Siirry pääsisältöön

Työuraa aloittavan nuoren tukeminen työpaikalla

Kun nuoren työntekijän osaamista ja hyvinvointia tuetaan työuran alkutaipaleella, se vahvistaa hänen kiinnittymistään työelämään sekä tukee valmiuksia luoda merkityksellinen ja kestävä työura.

Tiivistelmä

  • Suunnitelmallinen perehdytys, mentorointi ja kokeneemman työkaverin läsnäolo tukevat työuran alussa olevaa nuorta.
  • Perehdytyksen hyötyjä ovat esimerkiksi työntekijän epävarmuuden väheneminen ja työhön sitoutumisen lisääntyminen.
  • Mentorointi on hyvä tukikeino, kun halutaan, että nuori työntekijä oppii soveltamaan opittua tietoa käytännössä.
  • Työuraansa aloittava nuori hyötyy selkeästä viestinnästä, säännöllisistä palautekeskusteluista ja innostavista koulutusmahdollisuuksista.
  • Nuoren työntekijän mielen hyvinvoinnin tukeminen ehkäisee stressiä ja uupumusta sekä vähentää sairauspoissaoloja.

Tältä sivulta löydät vinkkejä työelämään siirtyvän nuoren tukemiseen.

Ensimmäiset työkokemukset ovat tärkeitä työelämää koskevien ajatusten, asenteiden ja valmiuksien kehittymiselle. Nuori työntekijä kohtaa uusia odotuksia, vastuita ja sosiaalisia tilanteita.

Työpaikka, jossa nuori voi olla oma itsensä ja kokea tulevansa hyväksytyksi, auttaa siirtymistä työelämään ja vahvistaa samalla hänen kiinnittymistään yhteiskuntaan.

Nuoren työntekijän perehdytys ja mentorointi

Suunnitelmallinen perehdytys, mentorointi ja kokeneemman työkaverin kanssa työskentely auttavat nuorta työntekijää kehittymään osaavaksi työyhteisön jäseneksi. Samalla arvokasta kokemusperäistä tietoa siirtyy tuleville alan osaajille.

Perehdytys on tärkeää, sillä se

  • auttaa pääsemään alkuun niin, että uudet työtehtävät tuntuvat ymmärrettäviltä ja hallittavilta
  • vähentää epävarmuutta ja stressiä, kun nuori työntekijä tietää, mitä häneltä odotetaan
  • saa olon tuntumaan arvostetulta, mikä parantaa työmotivaatiota ja sitoutumista
  • edistää turvallisuutta ja sujuvaa työskentelyä heti työsuhteen alusta alkaen
  • antaa hyvän pohjan uuden oppimiselle, ammatilliselle kasvulle ja vastuulliselle työteolle
  • vähentää virheitä ja säästää resursseja, mikä tekee toiminnasta tehokkaampaa.

Mentorointi on vuorovaikutteinen prosessi, jossa kokeneet ja aloittelevat työntekijät jakavat kokemuksiaan ja osaamistaan. Mentoroinnin tavoitteena on ensisijaisesti mentoroitavan henkilön ammatillinen kehittyminen.

Mentorointi on tärkeää, sillä se

  • auttaa nuorta soveltamaan opittua käytännössä ja syventää ymmärrystä työtehtävistä
  • siirtää hiljaista tietoa ja käytäntöjä kokeneemmalta työntekijältä nuorelle
  • vahvistaa nuoren itseluottamusta ja madaltaa kynnystä kysyä ja oppia virheistä
  • edistää työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä, mikä lisää nuoren motivaatiota ja viihtyvyyttä
  • auttaa ammatillisen identiteetin rakentumisessa, mikä sitouttaa työelämään
  • ennaltaehkäisee väärinkäsityksiä ja epävarmuutta, kun ongelmat ratkotaan välittömästi.

Nuoren työntekijän tukemisen käytäntöjä

Perehdytyksen ja mentoroinnin lisäksi nuoret hyötyvät työelämän käytännöistä, jotka — erilaiset taustat, oppimistyylit ja tarpeet huomioiden — tukevat heidän hyvinvointiaan sekä yksilöllisyyttään.

Tukemisen käytäntöjä voivat olla esimerkiksi

  • säännölliset palautekeskustelut, jotka tarjoavat mahdollisuuden käydä avoimesti läpi onnistumisia, haasteita ja kehityskohteita ja mahdollisia tuen tarpeita sekä tavoitteita
  • erityistarpeiden huomioiminen, jossa hyödynnetään apuvälineitä, joustavia tilaratkaisuja ja erityisiä kommunikoinnin keinoja
  • hyvä tiedonkulku vähentää epävarmuutta ja sujuvoittaa arkea, kun yhteydenpitokanavat toimivat alusta asti ja nuori työntekijä saa aikaa perehtyä viestintäkäytäntöihin
  • joustava työympäristö ja mahdollisuus toivoa työaikoja tukee nuoren työn ja vapaa-ajan tasapainoa
  • tiimityön ja yhteistyön korostaminen lisää yhteisöllisyyttä ja kannustaa aktiiviseen vuorovaikutukseen
  • onnistumisten huomioiminen lisää työtyytyväisyyttä ja tunnetta yksilöllisyydestä
  • hyvä johtaminen ja myötätuntoinen esihenkilötyö korostuu nuoren työntekijän kohdalla. Myönteisenä esimerkkinä toimiminen vaikuttaa nuoren työntekijän mielikuviin ja asenteisiin työelämästä
  • työnohjaus heti työuran alussa tarjoaa syvempää tukea esimerkiksi työhyvinvointiin, kuormituksen säätelyyn ja ammatillisiin haasteisiin
  • koulutusmahdollisuudet kehittävät ammatillisesti, tuovat vaihtelua työpäiviin ja lisäävät motivaatiota sekä auttavat nuorta tunnistamaan omia ammatillisia kiinnostuksen kohteitaan
  • verkostoitumiseen kannustaminen lisää innostuneisuutta ja kehittämismyönteisyyttä työtä kohtaan. Toimiiko alalla esimerkiksi erillinen nuorten yhteisö, jota voisi suositella?

Nuori työntekijä ja mielen hyvinvoinnin tukeminen

Nuori voi työuransa alussa kokea riittämättömyyttä tai kelpaamattomuutta, kun työtehtävät, ympäristö ja ihmiset ovat uusia. Samaan aikaan meneillään voi olla monia muitakin muutoksia elämässä. Mielen hyvinvoinnin tukeminen edistää nuoren jaksamista, työtehokkuutta ja viihtymistä, ja on arvokas investointi sekä tuottavuuteen että yksilön kestävään työkykyyn.

Mielen hyvinvoinnin tukeminen on tärkeää, sillä se esimerkiksi

  • parantaa keskittymiskykyä ja motivaatiota
  • vahvistaa kykyä kohdata haasteita
  • vahvistaa työn laatua ja tuottavuutta
  • lisää työssä viihtymistä ja sitoutumista
  • ehkäisee stressiä, uupumusta ja mielenterveysongelmia
  • tukee myönteistä työilmapiiriä ja yhteisöllisyyttä
  • vähentää sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä.

Vinkkejä työpaikoille työuraansa aloittavien nuorten tukemineen

Katso myös

Milloin ja mistä apua?

Apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä.

Ammattilaisen apu

Ammattilaisen apu on tarpeen etenkin silloin, jos omat voimavarat, omahoidolliset ohjeet ja läheisten tuki ei riitä. Ammattilainen kuuntelee ja tukee. Yleensä pyritään myös löytämään yhdessä uusia näkökulmia ja keinoja hankalan tilanteen käsittelyyn.

Apua voi hakea esimerkiksi

  • opiskeluhuollosta (terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi)
  • hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista (esim. terveyskeskus)
  • opinto-ohjaajalta
  • erityisopettajalta

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Nettiterapiat

Pääosin +16-vuotiaille. Tarvitset lähetteen ja pankkitunnukset.

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös