Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Lupa omaan elämään

Nuoren huumeiden käytön synnyttämä kriisi vaikuttaa monin tavoin jaksamiseen ja hyvinvointiin. Voimavarojen ehtyessä ja omien keinojen loppuessa on tärkeää hakea itselleen apua.

Vaikka nuori ei tunnistaisi omaa avuntarvettaan, kannattaa läheisten hakea itselleen apua. Se ennaltaehkäisee uupumista. Omasta hyvinvoinnista on tärkeää pitää huoli myös siksi, että jaksaa auttaa nuorta silloin, kun hän on valmis ottamaan apua vastaan.  

Läheisten voimaantuessa myös nuori voi motivoitua ottamaan apua vastaan. 

Hyväksyminen 

Usein läheisten oloa helpottaa se oivallus, että he eivät voi vaikuttaa kaikkeen, mitä tapahtuu.  

Hyväksyminen voi viedä aikaa ja vaatia sekä ammattiapua että paljon pohdintaa. Joskus voi hyväksyä sen, ettei pysty hyväksymään tilannettaan.  

Oikeus omaan hyvinvointiin 

Usein päihteiden käytön jatkuessa pitkään läheiset oppivat hyväksymään tilanteen ja uskaltavat elää omaa elämää. On tärkeää huomata, että elämässä on edelleen muutakin. 

Sinulla on lupa nauttia omasta elämästäsi. Elämästä nauttiminen ja omaan hyvinvointiin keskittyminen ei tarkoita, että antaa nuorelle luvan käyttää päihteitä.  

Sen sijaan se voi auttaa rajaamaan nuoren käytöstä ja toimintaa. 

Ulkopuolinen apu voi auttaa 

Ulkopuolisen tuen avulla läheiset voivat oivaltaa, että he kokevat samankaltaisia syyllisyyden, pelon ja toivottomuuden tunteita kuin muutkin vastaavassa tilanteessa olevat perheet.  

Samankaltaisia tunteita ovat kuvanneet myös päihteiden käyttäjät itse. He ovat saattaneet voimakkaasti hävetä tilannettaan ja läheisille aiheuttamaansa huolta.  

Myös keskinäisen vuorovaikutuksen parantamiseksi voi olla hyvä saada tukea. Silloin yhteinen ymmärrys voi lisääntyä. 

Muista

  • Ei ole yhtä ainoaa oikeaa tapaa tuntea, selviytyä tai toimia.
  • Läheisellä on lupa nauttia elämästään.
  • Kaikkeen ei voi vaikuttaa. Voit vaikuttaa siihen, miten huolehdit itsestäsi vaikeassa elämäntilanteessa.
  • Monet läheiset ovat samassa tilanteessa kanssasi.
  • Et ole yksin, asioihin voi saada apua.