuu, että on liian lihava vaikka todellisuudessa näin ei ole. Usein sairaus alkaa laihdutusyrityksestä, joka saattaa riistäytyä syömättömyyskierteeksi ja liialliseksi liikkumiseksi. Osa myös oksentaa syömänsä ruuan. Nälän tunne voi kadota ja oma peilikuva vääristyä. Voi alkaa vetäytyä mukavistakin tekemisistä ja jättäytyä pois tapahtumista etenkin jos niihin liittyy syömistä.

Bulimia eli ahmimishäiriö

Ahmimishäiriöön sairastunut voi syödä ja ahmia suuriakin ruoka-annoksia kerralla. Voi tulla tunne ettei hallitse syömistään. Syömisestä seuraa usein katumus ja halu estää lihominen esimerkiksi oksentamalla, liikunnalla tai ulostuslääkkeillä.

Ahmintahäiriö

Ahmintahäiriössä ihminen syö paljon ruokaa lyhyessä ajassa, vaikkei olisi nälkä. Ahminta tapahtuu usein yksin ollessa, koska suuret ruokamäärät hävettävät. Ahmintahäiriöön ei liity oksentamista.

Miten voin vanhempana auttaa?

Syömishäiriöön ei ole yhtä yksittäistä syytä eikä se ole oma valinta. Vanhempi voi omalla esimerkillään antaa mallia hyväksyvästä suhtautumista vartaloonsa ja kokoonsa ja yleensäkin myönteistä ja myötätuntoista suhtautumista itseen. Tärkeätä on auttaa lasta näkemään itsensä hyvänä ja arvokkaana. Myös perheen terveelliset ruokailutottumukset tukevat normaalia ruokaan suhtautumista.

Lisätietoa aiheeseen

Irti ahminnasta-opas- Mielenterveystalo

Syömishäiriöiden käypä hoito- Duodecim

Lasten lihavuuden käypä hoito- Duodecim

Äkilliset, usein toistuvat tahdosta riippumattomat lihasliikkeet tai äännähdykset eli ns. TIC:t ovat lapsilla hyvin tavallisia. Ohimenevää nykimishäiriötä ilmenee eri tutkimusten mukaan 6-20 %:lla lapsista (5-15v). Nykiviä liikkeitä voi esiintyä kaikkialla vartalolla, mutta tyypillisimpiä ovat pään ja kasvojen, yläraajojen ja -vartalon alueella esiintyvät nykäykset, kuten erilaiset tahattomat ilmeet, olkapään kohottelut, käsien koukistamiset.

Äänellisiä ticjä voi olla esim. huokailu, haukottelu, yskiminen tai kurkun ”karauttelu” sekä erilaiset haukahtelevat ääntelyt.

Joskus tic:t voivat esiintyä monimutkaisina liikesarjoina tai ääntelyinä.

Mikäli oireet jatkuvat kauan ja/tai niihin liittyy psykiatrisia oireita (esim pakkotoimintoja tai impulsiivista käytöstä) voidaan puhua neuropsykiatrisesta oireilusta, joka vaatii lastenpsykiatrista selvittelyä. Vaikea tic-oireilu voi haitata elämää myös pää- tai niskakipuina.

• Tic-oireet ovat ohimenevinä usein yleisiä ja vaarattomia
• Niiden tiheys ja voimakkuus voi vaihdella paljon
• Stressaavat ja ahdistavat tilanteet voivat voimistaa oireilua
• Pitkäkestoiset tic-oireet, joihin voi liittyä myös psykiatrisia ongelmia vaativat tarkempaa lääketieteellistä selvittelyä

Joskus tuntuu vaikealta keskittyä mihinkään, on levoton, jaksamaton tai väsynyt olo. Jos lapsi on väsynyt, ei hänellä riitä voimia tarttua toimeen tai keskittyä, jolloin koulutyö häiriintyy. Väsynyt lapsi voi olla myös ärtynyt tai surullinen. Lapsen väsymys saattaa johtua rasituksesta. Lapsi saattaa nukkua liian vähän eikä lepäämiseen jää tarpeeksi aikaa. Koulutyö tuo paineita ja harrastukset saattavat viedä ison osan vapaa-ajasta. Iltaisin aikaa saattaa helposti kulua liian paljon netissä tai pelatessa, tai lapsi voi viihtyä myöhään ulkona kavereiden kanssa. Jos rasitus tuntuu liian suurelta, olisi hyvä miettiä arjen tasapainoa. Onko lapsella tarpeeksi kivaa tekemistä mutta siten, että aikaa jää myös levolle? Tärkeää on miettiä myös yöunta: jos ehtii nukkua yön aikana riittävästi, on herätessä levännyt ja päivän aikana vireä. Tällöin keskittyminenkin sujuu helpommin.

Jos keskittyminen koulutöihin tuntuu mahdottomalta, voi olla tarpeen miettiä, olisiko syynä jokin oppimis¬vaikeus, esimerkiksi lukemisessa, hahmottamisessa tai kuulemisessa. Tällöin kannattaa keskustella opettajan tai erityisopettajan kanssa oppimisen ja koulunkäynnin tuen tarpeista. Tukirakenteet on luotu sitä varten, että oppiminen olisi mahdollista, antoisaa ja mahdollisimman helppoa ja löytyisi itselle paras tapa oppia.

Keskittymisvaikeuksien syynä voi joskus olla lapsen yliaktiivisuus. Yliaktiivinen lapsi ei pysy paikallaan, kädet ja jalat liikkuvat jatkuvasti ja laspi kiemurtelee kun pitäisi istua paikallaan. Lapsella on jatkuva levottomuudentunne, hän juoksentelee tai kiipeilee ja on jatkuvasti menossa. Myös tarkkaavaisuuden vaikeudet vaikuttavat keskittymiseen. Lapsi häiriintyy helposti ja tehtäviin keskittyminen on vaikeaa.

Keskittymisvaikeuksiin on olemassa paljon erilaisia apukeinoja, joiden avulla koulutyö, harrastukset ja muu oleminen helpottuu huomattavasti. Tärkeää on muistaa, että vaikka on vaikea keskittyä ja tuntuu, että tulee vain jatkuvaa mielipahaa torumisesta, on silti arvokas omana itsenään. Keskittymiseen on olemassa huimasti erilaisia tukikeinoja, joita voi yhdessä aikuisen kanssa etsiä.

Lue lisää

Arkea haittaava oireilu vaatii hoitoa- FinFami Mielenterveysomaisten keskusliitto

Käypä hoito, ADHD (aktiivisuuden ja tarkkaavuuden häiriö, lapset ja nuoret- Duodecim)

Haasteita oppimisessa- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Neuropsykiatriset erityisvaikeudet- tunnistaminen- autismikirjo – Tampereen kaupunki perhe- ja sosiaalipalvelut

Äkilliset, usein toistuvat tahdosta riippumattomat lihasliikkeet tai äännähdykset eli ns. TIC:t ovat lapsilla hyvin tavallisia. Ohimenevää nykimishäiriötä ilmenee eri tutkimusten mukaan 6-20 %:lla lapsista (5-15v). Nykiviä liikkeitä voi esiintyä kaikkialla vartalolla, mutta tyypillisimpiä ovat pään ja kasvojen, yläraajojen ja -vartalon alueella esiintyvät nykäykset, kuten erilaiset tahattomat ilmeet, olkapään kohottelut, käsien koukistamiset.

Äänellisiä ticejä voi olla esim. huokailu, haukottelu, yskiminen tai kurkun ”karauttelu” sekä erilaiset haukahtelevat ääntelyt.

Joskus ticit voivat esiintyä monimutkaisina liikesarjoina tai ääntelyinä.

Mikäli oireet jatkuvat kauan ja/tai niihin liittyy psykiatrisia oireita (esim pakkotoimintoja tai impulsiivista käytöstä) voidaan puhua neuropsykiatrisesta oireilusta, joka vaatii lastenpsykiatrista selvittelyä. Vaikea tic-oireilu voi haitata elämää myös pää- tai niskakipuina.

• Tic-oireet ovat ohimenevinä usein yleisiä ja vaarattomia
• Niiden tiheys ja voimakkuus voi vaihdella paljon
• Stressaavat ja ahdistavat tilanteet voivat voimistaa oireilua
• Pitkäkestoiset tic-oireet, joihin voi liittyä myös psykiatrisia ongelmia vaativat tarkempaa lääketieteellistä selvittelyä

Lapsen kehityksessä on vaiheita, jolloin uhmaaminen ja rajojen testaaminen on normaalia. Näitä vaiheita on tyypillisesti n. 2-3-vuoden iässä, esikouluiässä sekä esimurros- ja murrosiässä. Myös erilaiset elämän muutostilanteet ja kriisit voivat lisätä lapsen haasteellista käyttäytymistä. Joskus myös alkava sairaus, lapsen väsymys tai nälkä kiukuttavat lasta.

Uhmakkuushäiriöstä voidaan puhua vasta silloin, kun lapsella on ikään nähden selvästi poikkeavan tottelematonta käytöstä. Tälle käytökselle on ominaista mm. toistuva maltin menetys sekä riitely vanhempien kanssa, usein ilmenevä toisten ihmisten ärsyttäminen ja herkkä ärsyyntyminen, toistuva kieltäytyminen noudattaa sääntöjä, usein ilmenevä vihaisuus, pahantuulisuus, ilkeys sekä kostonhimoisuus. Uhmakkuuden jatkuessa pidempään lapsella on selvästi suurentunut riski käytöshäiriön ja päihteiden ongelmakäytön kehittymiseen myöhemmässä iässä.

• Lapsen uhmakkuus ja tottelemattomuus koettelee suuresti vanhempien sietokykyä. Vanhemman oma stressaantuneisuus ja uupumus voivat lisätä osaltaan lapsen uhmakkuutta. Sosiaalinen tukiverkosto on lapselle ja vanhemmille tällöin erityisen tärkeä.
• Jos lapsi käyttäytyy jatkuvasti uhmakkaasti, mieti vanhempana, onko arjessa liikaa vaatimuksia lapselle.
• Rauhoita vanhempana tahtia ja pidä kiinni arjen rutiineista ja rajoista. Arjen ennakoitavuus rauhoittaa lasta. Ole johdonmukainen kasvatuksessa.
• Anna lapselle enemmän aikaa ja huomiota. Kuuntele lapsen mielipiteitä. Muista kehut!
• Hyväksy lapsen kaikki tunnetilat, myös viha, mutta ei sopimatonta käytöstä.

Lue lisää

Lapsi kiukuttelee ja kokeilee rajoja- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Lasten uhmakkuushäiriöt- Terveyskirjasto Duodecim

Arki toimimaan- vinkkejä lapsen myönteiseen tukemiseen- ADHD-liitto ry

Traumaattisella kokemuksella tarkoitetaan sellaista äkillistä kertaluonteista tai toistuvaa ja pitkäkestoista stressaavaa tapahtumaa, joka ylittää yksilön psyykkisten selviytymiskeinojen rajat.

Äkilliset traumaattiset tilanteet aiheuttavat luonnollisesti erilaisia stressioireita lähes kaikissa meissä, myös lapsissa ja nuorissa. Traumaattinen tapahtuma on usein ennakoimaton ja näin ollen siihen voi liittyä pelkoa, hätää ja avuttomuuden tunteita. Äkillisen stressin aiheuttamat oireet menevät usein ohi muutaman tunnin tai päivän sisällä, eikä se kokonaiskestoltaan yleensä ylitä yhtä kuukautta traumatapahtuman jälkeen. Mikäli oireet ovat pidempikestoisia, voidaan puhua traumaperäisestä stressihäiriöstä. Traumaperäisen stressihäiriön oireet voivat alkaa muutaman päivän sisällä tapahtumasta, yleisesti ne alkavat kolmen kuukauden kuluessa. Joskus voidaan puhua ns. hidastuneesta muodosta, jossa häiriön puhkeamiseen voi kulua kauemmin.

Yksi esimerkki stressioireesta on kokemuksen toistuminen ahdistavina ajatuksina, kuvitelmina tai havaintoina. Lisäksi jokin tapahtumaa tai tapahtumapaikkaa muistuttava asia voi laukaista negatiivisia tunteita tai ahdistavia ajatuksia. Lisäksi tapahtumaan liittyvät unet ja painajaiset ovat tavallisia. On myös luonnollista, että traumaa muistuttavia asioita, tapahtumia tai ajatuksia pyritään välttelemään, mikä ei kuitenkaan usein ole pidemmän päälle hyvä keino, koska se voi alkaa rajoittaa monella tapaa elämää. Lapsi voi oireilla myös kohonneella vireystilalla, johon voi liittyä nukahtamisvaikeuksia, ärtyneisyyttä ja vihanpurkauksia sekä keskittymisvaikeuksia, liiallista varuillaanoloa tai pelokkuutta.

Mitä voin itse tehdä oireiden helpottamiseksi?

Tärkeintä lapsen voinnin tukemisessa on hyvä perusarki. Traumaattisen kokemuksen jälkeen on suositeltavaa pitää kiinni rutiineista. Näitä ovat esim. perheen omat päivärutiinit ja harkinnan mukaan koulussa käyminen. Rajojen asettaminen luo turvaa lapselle ja lisää arjen ennakoitavuutta. Tärkeää on viettää aikaa yhdessä lapsen kanssa. Tapahtuneesta ja sen herättämistä tunteista on hyvä puhua jos se tuntuu luontevalta.

Ihmiset ovat erilaisia synnynnäiseltä toimintatyyliltään ja reagointitavaltaan, eli temperamentiltaan. Temperamenttimme näkyy esimerkiksi siinä, miten luonnostamme koemme uudet ihmiset ja tilanteet – lähestymmekö vai vetäydymmekö. Ujous tarkoittaa reagointitapaa, jossa uusia ihmisiä kohdatessa herää epämukavuuden tai pelon tunteita – halusi tai ei. Ujo siis tarvitsee enemmän aikaa sopeutuakseen uusiin tilanteisiin ja ihmisiin.

Ujous voi voimakkaana johtaa elämän kapeutumiseen, jos sen vuoksi monenlaiset, mukavatkin asiat jäävät välistä. Ujous ei ole sairaus vaan luonnollinen reaktio, jonka kanssa on tärkeä oppia tulemaan toimeen. Ujon lapsen rohkaisemisessa on keskeistä, että aikuinen tunnistaa ja hyväksyy lapsen taipumuksen sekä auttaa lasta toimimaan hänelle hankalissa tilanteissa kuitenkaan ylisuojelematta. Ujous ei tarkoita, etteikö haluaisi tutustua toisiin tai voisi nauttia muiden seurasta, eikä se myöskään poissulje sosiaalisia taitoja tai itseluottamusta.

Lue lisää

Lapsen itsetunnon tukeminen

Henkisellä väkivallalla tarkoitetaan väkivaltaa, joka ei toteudu fyysisessä muodossa. Henkistä väkivaltaa on eriasteista, ja mm. lapsen nimittely, nöyryyttäminen, tekemisten ja mielipiteiden mitätöinti, naurunalaiseksi tekeminen, uhkailu ja pelottelu ovat henkisen väkivallan eri muotoja. Väkivallan näkeminen ja kuuleminen on lapseen kohdistuvaa henkistä väkivaltaa, joka on yhtä haitalista kuin lapsi olisi itse väkivallan kohteena.

Fyysisellä väkivallalla tarkoitetaan kaikkia sellaisia tekoja jotka tekevät fyysisesti kipeää ja pahimmillaan tuottavat näkyviä vammoja lapsen kehoon (esim. mustelmia, hiertymiä, hiusten lähtöä, murtumia).

Pienen vauvan kovakourainen käsittely tai ravistelu on kaltoinkohtelua, jolla voi olla kauaskantoisia seurauksia ja joka voi olla lapselle pahimmillaan hengenvaarallista. Jo lyhytkestoinenkin ravistelu voi aiheuttaa vammoja. Minkäänlainen vauvan kovakourainen käsittely ei ole turvallista. Riski vammoille on suurin aivan pienillä vauvoilla, mutta myös isomman lapsen ravistelu on vaarallista.

Kuritus ja kaikenlainen väkivalta ovat riskitekijöitä lapsen kehitykselle. Useat tutkimukset ovat osoittaneet lapsuudessa koetun kuritusväkivallan lisäävän riskiä mielenterveyshäiriöille sekä haittaavan aivojen kehitystä. On myös todettu, että toistuvasti fyysisesti rangaistuilla lapsilla itsehillintä heikkenee ja he ovat aggressiivisempia verrattuna niihin, joita ei ole rangaistu fyysisesti.

Jos lapsi on joutunut toistuvan ja/tai vakavan väkivallan kohteeksi niin asiasta on ilmoitettava välittömästi lastensuojeluviranomaiselle tai poliisille (112).

Lue lisää

Väkivalta perheessä- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Henkinen väkivalta satuttaa sisältä päin- Suomen mielenterveysseura

Kasvu ja kehitys- Vanhempainnetti Mannerheimin lastensuojeluliitto

Vanhempainnetti- Mannerheimin lastensuojeluliitto

Käsiteltävä varoen, Suomen lastenlääkäriyhdistys ry:

• sivu 1
• sida 1
• sivu 2
• sida 2
• sivu 3
• sida 3

Se miten paljon ihmiset kaipaavat toisten ihmisten seuraa vaihtelee, ja yksinäisyys onkin eri asia kuin yksinolo, jota kaikki kaipaavat joskus. Yksinäisyys voi olla sosiaalista, jolloin ei ole kavereita, joiden kanssa viettää aikaa. Se voi myös olla emotionaalista yksinäisyyttä, jolloin ei ole ketään, ketä voisi kutsua ystäväksi vaikka kaveriporukka olisikin. Yksinäisyydellä tarkoitetaan siis kielteistä tunnetta ja kokemusta, jota useimmat ihmiset ovat kokeneet ainakin hetkellisesti jossakin elämänvaiheessa. Pitkään jatkuessa yksinäisyys alkaa varjostaa arkea.

Yksinäisyyteen voi johtaa monenlaiset seikat, myös sattuma. Kokemukset torjutuksi tulemisesta ja yksin jäämisen pelko voi johtaa luovuttamiseen ja vapaaehtoisesti ulkopuolelle jäämiseen. Yksinäisyyden taustalla voi olla myös ujoutta tai estyneisyyttä. Yksinäisyyttä voi ehkäistä olemalla kaikkien kaveri.

Lue lisää

Mielenterveyden keskusliitto: Yksinäisyys

Ylivilkkaille lapsille tunnusomaista on se, että he näyttävät olevan jatkuvassa liikkeessä eivätkä pysty istumaan hiljaa paikallaan. He voivat ryntäillä ympäriinsä tai puhua runsaasti. Ylivilkkaat lapset saattavat kiemurrella esim. tuolissaan tai vaeltavat ympäri huonetta. Lapset saattavat myös ravistella jalkojaan, kädet ovat jatkuvassa liikkeessä tai he naputtavat vaikkapa äänekkäästi sormillaan tai jollain esineellä.

Mahdollisia ylivilkkauden merkkejä:

• Jatkuvassa liikkeessä oleminen
• käsien tai jalkojen ylenmääräinen liikuttelu tai tuolilla kiemurteleminen
• jatkuva paikaltaan nouseminen tai muissa tilanteissa, joissa pitäisi pystyä istumaan paikallaan
• Liikkuminen ympäriinsä tai kiipeily sopimattomissakin tilanteissa
• vaikeus asettua leikkimään tai keskittymään harrastuksiin
• jatkuva puheen tuottaminen

Lue lisää

ADHD-liitto