Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

4. Vihaisen lapsen moodi

Vihaisen lapsen moodissa voi olla vaikea hallita omaa kiukuntunnettaan.

Vihaisen lapsen moodissa tuntee olevansa kuin kiukkuinen lapsi

Saatat kokea vihan-, ärtyneisyyden-, turhautumisen- tai kärsimättömyydentunteita. Vihaisena voi myös olla hankala toimia itselleen hyvällä tavalla.

Miten vihaisen lapsen moodi syntyy?

Vihaisen lapsen moodi voi syntyä, jos ympäristö ei vastaa omiin haavoittuvuudentunteisiin tai vihaisuus ei ole ollut sallittua. Seurauksena aikuisena olla vaikeaa toimia vihaisuudentunteiden kanssa. Niitä voi olla vaikea hallita tai hyväksyä.

Kiukku voi tulla esiin hallitsemattoman tuntuisina ryöpsähdyksinä. Siitä usein seuraa ongelmia ihmissuhteissa. 

Kiukun saattaa myös kieltää itseltään. Siihen on vaikea saada kosketusta. Silloin on vaikea pitää omista rajoista kiinni.

Vihantunteet ovat sallittuja

Kaikki ihmiset kokevat kiukuntunteita, ja niitä kuuluukin kokea. Vihaisuus on energiaa, jolla puolustamme rajojamme ja menemme eteenpäin.

Mikä tunne vihaisuuden taustalla on?

Jos huomaat olevasi vihaisen lapsen moodissa, anna itsellesi aikaa rauhoittua. Pyri suhtautumaan vihaisuudentunteeseen hyväksyvästi. Tunteelle on jokin hyvä syy, vaikka se saattaakin liittyä johonkin aiempaan elämäntapahtumaan.

Vihaisen lapsen moodissa keskeinen tarve on tulla ymmärretyksi. Pohdi, mikä haavoittuvuudentunne vihasi taustalla on. Vihaisuus muuttuu helpommin hallittavaksi, kun haavoittuvuus sen taustalla tulee kohdatuksi.

Vihantunteiden käsitteleminen

Katso videolta, miten vihaisuus näkyy Pekan arjessa ja miten hän lähtee työstämään sitä korjaavan mielikuvatyöskentelyn avulla.

Muista

Jos huomaat olevasi vihaisen lapsen moodissa, anna itsellesi aikaa rauhoittua. Vihaisuus muuttuu helpommin hallittavaksi, kun haavoittuvuus sen taustalla tulee kohdatuksi.