Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten suhtautua kehon muutoksiin?

Tutun sanonnan mukaan keho vanhenee, mutta mieli pysyy samana. Peilissä näkyy muutoksia, vaikka itsestä tuntuu samalta kuin ennenkin. Monille ikääntyminen tarkoittaa juuri fyysistä vanhenemista. Ikä tuntuu ja näkyy kehossa.

Fyysinen vanheneminen johtaa muutoksiin toimintakyvyssä. Voit joutua luopumaan joistakin itsellesi tärkeistä harrastuksista tai paikoista. Myös kodin sisällä liikkuminen voi ennen pitkää vaikeutua.  

Sopeutuminen kehon ikääntymiseen 

Muutokset haastavat sekä sisun että luovuuden. Miten sopeudun uuteen tilanteeseen? Millaisia vaihtoehtoja ja selviytymiskeinoja voin kehittää?  

Liikkumisen vaikeudet ja toisten apuun tukeutuminen voivat olla pelottavia kokemuksia. Itsemääräämisentunteen säilyttäminen onkin tärkeää, vaikka tarvitsisikin apua.  

Pohdi

  • Mitä konsteja sinä olet keksinyt arjen pieniin ongelmiin?  
  • Millaisia selviytymiskeinoja juuri sinulla on?  

Kipujen kanssa selviytyminen 

Eläkeiässä kehon vaivat vaikuttavat yleiseen hyvinvointiin aiempaa vähemmän. Ne eivät haasta minäkuvaa enää samalla tavalla kuin nuorempana.  

Myös kehon vaivoihin voi kehittää selviytymiskeinoja. Yksi valittaa kipua ja saa siitä voimaa jaksamiseensa. Toinen taas keskittyy muihin asioihin kivusta huolimatta.  

Pohdi

Miten olet oppinut hyväksymään kehossasi tapahtuvia muutoksia? 

Elämänkonkari kertoo

”Kehitän elegantteja vanhuuden vaivojen valitustapoja. Vaivojaan saa vaikertaa, mutta vain sopivin annoksin”