Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

7. Valitse vuorovaikutustapa

Vuorovaikutus usein jatkuu samassa sävyssä, jossa se on aloitettu. Esimerkiksi aiheeton syyttely saa toisen helposti hyökkäämään tai puolustautumaan vetäytymällä.

Negatiivisen vuorovaikutuksen kehä

Mustasukkaisuudesta voi syntyä itseään ruokkiva kielteinen noidankehä. Esimerkiksi jos puoliso alkaa kuulustella, vakoilla tai syyttää kumppaniaan, voi tämä kokea käytöksen tungettelevana ja hyökkäyksenä. Seurauksena hän vetäytyy omiin oloihinsa.

Vetäytyminen saa toisen yhä epäluuloisemmaksi ja epätoivoisemmaksi. Mustasukkainen kokee epävarmuutta, pelkoa, ahdistusta sekä riittämättömyyden- ja turvattomuudentunteita. Kun mustasukkaisuus ja epäluulo purkautuvat vihaisesti, etääntyy kumppani vielä enemmän.

Mustasukkainen: pelko, epävarmuus

Mustasukkainen: hyökkää, syyttää

Kohde: ahdistuu, kokee epätoivoa

Kohde: vetäytyy

Negatiivisen kehän haitat

Näin pari voi joutua jumiin niin sanottuun kielteiseen vuorovaikutuksen kehään.

Molemmat voivat kokea suurta epävarmuutta, riittämättömyyttä, turvattomuutta, pelkoa ja epätoivoa. Tilanne, jossa kumppani muuttuu läheisestä ikään kuin viholliseksi, aiheuttaa turvattomuutta ja ahdistusta.

Mustasukkaisuuden kohde saattaa kokea tulevansa loukatuksi ja uhatuksi kumppanin taholta. Tilanne kärjistyy.

Negatiivisen kehän tunnistaminen

Osapuolet eivät ole tietoisia omasta osuudestaan ja vaikutuksestaan tilanteen ylläpitämisessä. Mitä tietoisempia molemmat ovat rooleistaan ja vaikutuksestaan tilanteen kulkuun, sitä helpompaa on löytää ulospääsy tilanteesta.

Vuorovaikutuksen kielteisiä kehiä esiintyy normaalisti kaikissa parisuhteissa. Ratkaisevaa suhteen hyvinvoinnille on se, kuinka hallitsevia tai ohimeneviä kielteiset keskustelut ovat.

Negatiivisen kehän pysäyttäminen

  • Tunnista, mikä teidän kielteinen kehänne on. Toimi tietoisesti noidankehän katkaisemiseksi. Voit esimerkiksi sanoa kumppanillesi: ”Huomaatko, että olemme taas kehällä, joka ei vie meitä eteenpäin. Ei mennä sinne nyt.”
  • Ota vastuu omasta toiminnastasi, jolla vedät toista kielteiselle kehälle.
  • Tunnista omat tunteesi kehällä.
  • Huomaa, miten oma toimintasi vaikuttaa toisen tunteisiin.
  • Kysy kumppanisi tunteista aktiivisella ja tukea antavalla tavalla.
  • Kerro pehmeästi omista tunteistasi, kuten haavoittuvuudestasi ja pelostasi.
  • Ajattele vuorovaikutuksen kielteistä kehää yhteisenä vihollisena, jota vastaan kamppailette.

Harjoitus: Vuorovaikutuksen negatiivisen kehän hahmottaminen

Miksi?

Kielteisen vuorovaikutuksen kehällä kumppanit etääntyvät toisistaan ja riidat lisääntyvät. Osapuolet eivät ole tietoisia omasta osuudestaan ja vaikutuksestaan tilanteen ylläpitämisessä. 

Tämän harjoituksen avulla opitte hahmottamaan oman suhteenne negatiivisia kehiä. 

Tämä harjoitus on tarkoitettu yhdessä tehtäväksi. Tämä ei sovellu parisuhteisiin, joissa esiintyy väkivaltaa.

Miten?

Lukekaa alta löytyvät kysymykset, ja pohtikaa niihin vastauksia.

1.Kun asiat eivät suju välillänne, mitä te tavallisesti teette?

Etsikää kumpikin alla olevasta listasta toimintatavat, jotka kuvaavat omaa toimintaanne parhaiten. Kun kumpikin on löytänyt omansa, kertokaa ne vuorotellen toisillenne.

Loading ...
Loading ...

2. Hahmotelkaa kumpikin erikseen sellainen negatiivinen kehä, jonka koette olevan teille tyypillinen.

Käyttäkää kuvauksissa yksinkertaisia verbejä, kuten painostaa, vetäytyä, huutaa, kuvaamaan toimintatapojanne. Yrittäkää täyttää aukot tekstissä.

Esimerkiksi: ”Mitä enemmän sinä kuulustelet ja syytät minua uskottomuudesta, sitä enemmän minä vetäydyn ja käyn etäiseksi.”

”Mitä enemmän sinä käyt etäiseksi, sitä enemmän minä yritän ottaa selvää, mitä todella tapahtuu. Kuulustelen ja hyökkään yhä enemmän.”

Loading ...

Ja niin syntyy kielteinen kehämme.

3. Vertailkaa vastauksianne ja yrittäkää laatia niiden pohjalta yhteinen versio, joka tuntuu teistä molemmista sopivalta.

Loading ...

4. Mitä tunnette silloin, kun asiat eivät suju välillänne hyvin ja joudutte kielteisen vuorovaikutuksen kehälle?

Valitkaa kumpikin listasta sanat, jotka parhaiten kuvaavat omia tuntemuksianne.

Loading ...

5. Mitä tunteita valitsitte?

Näytättekö te näitä tunteita toisillenne? Jos ette näytä, mitä tunteita näytätte niiden sijaan? Keskustelkaa vastauksistanne yhdessä.

Loading ...

Keskusteltavaksi

  • Miltä arvelet vaikuttavasi kumppanisi silmissä tällaisella hetkellä? Tarkista vastaus häneltä.
  • Onko tämä negatiivinen kehä aina ollut osa suhdettanne, vai onko se alkanut jossain tietyssä vaiheessa?
  • Oletko oppinut toimintatapasi jossain aiemmassa ihmissuhteessasi?
  • Onko näistä toimintatavoista ollut sinulle apua?