F98 Muut tavallisesti lapsuudessa tai nuoruusiässä alkavat toiminto- ja tunnehäiriöt

Ei-elimellisen kastelun oireena on päivä- ja/tai yöaikainen tahaton virtsaaminen, joka ei ole henkilön iälle tavanomaista.

Pidätyskyvyttömyys ei johdu neurologisesta häiriöstä, epileptisestä kohtauksesta tai rakenteellisesta poikkeavuudesta.

Kastelu voi olla ainoa oire, joka lapsella on. Kastelun taustalla voi olla myös laajoja tunne- ja käytöshäiriöitä. Kastelu voi myös johtaa tunne- ja käytösongelmiin, joten syy-seuraussuhteiden hahmottaminen voi olla vaikeaa.

Ei-elimellisessä tuhrimisessa on oireena toistuva tahaton tai tahallinen ulostaminen paikoissa, jotka eivät ole siihen sopivia yksilön kulttuurissa. Se voidaan diagnosoida yli 4-vuotiaalla.  

Joskus tuhrimiseen voi liittyä ulosteen levittämistä vartalolle tai ympäristöön. Joskus harvemmin mukana on anaalista sormeilua tai masturbointia.

Tavallisesti mukana on jonkinasteista tunne- ja/tai käytöshäiriötä.

Lapsen tai imeväisen syömishäiriössä lapsi kieltäytyy ruoasta ja käyttäytyy arvaamattomasti syömistilanteissa, vaikka huolenpito on hyvää, ruoan tarjonta on asianmukaista eikä lapsella ole elimellistä sairautta. 

Lievät vaikeudet syömisessä ovat hyvin yleisiä lapsuudessa. Tässä häiriössä esiintyvät syömisvaikeudet ovat selvästi normaalia vaikeampia tai laadultaan normaalista poikkeavia.  

Lapsen pica-oireyhtymässä oireena on ravintoaineisiin kuulumattomien aineiden jatkuva syöminen. Tällaisia ovat esimerkiksi maa, maali tai puulastut.

Kaavamaiset liikehäiriöt ovat tahdonalaisia, toistuvia, kaavamaisia ja epäasianmukaisia liikkeitä, jotka eivät kuulu osana mihinkään tunnistettuun psykiatriseen tai neurologiseen häiriöön. 

Liikkeet voivat olla itseä vahingoittavia, mutta eivät välttämättä ole sitä.  

Änkytyksessä puheen äänteet, tavut tai sanat toistuvat tiheään tai pitkittyvät. Kyse voi olla myös siitä, että usein toistuvat takeltelut ja tauot särkevät puheen rytmin. 

Lievät puheen rytmihäiriöt ovat hyvin yleisiä. Niitä voi esiintyä varhaisessa lapsuudessa ohimenevästi tai myöhemmässä lapsuudessa tai aikuisiässä pitkäkestoisesti. Tällainen puhe määritetään häiriöksi vain, jos puheen sujuvuus häiriintyy huomattavasti. 

Sokellus on puheen sujuvuuden häiriö, joka ei ole niin tunnettu tai tunnistettu kuin änkytys. 

Sokellukselle on ominaista nopea tai epäsäännöllinen puherytmi. Puheen luonnolliset tauot saattavat olla väärissä paikoissa tai kokonaisia tavuja saattaa jäädä pois. 

Puheesta on vaikea saada selvää. Ihminen, joka sokeltaa, ei ole tyypillisesti itse tietoinen sokelluksestaan. 

Kastelu on yleinen vaiva. Noin 15–20 % viisivuotiaista kastelee. Koulunsa aloittavista seitsenvuotiaista lapsista vielä lähes 10 %:lla esiintyy kastelutaipumusta.

Taipumus kasteluun on vahvasti periytyvää. 

Kastelu on voinut jatkua syntymästä asti, jolloin lapsi ei ole oppinut kuivaksi. Se on voinut myös alkaa kuivaksi oppimisen jälkeen. Tällainen myöhempi kastelu todetaan tavallisesti 5–7-vuotiailla.

Häiriötä ei tavallisesti diagnosoida alle 5-vuotiailla. 

Häiriö voi syntyä esimerkiksi jollakin seuraavista tavoista:  

1. Siistiksi opettamisessa tai oppimisessa on puutteita, jolloin lapsi ei opi suolen hallintaa.  
2. Kyse on psyykkisestä häiriöstä. Siihen kuuluu normaali fysiologinen suolen kontrolli, mutta haluttomuutta, vastustusta tai epäonnistumista ulostamista koskevien sosiaalisten normien noudattamisessa.  
3. Fysiologisesta syystä uloste ei poistu normaalisti. Kun uloste tukkii suolta, seuraa ylivuotoa ja ulostamista epäsopiviin paikkoihin.  

Tuhrimista voi esiintyä lapsella, joka ei vielä ole oppinut siistiksi, tai jo siistiksi oppineella lapsella. 

Vaiva voi olla luonteeltaan jaksoittaista tai jatkuvaa. Yksittäisiä tuhrimisia voi tapahtua muun muassa lapsen unohtaessa käydä ajoissa vessassa. 

Viikoittaista tuhrimista esiintyy alle 1 %:lla 5–7-vuotiaista. Se on jonkin verran yleisempää pojilla. Tavallisesti tuhrimista esiintyy päiväsaikaan.

Syömiseen liittyviä ongelmia esiintyy kaikenikäisillä lapsilla. Tavallisesti niiden luonne heijastelee lapsen ikää ja kehitysvaihetta. 

Syömiseen liittyvät ongelmat ovat varsin tavallisia alle kolmevuotiailla lapsilla. Arvioiden mukaan niitä esiintyy eriasteisina jopa 20–40 %:lla normaalisti kehittyvistä pikkulapsista. Vaikea-asteisia syömisongelmia ilmenee noin 1–3 %:lla pikkulapsista. 

Pikkulapsen syömisongelmalla voi olla vaikutusta kasvuun ja kehitykseen. 

Näyttöä on siitä, että varhaislapsuuden syömisongelmat ovat yhteydessä myöhempiin käytös- ja tunne-elämän vaikeuksiin sekä sopeutumiskyvyn ongelmiin. Pitkittyneet varhaislapsuuden syömisongelmat saattavat lisätä laihuushäiriön riskiä myöhemmin elämässä. 

ARFID

Valikoiva syöminen voi liittyä häiriöön nimeltä ARFID (avoidant/restrictive food intake disorder). Häiriössä esiintyy pitkäaikaisia ja pysyviä syömisen ja ruokailun ongelmia, joista voi seurata 

• merkittävää painon laskua tai lapsella kasvun hidastumista 
• erilaisia ravitsemuksellisia puutostiloja 
• psykososiaalisen toimintakyvyn häiriöitä, kuten kuormitusta arjen ruokailutilanteissa 

ARFID:ista kärsivillä on todettu aistiherkkyyttä ja kiinnostuksen puutetta syömiseen sekä epämiellyttävien syömiseen liittyvien seurauksien, kuten oksentamisen tai tukehtumisen, pelkoa. Häiriöön ei liity kehonkuvan häiriötä tai lihomisen pelkoa.

Kansainvälisten arvioiden mukaan ARFID:sta  kärsii 0,3–5,5 %:a lapsista. Sitä esiintyy myös aikuisilla. 

Jos ravintoaineisiin kuulumattomien aineiden syöminen on osa laajempaa psyykkistä häiriötä, eivät pica-oireyhtymän diagnostiset kriteerit täyty. 

Pica-oireyhtymä on yleisin älyllisesti kehitysvammaisilla lapsilla. Älyllinen kehitysvammaisuus (F70–F79) voi olla diagnoosina samanaikaisesti pica-oireyhtymän kanssa. Oireyhtymää kuitenkin esiintyy myös lapsilla, joilla on normaali älykkyys. 

Kaikki kaavamaiset liikehäiriöt esiintyvät useimmiten älyllisesti kehitysvammaisilla. Tällöin asetetaan molemmat diagnoosit. 

Myös silmien vahingoittaminen kuuluu tähän häiriöön. Silmien sohiminen on yleistä näkövammaisilla lapsilla. 

Häiriö diagnosoidaan tavallisesti varhaisessa iässä, jolloin sitä on myös mahdollista hoitaa aikaisessa vaiheessa.  

Änkytystä pidetään nykyisin taustaltaan elimellisenä häiriönä. 

Sitä esiintyy noin 5 %:lla kouluikäisistä. Se voi vaikeassa muodossa olla invalidisoiva.

Änkytyksen taustalla näyttää olevan joko puheentuottomekanismin tai puhumisen aikana toimivan korjausmekanismin häiriö. 

Perusongelman päälle kehittyy tavallisesti käyttäytymistä, jonka tarkoitus on änkytyksen välttäminen. Näin psyykkiset ja sosiaaliset tekijät vaikuttavat myös änkytyksen esiintymiseen. Änkytys on vahvasti tilannesidonnaista.  

Änkytys alkaa yleensä viimeistään murrosiässä. Silloinkin puheen varhaisemmassa kehityksessä on ollut jonkinlaista sujumattomuutta. Alkuvaiheessa on tavallisesti sujuvan puheen ajanjaksoja. 

Suurella osalla änkytys häviää itsestään. 

Mikäli änkytys säilyy, sujuvat kaudet yleensä vähentyvät ja käyttäytyminen alkaa muuttua änkytyksen myötä. Sosiaaliset ongelmat ovat tavallisia, ja toissijaisesti voi kehittyä psyykkisiä ongelmia.   

Sokelluksessa näyttää olevan änkytystä selvempi orgaaninen tausta. 

Änkytykseen verrattuna sokellus on enemmän kuulijan ongelma, koska puhuja harvoin tiedostaa itse vaikeuttaan. 

Sokellus todetaan usein noin 10-vuoden iässä, kun puhenopeus kiihtyy hormonaalisten muutosten takia. Puheen nopeus myös usein hidastuu aikuisiällä hormonitoiminnan tasapainottumisen myötä. Joillain ongelma jatkuu myös aikuisuudessa.  

Itsehoitona on virtsaamistarpeen tunnistamisen tukeminen. Kehujen ja myötätuntoisen suhtautumisen kautta tuetaan lapsen biologista kypsymistä. 

Yövaippaa voidaan käyttää helpottamaan tilanteesta koituvaa huolehtimista ja pyykkäämistä. Se ei vaikuta kuivaksi tulemiseen. 

Muutokset elämässä voivat tilapäisesti aiheuttaa yökastelua jo kuivaksi oppineella lapsella. Päiväkastelijoilla pyritään säännölliseen virtsaamisrytmiin.

Jos yli 4-vuotiaalla on jatkuvaa päiväkastelua tai yli 5-vuotiaalla yökastelua, on syytä olla yhteydessä lääkäriin. Erityisesti päiväkastelun kohdalla tutkitaan tilannetta herkemmin, sillä sen taustalla voi olla rakenteellinen ongelma.

Kastelun hoidon suunnittelee erikoislääkäri. Siinä voidaan hyödyntää muun muassa kasteluhälytintä tai hormonilääkitystä.

Itsehoitona on WC:ssä käymisen opettelu positiivisen vahvistamisen eli kannustamisen ja myötätunnon kautta.  

Jos tuhriminen tai kastelu on toistuvaa, jatkuvaa ja häiritsevää, on syytä hakea ulkopuolista apua asian selvittämiseksi. Apua on syytä hakea myös silloin, kun tuhrimis- tai kasteluoire liittyy lapsen yleisempään käytöksen taantumiseen tai herää huoli mahdollisesta psyykkisestä häiriöstä. 

Itsehoitona kannattaa pyrkiä riittävän säännölliseen ruokailurytmiin ja pitää ruokailut sopivan mittaisina.  

Ruokailujen välissä olisi hyvä pidättäytyä syömisestä. Ruokailussa lasta kannattaa kannustaa osallistumaan itse. 

Yhdessä syöminen tukee normaalin syömisen opettelua. Lasta ei tule syöttää pakolla. Lapsen kehon kokoa ja muotoa ei tule kommentoida.  

Pienten lasten syömisongelmiin kannattaa herkästi hakea apua. Huolista voi puhua neuvolakäyntien yhteydessä. Neuvolasta on mahdollista saada ohjausta ja tukea. Jos neuvolan tarjoama apu on riittämätöntä, voidaan lasta ja perhettä ohjata syömishäiriöihin perehtyneiden ammattilaisten arvioitavaksi.  

Mikäli perheessä on vuorovaikutuksen haasteita, voidaan ongelmia hoitaa erilaisin psykologisin hoidoin sekä esimerkiksi ohjaamalla vanhempia saamaan asianmukaista apua. Myös lastensuojelu voidaan kytkeä mukaan hoitoon tueksi.  

Hoidossa oleellista on minimoida mielihalujen kohteena olevat asiat lähiympäristössä. Käyttäytymisterapia voi olla tehokas hoitomuoto häiriön hoitamisessa.  

Jos lapsi vahingoittaa itseään tietyllä esineellä, hoidetaan häiriötä tehokkaimmin ympäristöä muokkaamalla. 

Myös lääkehoidosta ja käyttäytymisterapiasta saattaa olla hyötyä.  

Änkytystä hoidetaan puheterapialla. Siinä tehdään yhdessä perheen kanssa yksilöllinen terapiasuunnitelma tavoitteineen. Terapia toteutetaan lapsen ehdoilla. 

Puheterapiassa voidaan käyttää puheenmuuntelumenetelmiä, joissa puheliikkeitä hidastetaan ja voimistetaan tietoisesti. Tulokset vaihtelevat suuresti. Osa hyötyy paljon, osa vähän ja osa ei ollenkaan.  

Puheterapian ohella saatetaan tarvita myös psykoterapiaa. Sitä voidaan tarvita ensin, jotta lapsi pystyy hyödyntämään puheenmuunteluterapiaa. 

Myös sokellusta voidaan hoitaa puheterapialla. Siinä tehdään yhdessä perheen kanssa yksilöllinen terapiasuunnitelma tavoitteineen.

Puheterapia toteutetaan lapsen ehdoilla. Siinä voidaan käyttää puheenmuuntelumenetelmiä, joissa puheliikkeitä hidastetaan ja voimistetaan tietoisesti. Tulokset vaihtelevat suuresti. Osa hyötyy paljon, osa vähän ja osa ei ollenkaan.