Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Vanhemman muistilista

Olet opetellut monia keinoja tukea lapsesi tai nuoresi vointia vaikeassa tilanteessa. On kuitenkin hyvä muistaa, että tärkeintä lapsellesi on sinun läsnäolosi. Merkityksellistä keinojen ja työkalujen taustalla on sinun ja lapsesi välinen hyvä suhde.

Näillä vanhemmuuden taidoilla voit tukea myönteistä ilmapiiriä ja vuorovaikutusta. Kun suhtautumistapasi on kannustava ja myötäelävä, on myös uusien taitojen oppiminen ja käyttäminen helpompaa. 

Ole kärsivällinen ja myötätuntoinen 

Lapsesi tai nuoresi ei ole valinnut voida huonosti. Hänellä on nyt vaikeaa, mutta sinä vanhempana voit auttaa ja tukea.  

Älä odota nopeita muutoksia – muutos vie aikaa. Hyväksy, että myös takapakit kuuluvat matkaan. Rohkaise yrittämään. Rohkaise uusien taitojen käyttöön, ja tue arjen harjoittelussa. 

Toimi esimerkkinä 

Lapset oppivat tarkkailemalla muita, etenkin vanhempiaan. Osoita omalla toiminnallasi, miten vaikeita tilanteita lähestytään ja miten niistä selvitään välttelemisen sijaan. 

Pyri eläytymään lapsesi asemaan  

Pyri eläytymään lapsesi tai nuoresi kokemuksen, ajatusten ja tunteiden äärelle, vaikka se voi ristiriitatilanteissa olla vaikeaa.  

Kun asetut tarkastelemaan tilanteita omasta ja toisen näkökulmasta, paranee kykysi ymmärtää lastasi ja voit löytää toimivampia keinoja ristiriitatilanteiden helpottumiseen.  

Huomaa hyvä lapsessasi, ja kerro se hänelle 

Osoita, että välität. Palkitse ja kehu yrittämisestä. Huomioi se, että hän käyttää uusia taitojaan sekä pyrkii kohtaamaan ja voittamaan haasteitaan. Motivoit lastasi tai nuortasi jatkamaan yrittämistä, kun osoitat kiinnostusta ja annat myönteistä palautetta. 

Pidä huolta omasta jaksamisestasi 

Muista, että sinun jaksamisesi ja hyvinvointisi on ensiarvoisen tärkeää, jotta pystyt olemaan lastasi varten.