Siirry pääsisältöön

Oletko aloittamassa työuraasi?

Oletko juuri allekirjoittanut ensimmäisen työsopimuksesi vai vasta viimeistelemässä työhakemustasi? Ehkä edessäsi on ensimmäinen työhaastattelu? Työelämään siirtyminen saattaa olla jännittävää, mutta työsuhteen alussa sinut perehdytetään työelämän käytänteisiin. Näin pääset pikkuhiljaa osaksi työyhteisöä ja uuden arjen rutiineja.

Tiivistelmä

  • Kun opiskelijasta tulee työntekijä, vastuu omista ja työyhteisön asioista kasvaa.
  • Työelämän pelisäännöt kannattaa ottaa haltuun, sillä ne varmistavat turvallisen työympäristön sekä sujuvan tiimityön.
  • Uusi työntekijä perehdytetään työelämän käytänteisiin. Perehdytys vähentää epävarmuutta ja lisää työhön sitoutumista.
  • Työelämään siirtyminen voi olla kuormittavaa. Mielen hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää.

Tältä sivulta löydät vinkkejä työelämään siirtymiseen.

Ensimmäiset työkokemukset ovat tärkeitä työelämää koskevien ajatusten, asenteiden ja valmiuksien kehittymiselle. Silloin kohdataan uusia odotuksia, vastuita ja sosiaalisia tilanteita. Työpaikka, jossa voi olla oma itsensä ja hyväksytty, helpottaa työelämään siirtymistä ja yhteiskuntaan kiinnittymistä.

Perehdytys ja mentorointi työsuhteen alussa

Suunnitelmallinen perehdytys, mentorointi ja kokeneemman työkaverin kanssa työskentely auttavat työntekijää kehittymään osaavaksi työyhteisön jäseneksi. Samalla arvokasta kokemusperäistä tietoa siirtyy tuleville alan osaajille.

Perehdytys on tärkeää, sillä se

  • auttaa pääsemään alkuun uudessa työssä
  • tekee työtehtävistä ymmärrettäviä ja hallittavia
  • vähentää epävarmuutta ja stressiä, kun työntekijä tietää, mitä häneltä odotetaan
  • saa olon tuntumaan arvostetulta, mikä parantaa työmotivaatiota ja sitoutumista
  • edistää turvallisuutta ja sujuvaa työskentelyä työsuhteen alusta alkaen
  • antaa hyvän pohjan uuden oppimiselle, ammatilliselle kasvulle ja vastuulliselle työteolle
  • vähentää virheitä ja säästää resursseja, mikä tekee työskentelystä tehokasta.

Mentoroinnissa kokeneet työntekijät jakavat kokemuksiaan ja osaamistaan aloittelevalle työntekijälle. Sen tavoitteena on lisätä ammatillista kehittymistä.

Mentorointi on tärkeää, sillä se

  • auttaa soveltamaan opittua käytännössä ja syventää ymmärrystä työtehtävistä
  • siirtää hiljaista tietoa ja käytäntöjä kokeneemmalta työntekijältä nuoremmalle
  • vahvistaa itseluottamusta ja madaltaa kynnystä kysyä ja oppia virheistä
  • edistää työhyvinvointia ja yhteisöllisyyttä
  • auttaa ammatillisen identiteetin rakentumisessa
  • ennaltaehkäisee väärinkäsityksiä ja epävarmuutta, kun ongelmat ratkotaan heti. 

Mielen hyvinvointi työelämässä

Työuran alussa on normaalia kokea epävarmuutta tai riittämättömyyttä, kun työtehtävät, ympäristö ja ihmiset ovat uusia. Mielen hyvinvoinnista huolehtiminen edistää jaksamista ja työssä viihtymistä.

Mielen hyvinvoinnista huolehtiminen on tärkeää, sillä se

  • parantaa keskittymiskykyä ja motivaatiota
  • vahvistaa kykyä kohdata haasteita
  • vahvistaa työn laatua ja tuottavuutta
  • lisää työssä viihtymistä ja sitoutumista
  • ehkäisee stressiä, uupumusta ja mielenterveysongelmia
  • tukee myönteistä työilmapiiriä ja yhteisöllisyyttä
  • vähentää sairauspoissaoloja ja työkyvyttömyyttä.

Vinkkejä työelämään siirtyvälle nuorelle

Uuden työn aloitus voi olla innostavaa, mutta myös jännittävää. Jännitystä voi helpottaa valmistautumalla huolellisesti työn hakuun ja työnteon aloittamiseen. Tutustu työelämän pelisääntöihin ja selvitä, mitä vastuita, velvollisuuksia ja oikeuksia sinulle kuuluu.

Työnhaku ja työhaastattelu

  • Työnhaku kannattaa aloittaa hyvissä ajoin. Etenkin kesä- tai kausitöihin haetaan usein jo kuukausia etukäteen. Varaudu hakemaan moneen eri työpaikkaan, sillä hakijoita on yleensä useita. Kysy avoimistaia työpaikoistakoja myös tutuilta ja sukulaisilta. Voit ilmoittaa halukkuutesi työn tekoon myös sosiaalisessa mediassa (Linkedin, paikkakuntien puskaradiot).
  • Tee työhakemuksestasi selkeä ja huoliteltu. Kerro, miksi olet kiinnostunut työstä ja mitä osaamista voit tarjota työpaikalle. Lue työpaikkailmoituksen teksti huolellisesti ja tuo itsestäsi esiin ainakin ne piirteet, joita etsityltä työntekijältä toivotaan. Vaikka kokemusta ei olisi, tuo esiin motivaatiota, oppimishalukkuutta ja vahvuuksiasi. Ole kuitenkin rehellinen kuvauksessasi. Tarkista kielen oikeinkirjoitus ja ulkoasu, sillä teksti näyttää ammattimaiselta ilman virheitä.
  • CV eli ansioluettelo liitetään työhakemukseen. Se on kuin työnhakijan käyntikortti, joka kertoo työkokemuksesi ja osaamisesi tiivistettynä. Muista mainita aiempi työkokemuksesi myös työssäoppimisharjoitteluissa, kesätöissä ja vapaaehtoistöissä. Ohjeita ja valmiita pohjia CV:n tekemiseen löytyy paljon internetistä.
  • Työhaastatteluun voit valmistautua tutustumalla työpaikkaan etukäteen nettisivujen kautta tai mahdollisesti käymällä paikan päällä. Työhaastattelu voi olla yksilö- tai ryhmähaastattelu. Ryhmähaastattelussa on hyvä tärkeää ottaa huomioon muut osallistujat, mutta. Samalla silti kannattaa tuoda rohkeasti esiin myös omat näkemykset. Pohdi jo etukäteen vastauksia tavallisimpiin kysymyksiin, kuten “Kerro itsestäsi”, “Miksi haet töitä?”, “Miksi olisit hyvä työntekijä meille?”.
  • Tee hyvä ensivaikutelma olemalla ajoissa paikalla, pukeutumalla siististi ja käyttäytymällä ystävällisesti. Ole oma itsesi, sillä rehellisyys, aitous ja innostus jäävät usein mieleen paremmin kuin täydellinen suoritus.
  • Työsuhteen käytännöt on hyvä selvittää jo ennen työsopimuksen kirjoittamista. Kannattaa kysyä suoraan palkasta, työajoista, lomista ja koeajasta. Nämä tiedot tulisi näkyä myös työsopimuksessa.

Työelämän pelisäännöt

  • Työelämän pelisääntöjä tarvitaan, jotta työpaikalla on turvallista, selkeää ja oikeudenmukaista ja tiimityö sujuvaa. Kun opiskelijan rooli muuttuu työntekijäksi, vastuu sekä omista että työyhteisön asioista lisääntyy.
  • Perussäännöt, jotka kannattaa ottaa  haltuun jo ennen työn aloittamista:
  • Pidä kiinni sovituista työajoista ja hoida työtehtävät vastuullisesti.
  • Ilmoita ajoissa aikataulumuutoksista ja mahdollisesta sairastumisestasi.
  • Noudata työpaikkasi toimintatapoja, turvallisuusohjeita ja käytänteitä.
  • Kohtele muita kunnioittavasti ja ole valmis tekemään yhteistyötä.
  • Ota vastuuta ja ilmoita mahdollisista vaaratilanteista.
  • Pidä työhön liittyvät luottamukselliset asiat salassa.

Työn aloitus

  • Työsuhteen alettua tarvitset verokortin. Palkkalaskelma on hyvä tarkistaa palkansaannin yhteydessä. Selvitä esihenkilöltäsi myös mahdolliset työhön kuuluvat etuudet ja oikeudet. Jos työpaikalla on nimetty työsuojeluhenkilö, voit kysyä häneltä apua esimerkiksi työolosuhteisiin liittyvissä asioissa.
  • Anna aikaa itsellesi uusien asioiden huolelliseen opetteluun. Työnantajasi vastuulla on perehdyttää sinut uuteen työtehtävääsi. Uutta ovat myös työympäristö, toimintatavat ja ihmiset työpaikalla.
  • Pyri olemaan töissä aloitteellinen ja omatoiminen. Kanna vastuuta osaamisestasi kysymällä, kertaamalla ja ottamalla selvää, jos olet epävarma jostakin asiasta.
  • Pyydä ja anna palautetta. Palautteen avulla saat tietoa vahvuuksistasi sekä huomaat asioita, jossa löytyy vielä parannettavaa.
  • Tuo avoimesti omia kokemuksiasi ja kehitysideoitasi esille.
  • Opettele tunnistamaan ja nimeämään omat vahvuutesi ja taitosi. Se auttaa sinua hahmottamaan omaa osaamistasi, kehittymismahdollisuuksiasi ja sitä, kuinka voit hyödyntää vahvuuksiasi työssä.
  • Pidä riittävästi taukoja työpäivän aikana etenkin työn alussa, kun uuden oppiminenettelu kuormittaa muistia ja jaksamista.
  • Ota vastuuta oman työhyvinvointisi huolehtimisesta. Kiinnitä huomiota riittävään uneen, palautumiseen ja terveellisiin elintapoihin sekä työn ja muun elämän tasapainoon.
  • Käy läpi kuormittavat ja haastavat työtilanteet  työkaverin tai esihenkilön kanssa. Kerro rohkeasti esihenkilöllesi, jos koet kuormitusta tai olet huolissasi hyvinvoinnistasi. Hän ohjaa sinut tarvittaessa työterveyshuoltoon tai muun avun piiriin.
  • Pyydä apua tarvittaessa työkaverilta, mentorilta tai esihenkilöltäsi. Jos koet tarvitsevasi tukitoimia työpäivän aikana, on niistä hyvä mainita jo työhaastattelussa, jotta saat tuen mahdollisimman pian käyttöösi.

Lue lisää

Miten opettaja ja työssäoppimisjakson ohjaaja voi sinua tukea:

Milloin ja mistä apua?

Apua kannattaa hakea matalalla kynnyksellä.

Ammattilaisen apu

Ammattilaisen apu on tarpeen etenkin silloin, jos omat voimavarat, omahoidolliset ohjeet ja läheisten tuki ei riitä. Ammattilainen kuuntelee ja tukee. Yleensä pyritään myös löytämään yhdessä uusia näkökulmia ja keinoja hankalan tilanteen käsittelyyn.

Apua voi hakea esimerkiksi

  • opiskeluhuollosta (terveydenhoitaja, kuraattori ja psykologi)
  • hyvinvointialueen sosiaali- ja terveyspalveluista (esim. terveyskeskus)
  • opinto-ohjaajalta
  • erityisopettajalta

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia.

Nettiterapiat

Pääosin +16-vuotiaille. Tarvitset lähetteen ja pankkitunnukset.

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.