F51 Ei-elimelliset unihäiriöt

Tämä luokka pitää sisällään sekä unettomuushäiriöt että parasomniat. Ei-elimelliset unihäiriöt ovat psykiatrisia häiriöitä, joiden taustalla on tunne-elämään liittyviä vaikeuksia. 

Unettomuus on yleisin unihäiriö, ja tässä tekstissä keskitytäänkin pääasiassa siihen.  

Luokan diagnoosit: 

• F51.0 Ei-elimellinen unettomuus 
• F51.1 Ei-elimellinen liikaunisuus 
• F51.2 Ei-elimellinen uni-valverytmin häiriö 
• F51.3 Unissakävely 
• F51.4 Yöllinen kauhukohtaus 
• F51.5 Painajaisunet 

Ryhmään kuuluvat myös diagnoosit F51.8 Muu ei-elimellinen unihäiriö sekä F51.9 Määrittämätön ei-elimellinen unihäiriö.  

Tilapäinen unettomuus on osa tavanomaista elämää, mutta sen alkaessa herättää huolta ja stressiä kehittyy unettomuushäiriö. 

Parasomniat ovat unen erityishäiriöitä. Niihin kuuluvat muun muassa unissakävely, yölliset kauhukohtaukset sekä painajaisunet.  

Kriteerit 

Unettomuushäiriöt 

Pitkäkestoisessa unettomuushäiriössä oireet kestävät vähintään kolme kuukautta. Unettomuushäiriössä esiintyy nukahtamisen vaikeutta tai vaikeutta pysyä unessa, tai nukkuminen ei virkistä. Univaikeuden tulee ilmetä vähintään 3 kertaa viikossa kuukauden ajan, ja se aiheuttaa huolta tai vaikuttaa toimintakykyyn.  

Unettomuusoireiden tunnistaminen ei riitä pitkäkestoisen unettomuushäiriön diagnoosiin, vaan on osoitettava, että muu sairaus ei riittävästi selitä näitä oireita.

Unettomuuden diagnoosi perustuu ensisijaisesti huolelliseen anamneesiin, kliiniseen tutkimukseen ja nukkumispäiväkirjan pitämiseen.

Parasomniat 

Parasomniat voidaan yleensä diagnosoida anamneesin perusteella. Oleellista on, missä määrin unihäiriö vaikuttaa toimintakykyyn.  

Sairauden kulku ja ennuste 

Aikuisväestöstä arviolta noin kolmannes kärsii ajoittain unettomuudesta. Se voi ilmentyä missä elämänvaiheessa tahansa. Tilapäinen ja lyhytaikainen unettomuus ei yleensä vaadi hoitoa.  

Noin 10–15 %:lla unettomuus kuitenkin vaikuttaa toimintakykyyn. Pitkäkestoista unettomuutta esiintyy Suomessa noin joka kymmenellä.  

Unettomuuden taustalla voi olla monia erilaisia tekijöitä, mutta yleensä taustalla on elämäntilanteen muutos. Unettomuus voi liittyä myös somaattiseen tai psykiatriseen sairauteen, lääkkeiden tai päihteiden käyttöön tai olla toiminnallista.  

Unettomuuden pitkittyessä voi kehittyä unettomuushäiriö. Pitkäkestoinen unettomuus suurentaa monien sairauksien ja tapaturmien riskiä, heikentää toimintakykyä ja huonontaa elämänlaatua. Siihen liittyy myös kohonnut itsemurhan sekä alkoholi- ja lääkeriippuvuuden riski.  

Parasomniat 

Parasomniat ovat tavallisia lapsilla, ja suurella osalla oireet katoavat aikuisikään mennessä.  

Omahoito ja hoito 

Pitkäkestoinen unettomuushäiriö hoidetaan siihen erikseen kohdennetulla hoidolla, eikä pelkkä samanaikaissairauden hoitaminen riitä. 

Unettomuuden ensisijainen hoito on unettomuuteen kohdistettu kognitiivinen käyttäytymisterapia, jota voidaan toteuttaa yksilö- tai ryhmämuotoisesti. Sillä pyritään vaikuttamaan unen säätelyyn sekä unettomuutta ylläpitäviin tekijöihin.

Omahoito-ohjelma, nettiterapia ja lääkitys

Unettomuuden hoidon voi aloittaa välittömästi Mielenterveystalon unettomuuden omahoito-ohjelman avulla. Mielenterveystalosta löytyy myös unettomuuden nettiterapia, johon voi päästä lääkärin lähetteellä. Molemmat perustuvat kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan.  

Myös lääkityksestä voi olla apua unihäiriön hoidossa, mutta sen tarve tulee arvioida yksilöllisesti. 

Lääkehoitoa voidaan yhdistää kognitiiviseen käyttäytymisterapiaan, mutta kognitiivinen käyttäytymisterapia on yksinään pelkkää lääkehoitoa tehokkaampaa. Pitkäaikaisen hoitotuloksen saavuttamiseksi lääkehoitoa tulisi jatkaa kognitiivisella käyttäytymisterapialla, jolla voidaan myös auttaa purkamaan lääkehoitoa.