F84.5 Aspergerin oireyhtymä

Aspergerin oireyhtymä on autismikirjon häiriö, johon liittyy 

• sosiaalisen vuorovaikutuksen poikkeavuuksia 
• mielenkiinnon kohteiden ja toimintojen rajoittuneisuutta 
• toimintojen kaavamaista toistuvuutta. 

Se mielletään lapsuusiän autismia lievemmäksi. Siinä ei esiinny kielen tai älyllisen kehityksen viivästymistä. 

Uudemmissa diagnostisissa järjestelmissä (DSM-5 ja ICD-11) laaja-alaisiin kehityshäiriöihin luokitellut erilliset diagnoosit, kuten autismi ja Aspergerin oireyhtymä, on yhdistetty autismikirjon häiriön diagnoosin alle. Sen vuoksi niitä tarkastellaan tässäkin yhdistettynä.  

Kriteerit 

Autismikirjon häiriön ydinoireita ovat: 

1. vuorovaikutuksen ja kommunikaation poikkeavuus 
2. rajoittuneet, toistuvat ja joustamattomat käytösmallit tai poikkeavat ja rajoittuneet kiinnostuksen kohteet

Diagnoosin kannalta on oleellista, ettei puheen tuottamisessa tai ymmärtämisessä tai kognitiivisessa kehityksessä todeta merkittävää viivästymää. 

Omatoimisuus, sopeutumiskäyttäytyminen ja ympäristöön kohdistuva uteliaisuus vastaavat henkilön kolmen ensimmäisen elinvuoden aikana normaalia älykkyyskehitystä. 

Motoristen taitojen kehittyminen voi kuitenkin olla hieman jäljessä. Motorinen kömpelyys on tavallista. 

Häiriöön kuuluu myös vaikeuksia sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Lisäksi tavallisia ovat epätavallisen intensiiviset ja seikkaperäiset harrastukset tai rajoittuneet, toistuvat ja kaavamaiset käytösmallit, mielenkiinnon kohteet tai toiminnot.  

Häiriön kulku ja ennuste 

Autismikirjon häiriön taustalla voi olla monenlaisia aivojen toimintaan vaikuttavia syitä. Näitä voivat olla geneettiset ja epigeneettiset tekijät sekä ympäristön altistavat tekijät. 

Sosiaalisen vuorovaikutuksen ja viestinnän vaikeudet alkavat yleensä 1–2-vuotiaana. Oireet voivat kuitenkin alkaa jo aiemmin.  

Osa autismikirjon häiriöistä diagnosoidaan myöhemmin. Diagnosointi voi tapahtua vasta kouluiässä tai aikuisiällä, kun sosiaalisia vuorovaikutustaitoja koskevat vaatimukset lisääntyvät tai elämässä on merkittäviä muutoksia. 

Häiriö on tärkeää diagnosoida myös vanhemmalla iällä, jotta hoito-, kuntoutus- ja tukitoimet voidaan suunnitella riittäviksi.  

Häiriötä on arvioitu ilmenevän noin 1 %:lla väestöstä. Se on pojilla selvästi yleisempi kuin tytöillä.  

Autismikirjon häiriöön liittyy useiden muiden häiriöiden ja sairauksien suurentunut riski. On tärkeää, että myös ne tunnistetaan ja hoidetaan.

Omahoito ja hoito 

Autismikirjon häiriötä ei nykytiedon valossa voida estää tai parantaa. Siihen on kuitenkin tarjolla erilaisia kuntoutus- ja tukitoimia, joiden avulla voidaan helpottaa arkea. 

Yleensä autismikirjon häiriöstä kärsivä hyötyy ennakoitavasta ja säännönmukaisesta arjesta, sopivasta vaatimustasosta ja arjen muutosten välttämisestä.

Kuntoutuksessa keskeistä on tiedon antaminen ja ohjaaminen. Jotkut hyötyvät kognitiivisesta käyttäytymisterapiasta, muista psykologisista hoitomuodoista sekä toiminnan tarjoamisesta. 

Kuntoutus suunnitellaan yksilöllisesti. Se voidaan toteuttaa usean eri ammattilaisen yhteistyönä.