Siirry pääsisältöön

Miten kerron psykoosisairaudestani lähipiirille?

Sinulla on oikeus päättää, kenelle kerrot psykoosisairaudestasi. Saat myös päättää, kuinka paljon kerrot sairaudestasi. 

Tämä sivu on saanut selkotunnuksen, joka on merkki selkokielisyydestä.

Kertominen helpottaa usein oloa 

Sairaudesta kertominen saattaa tuntua vaikealta. Se voi kuitenkin helpottaa oloasi. Sairauden peitteleminen vie voimia. 

Usein läheiset ovat jo huomanneet, että kaikki ei ole hyvin. Omasta tilanteesta kertominen vähentää läheisten huolta. Kun läheiset tietävät sairaudestasi, voivat he myös tukea sinua paremmin. 

Kerro sairaudesta myös lapsillesi 

Jos sinulla on lapsia, kerro sairaudesta myös heille. Lapset ovat usein hyvin tarkkoja. He huomaavat, jos vanhempi on väsynyt, poissaoleva tai hermostunut.  

Lapset saattavat luulla, että vanhemman vointi on lasten syy. He myös oppivat helposti, mistä asioista saa puhua ja mistä ei. 

Sairaudesta kannattaa puhua sellaisilla sanoilla, joita lapsi ymmärtää. Kerro, mikä sairaus sinulla on ja miten se sinuun vaikuttaa. 

Kerro lapselle, että sairaus on osa sinun arkeasi. Kerro myös, että lapsen ei tarvitse kantaa huolta sairaudesta. Sairaus on sinun ja muiden aikuisten vastuulla. 

Voit saada hoitopaikastasi tukea lapselle kertomiseen. 

Kuvaile oireitasi 

Kun kuvailet omia kokemuksiasi ja oireitasi, on muiden helpompi ymmärtää tilannettasi. Pelkkä diagnoosi ei välttämättä kerro tilanteestasi mitään. 

Valitse, mitä sanoja käytät 

Voit itse valita, millaisilla sanoilla kerrot sairaudestasi.

Läheisten kanssa on hyvä puhua suoraan psykoosisairaudesta.  

Työ- tai opiskelukavereiden kanssa voit käyttää yleisempiä sanoja. Voit puhua esimerkiksi burnoutista. 

Sano, miltä kertominen tuntuu 

Voit sanoa ääneen, miltä kertominen tuntuu. Voit esimerkiksi kertoa, että sinua jännittää tai pelottaa. Se saattaa helpottaa omaa tunnereaktiota.  

Toinen ihminen voi myös tehdä tilanteesta mukavamman, kun hän tietää, että kertominen on sinulle vaikeaa. 

Ota läheinen mukaan hoitotapaamiseen 

Voit ottaa tärkeän ihmisen mukaan hoitotapaamiseen. Voitte oman työntekijäsi kanssa suunnitella, mistä asioista haluatte keskustella. 

Kerro asiasta viestillä 

Joskus voi olla vaikeaa kertoa sairaudesta kasvotusten. Silloin voit esimerkiksi soittaa tai lähettää viestin. 

Suunnittele etukäteen, miten kerrot 

Sairauden puheeksi ottaminen voi olla vaikeaa. Siksi kannattaakin suunnitella jo etukäteen, miten kerrot asiasta. Mieti myös, milloin haluat kertoa, ja sovi tarkka aika läheisesi kanssa. Silloin kertomista on vaikeampaa vältellä. 

Voit kirjoittaa, mitä sanot. Voit myös harjoitella tilannetta itseksesi tai oman työntekijäsi tai läheisesi kanssa. 

Huolehdi itsestäsi

Psykoosin omahoito-ohjelmaan tutustumisesta voi olla sinulle hyötyä.

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Nettiterapiat

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös