Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

GLM eli Good lives model -teoria

GLM-teorian mukaan ihmiset pyrkivät aina täyttämään yhdeksän ensisijaista tarvetta.

GLM-teoria korostaa, että on tarkoituksenmukaista pyrkiä saavuttamaan tasapaino näiden tarpeiden suhteen. Kuitenkin menetelmä, jolla siihen pyritään, voi mennä pieleen. Sopimattomien menetelmien valitseminen voi aiheuttaa vahinkoa itselle ja muille.

1. Hyvinvointi

Kokemus fyysisestä, psyykkisestä ja seksuaalisesta hyvinvoinnista

Tähän kuuluvat esimerkiksi

  • riittävä somaattinen ja psykologinen terveys
  • kyky ilmaista seksuaalisuutta tavalla, joka tuo mielihyvää ja hyvinvointia itselle eikä vahingoita toisia.

2. Tietämys

Kokemus perusasioiden hallitsemisesta

Tähän kuuluvat esimerkiksi yhteiskunnan jäsenenä toimimiseen tarvittavat tiedot ja taidot. Opiskelu voi olla tapa täyttää tietoon liittyvät tarpeet.

3. Pystyvyys

Kokemus osaamisesta, kyvyistä ja taidoista, jotka liittyvät työhön, vapaa-aikaan ja ihmissuhteisiin

Tähän kuuluu esimerkiksi tunne siitä, että on kykenevä työssään tai taitava harrastuksessaan.

4. Toimijuus

Mahdollisuus kokea ja ilmaista hallinnantunnetta sekä terve itsetunto ja kokemus siitä, että voi vaikuttaa itselleen tapahtuviin asioihin

Esimerkiksi päätöstilanteissa voi kokea, että hallitsee tilannetta eikä ole sivustaseuraaja, joka ei voi vaikuttaa lopputulokseen.

5. Yhteenkuuluvuus

Kokemus yhteydestä ja vuorovaikutuksesta muiden ihmisten kanssa

Tähän kuuluvat esimerkiksi perhe tai läheiset ystävät, joiden kanssa on tärkeä tunneside ja kokemus toistensa seurasta nauttimisesta.

6. Mielenrauha

Kokemus mielenrauhasta ja henkisestä vakaudesta

Esimerkiksi kyky kohdata vastoinkäymisiä sekä selvitä niistä sisäisen tasapainon säilyttäen ja samalla välttäen merkittäviä itselle tai muille koituvia seurauksia.

7. Tarkoitus

Kokemus elämän merkityksestä ja tarkoituksesta sekä arvoista

Tähän kuuluu esimerkiksi kokemus siitä, että tietää, mitkä asiat ovat itselle tärkeitä ja arvokkaita sekä mitä haluaa elämässään saavuttaa. Esimerkiksi uskonto tai joku muu vastaava katsomus voi olla osa tätä.

8. Onnellisuus

Kokemus onnellisuudesta sekä tyytyväisyys itseensä ja elämäänsä

Tähän kuuluu esimerkiksi tunne siitä, että asiat ovat riittävän hyvin olosuhteet huomioiden. Kyseessä on subjektiivinen onnellisuuden kokemus.

9. Luovuus

Kokemus mahdollisuudesta ilmaista luovuutta luonnollisella tavalla

Luovuus voi toteutua esimerkiksi urheilussa, laulamisessa, soittimen soittamisessa, työssä, kotitöissä tai taiteen tekemisessä.