Kriisit, suru ja menetykset ovat osa elämää, jokainen kohtaa niitä jossakin elämänsä vaiheessa.  Ne ovat osa luonnollista elämänkulkua. Kriisejä on monenlaisia ja jokainen kokee kriisin omalla tavallaan. Surulliset, ikävät, pelottavat ja elämää muuttavat tapahtumat jättävät meihin jälkiä, mutta niistä voi selviytyä.

(Tämä sisältö on tuotettu yhteistyössä Suomen mielenterveysseuran kanssa.)

Mikä on kriisi?

Kriisejä on monenlaisia. Kehityskriisi tarkoittaa elämään kuuluvista luonnollisista tapahtumista aiheutuvaa kriisiä. Kaikille ihmisille nämä luonnolliset muutokset eivät aiheuta kriisiä, mutta toiset kokevat muutokset raskaammin ja tarvitsevat enemmän aikaa ja tukea muutoksista selviytymiseen. Nuoruudessa kehityskriisin voi aiheuttaa esimerkiksi kehon muuttuminen tai irtaantuminen vanhemmista, myöhemmin elämässä esimerkiksi opiskelujen päättyminen ja työelämään siirtyminen tai eläkkeelle jääminen. 

Elämänkriisi voi aiheutua tilanteesta, joka on pitkäkestoinen ja rasittaa ihmistä. Nuoruudessa elämänkriisin voi aiheuttaa perheeseen tai koulunkäyntiin liittyvät pitkäkestoiset ongelmat, kuten vanhempien erotilanne tai työttömyys, tai sairastuminen. 

Äkillinen kriisi on odottamaton ja voimakas tapahtuma, joka voisi tuottaa huomattavaa kärsimystä lähes kenelle tahansa. Tällaisia voivat olla esimerkiksi lähimmäisen äkillinen kuolema, irtisanominen, yllättävä avioero, väkivallan kohteeksi joutuminen, liikenneonnettomuudet tai niiden näkeminen. Tällaisessa tilanteessa tulee turvaton olo, kun ympärillä olevia asioita tai omia reaktioitaan ei pysty hallitsemaan. Erilaiset tunteet, kuten viha, ärtymys, avuttomuus ja joskus myös häpeä tai syyllisyys, tulevat esiin.

Miten kriisi vaikuttaa ihmiseen?

Äkillisen kriisin kohdatessa jokainen ihminen reagoi omalla tavallaan. Useimmat kokevat ja käyvät läpi kriisin neljän vaiheen kautta. 

Sokkivaiheella tarkoitetaan ensimmäisiä hetkiä järkyttävän tapahtuman tai siitä tiedon saamisen jälkeen. Nuori ei voi uskoa tapahtumaa todeksi ja olo on epätodellinen. Sokkivaiheessa Ihmiset käyttäytyvät eri tavoin, etukäteen ei voi tietää, miten kriisitilanteessa reagoi. Jotkut huutavat ja itkevät, toiset lamaantuvat ja jotkut taas näyttävät toimivan rauhallisesti ja tehokkaasti. Mieli suojautuu järkyttävältä asialta, jota se ei vielä pysty ottamaan vastaan. Tässä vaiheessa nuorelle on erittäin tärkeää, että joku on läsnä, huolehtii ja kuuntelee. Aikuisen tulee ottaa tilanne hallintaan ja rauhoittaa.

Reaktiovaiheessa tapahtunut aletaan ymmärtää todeksi ja tunteet pääsevät esiin. Tällöin alkaa tapahtuneen käsittely ja sureminen. Tunteet myllertävät ja ne voivat olla tuskallisen voimakkaita, kriisissä oleva voi syyttää tapahtuneesta itseään tai muita, olla itkuinen, levoton ja pelokas. Usein koko keho reagoi: vapisuttaa, huimaa, sydän tykyttää, uni ei tule ja päätä särkee. Tässä vaiheessa aikuisen tehtävä on keskustella nuoren kanssa ja jäsentää tapahtumia. Nuoren reaktiot, jopa kieltäminen ja aggressio, tulee hyväksyä - tieto siitä, että aikuinen pystyy ottamaan voimakkaat tunteet vastaan ja samalla tarjota horjumattoman tukensa nuorelle, luo turvaa.

Työstämisvaiheessa tapahtunutta käydään läpi muistelemalla ja puhumalla, toiset kertovat tapahtuneesta yhä uudelleen. Nuori saattaa olla ärtynyt ja vetäytyä sosiaalisista suhteista. Suru voi tuntua ikävänä ja kaipauksena, mutta myös vihana, katkeruutena ja pelkona. Tämä vaihe vie voimia, ja nuori saattaakin olla väsynyt, voimaton ja myös keskittyminen on vaikeaa. Tässä vaiheessa nuori tarvitsee empaattista kuuntelijaa, joka tarjoaa aikaansa ja tukeaan sekä ylläpitää toivoa.

Uudelleen suuntautumisen vaiheessa löytyy vähitellen uusi tasapaino. Sitä mukaa, kun ihminen pystyy hyväksymään tapahtuneen, alkaa sopeutuminen uuteen vaiheeseen. Tapahtunut jää kuin arveksi, joka on pysyvä, muttei estä saamasta uutta otetta elämästä. Surutyössä menetys muuttuu pikku hiljaa muistoiksi ja osaksi menneisyyttä. Usko ja luottamus elämään palautuu ja vahvistuu. Tässäkin vaiheessa nuori tarvitsee vielä ajoittain tukea, uskoa ja rohkaisua, etenkin elämän valintatilanteissa.

Joskus ihminen tarvitsee voimakkaita keinoja suojautuakseen kivulta, jonka kriisi on aiheuttanut. Kun henkinen kipu on liikaa, ihmisen reaktiot kriisiin eivät lähdekään etenemään, vaan tapahtuma tai sen osat lukittuvat kehoon ja mieleen. Tällöin selviytymiseen tarvitaan ulkopuolista apua. Avun hakeminen kertoo aina vahvuudesta ja rohkeudesta. 

Miten kriisistä selviytyy?​

Kriisistä selviytyminen vaatii paljon fyysistä jaksamista, henkisiä voimavaroja ja vahvan turvaverkon, johon tukeutua. Sureminen edistyy, kun kipeät asiat kohtaa ja tunteet pääsevät esille. On hyvä muistaa, että hämmentäviltä tai kummallisiltakin tuntuvat reaktiot ovat normaaleja. Jokaisella on omat keinonsa selviytyä kipeistä elämäntapahtumista. Kriisistä voi selviytyä. Omaa oloaan voi helpottaa monella tapaa, ja tällaisia selviytymisen keinoja voi myös harjoitella. Silti on tärkeää muistaa, että: 

Puhuminen auttaa. Kun kertoo muille, mitä on tapahtunut, mitä tuntee ja ajattelee, tuntemukset saavat nimet, ja niitä pystyy paremmin käsittelemään. Puhumalla tapahtunut muuttuu todeksi, sen voi ymmärtää ja sitä voi käsitellä. Tapahtumasta kannattaa puhua asioiden oikeilla nimillä. Vaikka kriisin ja surun keskellä haluaisikin käpertyä omiin oloihinsa, kriisin keskellä kuitenkin tarvitsee lähelleen muita ihmisiä. Tunteista voi jutella ystävälle tai vanhemmalle, tai turvalliselle aikuiselle, kuten opettajalle, nuoriso-ohjaajalle tai terveydenhoitajalle. 

Itkeminen helpottaa. Kehon luontaisin tapa reagoida suruun on itkeminen. Itku vapauttaa sisäisiä jännityksiä ja rentouttaa kehoa ja mieltä. Itkeminen auttaa omien tunteiden ymmärtämisessä, jolloin tunteista on myös helpompi puhua. Ei haittaa, vaikka itkee toisten nähden.

Ilmaise tekemällä. Tapahtuneesta ja sen herättämistä tunteista ja ajatuksista voi pitää päiväkirjaa. Omaan päiväkirjaan voi kirjata ylös myös pelottavia, vihamielisiä ja hämmentäviäkin tunteita. Jos on menettänyt läheisen, voi hänelle kirjoittaa kirjeen, jossa kertoo sanomatta jääneet asiat. Joillekin piirtäminen, maalaaminen, liikkuminen, soittaminen tai laulaminen ovat keinoja käsitellä tunteita.

Pidä huolta itsestäsi. Sureminen vie voimia. Omasta terveydestään on hyvä jaksaa pitää huolta, sillä kehon hyvä olo säteilee voimaa myös mieleen. Lepää riittävästi, syö säännöllisesti ja ulkoile, edes hetki päivässä. 

Saa iloita. Surun ja kriisin keskelle mahtuu myös iloisia hetkiä, niistä ei pidä kantaa syyllisyyttä. Vähitellen löytyy hetkiä, jopa päiviä, jolloin suru ei enää ole hallitseva. Anna itsellesi lupa jatkaa elämää.

Tunteiden kuohuessa on aina hyvä muistaa, että jokainen tunne menee joskus ohi. Tunteet aina lopulta vaimenevat ja muuttuvat toisiksi, ja elämä jatkuu. 

​Miten aikuinen voi auttaa nuorta?

​Kriisin ja surun keskellä olevaa nuorta voi auttaa monin tavoin. Nuorta tulee kuunnella ja antaa niille hetkille tilaa ja aikaa, jolloin nuori voisi tulla juttelemaan tunteistaan. Nuori saattaa kertoa tapahtuneesta ja tunteistaan yhä uudelleen. Nuorelta voi myös kysyä, onko jotakin sellaista, jota aikuinen ei ole osannut kysyä, mutta josta olisi kuitenkin hyvä keskustella. Läsnäololla aikuinen välittää turvallisuutta ja välittämistä nuorelle.

Aikuisen tehtävänä on tuoda turvaa arkisten rutiinien kautta: elämä jatkuu samalla rakenteella kuin ennenkin, niin koulussa kuin kotona. Nuori on usein halukas palaamaan kouluun ja kavereiden luokse melko nopeastikin tapahtuman jälkeen, mutta samalla tarvitsee kuitenkin huolenpitoa, ymmärrystä ja joustoa arjen tilanteissa. Tarvittaessa aikuisen tulee selvittää, mistä nuorelle saadaan ulkopuolista apua ja saattaa nuori avun piiriin. Aikuinen pitää yllä uskoa ja toivoa ja osoittaa, että on läsnä jatkossakin. Tärkeää on, että nuori saa kokemuksia kohdatuksi ja kuulluksi tulemisesta.​