Persoonallisuushäiriöiden diagnoosit

Persoonallisuushäiriöt ovat pitkäaikaisia sekä joustamattomia ajatus- ja käyttäytymismalleja, jotka aiheuttavat henkilölle itselleen haittaa. Niihin liittyy usein henkilökohtaista kärsimystä sekä ongelmia ihmissuhteissa ja sosiaalisessa kanssakäymisessä. 

Persoonallisuushäiriöihin liittyvät piirteet ovat siinä määrin syvään juurtuneita, että henkilö itse ei useinkaan miellä niitä häiriöiksi. Ne saattavat aiheuttaa kuitenkin ihmissuhderistiriitoja, ristiriitaa henkilön ja yhteiskunnan välille tai toistuvaa epätasapainoa henkilön odotusten ja kykyjen välillä. Tämä puolestaan voi altistaa ahdistus- ja masennusoireille. 

Raja persoonallisuushäiriöisen ja normaalina pidetyn käytöksen välillä on liukuva. Useilla psyykkisesti terveillä ihmisillä voi ilmetä voimakkaassa stressitilanteessa poikkeavia tapoja kokea asioita tai käyttäytyä. Persoonallisuushäiriöissä nämä tavat ja käytös ovat kuitenkin luonteeltaan pitkäaikaisia, jäykempiä ja sitkeämpiä. 

 Persoonallisuushäiriöt jaetaan usein kolmeen ryhmään: 

 A-klusteri 

A-klusteriin kuuluu  

• epäluuloinen (F60.0)  
• ja eristäytyvä persoonallisuushäiriö (F60.1). 

Tätä ryhmää leimaa ajoittainen todellisuudentajun heikkeneminen. 

Epäluuloiseen persoonallisuushäiriöön kuuluu epäluuloisia ja ajoittain lähes vainoharhaisia ajatustapoja sekä pitkävihaisuutta. Hoitoon kannattaa hakeutua silloin, jos sosiaalisissa suhteissa tai työelämässä on hankala pärjätä. 

Eristäytyvälle persoonallisuushäiriölle tyypillistä taas on se, että henkilö ei ole kiinnostunut ihmiskontakteista ja vetäytyy niistä ilman, että hän itse kokee sitä häiritseväksi. Jos oireet ovat voimakkaita ja arkielämässä pärjääminen on uhattuna, voi lääkityksestä olla apua.  

B-klusteri 

B-klusteriin kuuluu  

• epäsosiaalinen (F60.2) 
• epävakaa (F60.3) 
• huomionhakuinen (F60.4)  
• ja narsistinen persoonallisuushäiriö (F60.8). 

Tätä ryhmää leimaavat toistuvat ristiriidat yhteiskunnan ja/tai lähipiirin kanssa. Häiriöstä saattaa aiheutua kärsimystä lähipiirille ja ympäristölle sekä henkilölle itselleen, joka usein hakee apua ihmissuhderistiriidoista aiheutuvaan ahdistuneisuuteen tai masentuneisuuteen. 

Epäsosiaaliselle persoonallisuudelle on tyypillistä impulsiivisuus sekä piittaamattomuus laista ja moraalista. Tämän vuoksi hän altistuu ristiriidoille lähipiirin ja yhteiskunnan kanssa. 

Epävakaaseen persoonallisuuteen taas kuuluu mielialojen ja suunnitelmien ailahtelevuus sekä impulsiivisuus. Tästä seuraa usein ihmissuhdemyllerryksiä ja masennusoireita. 

Huomionhakuinen persoonallisuus pyrkii hankkimaan erilaisin keinoin huomiota. Hän altistaa itsensä parisuhderistiriidoille sekä huomion puuttuessa myös masennusoireille. 

Narsistisessa persoonallisuudessa tavoittelun kohteena on arvostus. Sitä leimaa usein epärealistiset kuvitelmat omista kyvyistä. 

C-klusteri 

C-klusteriin kuuluvat  

• vaativa (F60.5) 
• estynyt (F60.6)  
• ja riippuvainen persoonallisuushäiriö (F60.7). 

Tämän ryhmän persoonallisuushäiriöt aiheuttavat potilaalle useimmiten ahdistus- ja masennusoireita sekä kaventavat elämänpiiriä. Ne saattavat myös johtaa alisuoriutumiseen elämässä. 

Vaativa persoonallisuus muistuttaa pakko-oireista häiriötä. Se ilmenee muun muassa perfektionismina, pikkutarkkuutena ja itsepäisyytenä. 

Estynyttä persoonallisuutta leimaa taipumus järjestää elämä siten, että sosiaalisilta kontakteilta ja henkilökohtaisista asioista puhumiselta vältyttäisiin. 

Riippuvainen persoonallisuus tarvitsee korostetusti tukea pienissäkin ratkaisuissa, ja on toisten hyväksynnän armoilla. 

 Hoidoista 

 Persoonallisuushäiriöille ominaisia syvään juurtuneita ajatus- ja toimintamalleja on vaikea muuttaa. Ne voi kuitenkin oppia tuntemaan, ja niiden kanssa voi oppia elämään. 

Mikäli persoonallisuushäiriöstä aiheutuu vaikeaa oirehtimista, on syytä hakeutua hoitoon. Luottamuksellisessa hoitosuhteessa hankalia taipumuksia voi tutkistella ja niiden kanssa voi opetella elämään. Iän myötä taipumukset usein lievittyvät. 

Mikäli oirehtimiseen liittyy vakavia masennus- tai ahdistusoireita, saatetaan tarvita oireenmukaista lääkitystä. Jos oirehtiminen on vakavasti itsetuhoista tai psykoottista, saatetaan lääkityksen ohella tarvita myös päiväosasto- tai sairaalahoitojaksoa. 

Epäluuloiselle persoonallisuushäiriölle on ominaista laaja-alainen epäluulo, joka kohdistuu muihin ihmisiin ja heidän tarkoitusperiinsä. Epäluulon vuoksi henkilö on haluton uskoutumaan muille, ja hän voi tulkita viattomatkin huomautukset tai tapahtumat itsensä kannalta uhkaaviksi. 

Hänen on vaikea antaa anteeksi, ja hän saattaa toistuvasti ja perusteetta epäillä puolisoaan uskottomuudesta. Hän myös helposti reagoi suuttumuksella tai vastahyökkäyksellä kokemaansa itseensä kohdistuvaan uhkaan. 

Vaikka tällaiset taipumukset usein hankaloittavat sosiaalista elämää, hakeutuu henkilö harvoin itse hoitoon. Aloitteen tekevät usein läheiset, kuten puoliso tai työtoverit. 
 
Stressaavissa tilanteissa tästä persoonallisuushäiriöstä kärsivä on altis todellisuudentajun horjumiselle ja psykoottisille oireille. 
 
Hoito 

Jos oireet ovat lieviä, ei hoitoa välttämättä tarvita. Mikäli oirehtiminen on johtanut hoitoon hakeutumiseen, on pitkäaikainen luottamuksellinen hoitosuhde keskeisin hoitomuoto. Tavoitteena on taipumusten tarkastelu ja niiden parempi hallitseminen. 

Vaikka persoonallisuushäiriöt ovat henkilön persoonallisuudelle ominaisia pidempiaikaisia reaktio- ja käytöstapoja, niiden jäykkyys ja joustamattomuus saattavat iän myötä vähentyä. Lääkehoitoa saatetaan tarvita, jos oirehtimiseen liittyy ajankohtaisesti voimakasta ahdistusta tai todellisuudentajun horjumista. 

Eristäytyvälle persoonallisuushäiriölle on ominaista laaja-alainen vetäytyminen ihmissuhteista ja rajoittunut tunteiden ilmaiseminen. Henkilö saattaa vetäytyä yksinäisiin harrastuksiin, itsetutkisteluun ja mielikuvitukseen. Ihmissuhteiden sijasta voi olla kaukorakkauksia tai voimakkaita lemmikkieläinsuhteita. 

Häiriöstä kärsivien kyky ilmaista itseään ja kokea mielihyvää on rajoittunut. Eristäytyvät ihmiset eivät uskoudu asioistaan muille, eikä heillä ole juurikaan läheisiä ystäviä. 

He pyrkivät pitämään muihin etäisyyttä, ja jos heitä painostetaan läheisyyteen, he ahdistuvat. Muut ihmiset kokevat eristäytyvästä persoonallisuushäiriöstä kärsivän usein etäiseksi ja kylmäksi. 

Hoito 

Häiriöstä kärsivät saattavat selviytyä hyvinkin ilman hoitoa, ja he saattavat kokea luomastaan elämäntavasta johtuen elämälaatunsa hyvänä. Tällaisessa lieväoireisessa tilanteessa hoitoa ei useinkaan tarvita.

Epäsosiaaliselle persoonallisuushäiriölle on ominaista yleisistä normeista piittaamaton toimintatapa. Käytökselle on tyypillistä välinpitämättömyys toisten oikeuksista sekä kyvyttömyys tai haluttomuus huomioida toisia ihmisiä. 

Henkilö on impulsiivinen, vilpillinen, helposti ärtyvä ja usein myös aggressiivinen. Hän syyllistyy toistuvasti lainrikkomuksiin eikä kadu tekojaan. Epäsosiaalinen ihminen näkee toimintansa syyt muualla kuin itsessään. 
 
Epäsosiaalinen käytös alkaa jo ennen 15 vuoden ikää. Murrosiän jälkeen käytös tyypillisesti johtaa juridisiin seurauksiin, usein myös vankilatuomioihin. Tähän häiriöön liittyy usein myös päihteiden väärinkäyttöä. 

Hoito 

Tämä häiriö lievittyy usein iän sekä lähipiiristä ja yhteiskunnalta saadun palautteen myötä. Tutustuminen omiin taipumuksiin ja hankaluuksille altistavien tilanteiden välttely saattavat estää hankaluuksiin joutumista. 

Päihde-, mieliala- ja impulsiivisuusoireet saattavat edellyttää hoitosuhdetta ja usein myös lääkitystä. 

Epävakaalle persoonallisuushäiriölle on tyypillistä laaja-alainen tunnetilojen ja minäkuvan epävakaus sekä käytöksen huomattava impulsiivisuus. Ihmissuhteet ovat usein intensiivisiä ja epävakaita, ja niissä on vaihtelua voimakkaasta ihannoinnista täydelliseen vähättelyyn. 

Käytökselle on ominaista hylätyksi tulemisen pelko, alttius ärtyä helposti, vaikeus kontrolloida suuttumusta, itsetuhoinen impulsiivisuus ja toistuvat itsemurhayritykset. Epävakaata persoonallisuutta on kutsuttu myös rajatilapersoonallisuudeksi tai borderline-persoonallisuudeksi. 

Epävakaalle persoonallisuushäiriölle tyypillisiä piirteitä ovat: 

• Käsitys omasta itsestä on ailahtelevainen – välillä henkilö kokee olevansa epäonnistunut, mitätön ja hävettävä ja välillä erinomainen ja pärjäävä. 
• Vaikeus toimia pitkäjänteisesti – elämän suunnitelmat saattavat muuttua nopeasti ja suunnitelmiin ja sovittuihin asioihin on vaikea sitoutua. 
• Tunteiden sääteleminen on vaikeaa. Varsinkin negatiivisia tunteita on vaikea hallita, ja se saattaa johtaa hallitsemattomiin raivonpuuskiin tai pohjattomaan alakuloon. 
• Mielialat vaihtelevat nopeasti joko itsestään tai tilanteiden mukaan. 
• Toistuva tai jatkuva sisäisen tyhjyyden tunne 
• Impulsiivisuus – hetken mielijohteesta tulee tehtyä asioita, jotka jälkikäteen harmittavat. 
• Itsetuhoinen käyttäytyminen – itsensä tahallinen vahingoittaminen tai sillä uhkaaminen 
• Musta-valkoajattelu ‒ on vaikea nähdä samassa ihmisessä tai asiassa samanaikaisesti sekä hyviä että huonoja puolia. 
• Ajoittainen todellisuuden tajun hämärtyminen – harhaluuloja tai epätodellisia kokemuksia saattaa esiintyä etenkin kriisitilanteissa. 

Käytännössä nämä taipumukset johtavat usein siihen, että elämä tuntuu olevan jatkuvassa kaaoksessa ja sisältää erilaisia ihmissuhdeongelmia. Hoitokontaktissa esiintyy vaikeutta sitoutua pitkäjänteisiin suunnitelmiin sekä sietää rajoituksia ja sääntöjä. 

 Epävakaa persoonallisuushäiriö johtaa usein jonkinlaisiin sopeutumisen tai pärjäämisen vaikeuksiin, mutta ympäristössä, joka on persoonallisuushäiriöiselle sopiva, esiintyy oireita vähemmän tai ei ollenkaan. 

Hoito 

Persoonallisuushäiriön hoito on pitkäjänteistä työskentelyä, joka tähtää siihen, että henkilö pärjää elämässään taipumustensa kanssa. Työskentelyn myötä ja iän karttuessa taipumukset usein lievittyvät. 

Varsinainen hoito tapahtuu avohoidossa. Kriisitilanteet, kuten vaikea-asteinen ahdistuneisuus tai akuutti itsemurhavaara, saatetaan hoitaa päiväosastolla tai psykiatrisessa sairaalassa. Tällöin noudatetaan avohoidon kanssa yhteisesti sovittuja hoitolinjoja. Hoitoon saattaa kuulua oireenmukainen lääkehoito. 

 Ideaalitilanteessa hoito perustuu potilaan ja hoitavan henkilön yhteistyössä tekemään hoitosopimukseen. Hoitosopimuksessa määritellään tarkasti hoidon tavoite, hoidon sisältö sekä suunniteltu hoitoaika. 

Huomionhakuisessa persoonallisuushäiriössä ominainen piirre on juurikin pakonomainen huomion hakeminen, joka muokkaa henkilön käyttäytymistä eri tilanteissa. Tästä häiriöstä kärsivä henkilö tuntee olonsa epämiellyttäväksi, ellei hän ole toisten huomion keskipisteenä. 

Nämä henkilöt kiinnittävät toisten huomion itseensä pukeutumisellaan, eloisuudellaan, dramaattisuudellaan, flirttailevuudellaan tai hurmaavuudellaan. He saattavat olla ulkoasultaan tai käyttäytymiseltään seksuaalisesti vietteleviä epäasiallisella tavalla.  

Vaikka nämä henkilöt saattavat olla luovia, energisiä ja avoimen vaikutelman itsestään antavia, väsyvät lähellä olevat ihmiset usein heidän itsekeskeiseen käyttäytymiseensä. 

Tästä häiriöstä kärsivä kokee ihmissuhteensa usein läheisemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat, ja hän on helposti toisten ihmisten ohjattavissa. Tyypillisiä piirteitä ovat myös itsekeskeisyys, omien halujen tyydyttäminen, toisten laiminlyönti, herkkä loukkaantuvuus ja jännityksen etsintä. 

Nämä henkilöt hakeutuvat usein hoitoon masennusoireiden, ihmissuhdeongelmien ja selittämättömien fyysisten vaivojen vuoksi. 

Hoito 

Hoidon lähtökohta on luottamuksellinen hoitosuhde. Jos henkilöllä on masennusoireita, hoidetaan niitä masennuslääkkeillä.  

Psykoterapiasta saattaa olla apua omien toimintatapojen ymmärtämisessä varsinkin silloin, jos henkilö itse tiedostaa niiden poikkeavuuden. 

Tästä persoonallisuushäiriöstä kärsivällä on korostunut järjestyksen, täydellisyyden ja kontrollin tarve, jolloin joustavuus, avoimuus ja tehokkuus kärsivät. 

Tyypillisiä piirteitä ovat seuraavat: 

• Henkilö on ylitunnollinen ja joustamaton moraalisissa ja arvoihin liittyvissä asioissa. 
• Hän keskittyy korosteisesti yksityiskohtiin, sääntöihin ja aikatauluihin. 
• Hän omistautuu työlleen harrastusten ja ystävyyssuhteiden kustannuksella. 

Vaativat piirteet johtavat usein uupumiseen. Erityinen riski siihen on silloin, jos töissä tai muussa elämässä on stressitekijöitä, kuten muutoksia tai tiukempia aikatauluja. Uupuminen voi johtaa masennukseen tai ahdistuneisuuteen. 

Ihmisen vanhetessa saattaa käydä niin, että voimavarat eivät enää samalla tavalla kuin nuorempana riitä täyttämään yliviritettyjä vaatimuksia. Tästä saattaa seurata oireilua, jota on vaikea saada hallintaan. 

Vaativille persoonallisuuksille soveltuvat usein parhaiten sellaiset ympäristöt, jotka sallivat tai jopa tukevat sääntöihin suuntautuneisuutta ja täydellisyyden tavoittelua. 

Hoito 

Vaativasta persoonallisuudesta kärsivä henkilö, joka itse tiedostaa omat ominaisuutensa, voi itse pyrkiä ymmärtämään ja rajaamaan omia tekemisiään. 

Jos vaativat piirteet ovat aiheuttaneet masennus- ja ahdistusoireilua, voi työpaikalla tehtävistä toimenkuvaan liittyvistä järjestelyistä olla apua. Joskus ulkoapäin tapahtuva toimenkuvan rajaaminen on ainoa keino auttaa vaativasta persoonallisuushäiriöstä kärsivää työntekijää.   

Psykoterapeuttisesta työskentelystä ja etenkin kognitiivisesta terapiasta tai kuntoutuksesta on apua varsinkin silloin, jos henkilö itse näkee, että hänen toimintatapansa ovat poikkeavia. Mahdolliset masennus- tai ahdistuneisuusoireet tulee hoitaa pois ennen pitkäaikaisten ominaisuuksien käsittelemistä.  

Estyneestä persoonallisuudesta kärsivä on ihmissuhteissaan voimakkaan estoinen. Hän kärsii jatkuvista riittämättömyyden, jännityksen ja epävarmuuden tunteista ja on herkkä arvostelulle ja hylkäämiselle. 

Sosiaaliset tilanteet ovat tästä häiriöstä kärsivälle vaikeita, koska hän ajattelee muiden suhtautuvan itseensä kriittisesti tai väheksyvästi. Läheinen tuttavapiiri on usein suppea, ja henkilö kaipaa korostuneesti kiintymystä ja hyväksyntää. 

Hän on vastahakoinen osallistumaan uusiin toimintoihin, joissa voisi joutua noloihin tilanteisiin. Hän ei halua olla tekemisissä uusien ihmisten kanssa, koska ei ole varma näiden myötämielisyydestä. 

Estyneen persoonallisuushäiriön taustalla saattaa olla lapsuusiän itsetuntovaurioita sekä synnynnäisiä luonteenpiirteitä. Yleensä estynyt persoonallisuushäiriö johtaa jonkinlaisiin sopeutumisen tai pärjäämisen vaikeuksiin, mutta sopivassa ympäristössä oireita esiintyy vähemmän tai ei ollenkaan. 

Hoito 

Vaikka persoonallisuushäiriöt ovat henkilön persoonallisuudelle ominaisia pidempiaikaisia reaktio- ja käytöstapoja, saattaa niiden jäykkyys ja joustamattomuus iän myötä vähentyä. 

Estyneestä persoonallisuushäiriöstä kärsivä voi hyötyä psykoterapeuttisesta hoidosta varsinkin silloin, jos hän kykenee itse näkemään, että hänen toimintatapansa ovat poikkeavia. 

Myös sosiaaliseen ahdistukseen kohdistetusta lääkehoidosta voi olla apua. 

Riippuvainen persoonallisuus ilmenee korostuneena hoivatuksi tulemisen tarpeena, joka johtaa mukautuvaan, jopa alistuvaan ja takertuvaan, käyttäytymiseen sekä voimakkaaseen eroon joutumisen pelkoon. Yksin ollessaan riippuvainen tuntee itsensä voimakkaan avuttomaksi. 

Läheisen suhteen päättyessä hän pyrkii etsimään nopeasti uuden hoivaa ja tukea antavan suhteen. Riippuvainen persoonallisuus kokee, ettei hän kykene itse päättämään edes tavallisista arkielämän asioista eikä varsinkaan suurista elämää koskevista päätöksistä. 

Riippuvaisessa persoonallisuushäiriössä ominainen piirre on kyvyttömyys luottaa omaan pärjäämiseen ja usko siihen, että muilta on saatavissa tukea, joka on välttämätöntä omalle pärjäämiselle. Joissain olosuhteissa, esimerkiksi sopivassa parisuhteessa, henkilö voi olla käytännössä oireeton tai vähäoireinen. 

Riippuvaisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät hakeutuvat usein hoitoon ahdistus- tai masennusoireiden takia. Heillä on myös taipumusta erilaisten riippuvuuksien kehittymiselle. Häiriön syitä ei tiedetä. 

Hoito 

Riippuvainen persoonallisuus saattaa iän myötä vähentyä. Sopivassa ihmissuhteessa oireisto saattaa pysyä käytännössä poissa. Mikäli häiriö altistaa toistuviin masennuksiin, saattaa psykoterapeuttinen hoito tai lääkehoito lievittää oireita. 

Tätä diagnoosia käytetään, jos häiriö täyttää persoonallisuushäiriön yleiset kriteerit, mutta oireet eivät kuitenkaan sovi mihinkään aiemmin käsiteltyyn kahdeksaan luokkaan (F60.0‒F60.7). 

Muihin persoonallisuushäiriöihin kuuluu 

• narsistinen persoonallisuus 
• epäkypsä persoonallisuus 
• passiivis-aggressiivinen persoonallisuus 
• psykoneuroottinen persoonallisuus. 

Narsistiselle persoonallisuudelle on ominaista erilaiset suuruuskuvitelmat, voimakas ihailun tarve ja empatian vähäisyys. Henkilö kokee olevansa oikeutettu erikoiskohteluun. Hän on kateellinen tai ylimielinen ja voi käyttää muita häikäilemättä hyväkseen. 

Narsistisesta persoonallisuushäiriöstä kärsivät koetaan usein kylminä, vaikka he voivatkin ensin vaikuttaa lämpimiltä tai jopa karismaattisilta. Narsistinen persoonallisuushäiriö onkin eräänlainen pidempiaikainen itsetunnon ja itsearvostuksen säätelyjärjestelmän häiriö. 

Narsistisen persoonallisuuden hoitoon hakeutuminen saattaa liittyä hankalien ihmissuhteiden provosoimaan ahdistuneisuuteen tai masennusoireisiin. He voivat hakeutua hoitoon kriisitilanteessa, mutta jättävät hoidon helposti kesken itsetuntonsa taas noustessa. 

Hoito 

Persoonallisuushäiriön jäykkyys ja joustamattomuus saattaa iän myötä vähentyä. Psykoterapeuttisesta hoidosta voi olla hyötyä, jos henkilö itse kykenee näkemään, että hänen toimintatapansa ovat poikkeavia.  

Esimerkiksi narsistisessa persoonallisuushäiriössä psykoterapiaan hakeudutaan usein vasta voimakkaan pettymyskokemuksen jälkeen. Häiriö altistaa masennusjaksoille, joita hoidetaan siten kuin masennusta yleensä hoidetaan. 

Näitä ovat muun muassa pelihimo, tuhopolttohimo, näpistelyhimo, karvojen nyppimishimo sekä muut käytös- ja hillitsemishäiriöt.