Siirry pääsisältöön

Ero, tunteet ja mieliala

Ero on aina pitkä prosessi, jonka työstämiseen tarvitaan aikaa. Aikaa tarvitaan ennen kaikkea tunnesidosten purkamiseen entisestä kumppanista. 

Ero on yksilöllinen kokemus, mutta kaikissa eroprosesseissa on jotain yleistä ja yhteistä. Erossa voidaan havaita erilaisia vaiheita, jotka lähes jokainen työstää läpi omalla tavallaan. 

Eroajatukset 

Eroajatukset tulevat harvoin yhtä aikaa molemmille osapuolille. Tavallista on, että toinen kumppaneista havainnoi parisuhteessa olevia ongelmia. Hän saattaa tuoda niitä esiin useaankin otteeseen.  

Usein kuitenkin molemmat kumppanit huomaavat etääntyneensä toisistaan. Molemmat ovat saattaneet kokea jäävänsä vaille ymmärrystä tai tukea. Arki on ehkä vienyt mukanaan ja tärkeiden asioiden selvittelyyn ei ole otettu riittävästi aikaa.  

Monesti eroajatukset ovat juuri reaktioita epäonnistumisen kokemuksiin parisuhteessa. Tällöin ongelmia ei ole yrityksistä huolimatta saatu ratkaistua.  

Eroajatukset muokkautuvat vähitellen kumppaneiden mielessä ja vahvistuvat ajan myötä. Vaikka molemmat olisivat ajatelleet eroa, voi toisen eropäätös tulla toiselle myös täytenä yllätyksenä. 

Shokkivaihe

Kun toinen sanoo haluavansa eron, on se toiselle yleensä valtava shokki. 

Tunteet ja mieliala shokkivaiheessa

Shokkivaiheessa tunteet voivat olla hyvin ristiriitaisia ja ne myllertävät vahvasti. Molemmille osapuolille voi tulla ahdistuksen- ja epätoivontunteita, uniongelmia, ruokahaluttomuutta ja levottomuutta. Niiden voimakkuus voi yllättää.  

Vaikka itse olisi ollut aloitteellinen eroamisessa, ovat yksinäisyydentunteet sekä suru ja pettymys tavallisia.  

Osapuoli, joka haluaisi jatkaa vielä suhdetta, kokee tulevansa hylätyksi. Hän kokee yleensä tuskaa, shokkireaktioita, itsetunnon laskua, masennusta, ahdistusta ja pelkoa omasta selviämisestään.  

Käytännön asiat shokkivaiheessa

Olisikin tärkeää, että pari antaisi itselleen ja toisilleen aikaa ennen kuin tehdään suuria päätöksiä avioerosta. Ero ei kuitenkaan ratkaise kaikkia ongelmia. Käsittelemättömät asiat saattavat nousta tässä vaiheessa uudelleen esiin.  

Kun asioista on rauhassa keskusteltu ja molemmat ovat edelleen sitä mieltä, että olisi parasta erota, on molemmilla todennäköisesti enemmän voimia toteuttaa eropäätös. 

Reaktiovaihe 

Tunteet ja mieliala reaktiovaiheessa

Reaktiovaiheessa tunteet voivat vaihdella hellyydentunteista ahdistukseen ja epävarmuuteen.  

Oma olo voi olla epätodellinen. Mielessä voi liikkua syyllisyyttä, uhriksi joutumisen kokemuksia ja itsetuhoisia ajatuksia. Oma toimintakyky voi olla madaltunut.

Kaikki vaikeat tunteet eivät välttämättä liity nykyiseen eroon. Ne voivat myös johtua aikaisempien erojen ja traumojen kokemuksista, jotka nousevat erotilanteessa esiin eroahdistuksena. Jos olo on hyvin vaikea, voi sairasloma ja väliaikainen lääkitys olla paikallaan.  

Käytännön asiat reaktiovaiheessa

Tässä vaiheessa eroaikeet tulevat usein ympäristön tietoon. Tällöin ryhdytään yleensä myös konkreettisiin toimiin eron saamiseksi. Tämä tarkoittaa juridista ja taloudellista eroa kumppanista. 

Reaktiovaiheessa konkreettisen avun tarve on suurta. Apua kannattaa hakea ja ottaa vastaan.

Käsittelyvaihe 

Kun eropäätös on saatu aikaiseksi ja käytännön järjestelyjäkin ehkä tehty, aletaan työstää vahvasti syitä, jotka johtivat eroon.

Tunteet ja mieliala käsittelyvaiheessa

Tässä vaiheessa arvioidaan päättyvän tai päättyneen parisuhteen merkitystä itselle.  

Tämän lisäksi työstetään vanhasta luopumiseen liittyviä tunteita. Samalla surraan päättyvää tai päättynyttä elämänvaihetta.  

Käytännön asiat käsittelyvaiheessa

Tämän ajanjakson aikana luodaan uusia käytäntöjä ja sopimuksia asumisen, omaisuuden jakamisen ja vanhemmuuden toteuttamisen suhteen.  

Lasten asuminen, tapaaminen ja huoltajuuskysymykset ovat keskeisiä asioita, joita tässä vaiheessa selvitellään. 

Uudelleensuuntautumisen vaihe 

Uudelleensuuntautumisen vaiheessa omien tunteiden hallitsemiseen löytyy enenevässä määrin uusia keinoja ja oma itsetunto alkaa palautua.  

Tässä vaiheessa voi olla helpompaa löytää uusia kiinnostavia asioita omasta ja ympäröivästä elämästä.  

Erokokemuksen perusteella lähdetään luomaan elämälle uusia merkityksiä. Samalla löydetään ehkä uusi perusta arjelle, joka voi olla aiempaa vahvempi. 

Parisuhde ei välttämättä päätykään 

Erokriisi voi toimia myös niin, ettei parisuhdetta puretakaan. Kriisin takia voidaan huomata, että on syntymässä uudenlainen, keskustelevampi suhde.  

On mahdollista, että kumppanit puhuvat ehkä ensimmäisiä kertoja rehellisesti asioista. Näin voi käydä, vaikka toisella olisi ollut jo toinen suhdekin.  

Tämä edellyttää uudenlaisia kokemuksia yhdessäolosta ja jakamisesta. Avoimen keskustelun myötä on mahdollista, että pettämisen aiheuttama loukkaantuminen tulee riittävästi kohdattua. 

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia. 

Nettiterapiat

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.