Siirry pääsisältöön

Aran oppilaan tukeminen

Kaikki lapset voivat olla välillä arkoja toisten ihmisten tai uusien asioiden suhteen. Arkuus näkyy koulussa usein jännittämisenä. Joskus jännitys on niin voimakasta, että se haittaa uusista tilanteista ja kouluarjesta selviytymistä.

Tämä teksti auttaa koulun aikuisia tukemaan nepsypiirteistä oppilasta. Ohjeista voi kuitenkin saada apua muidenkin ujojen ja varovaisten oppilaiden kanssa toimimiseen.  

Keskeiset asiat

  1. Arkuus voi näyttäytyä  

  • hankaluutena mennä uusiin paikkoihin 
  • vaikeutena kohdata uusia ihmisiä ja tilanteita 

Näissä tilanteissa oppilas vetäytyy, seuraa sivusta tai hakee turvaa koulun tutuista aikuisista.  

  1. Tavallisissa tilanteissa ilmenevä voimakas jännittyneisyys tai pelokkuus johtuu aivojen pelkokeskuksen tavanomaista voimakkaammasta reagoinnista. 

  1. Rohkaisemalla ja aikuisen tukea tarjoamalla voi kannustaa oppilasta tekemään asteittain niitä asioita, joita tämä jännittää. On tärkeää selvittää, millaisia tavoitteita lapsella itsellään on rohkaistumisen suhteen.  

Mitä arkuus tarkoittaa? 

Arkuus ja ujous ovat tavallisia ominaisuuksia. 

Aivojen mantelitumaketta kutsutaan myös pelkokeskukseksi. Joskus se reagoi tarpeettoman voimakkaasti sellaisiin ärsykkeisiin, joita ei todellisuudessa tarvitsisi pelätä.  

Tällöin hengityksen tahti kiihtyy. Keho valmistautuu taistelemaan, pakenemaan tai jähmettymään, vaikka tilanne olisi vaaraton. 

Miten arkuus näkyy koulussa? 

Oppilas  

  • ei lähesty uusia ihmisiä koulussa oma-aloitteisesti 
  • ei halua tulla kouluun, jos tuttu kaveri on poissa 
  • voi pelätä ja jännittää uusia ihmisiä ja tilanteita voimakkaasti 
  • ei osallistu opetuskeskusteluun tai jättää vastaamatta, vaikka tietäisi tai osaisi 
  • voi vaikuttaa ryhmätöissä passiiviselta 
  • on hiljainen kohdatessaan uusia ihmisiä 
  • tutustuu hitaasti ikätovereihin ja jättäytyy ryhmästä sivuun 
  • ei osallistu vaan seuraa sivusta, jos päivän ohjelma on tavallisesta poikkeava 
  • ei pysty tulemaan kouluun, jos opettajalla on sijainen 

Arkuus voi näyttäytyä myös 

  • piiloutumisena 
  • opettajan tai muiden koulun aikuisten seuraan hakeutumisena 
  • kotiin jäämisenä retki- tai juhlapäivinä 
  • kieltäytymisenä tutuistakin tehtävistä sekä muutoksista tai uusista tilanteista 

Mitä opettaja voi tehdä?

Rohkeus on taito, jota voi harjoitella aikuisen tuella vähän kerrallaan. Kun oppilas saa jännittävissä ja pelottavissa tilanteissa onnistumisen kokemuksia, hän huomaa, ettei mitään kamalaa tapahtunutkaan vaan tilanteesta selvittiin.  

Opettajan keinoja tukea arkaa oppilasta 

  • Rohkeutta voi oppia kokemalla onnistumisia jännittävissä tilanteissa.  
  • Selvitä, missä asioissa lapsi haluaisi tulla rohkeammaksi. 
  • Kannusta ja rohkaise lasta. 
  • Aikuisen tukea kannattaa vähentää tilanteista vähän kerrassaan ja asteittain.  
  • Ennakointi auttaa kohtaamaan jännittäviä tilanteita.  
  • Rentoutuminen auttaa ylivirittynyttä kehoa palautumaan.  
  • Lapsi voi tarvita omien onnistumistensa huomaamiseen aikuisen apua ja onnistumisten sanoittamista.  

Muista

Arka lapsi voi olla myös 

  • tarkka havainnoimaan ympäristöään 
  • mielikuvituksellinen ja luova 
  • harkitseva ja rauhallinen  
  • uskollinen niille ihmisille, jotka pääsevät hänen lähelleen 

Harjoituksia aran oppilaan tukemiseen koulussa  

Harjoituksia voi hyödyntää  

  • ryhmässä ennaltaehkäisevästi  
  • yksilön tukena esimerkiksi opiskeluhuollossa  

Kokeillaan yhdessä  

Tutkitaan yhdessä koulussa -harjoituksen avulla voit saada lisää tietoa oppilaan omista kokemuksista, jotka liittyvät arkuuteen.  Harjoituksen voi jakaa ryhmälle täytettäväksi tai täyttää yhden oppilaan kanssa yhdessä keskustellen. 

Opetellaan hengityksen rauhoittamisen avulla rauhoittamaan mieltä ja kehoa.

Opetellaan tunnistamaan, milloin keho on rento ja milloin se on jännittynyt. Apuna käytetään leikkiä, jossa vuorotellen jännitetään ja rentoutetaan lihaksia.

Harjoitus auttaa huomaamaan mitä asioita jo uskaltaa tehdä sekä asettamaan tavoitteen.

Aikuisten toiminta 

Arka oppilas voi tarvita toisten tukea rohkaistuakseen toimimaan erilaisissa tilanteissa. Opettajan muistilista auttaa jäsentämään, mitä asioita tulee muistaa huomioida.

Ennakkoon tehtävä suunnitelma vähentää epävarmuutta tulevasta tapahtumasta sekä helpottaa tapahtumassa toimimista.

Yksilökohtaisesti tehtävässä suunnitelmassa sovitaan, miten aikuinen tukee uuden taidon harjoittelussa ja miten tukea vähennetään asteittain.

Miten Mielenterveystalo.fi voi auttaa?

Oirekyselyt

Oirekyselyn avulla voit arvioida oireidesi vakavuutta. Saat tuloksista myös vinkkejä siitä, mitä sinun kannattaisi seuraavaksi tehdä.

Omahoito-ohjelmat

Omahoito-ohjelmien avulla voit parantaa hyvinvointiasi silloin, kun sinulla on huoli mielenterveydestäsi tai lieviä oireita. Omahoito-ohjelmissa on tietoa ja harjoituksia. 

Nettiterapia

Nettiterapia pohjautuu itsenäiseen työskentelyyn verkossa. Oireisiisi erikoistunut nettiterapeutti antaa palautetta harjoituksistasi ja vastaa niiden aikana heränneisiin kysymyksiin. Tarvitset nettiterapiaan lääkärin lähetteen.

Sinua saattaa kiinnostaa myös