Siirry pääsisältöön

Mistä apua maahanmuuttaneelle mielenterveyden ongelmiin?

Maahanmuuttoon liittyy aina paljon uusia asioita, ja joskus myös ongelmia. Mielenterveyspalveluiden löytäminen voi olla vaikeaa. Tällä sivulla on tietoa mielenterveydestä, mielenterveysongelmista ja mielenterveyspalveluista.

Kaikki ihmiset kokevat joskus esimerkiksi stressiä, surua tai uupumusta. Se on normaali tapa reagoida erilaisiin vastoinkäymisiin. Usein ikävät tuntemukset ja ajatukset menevät itsestään ohi.

Joskus ne kuitenkin jatkuvat pitkään ja haittaavat selviytymistä arkisista asioista. Silloin käytetään sanaa mielenterveysongelmat.

Mielenterveysongelmat eivät ole omaa syytä. Joskus niistä kertominen voi tuntua vaikealta. Pyydä rohkeasti apua perheenjäseniltä, ystäviltä tai terveyspalveluista.

Mielenterveysongelmiin on myös olemassa apukeinoja, joita voit kokeilla itse. Joskus nekin saattavat riittää. Toisinaan taas voit käyttää niitä apuna muun hoidon lisäksi.

Mielenterveystalon omahoito-ohjelmat

Mielenterveystalosta löytyy omahoito-ohjelmia useisiin eri ongelmiin ja häiriöihin.

Kannattaako apua hakea?

Avun hakeminen mielenterveysongelmiin kannattaa.

Etsi rohkeasti ammattilaisen apua, jos

  • et halua tai voi puhua tutun ihmisen kanssa
  • ei ole ketään, kenelle voit puhua
  • sinulla on ollut pitkään paha olla

Milloin ja mistä apua?

Apua kannattaa hakea ennen kuin ongelmista on tullut suuria. Sinun ei tarvitse tietää itse, mitä sinua vaivaa.

Ammattilaisen apu

Ammattilaisen apu on tarpeen etenkin silloin, jos omat voimavarat, oma toiminta ja läheisten tuki ei riitä.

Ammattilainen kuuntelee ja tukee. Yleensä pyritään myös löytämään yhdessä uusia näkökulmia ja keinoja hankalan tilanteen käsittelyyn.

Apua voi hakea esimerkiksi

  • terveyskeskuksesta
  • opiskelijat voivat mennä opiskelijaterveydenhuoltoon
  • työntekijät voivat mennä työterveyshuoltoon
  • raskaana olevat voivat pyytää apua neuvolasta
  • pienten lasten vanhemmat voivat pyytää apua neuvolasta
  • jos haasteet liittyvät päihteiden käyttöön, apua saa päihdepalveluista

Hätätapauksessa voit mennä myös päivystykseen. Se sijaitsee terveyskeskuksessa tai sairaalassa. Hae netistä asuinpaikkakuntasi + päivystys.

Terveydenhuollon ammattilaiset haluavat auttaa sinua

Heidän pitää ensin tutustua sinuun ja ongelmiisi. He voivat esittää kysymyksiä sinun elämästäsi, perheestäsi, opiskelusta tai työstä ja arjen sujumisesta.

Ammattilaiset tarvitsevat tietoa terveydentilastasi ja elämäntavoistasi. He toivovat, että kerrot, mitkä asiat aiheuttavat sinulle stressiä ja mitkä helpottavat oloasi.

Sinun kannattaa kertoa esimerkiksi mitä asioita jaksat tehdä, tai millaiset asiat aiheuttavat pelkoa tai ahdistusta.

Sekä ammattilaisilla että tulkeilla on vaitiolovelvollisuus

Ammattilaiset saavat kertoa tilanteestasi vain muille hoitoosi osallistuville ammattilaisille. Tulkki ei saa kertoa asioistasi kenellekään.

Millaista apua saan?

Kun tilannettasi on arvioitu, ammattilaiset keskustelevat kanssasi tarvitsemastasi hoidosta. He voivat ehdottaa sinulle esimerkiksi keskusteluhoitoa, lääkehoitoa, toimintaterapiaa tai fysioterapiaa.

Joskus tehdään yhteistyötä esimerkiksi sosiaalityön kanssa.

Mielenterveyteen liittyvät sanat

Ammattilaisten käyttämät sanat voivat olla vieraita. Tälle sivulle on listattu Suomessa yleisiä mielenterveyteen ja sen hoitoon liittyviä sanoja.

Järjestöt tarjoavat tukea ja neuvontaa

Mieli ry:n kriisivastaanotolta saat keskustelutukea vaikeissa elämäntilanteissa ja kriiseissä.

Kriisikeskus Monika maahanmuuttaneille naisille tarkoitettu palvelu. Se tarjoaa väkivaltaa tai sen uhkaa kokeneille kriisiapua, tukea ja neuvontaa. Voit soittaa auttavaan puhelimeen, lähettää sähköpostia tai mennä vastaanotolle.

Nuorten mielenterveysseura Yeesi ry:n Muudi-hankkeen tavoitteena on edistää rasismia kokevien nuorten mielenterveyttä.

Fenix Finland ry on mielenterveysyhdistys, joka tarjoaa maksutonta tukea ja ohjausta vaikeassa elämäntilanteessa oleville maahanmuuttaneille henkilöille. Apua tarjotaan heidän omalla äidinkielellään.

Miessakit ry:n Vieraasta Veljeksi -toiminta yhdistää vapaaehtoisia maahan muuttaneita miehiä ja suomalaisia miehiä. He järjestävät työelämään keskittyvää mentoritoimintaa ja keskusteluryhmätoimintaa.

Tietoa mielenterveydestä ja tuen hakemisesta

Serene-videot eri kielillä:

Serene-toiminnan sivuilta löydät tietoa hyvinvoinnista useilla eri kielillä. Voit myös kuunnella rentoutusharjoituksia.

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Nettiterapiat

Pääosin +16-vuotiaille. Tarvitset lähetteen ja pankkitunnukset.

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös