Läheisille ihmisille on yleensä mutkatonta puhua niitä näitä, mutta hankalemmista asioista keskusteleminen ei aina olekaan niin helppoa. Joskus puhumista vaikeuttaa se että nolostuttaa. Joskus emme halua huolestuttaa läheisiämme omilla murheillamme.

Joskus emme halua kertoa huolista ja murheistamme, koska emme halua ajatellakaan niitä. Toivomme että pulmat ja pahat olot häviäisivät itsestään. Pulmien ohittaminen ja tunteiden hautaaminen harvoin kuitenkaan auttaa. Tunteiden patoaminen ja huolien kantaminen yksin voi olla todella kuluttavaa ja raskasta.

Huolistaan kertominen ja tunteiden jakaminen auttaa jo itsellään. Yhdessä on mahdollista löytää ratkaisuja ja hakea apua. Kenenkään ei tarvitse selvitä yksin.

Keskustelun aloittaminen voi olla vaikeaa. Joskus helpottaa kirjoittaa asiat paperille tai viestiin. Joskus tärkeistä henkilökohtaisista asioista puhumista voi auttaa, että mielessään suunnittelee tilanteen etukäteen. Kenelle haluaa kertoa? Äidille, isälle, mummille, opettajalle, terveydenhoitajalle? Kenen ei halua olevan kuulemassa? Milloin olisi paras hetki? Missä? Autossa kahden äidin kanssa, isän kanssa ulkoiluttaessa koiraa, kotona kun sisarukset ovat harrastuksissaan? Voi miettiä myös etukäteen, mitä haluaa kertoa ja mitä toivoo että tapahtuu. Riittääkö että joku kuuntelee ja ymmärtää? Toivooko tukea ja kannustusta? Tarvitseeko apua tai neuvoja?