Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

7. Läheisen tärkeät taidot

Läheinen voi kehittää taitoja, joiden avulla hän voi selviytyä vaikeista tilanteista ja auttaa sairastunutta. Joillekin nämä taidot ovat luontaisia. Toisille niiden käyttäminen vaatii harjoittelua.

Itsehillintä 

"Vältän joutumasta itseään toistaviin keskusteluihin tai väittelyihin sairastuneen kanssa. Nämä keskustelut koskevat usein painoa, kaloreita, ruokaa ja liikuntaa. Osallistuminen syömishäiriöpuheeseen antaa sairastuneelle illuusion siitä, että aihe on tärkeä. Syömishäiriölogiikkaa ei voi järjellä perustellen voittaa."

"Vastustan halua olla jatkuvasti muistuttamassa sovituista tavoitteista ja neuvomassa, miten niihin päästään."

Toipumiseen tarvitaan oma muutoshalu. Saarnaaminen tai neuvominen eivät kanna pitkälle. Sairastunut kieltäytyy kuuntelemasta jankutusta, ja uhkailu aiheuttaa hänessä vastustusta.  

On parempi, että sairastunut itse löytää oman tapansa selvitä elämästä ilman syömishäiriötä. Tätä voidaan edistää motivoivalla keskustelulla, josta lisää harjoituksessa 15. Motivoiva keskustelu.

"Vastustan halua kuulustella sairastunutta hänen käyttäytymisestään, vaikka olisin huolissani."

Epäluottamuksen ja epäilyjen suora osoittaminen on lannistavaa. Sinisilmäisyys ei kuitenkaan kannata. Jos epäilet sairastuneen huijaavan, tiukenna valvontaa ja poista huijausmahdollisuudet.  

Mitä turvallisempi ja aukottomampi ympäristö sairastuneelle on, sen helpompi hänen on perustella syömishäiriölle, ettei voi asialle mitään.  

On turhaa kysellä, miksi sairastunut toimii, kuten toimii: ”Miksi piilotit ruokaa huoneeseesi?” Hyödyllisempi lähestymistapa on sanoa esimerkiksi: ”Löysin huoneestasi piilotettua ruokaa. Voitko auttaa minua ymmärtämään, mistä tässä oikein on kyse?”"

Kärsivällisyys 

"Pyrin pysymään rauhallisena joutuessani kohtaamaan hankalaa käyttäytymistä."

Provosoituminen on ymmärrettävää, mutta johtaa yleensä tilanteen eskaloitumiseen ja lopulta räjähdykseen. Sen välttämisessä auttaa syömishäiriön ulkoistaminen, josta lisää harjoituksessa 2. Syömishäiriön ulkoistaminen, sekä teflonpinnan kehittäminen, josta lisää harjoituksessa 4. Teflonpinta.

"Pyrin kohtelemaan sairastunutta ymmärtäväisesti, vaikka olisin vihainen tai turhautunut."

Moni toipunut kokee, että kukaan ei ymmärtänyt häntä ja hän jäi yksin sairautensa kanssa. Ymmärtäväinen asenne osoittaa sairastuneelle, että häntä halutaan auttaa. Aina tämä ei onnistu. Silloin ymmärtäväistä käytöstä on se, että pyytää anteeksi hermostumistaan.

"Aina kun mahdollista, pyrin käymään miellyttävää keskustelua sairastuneen kanssa jostain muusta kuin syömishäiriöstä."

Läheisen on helppo sokeutua tilanteelle, kun voimavarat kuluvat sairastuneen tukemiseen. Syömishäiriöstä toipuneet ovat kuitenkin kokeneet rohkaisevana sen, että heidät on nähty ihmisinä eikä vain syömishäiriöisinä.

Sairastuneen ahdistuksen sietäminen 

"Muistan, että oma ahdistukseni on heijastusta sairastuneen tunteista. Erotan omat tunteeni hänen tunteistaan."

Empatia ei ole sama asia kuin sympatia. Empatiassa toisen tunteita pyritään ymmärtämään, mutta niitä ei tarvitse itse kokea. Sympatiassa toisen tunteisiin eläydytään. Vaarana on, että voimakkaat tunteet vievät mennessään. Tällöin ei toista pysty auttamaan. 

Nähdessään kaivoon pudonneen hyppää sympaattinen henkilö itsekin kaivoon voidakseen lohduttaa pudonnutta. Molemmat jäävät näin kaivoon. Empaattinen henkilö taas kertoo pudonneelle auttavansa ja etsii köyden tai tikkaat saadakseen pudonneen ylös.

"En kauhistele, mitätöi tai rauhoittele."

Sairastuneen ajatusten kauhistelu vähentää sairastuneen halukkuutta puhua. Sairastunut pelkää, että kauhistelija voi mennä rikki kuulemastaan – kuinka kauhistelija siis voisi auttaa?  

Ajatusten ja tunteiden mitätöinti antaa ymmärtää, ettei niillä ole väliä.  

Rauhoittelu vähentää hetkellisesti sairastuneen ahdistusta. Pian se palaa takaisin entistä voimakkaampana. Vaaditaan lisää ja lisää rauhoittelua. Tämä on läheiselle hyvin sitovaa. Se ei myöskään auta sairastunutta oppimaan vaikeista tunteista selviämistä.