Psyykenlääkkeet nuorilla

Lääkehoitoa harkitaan etenkin silloin, jos nuoren oirekuva on vaikea-asteinen ja muut hoitomuodot eivät vaikuta riittävän. Näin voi olla esimerkiksi silloin, kun nuorella on vaikeita masennus- tai ahdistusoireita, keskittymisvaikeuksia, aggressiivisuutta tai psykoosioireita. 

Lääkehoito voi helpottaa tilannetta ja mahdollistaa muusta hoidosta hyötymisen. 

Nuorisopsykiatrinen erikoissairaanhoito aloitetaan yleensä tutkimusjaksolla. Jakson aikana diagnosoidaan eli selvitetään perin pohjin, minkälaisista oireista nuori kärsii, kuinka paljon oireet heikentävät hänen toimintakykyään sekä minkälaista kärsimystä oireet aiheuttavat. 

Vasta sitten, kun tilannetta on tutkittu riittävästi, mietitään hoitoa. Nykypäivänä psykiatriseen hoitovalikoimaan kuuluu hyvin monenlaisia toimia. Lääkkeet ovat siinä vain yksi mahdollinen osa. 

Lääkehoidoilla ei voi korvata muita hoitomuotoja. Lääkkeitä käytetään osana kokonaisvaltaista hoitoa tarvittaessa. Nykypäivänä psykiatriseen hoitovalikoimaan kuuluu hyvin monenlaisia hoitomuotoja.  

Nuori voi monissa tilanteissa toipua ilman lääkitystä. Nuori saattaa toipua luonnollisesti esimerkiksi silloin, kun kuormittavat tekijät helpottuvat ja merkitystä tuovat asiat lisääntyvät hänen elämässään. Joskus myös läheisten tuella on tärkeä merkitys toipumisessa. 

Nuorelle voidaan järjestää myös erilaisia tukitoimia sekä vuorovaikutukseen perustuvaa keskusteluhoitoa eli psykososiaalista hoitoa. Katso lisää mielenterveyspalvelut-osiosta. 

Duodecim Terveyskirjasto julkaisee luotettavaa ja puolueetonta tietoa. Tieto perustuu kansallisiin hoitosuosituksiin. Sivustoa päivitetään jatkuvasti. Siellä on esimerkiksi Lääkeopas, jossa on yksityiskohtaisia tietoja noin 1 700 eri lääkkeestä.  

Lääkkeet eivät vaikuta kaikkiin samalla tavoin. Aivojen ja muun elimistön toiminta vaihtelee eri ihmisillä. 

Jokaisen psyykkisen pahoinvoinnin taustalla on myös yksilöllinen tilanne ja elämänhistoria. Siksi lääkehoidon aloittamista arvioidaan yksilöllisesti ja sen vaikuttavuutta seurataan.  

Mielialalääkkeet vaikuttavat aivoissa erilaisia viestejä välittävien aineiden eli välittäjäaineiden pitoisuuksiin. Tällainen aine on esimerkiksi serotoniini, jonka toiminta aivoissa vaikuttaa muun muassa mielialaan ja vireystilaan.  

Tällä hetkellä ei ole täysin selvää, miksi mielialalääkkeet auttavat osaa ihmisistä. Eri lääkkeet voivat vaikuttaa osin eri reittejä. 

Nykykäsityksen mukaan keskeistä on se, että ne vaikuttavat hermoverkkojen toimintaan laajemminkin kuin vain yksittäisten aineiden pitoisuuksia lisäämällä. 

Lähtökohtaisesti nuoren hoitoon yhdistetään aina myös muuta hoitoa. Tämä ei tarkoita kuitenkaan sitä, että nuori tarvitsisi välttämättä esimerkiksi pitkäaikaista psykoterapiaa. 

Osalle lääkkeet saattavat auttaa merkittävästi voinnin kohentumiseen. Nykykäsityksen mukaan lääkehoidon ja terapian yhdistelmä on usein tehokkaampaa kuin lääkehoito tai terapia yksinään.  

Mielialalääkkeet eivät tuo päihdyttävää vaikutusta. Päihteiden väärinkäyttäjät tietävät yleensä tämän.  

Melatoniini on aivoissa sijaitsevan käpylisäkkeen erittämä hormoni. Se on aine, joka siirtyy rauhasesta verenkiertoon ja vaikuttaa ympäri kehoa. Melatoniinin vaikutukset liittyvät pääasiassa vireystilaan: melatoniini väsyttää.  

Illanvirkku voi siirtää vuorokausirytmiään ottamalla melatoniinia purkista ennen sitä kellonaikaa, jolloin sitä luontaisesti erittyy.  Parhaiten melatoniini toimii, kun vuorokausirytmiä siirretään tunti kerrallaan yhä varhaisemmaksi.  Kun uuteen rutiiniin oppii, voi melatoniinin käytön lopettaa. 

Tämän hetken käsityksen mukaan melatoniini on varsin turvallinen aine eikä siihen synny riippuvuutta. 

Melatoniini helpottaa nukahtamista, mutta ei pakota elimistöä nukahtamaan. Vaikka verenkierrossa olisi paljonkin melatoniinia, pystyy henkilö toimimaan virkeästi, kunhan hän on riittävän motivoitunut tai stressaantunut. 

Nykyisin lääkärit määräävät rauhoittavia lääkkeitä hyvin harvoin. Niitä tarvitaan joskus voimakkaan ahdistuneisuuden tilapäiseen helpottamiseen. Ne tuovat vain lyhytaikaisen avun. Kun vaikutus lakkaa, ahdistus tyypillisesti palaa.  

Rauhoittavia lääkkeitä tarvitaan kuitenkin esimerkiksi leikkauksen esilääkitykseksi. Rauhoittavista lääkkeistä ei ole apua masennukseen. 

Ensin arvioidaan lääkehoidon riskejä suhteessa siihen tilanteeseen, että lääkkeitä ei käytetä. Sitten valitaan lääke, josta on odotettavissa nimenomaan tälle potilaalle enemmän hyötyä kuin haittaa. 

Lääkkeen määräämisellä tarkoitetaan sitä, että lääkäri määrää apteekkia luovuttamaan reseptin haltijalle lääkettä, jota ei saa myydä ilman reseptiä. Lääkäri ei siis määrää potilasta vaan apteekkia.  

Lain mukaan vain lääkäri voi määrätä lääkkeitä. Lääkäri on saanut pitkän yliopistokoulutuksen, jonka aikana hän on oppinut paljon ihmisen biologiasta ja fysiologiasta sekä biokemiasta ja lääkkeistä. 

Nuorisopsykiatri  

Lääkkeitä on nykyisin niin paljon, että kukaan lääkäri ei perin pohjin tiedä kaikkea kaikista lääkkeistä. Psyykenlääkkeet tuntee parhaiten psykiatri eli psyyken sairauksiin erikoistunut lääkäri.  Nuorisopsykiatri tietää parhaiten, mitkä lääkkeet soveltuvat nuorille.  

Yleislääkäri 

Yleislääkärikin pystyy määräämään joitakin psyykenlääkkeitä, kun hän käyttää hyödykseen erikoislääkäreiden ohjeita. Näitä ohjeita on Suomessa koottu esimerkiksi Käypä hoito -suosituksiin.  

Apteekin farmaseutti neuvoo lääkkeiden käytössä 

Myös farmaseutit ovat opiskelleet yliopistossa lääketietämystä, mutta heitä ei ole koulutettu sairauksien ja häiriöiden diagnosointiin. He eivät siis määrää lääkkeitä, mutta he voivat neuvoa niiden käytössä 

Usein lääkäri ja farmaseutti tekevät yhteistyötä: Lääkäri määrittelee, mitä vaikuttavaa ainetta potilaalle halutaan antaa. Farmaseutti taas tietää esimerkiksi sen, voiko lääkkeen liuottaa nesteeseen ja miten lääke parhaiten säilyy.  

Ennen kuin lääkäri määrää lääkkeitä, on hänen diagnosoitava tilanne. Diagnoosilla tarkoitetaan, että lääkäri määrittelee riittävällä tarkkuudella, minkä tyyppisestä vaivasta potilas kärsii. Kun diagnoosi on selvillä, voidaan lääketieteellistä tietoa hyödyntäen valikoida sopivat hoidot, esimerkiksi lääkkeet.  

Psykiatriassa diagnoosi on usein käytännössä kuvaus oireista ja niiden yhdistelmästä. Diagnoosi ei aina pidä sisällään tietoa ongelman syntymiseen vaikuttaneista tekijöistä. 

Lähes kaikki nuorille määrätyt lääkkeet ovat tabletteja, kapseleita tai joskus nestemäisiä valmisteita. Ne voi hyvin ottaa kotona.  

Lääkehoitoa ei saa lopettaa omin päin. Tähän on ainakin kolme syytä. 

1. Tarvitaan ohjeistus 

Lopettaminen täytyy tehdä lääkäriltä saadun ohjeistuksen mukaisesti. Osa lääkkeistä pitää esimerkiksi lopettaa asteittain, jotta välttyy sivuoireilta.  

2. Vaikutusta ei aina osaa itse arvioida 

Vaikka lääkkeestä ei huomaa saavansa mitään hyötyä, voi se silti olla ratkaisevaksikin avuksi. Esimerkiksi mielialalääkettä suositellaan jatkettavaksi vielä 3–6 kuukauden ajan mielialan korjaantumisen jälkeen, jotta masennus ei uusiudu.  

3. Omien terveystietojen tulee olla ajan tasalla 

Jos lopettamisen tekee omin päin, eivät terveydenhuollon ylläpitämät potilastiedot pysy ajan tasalla. Kun seuraavan kerran asioi terveydenhuollossa, saattaa lääkäri olettaa, että lopetettu lääkitys on edelleen käytössä.  

Oireita saatetaan pitää erityisen hankalina, jos niitä ilmenee asiakirjoissa mainituista lääkkeistä huolimatta.  

Lääkärit joutuvat myös miettimään lääkkeiden yhteisvaikutuksia. Joskus voi käydä niin, että johonkin vaivaan ei voida valita parhaiten soveltuvaa lääkettä, koska sillä on yhteisvaikutuksia omin päin lopetetun, mutta potilastietoihin yhä kirjatun lääkityksen kanssa. 

Toiselle määrättyjä lääkkeitä ei pidä syödä. 

Lääkehoito päätetään aina yksilöllisesti. Siinä huomioidaan esimerkiksi diagnoosi, vaivan vaikeusaste, potilaan ikä ja kehitysvaihe sekä muut diagnoosit ja lääkkeet. Mikä auttaa yhtä, ei auta toista. Mikä on turvallinen toiselle, ei ole turvallinen toiselle. 

Toiset lääkkeet ovat vaarallisempia kuin toiset. 

Puhutaan terapeuttisesta leveydestä, joka on suurimman turvallisen ja pienimmän tehoavan lääkeannoksen välinen ero. Jos terapeuttinen leveys on suuri, ei tapahdu suurta vahinkoa, vaikka vahingossa ottaisi kaksin- tai kolminkertaisen annoksen. 

Jos terapeuttinen leveys on kapea, mitataan lääkkeen veripitoisuuksia määrävälein. Lääkkeen imeytyminen voi vaihdella, eikä pelkkä annos ei kerro, paljonko lääkkeestä imeytyy verenkiertoon. 

Jos ottaa tahallaan liikaa lääkettä, seuraa myrkytys. Riippuu lääkkeestä, kuinka vaarallista se on.  

Hyvä keino muistaa ottaa lääkkeitä niin kuin lääkäri on tarkoittanut niitä otettavaksi, on annostella lääkkeet dosettiin. Dosetissa on pieni luukku jokaiselle viikonpäivälle. 

Joissakin doseteissa on useampia luukkuja päivää kohti. Tällaista dosettia kannattaa käyttää, jos joutuu syömään lääkkeitä, joita otetaan eri aikoihin tai useampia annoksia päivässä.  

Psyykenlääkkeet kannattaa aina säilyttää lukkojen takana.  Suositeltava käytäntö on, että vanhempi huolehtii lääkkeen säilyttämisestä ja nuori lääkkeen syömisestä.  

Lääkkeiden väärinkäytöllä tarkoitetaan sitä, että lääkkeillä pyritään saamaan aikaan päihtymystila. Nuorille määrätään nykyisin melko vähän lääkkeitä, joilla saisi aikaan tällaisia vaikutuksia. 

Mieliala- tai psykoosilääkkeet eivät tee päihtymystiloja. Rauhoittavia lääkkeitä nuorille ei juurikaan kirjoiteta. 

Monet ADHD- lääkkeet ovat sukua amfetamiinille. Amfetamiini on päihdyttävä aine. ADHD-lääkkeistä on kuitenkin pyritty tekemään sellaisia, että niistä irtoaa vaikuttavaa ainetta vain hitaasti. Näin päihdyttävää vaikutusta ei tule. Lyhytvaikutteisia ADHD-lääkkeitä käytetään kuitenkin jonkun verran väärin. 

Kaikilla lääkkeillä on sekä toivottuja että haitallisia vaikutuksia. Yleisimpien psyykelääkkeiden haittavaikutukset ovat kuitenkin lieviä, ohimeneviä ja annoksesta riippuvaisia.   

Esimerkiksi mielialalääkkeet aiheuttavat hoidon alussa tyypillisesti lievää päänsärkyä, ruokahaluttomuutta, pahoinvointia ja vatsavaivoja. Harvinaisempaa, mutta mahdollista, on myös ahdistuneisuuden lisääntyminen.   

Kun elimistö on tottunut lääkkeeseen, haittavaikutus väistyy ja lääkeannosta voidaan tarvittaessa nostaa.  

Osa mielialalääkkeistä vaikuttaa myös seksuaalitoimintoihin. Jos tällaisia vaikutuksia on, kannattaa asia ottaa avoimesti puheeksi lääkärin kanssa.   

Jotkut psyykenlääkkeet aiheuttavat painon nousua. Painon nousu on yksilöllistä. Joskus se on niin suurta, että lääke pitää vaihtaa toiseen valmisteeseen.  

Jotkut psyykenlääkkeet aiheuttavat väsymystä. Väsymyksen lisääntyminen on joskus toivottukin vaikutus. Väsymyskin kyllä yleensä väistyy ajan myötä. 

Eri lääkkeiden yhtäaikainen käyttö on harvoin vaarallista. Toisaalta myös luontaistuotteet voivat vaikuttaa psyykenlääkkeen kanssa niin, että voi syntyä vaarallisia yhteisvaikutuksia. 

On tärkeää kertoa kaikista käytössä olevista lääkkeistä, luontaistuotteista ja ravintolisistä lääkärille.  

Pääsääntö on, että mitä vaikeampi sairaus, sitä enemmän haittavaikutuksia hyväksytään. Lääkärin tehtävä on arvioida, milloin odotetut hyödyt ylittävät haitat. Etukäteisarviointi on kuitenkin vain suuntaa antavaa, koska ihmiset reagoivat lääkkeisiin yksilöllisesti.  

Jos aloitettu lääke aiheuttaa liikaa haittavaikutuksia, pitää lääkkeestä luopua tai vaihtaa se toiseksi. Annosmuutoksista pitää aina neuvotella hoitavan lääkärin kanssa. 

Alaikäisille ehdotetaan psyykenlääkkeitä hyvin harkitusti. Lääkevalinnassa käytetään vain niitä lääkkeitä, jotka ovat olleet aikuisilla käytössä jo pidempään ja osoittautuneet turvallisiksi. 

Lääkkeitä määrätään vain silloin, kun lääkehoidosta pidättymisen arvioidaan olevan haitallisempaa kuin lääkkeen käyttämisen.  

On harvinaista, että huoltaja ei saisi tietää alaikäisen lääkehoidosta. Lääkärit ja hoitajat pyrkivät aina siihen, että alaikäinen ottaisi huoltajansa mukaan hoitoonsa. Mielenterveysasioiden hoitaminen on paljon tuloksellisempaa, kun hoidossa ovat mukana kaikki läheiset. 

Lain mukaan alaikäisellä on kuitenkin tietyin edellytyksin oikeus kieltää se, että lääkityksestä tai muusta hoidosta kerrotaan vanhemmille. Tällöin hänen täytyy ikäänsä ja kehitystasoonsa nähden olla kykenevä päättämään omasta hoidostaan. Tarkkaa ikärajaa tähän ei ole määritelty, sillä nuoret kehittyvät eri tahtiin. 

On myös tilanteita, jolloin vanhempien kanssa keskustellaan aina. Esimerkiksi päihtynyttä tai osastohoitoa tarvitsevaa alaikäistä ei koskaan hoideta ilman yhteydenottoa hänen huoltajiinsa. 

Nuorta ei voi pakottaa ottamaan lääkettä kuin aivan poikkeuksellisissa tilanteissa. Joskus ihminen on niin sairas, ettei hän ymmärrä omaa parastaan vaan on välittömästi vaaraksi itselleen tai muille. Tällaisessa tilanteessa saatetaan sairaalaosastolla joutua antamaan psyykenlääkettä vastoin potilaan tahtoa. 

Nuorelle pyritään aina selittämään, miksi lääkettä on hänelle määrätty ja miksi hänen kannattaa sitä syödä. Jos vanhemmat eivät pysty vakuuttamaan nuorta, kannattaa ottaa yhteys lääkkeen määränneeseen lääkäriin.