Lapsi ja läheisen itsetuhoisuus

Alle kouluikäisen lapsen kysymykset ovat yleensä konkreettisia ja arkeen liittyviä. Hän ei ymmärrä sellaisia käsitteitä kuin kuolema tai itsetuhoisuus ainakaan samalla tavalla kuin aikuinen ne tarkoittaa. Hän kuitenkin huomaa kodin tunnelman, aikuisten huolen ja muutokset arjessa. Niistä on tärkeää keskustella. 

Alakouluikäinen ymmärtää jo kuoleman lopullisuuden. Omaan tai läheisen kuolemaan liittyvät pelot ovatkin pikkukoululaisilla melko tavallisia. 

Lapsella on jo valmiudet ymmärtää monenlaisia mielen hyvin- ja pahoinvointiin liittyviä asioita, jos niistä hänelle kerrotaan. Hän saattaa kuitenkin kehittää mielikuvituksellisia selityksiä sellaiselle, mistä ei puhuta.

Yläkouluikäiset nuoret pohtivat usein elämään ja kuolemaan liittyviä kysymyksiä. Itsetuhoisuus on yleensä tuttu asia esimerkiksi populaarikulttuurista. Nuori saattaa pohtia itsetuhoisuutta moraalisesta tai filosofisesta näkökulmasta. Toisaalta hän usein pohtii sitä myös omakohtaisesti ja omiin kokemuksiinsa peilaten. 

• Otollisin hetki keskustelulle on silloin, kun lapsi itse kysyy tai puhuu aiheesta suoraan tai epäsuorasti.  
• Jos aihe on yllättäen esiin tullessaan liian vaikea, voit sanoa: ”Onpa hyvä kun kysyit / kerroit, että se painaa mieltäsi. Juttelen mielelläni siitä kanssasi, mutta nyt ei ole hyvä hetki. Jutellaanko huomenna?” On tärkeää, että myös palaat aiheeseen silloin, kun olet luvannut. 
• Jos lapsi ei puhu aiheesta, jonka epäilet vaivaavan häntä, avaa keskustelu sopivalla hetkellä. Kerro, että haluat kuulla lapsen ajatuksia ja olla hänen tukenaan. Älä painosta lasta. 
• Lapselle voi olla helpointa jutella jonkin yhteisen puuhan, kuten ruoanlaiton, piirtelyn tai pelaamisen, lomassa. 

• Käy keskustelua pienissä erissä. Mitä pienempi lapsi, sitä lyhyemmän ajan hän jaksaa. Lasta ei kannata väkisin pidätellä keskustelussa. 
• Jätä molemmille mahdollisuus sulatella asiaa ja palata siihen myöhemmin.  
• Kannusta lasta tuomaan esiin huoliaan ja kysymyksiään, kun niitä tulee mieleen. 
• Voit myöhemmin kysyä lapselta esimerkiksi: ”Puhuimmekohan asiasta riittävästi, vai jäikö jokin vielä mietityttämään? Jutellaanko vielä?” 
• Joskus lapset osaavat kertoa omista mietteistään ja tunteistaan. Joskus se on lapselle hyvin vaikeaa. Tärkeintä on ilmaista lapselle, että hänen kysymyksensä, huolensa ja tunteensa ovat tärkeitä ja aikuinen on kiinnostunut niistä. 

• Kerro lapselle, että hän saa kertoa omista mietteistään ja kysyä kysymyksiä. Kiitä rohkeudesta, kun hän tekee niin.  
• Näytä lapselle, että kestät aiheesta puhumisen sekä lapsessa heräävät tunteet ja kysymykset.  
• Lapsi havainnoi tarkkaan aikuisen kehonkieltä: voiko aiheesta puhua, vai viestiikö aikuisen olemus, että tämä on kielletty aihe?  
• Aikuisen tunteet saavat näkyä, eikä esimerkiksi itkeminen ole pahasta. 
• Jos kuitenkin menet aivan tolaltasi, palaa asiaan, kun olet rauhoittunut. Kerro, että aihe on sinulle vaikea, mutta haluat olla lapsen tukena. 
• Kerro lapselle, että sinulla on aikuisia tukenasi, eikä lapsi ole vastuussa sinun tunteistasi.

• Kysy lapsen ajatuksista, tunteista ja kokemuksista. Lapsi saattaa pohtia tapahtuneen merkitystä itselleen monesta kulmasta. Joku miettii, kuka hänestä pitää huolta, jos äiti joutuu sairaalaan tai kuolee. Toinen pohtii, johtuuko isän itsetuhoisuus siitä, että lapsi ei tehnyt kotitöitään. Kolmas pelkää, että tulee itsekin itsetuhoiseksi murrosiässä kuten sisarus.  
• Rauhoita turhia pelkoja tai syyllisyyttä. Hyväksy kuitenkin se, että kaikki pelot eivät ole aiheettomia. Älä vähättele lapsen pelkoa. 
• Tarjoa lapselle apua sen ymmärtämiseen, mitä hän on kuullut, nähnyt ja kokenut. Pyri kertomaan lapselle ymmärrettävällä tavalla, mitä on tapahtunut tai meneillään.  
• Voit myös kysyä lapselta, mistä hän on ajatellut esimerkiksi sisaruksen poissaolon, äidin itkuisuuden tai isän käytöksen johtuvan. Se voi auttaa korjaamaan väärinkäsityksiä. 
• Älä salaa lapselta asioita, joista hänellä on omia havaintoja. Jos lapsi on havainnut läheisen itsetuhoisuuden esimerkiksi kuulemalla siitä tai näkemällä teon tai sen jälkiä, on lapsen kanssa tärkeää puhua asiasta suoraan.  
• Älä silti kerro lapselle yksityiskohtaista tietoa itsetuhoisuudesta, jos se ei liity lapsen näkemään, kuulemaan tai kokemaan. Esimerkiksi itsemurhayrityksen tekotavasta ei kannata kertoa, ellei lapsi ole itse jollakin tavalla todistanut tilannetta.