Siirry pääsisältöön

Lapsen ja vanhemman välisen vuorovaikutuksen ongelmat 

Lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutussuhde on perusta lapsen psyykkiselle kehitykselle.

Kun vanhempi on herkkä lapsen viesteille ja vastaa riittävän johdonmukaisesti lapsen tarpeisiin, alkaa lapselle rakentumaan turvallinen sisäinen malli suhtautumisesta itseensä, toisiin ja ympäristöön. 

Milloin kyseessä on vuorovaikutussuhteen ongelma? 

Ohimenevässä stressitilanteessa monilla lapsilla ja vanhemmilla on vaikeuksia keskinäisessä vuorovaikutuksessaan. Tällöin sekä lapsen että vanhemman toiminta ja tunteet voivat haastaa hyvää vuorovaikutusta ja aiheuttaa ristiriitoja yhdessäoloon. 

Vuorovaikutussuhteen ongelmista puhutaan silloin, kun  

  • lapsen ongelmallista käyttäytymistä esiintyy systemaattisesti lapsen ja vanhemman välisessä kanssakäymisessä 
  • kyseinen käyttäytyminen heikentää lapsen toimintakykyä 

Tällöin vanhemman kyky ohjata lasta, olla tunneyhteydessä lapseen, tarjota hoivaa tai eläytyä lapsen kokemukseen on usein heikentynyt.  

Vastaavasti lapsella voi olla vaikeuksia asettua yhteistyöhön, ilmaista omia tunteitaan ja tarpeitaan tai asettua aitoon ja innostuneeseen vastavuoroiseen vuorovaikutukseen vanhemman kanssa. 

Vuorovaikutuksen ongelmat ilmenevät ensisijaisesti lapsen ja vanhemman kahdenvälisessä suhteessa. Sekä lapsi että vanhempi voivat toimia jonkun kolmannen henkilön kanssa paremmassa yhteistyössä. 

Lapseen kohdistuva väkivalta on aina merkki vakavista vuorovaikutuksen ongelmista. 

Mitä vuorovaikutussuhteen ongelmien taustalla on? 

Vuorovaikutussuhteen ongelmien taustalla voivat olla  

  • lapsen tai vanhemman yksilölliset ominaisuudet 
  • laajemmat elämäntilanteeseen liittyvät asiat ja kokemukset 

Usein taustalla on negatiivinen vuorovaikutuksen kehä, joka on syntynyt, kun sekä lapsi että vanhempi eivät ole osanneet tai pystyneet toimimaan vuorovaikutuksessa toistensa kanssa kuten haluaisivat. Vastuu vuorovaikutuksen laadusta on aina aikuisella. 

Milloin ja mistä kannattaa hakea apua?

Apua kannattaa hakea, kun 

  • vanhemmalla on huolta vuorovaikutuksesta lapsensa kanssa  
  • vuorovaikutussuhteen hyvät piirteet tuntuvat jäävän ongelmien varjoon 
  • vuorovaikutus on konfliktien, kiukun tai ahdistuksen sävyttämää 

Apua voi hakea 

  • neuvolasta  
  • perheneuvolasta 
  • lapsiperheiden perhetyöstä 
  • lastensuojelusta 

Vuorovaikutussuhteen ongelmia hoidettaessa ammattilainen työskentelee erikseen vanhemman kanssa tai vaihtoehtoisesti yhdessä vanhemman ja lapsen kanssa. 

Hoidossa keskeistä on lisätä ymmärrystä tekijöistä, jotka vaikuttavat lapsen ja vanhemman väliseen vuorovaikutukseen. Samalla etsitään ja vahvistetaan positiivisia ja iloa tuottavia tapoja olla yhdessä. 

Mitä ovat lapsuuden kiintymyssuhdehäiriöt? 

Lapsuuden kiintymyssuhdehäiriöt ovat lapsuuden sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöitä, joissa lapsen kiintymyssuhteen muodostuminen hoivaavaan aikuiseen on häiriintynyt. Näistä käytetään nimityksiä reaktiivinen kiintymyssuhdehäiriö ja kiintymyssuhteiden estottomuus. 

Lapsen ja vanhemman vuorovaikutussuhteen ongelmat eivät pääsääntöisesti ole kiintymyssuhdehäiriöitä.  

Lapsuuden kiintymyssuhdehäiriöt ovat harvinaisia. Tunnusomaista niissä on, ettei lapsi hae läheisyyttä ja turvaa ensisijaisiltakaan hoivaa antavilta aikuisilta stressaavassa tilanteessa tai hakee sitä huomattavan poikkeavalla tavalla. 

Lapsuuden kiintymyssuhdehäiriö voi näkyä lapsen käyttäytymisessä esimerkiksi siten, että 

  • lapsi on estoton kohdatessaan vieraita aikuisia 
  • lapsi ei valikoi, keneltä hakee hoivaa ja lohdutusta 
  • lapsi ilmaisee tunteitaan epäasianmukaisesti sosiaalisessa vuorovaikutuksessa 

Kiintymyssuhdehäiriö voi kehittyä, kun lapsi kokee varhaislapsuudessaan hoidon huomattavaa laiminlyöntiä tai hyväksikäyttöä tai hänen ensisijaiset hoitajansa vaihtuvat toistuvasti. 

Häiriön hoidossa ensisijaista on laiminlyövän kasvuympäristön vaihtaminen lapsen normaalia kehitystä tukevaksi.  

Sinua saattaa kiinnostaa myös