F94 Lapsuudessa tai nuoruusiässä alkavat sosiaalisen vuorovaikutuksen häiriöt

Valikoivaa puhumattomuutta osoittava lapsi puhuu normaalisti joissain tilanteissa, mutta on johdonmukaisesti puhumatta toisissa. Tyypillisesti lapsi puhuu sujuvasti kotioloissa, mutta on puhumaton tai lähes puhumaton esimerkiksi koulussa. 

Vaikka lapsi ei puhu joissain tilanteissa, on hänen kykynsä tuottaa ja ymmärtää puhetta normaalia tai lähellä sitä. Puhumattomuus ei myöskään selity riittämättömällä kielen osaamisella.

Lapsuuden kiintymyssuhteiden reaktiivisessa häiriössä lapsen kyky muodostaa normaali kiintymyssuhde on häiriintynyt. Lapsen suhteet huoltajiin ovat pitkäaikaisesti poikkeavat. Lapsi on kykenemätön hyödyntämään tukea ja lohdutusta. Hän on vetäytyvä, välinpitämätön, pelokas tai aggressiivinen.

Hoitamattomana häiriö vaikeuttaa toimintakykyä ja myöhempiä ihmissuhteita, jopa koko elämän ajan.

Diagnoosiin vaaditaan, että vuorovaikutussuhteen poikkeavuus voidaan varmentaa tai sitä voidaan pitää todennäköisenä.

Estottomassa kiintymyssuhdehäiriössä lapsen kyky valikoida henkilöitä, joilta hän hakee lohdutusta, on puutteellinen.

Tavallisesti sosiaalinen vuorovaikutus tuntemattomien ihmisten kanssa on liian tuttavallista. Lapsi saattaa hakeutua estotta fyysiseen läheisyyteen vieraiden kanssa tai käyttäytyä muutenkin tunkeilevasti.

Huomionhakuisuuteen saattaa liittyä aggressiivisuutta.

Valikoivan puhumattomuuden taustatekijät voivat olla 

• perinnöllisiä
• liittyä perheen sisäisiin tai kasvatuksellisiin haasteisiin 
• liittyä traumaattisiin kokemuksiin 

Häiriötä pidetään ahdistuneisuuden muotona eikä niinkään puheen ja kielen kehityshäiriönä. Valikoivasti puhumattomilla lapsilla esiintyy tavallista enemmän sosiaalista herkkyyttä tai ujoutta sekä sosiaalisten tilanteiden pelkoa ja vetäytyneisyyttä.  

Häiriö ilmenee tavallisesti 3–4 vuoden iässä, mutta se tunnistetaan yleensä vasta 6–9 vuoden iässä. 

Häiriötä on arvioitu esiintyvän alle 1 %:lla lapsista, ja sitä pidetään suhteellisen harvinaisena.

Lapsuuden kiintymyssuhdehäiriöt kehittyvät varhaislapsuuden hoidon huomattavan laiminlyönnin, hyväksikäytön tai hoitajien jatkuvan vaihtumisen seurauksena. Kaikille laiminlyödyille tai hyväksikäytetyille lapsille ei kuitenkaan kehity kiintymyssuhdehäiriötä.

Kiintymyssuhdehäiriön oireet alkavat viiden vuoden ikään mennessä.

Lapsuusiän kiintymyssuhteiden estottomuuden ajatellaan kehittyvän, kun lapsella ei ole mahdollisuutta muodostaa kiintymyssuhteita jatkuvasti vaihtuvien hoitajien takia.

Kiintymyssuhteiden estottomuuteen liittyy usein ADHD:ta.

Valikoivan puhumattomuuden hoidossa pyritään kehittämään sosiaalisia taitoja ja lieventämään ahdistusta.

Tavoitteena on saada lapsi puhumaan sosiaalisissa tilanteissa. Tämä vaatii yhteistyötä koulun ja muiden ympäristöjen kanssa.

Perheterapian tehokkuudesta on vain vähän tutkimusta, mutta perheen mukaan ottaminen nähdään tärkeänä.

Kognitiivisten, psykodynaamisten ja käyttäytymisterapeuttisien hoitomuotojen sekä ryhmäterapiamuotojen tehokkuudesta on hieman näyttöä.

Kiintymyssuhdehäiriöiden hoidossa hoito määritellään häiriön vaikutusten ja lapsen iän perusteella. Mitä vanhempi lapsi on, sitä monimutkaisempaa on hoidon toteutus ja muutoksen aikaansaaminen.

Pienillä lapsilla oleellista on löytää uusia turvallisia kiintymyksen kohteita. Psykoterapia voi olla tehokas hoitomuoto.