Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

7. Rutiinien luominen

Arki on täynnä asioita, joita tehdään päivästä ja viikosta toiseen. Rutiinit eli valmiiksi harkitut toimintatavat auttavat toimimaan sujuvasti arjessa.

Aamutoimet, siirtymät ja ruokailut sujuvat paremmin, jos niihin on valmis ja hyväksi havaittu toimintasuunnitelma.  Suunnitelmaa noudattamalla ei tarvitse joka kerta erikseen miettiä vaiheita ja järjestystä.  

Miten rutiini syntyy? 

Parhaimmat rutiinit syntyvät lähes itsestään. Mieti, milloin esimerkiksi aamutoimet sujuivat hienosti, ja päätä toimia samoin jatkossakin. Kirjaa ylös, mitä teit ja missä järjestyksessä. 

Rutiineja voi myös keksiä, kokeilla ja muokata. Tärkeää on selkeä päätös siitä, mitä tehdään ja missä järjestyksessä.  

Rutiini voi liittyä joko päivittäiseen toimeen tai tiettyyn ajanjaksoon, kuten viikkoon tai kuukauteen. 

Alla on esimerkkejä rutiineista. 

Rutiinin ottaminen käyttöön 

Kun kirjaat rutiinin ylös, on se helppo muistaa ja ottaa käyttöön. Merkitse rutiinit kalenteriin, ja toimi tietoisesti niiden mukaisesti.  

Alku saattaa tuntua kankealta. Vähitellen rutiineista tulee automaattisia.  

Toimiva rutiini sujuvoittaa elämää. Se myös vähentää stressiä, kun samoja asioita ei tarvitse joka kerta pohtia ja järjestellä.  

Harjoitus: Uusi rutiini

Miksi?

Otat käyttöön uuden arkea sujuvoittavan rutiinin. 

Miten?

Mieti, mistä kohtaa päivää sinulta puuttuu toimiva rutiini. Rutiini voi liittyä myös harvemmin toistuvaan tilanteeseen, kuten liikuntaan tai siivoamiseen.  

Voit itse päättää, kuinka monta vaihetta rutiinissasi on. Yhteen rutiinin ei kuitenkaan kannata laittaa liian montaa tai liian yksityiskohtaisia vaiheita. 

Uusi rutiinini 

Loading ...

Toista rutiinia muutaman kerran ennen kuin arvioit, täytyykö siihen tehdä muutoksia.  

Tarvittaessa muokkaa rutiinia. Kun rutiinin noudattaminen on sujuvaa, voit keksiä itsellesi seuraavan rutiinin. 

Toteutus 

Kirjaa tähän, milloin kokeilet uutta rutiiniasi. Aseta tarvittaessa kalenteriisi siitä muistutus. 

Loading ...

Muista

Toimiva rutiini helpottaa elämää. Se myös vähentää stressiä, kun samoja asioita ei tarvitse toistuvasti pohtia ja järjestellä. 

Keksi omaa arkeasi helpottava uusi rutiini. Kirjaa se ylös. Harjoittele sen käyttöä ennen kuin päätät lopullisesti, sopiiko se sinulle.