Aikuiset satuttavat joskus lapsia esimerkiksi lyömällä. He satuttavat ehkä suuttuessaan tai haluavat antaa lapselle rangaistuksen. Kaikki lapset ovat joskus tottelemattomia tai tuhmia. Lapsen satuttaminen on kuitenkin aina väärin. Ei ole lapsen syy, jos aikuinen satuttaa häntä. Jos joku satuttaa sinua, on tärkeää, että kerrot siitä jollekin luotettavalle aikuiselle.

Jos joku satuttaa tai loukkaa sinua, on todella tärkeää että kerrot siitä turvalliselle aikuiselle. Kertominen voi olla vaikeaa, koska joskus ihminen, joka satuttaa voi myös uhkailla ja kieltää kertomisen. Sinua satuttava henkilö on väärässä.

Toista voi satuttaa monin tavoin. Väkivalta tai fyysinen pahoinpitely on sitä, että joku lyö potkii, ravistelee, työntää, ottaa kivuliaasti kiinni. Pahoinpitely voi olla myös luonteeltaan sanallista. Se voi olla sitä, että toinen huutaa toistuvasti, haukkuu, nimittelee, uhkaa hylkäämisellä. Pahoinpitely voi olla myös laiminlyömistä, ettei saa tarpeeksi ruokaa, turvaa tai lämpimiä vaatteita.

On tärkeää kertoa jollekin, jos sinua on satutettu, vahingoitettu tai loukattu. Jokaisella lapsella on oikeus tuntea olevansa turvassa, arvostettu ja rakastettu. Vaatii rohkeutta puhua näistä asioista.