Tunnetko omat arvosi?

Eri elämänalueilla on erilaisia arvoja. Yhdet arvot voivat liittyä perheeseen ja ihmissuhteisiin, toiset työhön tai koulutukseen, kolmannet yhteiskuntaan. Arvoja liittyy myös vapaa-aikaan, henkisyyteen ja terveyteen. Oman arvomaailman tunnistaa yleensä niistä asioista, jotka ovat itselle tärkeitä. Arvot eivät sinänsä ole "oikeita" tai "vääriä", vaan henkilökohtaisia valintoja, jotka johdattavat meidät tekemään niitä asioita, joita pidämme tärkeinä.

Järkyttävä tapahtuma vaikuttaa yleensä uskomuksiimme ja siten myös omaan arvomaailmaamme. Mielessä saattaa käydä aiempaa useammin kysymyksiä elämän tarkoituksesta tai oman elämän merkityksestä. Vaikeasta elämäntilanteesta toipuminen saa ihmisen usein etsimään sitä, mikä juuri hänelle on elämässä todella tärkeää.

Kriisin kokeminen saattaa aiheuttaa tunteen, että millään ei ole mitään merkitystä. Toipumisprosessin aikana merkityksellisyyden kokemus yleensä löytyy uudelleen, mutta saatat huomata suhtautuvasi asioihin eri tavalla kuin ennen. Oma arvomaailma voi muuttua salamannopeasti tai sitten pikkuhiljaa, lähes huomaamatta.

Jos esimerkiksi ystävyys on meille tärkeä arvo, sitä toteutetaan käytännössä vaalimalla ystävyyssuhteita. Koska arvot välittyvät teoissa, ne eivät ole tulevaisuudessa, vaan toteutuvat tässä ja nyt. Arvot ovat osana tekoja ja valintojamme. "Pidän terveyttä tärkeänä, siis huolehdin hyvinvoinnistani esimerkiksi liikkumalla." Kun arvot ovat selkeät, matkantekokin on selkeää.

Arvot ja tavoitteet

Ihmiset asettavat elämälleen erilaisia tavoitteita. Tavoitteet riippuvat myös elämäntilanteesta. Vaikeissa elämäntilanteissa voi tuntua siltä kuin tavoitteet olisivat kadonneet tai jotkin niistä eivät enää houkuttele taikka kanna laisinkaan. Nämä elämänvaiheiden muutoskohdat voivat olla myös luovuuden lähteitä, joista itää uudenlaisten, elämää kantavien tavoitteiden siemen.

Tavoitteiden on hyvä olla realistisia ja tarpeeksi lähellä, jotta näemme onnistuvamme ja saavuttavamme tavoitteitamme. Mikä on mahdollista tämän hetken tilanteessani? Pienikin askel haluamaasi suuntaan on hieno asia. Täytyy myös muistaa, ettei aina tarvitse olla tavoittelemassa jotain, jos ei tunnu siltä. Olosuhteet voivat lisäksi olla sellaiset, että tavoitteiden asettaminen tai oman suunnan valitseminen tuntuu juuri nyt vaikealta tai jopa mahdottomalta. Ole myötätuntoinen itseäsi kohtaan näinä hetkinä.

Arvot ja tunteet

Arvot helpottavat valintojen tekemistä. Ne toimivat kompassin tavoin. Tunteet saattavat kuitenkin ikään kuin hämätä meitä eivätkä välttämättä kerro arvojen mukaan toimimisesta. Mikäli koemme helpotusta jonkin asian tekemisestä, on hyvä pohtia, oliko motivaation taustalla sittenkään arvo. Esimerkiksi jos jätimme jotain sanomatta vain siksi, ettemme halunneet esittää eriävää mielipidettä, ohjasiko silloin toimintaamme jokin arvo vai pelko kasvojen menettämisestä?

Jos toimimme arvojemme mukaan vain silloin, kun se on helppoa, toimimme tunteittemme sanelemana. Jos hyppäämme vaikeuksien yli, yrityksemme elää haluamaamme elämää jäävät tyhjiksi.

Pahaolo ja arvot

Se, ettemme saa toteutettua jotain meille tärkeää asiaa, voi kertoa pahan olomme syistä. Tuo tunne kertoo, että kaikki ei ole nyt kohdallaan. Esimerkiksi jos et mielellään hakeudu sosiaalisiin tilanteisiin saatat ajatella, ettei muiden ihmisten läheisyys olekaan niin tärkeää. Jos muilla ihmisillä ei kuitenkaan olisi mitään merkitystä, ei sinulla olisi tarvetta välttää sosiaalisia tilanteita. Taustalla voi ollakin tarve olla yhteydessä luotettaviin ihmisiin, jotka hyväksyvät sinut sellaisena kuin olet.

Arvojen mukainen elämä ja omien arvojen löytäminen voi olla kuin pitkä matka, joka selkenee vähitellen. Osa arvoista on tiedostamattomia. eikä ihminen aina ole tietoinen siitä tavasta, jolla elää tai niistä asioista, jotka ovat juuri hänelle itselleen tärkeitä. Omanlaisten arvojen löytymiseen tarvitaan usein keskustelua muiden ihmisten kanssa.

Voidaksemme kiinnittää todella huomiota siihen, mikä meille on tärkeää, on meidän oltava lempeitä ja ymmärtäväisiä itseämme kohtaan. Tärkeiden valintojen edessä laitamme aina itsemme likoon, mikä tarkoittaa, että arvojen mukaan eläminen asettaa meidät usein haavoittuviksi myös muiden mielipiteille ja joskus myös arvostelulle.

>> Palaa oma-apuohjelmaan

 

Ote omanlaiseen elämään

Merkityksellinen elämä muodostuu jokaiselle ihmiselle erilaisista asioista. Merkityksen ja mielekkään elämän elämisen eteen tehtävät valinnat eivät ole välttämättä helppoja. Mutta kenen elämää lopulta elämmekään?

Olosuhteet voivat kuitenkin olla sellaiset, että valintojen tekeminen saattaa olla vaikeaa. Unelmat voivat toimia näiden valintojen suuntaviivoina ja kantaa eteenpäin silloinkin, kun valinnat näyttävät olevan kiven takana. Unelmille on hyvä antaa tilaa arjessa, sillä niiden avulla meidän on mahdollista nähdä erilaisia mahdollisuuksia ja todellisuuksia.

Unelmat ja tavoitteet

Ihminen tarvitsee unelmia, sillä ne antavat elämällemme pohjavirettä ja kannattelevat meitä. Unelmat ovat asioita, joita ei välttämättä tarvitse saavuttaa. Unelmien vaaliminen ei tarkoita, että niistä on tultava totta. Toisaalta unelmaa voi toteuttaa pieninkin askelin. Kaikki askeleet, myös paikallaan junnaaminen, ovat matkalla tärkeitä.

Kuten arvoja, unelmiakin on erilaisia. Unelmat voivat auttaa sietämään ongelmia ja vaikeita aikoja elämässä. Olisi kuitenkin epärealistista kuvitella, että unelmat poistavat nämä vaikeudet. Unelmat voivat olla pelkkiä haaveita, mutta myös joitakin laajempia, pitkän aikavälin tavoitteita.

Olosuhteet vaikuttavat siihen, minkälaisia unelmia meillä on. Kun kriisin aiheuttaneesta tapahtumasta on kulunut vain vähän aikaa, ei useinkaan kannata tehdä suuria elämänmuutoksia. Silloin voi antaa itselleen aikaa ja pohtia myöhemmin mahdollisia muutostarpeita.

Unelmat antavat meille lohtua ja toimivat voimavaroinamme. Niiden ei tarvitse olla kuita taivaalta, mutta ei välttämättä suoranaisia tavoitteitakaan. Unelmiin verrattuna tavoitteet ovat konkreettisempia ja selkeämpiä.

Kun tiedät, mistä nautit, mikä sinua motivoi ja mitä haluat tavoitella, voit tehdä valintoja, jotka suuntaavat elämääsi haluamaasi suuntaan. Toisin sanoen mikä on se tie, joka antaa sinulle voimaa elää.

>> Palaa oma-apuohjelmaan

 

Matkan päätteeksi

Olet nyt käynyt läpi kriisin oma-apuohjelman. Toivomme, että olet saanut ohjelman kautta apua ja käsitellyt aiheet ovat tuoneet sinulle toivoa ja luottamusta selviytymismatkalle. Voit palata halutessasi mihin tahansa osioon ja kerrata sen herättämiä ajatuksia. Jos haluat jättää palautetta, siitä on meille iso apu ohjelman jatkokehittämisessä.

Tsemppiä tulevaan!

>> Anna palautetta