Jos hetkeksi pysähdytään ajattelemaan tunnetta ilman ajatusta, olemme kenties havainnon edessä, johon on syytä tarttua. Oletko koskaan huomannut, että esimerkiksi vihan tunne kehossa jatkuu, vaikka siihen liittyvät ajatukset olisivatkin väistyneet? Pohdit kenties, miksi yhä tunnen vihaisuutta, vaikka siihen ei olisi enää syytä ja ajatukset asiasta olisivat muuttuneet. Tuntuu siltä, että tunne ikään kuin elää kehossa omaa elämäänsä.
"Toisinaan vie jonkin aikaa ennen kuin myrsky laimenee ja huuhtoutuu pois. Joskus on hyvä antaa vain tunteen olla ja mennä ohi omia aikojaan ilman, että hämmentyy sen olemassaolosta."
Entäpä sanonta "itku pitkästä ilosta”? Oletko huomannut, että toisinaan voimakkaan ilon mentyä ohi, seuraa lievä alakulon tunne, jota ei oikein pysty selittämään. Vaikka tutkittua tietoa ei tästä ole tarjota, voisi asian kuvitella yksinkertaistetusti siten, että mielihyvähormonikyllästyksen jälkeen tulee aivan kuin hetkellinen puutostila välittäjäaineista, ennen kuin keho taas asettuu tasapainoon.
Jos tunteita tarkastellaan fyysisenä ilmiönä, voisiko se auttaa paremmin ymmärtämään, miksi tunteet eivät aina tottele tahtoa? Miksi tunteet eivät poistu tai ilmene sen mukaan, mitä haluamme? Voisiko tämä näkökulma auttaa sietämään jotain kiusallista tunnetta paremmin?
