Siirry pääsisältöön

Muut terapiamuodot

Tags: Terapia

Psykoterapia on laillistetun psykoterapeutin antamaa hoitoa. Psykoterapian lisäksi on kuitenkin tarjolla myös muita terapiamuotoja. Niitä ovat esimerkiksi kuvataideterapia, musiikkiterapia, toimintaterapia, lyhytterapia, neuropsykologinen kuntoutus, fysioterapia ja puheterapia.

Muut terapiamuodot ovat usein laillistetun terveydenhuollon ammattilaisen tuottamia. Aina näin ei kuitenkaan ole. Laillistetut terveydenhuollon ammattilaiset löytyvät JulkiTerhikki-palvelusta.

Toimintaterapia 

Toimintaterapia keskittyy usein arjen tilanteisiin toimintakyvyn vahvistamiseksi.  

Toimintaterapiassa voidaan tukea esimerkiksi 

  • arjen taitojen ja selviytymiskeinojen vahvistamista 
  • itsetuntemusta ja kykyä ilmaista omia toiveita, tunteita ja ajatuksia 
  • oman toiminnan ohjauksen kehittymistä ja
  • kokemusmaailman jäsentymistä 

Toimintaterapia kestää puolesta vuodesta useaan vuoteen. Terapiassa käydään 1–2 kertaa viikossa ja se voi toteutua tavoitteellisesti arjen ympäristöissä. 

Lyhytterapia

Lyhytterapia on lyhytkestoista keskusteluhoitoa. Lyhytterapeuttisessa hoidossa keskitytään yleensä vain yhteen ongelmaan, kuten unettomuuteen tai uupumukseen.

Fysioterapia 

Fysioterapian tavoitteena on  

  • tukea liikunnallista kehitystä ja toimintakykyä 
  • vahvistaa tervettä kehonkuvaa, lisätä kehotietoisuutta ja kehonhahmotusta ja sitä kautta itsetuntemusta ja -säätelyä
  • auttaa löytämään kehollisia voimavaroja 
  • lievittää kiputilannetta ja lisätä kivunhallintaa

Fysioterapia on osa hoidon kokonaisuutta. Fysioterapeutti työskentelee osana moniammatillista ryhmää. 

Kuvataideterapia 

Kuvataideterapia voi olla yksilö- tai ryhmähoitoa. Terapiakäynneillä esimerkiksi piirretään, maalataan ja muovaillaan sekä katsellaan töitä terapeutin kanssa ja jutellaan niistä.  

Töiden kautta voi jakaa kokemuksia ja sisäistä maailmaa sekä saada yhteyden mielikuviin ja tunteisiin. Terapian myötä on helpompaa puhua vaikeistakin asioista ja tunteista. 

Varsinaisia terapiakäyntejä on yksilöterapiassa 1–2 kertaa viikossa, ja terapian kesto on yleensä 1–2 vuotta.  

Musiikkiterapia 

Musiikkiterapia voi olla yksilö- tai ryhmäterapiaa. Sen menetelmiä ovat esimerkiksi musiikin kuuntelu, laulaminen, soittaminen, musiikkimaalaus ja liikkuminen musiikin tahdissa.  

Musiikki aktivoi alitajuntaa ja herättää tunteita. Sen avulla voidaan käsitellä vaikeitakin asioita turvallisesti. Musiikki saa aikaan vuorovaikutusta, esteettisiä elämyksiä ja mielihyvää. Sillä on myös fysiologisia vaikutuksia. 

Varsinaisia terapiakäyntejä on yksilöterapiassa 1–2 kertaa viikossa, ja terapian kesto on yleensä 1–2 vuotta. 

Neuropsykologinen kuntoutus 

Neuropsykologista kuntoutusta voidaan antaa silloin, kun oireilun taustalla on neurokognitiivisia häiriöitä.

Neuropsykologinen kuntoutus voi kohdistua

  • tarkkaavuuden ja toiminnan ohjauksen vaikeuksiin
  • kielellisiin vaikeuksiin
  • näönvaraisen hahmottamisen vaikeuksiin
  • muistiongelmiin
  • oppimisvaikeuksiin, kuten lukemisen, kirjoittamisen ja laskemisen vaikeuksiin
  • sosiaalisen vuorovaikutuksen ja käyttäytymisen säätelyn haasteisiin

Neuropsykologinen kuntoutus voi olla yksilö-, pari- tai ryhmäkuntoutusta. Tapaamisia on 2–4 kertaa kuussa ja kuntoutuksen kokonaiskesto on yleensä puolesta vuodesta kahteen vuoteen. 

Puheterapia 

Puheterapian tavoitteena on parantaa toiminta- ja kommunikaatiokykyä jokapäiväisessä elämässä kotona, koulussa ja töissä.  

Puheterapiaan voi sisältyä tutkimuksia, yksilö- ja ryhmäterapiaa sekä puhetta tukevien ja korvaavien kommunikointikeinojen suunnittelua ja ohjausta. 

Puheterapiasta voi saada apua muun muassa  

  • vuorovaikutuksen pulmiin 
  • kielellisiin vaikeuksiin
  • lukemis- ja kirjoittamisvaikeuksiin
  • äännevirheisiin
  • puheen epäselvyyteen 
  • änkytykseen 
  • äänihäiriöön
  • suun motoriikan pulmiin
  • syömis- ja nielemisvaikeuksiin
  • valikoivaan puhumattomuuteen 
Tags: Terapia

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia. 

Nettiterapiat

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös