Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

2. Syömishäiriön ulkoistaminen

Syömishäiriön ulkoistamisessa erotetaan syömishäiriön aiheuttama käyttäytyminen ja sairastuneen persoona toisistaan. Tämä onnistuu parhaiten, kun muistaa syömishäiriön neurobiologisen taustan. Syömishäiriöön sairastuminen ei ole sairastuneen valinta, eikä hän voi käytökselleen mitään.

Kun läheinen ymmärtää, ettei sairastunut tarkoita kaikkea, mitä sanoo tai tekee, on helpompi olla provosoitumatta. Tämä voi myös lievittää pelkoa.  

Ulkoistaminen on välttämätöntä, jotta läheiset uskaltavat puuttua syömishäiriökäyttäytymiseen. On myös tärkeää, että läheiset pystyvät suuntaamaan negatiiviset tunteensa sairauteen eivätkä sairastuneeseen. Se voi olla merkittävä voimavara.  

Sisaruksille syömishäiriön ulkoistaminen on yhtä tärkeää kuin perheen huoltajille. 

Muista

Syömishäiriöön sairastuminen ei ollut sairastuneen oma valinta, eikä hän voi sairautensa takia käytökselleen mitään. 

Harjoitus: Ulkoistaminen

Miksi? 

Sairastuneen käyttäytyminen voi olla arvaamatonta ja pelottavaa. Ulkoistaminen auttaa läheistä suhtautumaan tähän ymmärtäväisemmin, kärsivällisemmin ja ystävällisemmin.  

Miten? 

Mielikuvat sairauden ulkoistamisessa  

1. Syömishäiriön ottaessa ohjat sairastunut saattaa vaikuttaa siltä kuin jokin ulkopuolinen voima ohjaisi hänen käytöstään.   

Mielikuvia, jotka voivat auttaa läheistä syömishäiriön ulkoistamisessa, ovat kidnappaaja, kuristajakäärme ja kiusaaja.   

  • Syömishäiriö on kidnappaaja, joka on kaapannut sairastuneen aivot. Syömishäiriö pyrkii uhkauksilla saamaan auttajat luopumaan vapauttamisyrityksistä. Samoin kuin Tukholma-syndroomassa panttivanki on kidnappaajaa kohtaan myötämielinen eikä aluksi edes halua vapautua.   
  • Syömishäiriö kuristaa sairastunutta kuin boakäärme sekä rajoittaa tämän ravinnonsaantia ja suuntautumista muuhun elämään.   
  • Kiusaaja vähättelee, mitätöi ja haukkuu jatkuvasti. Hän vaatii yhä enemmän ja enemmän suorituksia, rajoituksia ja kontrollia. Mikään ei kuitenkaan riitä kiusaajalle. Syömishäiriökäyttäytyminen auttaa sairastunutta vain hetkellisesti. 

2. Syömishäiriö peittää sairastuneen omat luonteenpiirteet, tahdon, toiveet ja unelmat aivan kuin ukkospilvi peittäisi auringon taivaalla. Aurinko ei häviä mihinkään, vaikka sen kehrä ei edes erottuisi synkän pilven takaa.   

Sairauden väistyessä aurinko alkaa kuitenkin taas pilkistää. Vilaukset sairastuneen omasta persoonasta ovat hyvin toivoa antavia.  

Ulkoistaminen sairastuneen kanssa  

Jos sairastunut hyväksyy ulkoistamistekniikan, voi sitä käyttää myös yhdessä hänen kanssaan. Jos sairastunut kokee ajatuksen häntä ohjaavasta voimasta loukkaavana tai väheksyvänä, kannattaa ulkoistaminen pitää läheisen omana voimavarana.   

Jos sairastunut hyväksyy ulkoistamisen, voidaan hänen kanssaan valita syömishäiriölle nimi, kuten Mörkö, Hyyppä, Mato, Voldemort tai vastaava. Nimeä käytetään apuna, kun liittoudutaan sairastuneen kanssa syömishäiriötä vastaan: ”Hyyppä yrittää saada sinut nälkiinnyttämään itseäsi. Se haluaa sinulle vain pahaa. Minä autan sinua voittamaan Hyypän!​​”