Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Mitä haittaa univajeesta on?

Univaje on pitkään jatkuessaan riski terveydelle sekä opiskelu- ja työkyvylle. Satunnainen liian vähäinen nukkuminen on kuitenkin tavallista ja vaaratonta. Vähäinenkin unen määrän lisääntyminen tai laadun paraneminen vähentää unettomuuden haittavaikutuksia.

Muisti ja tarkkaavaisuus 

Väsymys heikentää muistia, oppimista ja päätöksentekokykyä. Erityisesti tarkkaavaisuus ja luova ajattelu kärsivät.  

Usein tarkkaavaisuuden vaikeuksien ajatellaan johtuvan aina ADHD:sta, vaikka liian vähäinen uni voi aiheuttaa samankaltaisia oireita. Univaje on yhteydessä heikompiin arvosanoihin koulussa.  

Tunteet ja mieliala 

Väsymys voi aiheuttaa ärtyneisyyttä. Väsymys voi myös johtaa siihen, että toimii hetken mielijohteesta ja harkitsematta. Väsyneenä ihminen on alttiimpi riidoille ja tapaturmille.  

Väsymys voi laskea mielialaa sekä aiheuttaa ahdistus- ja masennusoireita. Ahdistus ja masennus voivat siis olla seurauksia unettomuudesta. 

Toisaalta ahdistus- tai masennusoireet voivat myös aiheuttaa univaikeuksia eli olla niiden syy. 

Terveys 

Pitkään jatkunut unettomuus voi altistaa myös fyysisille terveysongelmille. Näitä ovat verenkiertoelimistön sairaudet, ylipaino ja tyypin 2 diabetes.  

Isla – Ei saa unta

Oon huomannut, että päähän ei meinaa oikein tarttua enää mikään. Luen samaa tekstiä uudelleen ja uudelleen ja unohdan saman tien, mitä olin lukemassa. Koulussa ajatukset harhailee tunnilla.

Veeti – Tykkää valvoa myöhään

Musta tuntuu, että oon joskus aika ärsyyntynyt, jos on edellisenä iltana mennyt tosi myöhään. Oon ajatellut, et kaverit vaan on joskus tosi ärsyttäviä. En kuitenkaan tiedä, voisko se vaikuttaa, jos oon nukkunut vaan neljä tuntia.

Aada – Elämänrytmi hukassa

Mua ei yleensä oikein huvita tehdä mitään. Tuntuu, etten jaksa. Kaikki tuntuu kauheen raskaalta. Siltä, että ei oo mitään väliä, teenkö vai enkö tee. Aattelen aina, et no teen sit huomenna. Joku sano, että tää vois olla masennuksen oire.

Satunnainen unettomuus on vaaratonta 

Unettomuuteen liittyviä riskejä korostetaan joskus tarpeettomankin paljon. Uneton saattaa pelätä, että yksittäinen huonosti nukuttu yö vaikuttaa voimakkaasti suorituskykyyn ja terveyteen. Tämä lisää unettomuuteen liittyvää stressiä. Stressi taas vaikeuttaa nukahtamista entisestään. 

Unettomuuden haittojen pohtiminen ei auta nukahtamaan. Satunnaiseen unettomuuteen voi suhtautua epämukavana, mutta vaarattomana vaivana.  

Unettomuuden haitoista on hyvä olla tietoinen siksi, että jaksaa pyrkiä elämäntapamuutoksiin silloinkin, kun ne tuntuvat vaivalloisilta.

Unettomuuden haittoja voi lievittää 

Riittävä uni on tärkeää. Unettomuudesta huolestuminen ei ole kuitenkaan hyödyllistä. Joskus se voi olla terveydelle jopa haitallisempaa kuin itse unettomuus. 

Miten vähentää unettomuuden haittapuolia? 

  • Toteuta tämän omahoito-ohjelman harjoituksia osana arkeasi. 
  • Kiinnitä huomiota elintapoihisi. Näitä ovat esimerkiksi opiskelun ja vapaa-ajan tasapaino sekä ravinto. 
  • Luota siihen, että uni korjaa itse itseään. Jos taustalla on huonosti nukuttuja öitä, sisältävät seuraavat unijaksot enemmän elvyttävää syvää unta. 

Muista

Pitkäänkin jatkunutta unettomuutta voidaan hoitaa. Terveysriskit vähenevät, kun uni korjaantuu.