Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten sopeutua eläkkeelle?

Eläkkeelle jääminen herättää usein helpotusta ja innostusta. Samalla se usein herättää myös pelkoja, surua ja huolestuneisuutta. Luopuminen työroolista ja -yhteisöstä on usein haikeaa, vaikka edessä olisikin monella tapaa odotettu aika.

Eläkkeelle jäämiseen liittyvät huolet 

Huolestuttaako sinua, miten tulet taloudellisesti toimeen jäätyäsi eläkkeelle? Se on usein ensimmäisiä pohdinnan kohteita. Huoli toimeentulosta voi kuormittaa mielenterveyttä. Myös huoli palveluiden ja avun saatavuudesta voi painaa mieltä. 

Joistakin tuntuu, että elämältä katoaa tarkoitus eläkkeelle jäämisen myötä. Jotkut voivat aluksi kokea putoavansa tyhjän päälle. 

Sopeutumisvaikeuksien riski kasvaa, jos elämäsi ja ystäväpiirisi ovat olleet työkeskeisiä. Samoin voi tapahtua, jos sairauden tai työttömyyden vuoksi eläkkeelle jääminen tapahtuu yllättäen. 

Valmistautuminen auttaa 

Jos sinulla on ystäviä, jotka ovat jo eläkkeellä, keskustele heidän kanssaan. Se usein auttaa. Voit myös hakeutua kurssille, joka valmentaa eläkkeelle jäämiseen. 

Eläkeaika voi olla elämän parasta aikaa 

Totuttelun jälkeen eläkkeellä olo lisää useimpien tyytyväisyyttä ja onnellisuutta. Monet, jotka ovat olleet muutaman vuoden eläkkeellä, kertovat elävänsä elämänsä parasta aikaa. 

Voit käyttää vapaa-ajan itsellesi mielekkäiden harrastusten parissa. Voit myös kokeilla uusia asioita. Myös ihmissuhteille jää enemmän aikaa.

Seuraavalla videolla eläkeläinen, psykologi Pirkko Lahti, kertoo eläkkeelle jäämisen vaikutuksista mielen hyvinvointiin. 

Elämänkonkari kertoo 

”Mun elämäni on täynnä. Se on semmoisessa mallissa, että mä en ois ikinä kuvitellut vanhuutta tällaisena mahdollisuutena."

Voimaa uuteen arkeen 

Ihmissuhteet 

Ihmissuhteet kannattelevat iästä riippumatta. Ihmissuhteiden laatu on yhtä tärkeää kuin tapaamisten määrä. Eniten hyvinvointia tukee yhteys sellaisiin ihmisiin, jotka ovat luotettavia ja merkityksellisiä. 

Riitaisat tai haastavat ihmissuhteet voivat kuluttaa voimavaroja. Olennaisinta on, kuinka itse koet tilanteesi. Raskaatkin ihmissuhteet voivat olla merkityksellisiä, mielekkäitä tai opettavaisia. Tällaista voi olla esimerkiksi omaishoitajana toimiminen. 

Osallistuminen ja vuorovaikutus 

Osallistuminen ja vuorovaikutus tuovat vaihtelua ja merkitystä arkeen. Siksi myös satunnaiset ja lyhytaikaiset ihmissuhteet lisäävät hyvinvointia. 

Erilaisten yhteisöjen ja vapaaehtoistoiminnan kautta voi saada mahdollisuuksia jakaa kokemuksia, auttaa muita ja tehdä kiinnostavia asioita yhdessä muiden kanssa. 

Elämykset ja harrastukset 

Hakeudu itsellesi mieluisten elämysten ja harrastusten pariin. Taide ja kulttuuri tarjoavat uusia oivalluksia, samaistumisen kohteita ja haltioitumista.  

Musiikin kuunteleminen, soittaminen ja laulaminen tukevat aivojen terveyttä. Myös luonnolla on monenlaisia hyvinvointivaikutuksia mieleen ja kehoon. 

Oman näköinen elämä 

Elä itsesi näköistä elämää. Omannäköinen elämä tuo mielekkyyden kokemuksia. Iästä riippumatta elämäntavat ja -tyylit ovat yksilöllisiä ja vaihtelevia.  

Työelämän jälkeen arkielämän merkitys usein kasvaa. Silloin on tärkeää pystyä vaikuttamaan arjen kulkuun. Pyri arjessasi toimimaan arvojesi mukaisesti. 

Pohdi

Omia arvoja on välillä hyvä tarkastella. Niitä voi muokata joustavammiksi sekä suopeammiksi itseä ja muita kohtaan.

Voit pohtia, miten uskomuksesi elämästä vaikuttavat hyvinvointiisi. Saavatko ne sinut voimaan paremmin vai huonommin? 

Elämänkonkari kertoo

”Elämän mielekkyys on kaiken perusta. Samoin se, että pystyy hallitsemaan omaa elämäänsä. Olen joskus huolissani niistä, jotka eristäytyvät. Heitäkin voisi jokin pieni toiminta auttaa. Miten heidätkin saataisiin mukaan edes hetkeksi?”