Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten päihdeongelmaa hoidetaan?

Päihdeongelmaa voidaan hoitaa monella tavalla. Ammattilaisen järjestämää hoitoa toteutetaan esimerkiksi terveydenhuollossa, päihdehuollon erityispalveluissa ja sosiaalitoimessa.

Päihdehuollon erityispalveluita ovat esimerkiksi selviämis- ja vieroitushoitolaitokset, A-klinikka, nuorisoasema, päihdekuntoutuslaitokset, terveysneuvontapisteet sekä päiväkeskukset.  

Huumeiden käyttöä voi hoitaa myös itsehoidon keinoin, esimerkiksi tämän omahoito-ohjelman avulla. Voit käyttää tätä omahoito-ohjelmaa itsenäisesti tai muun hoidon ohella.

Päihdeongelman omahoito 

Omaa huumeiden käyttöä on syytä tarkastella ajoittain. Samalla kannattaa miettiä, tulisiko käyttöä vähentää tai lopettaa kokonaan.  

Seuraavat vinkit voivat tukea sinua tavoitteessasi: 

  • Huolehdi terveellisestä ja monipuolisesta ruokavaliosta ja riittävästä unensaannista. 
  • Tee liikkumisesta itsellesi rutiini. Liikkuminen voi olla esimerkiksi kävelyä, joogaa tai kuntosalilla käymistä. 
  • Tee itsellesi päiväohjelma, ja täytä päivääsi päihteettömällä toiminnalla.
  • Pidä itsesi liikkeellä ja toimeliaana. Toimettomana olo voi altistaa retkahduksille.
  • Luo uusia verkostoja ja solmi ihmissuhteita henkilöihin, jotka tukevat tavoitettasi.
  • Tee riskienhallintasuunnitelma.
  • Harjoittele kieltäytymään huumeista

Vertaistuki 

Useat tahot tarjoavat vertaistukea päihdeongelman kanssa kamppaileville ja heidän läheisilleen. Ryhmistä saa tukea monipuolisesti eri elämänalueille, esimerkiksi tunteiden käsittelyyn, ihmissuhteisiin ja arjenhallintaan.  

Yhteenkuuluvuuden- ja kuulluksi tulemisen tunne tukee päihdeongelmasta toipuvaa. 

Tietoa oman paikkakuntasi vertaistukimuodoista voit etsiä internetin hakukoneista. Voit tutustua esimerkiksi oman alueesi NA- ja AA-ryhmiin, A-klinikoihin, A-kiltoihin ja Elokolot-kohtaamispaikkoihin.

Vieroitushoito  

Vieroitushoito on akuuttihoitoa päihdekierteen keskeyttämiseen. Vieroitushoidossa mahdollisesti ilmeneviä vieroitusoireita voidaan hoitaa lääkityksen avulla.  

Vieroitushoitoon voi päästä ottamalla yhteyttä omalle päihdepoliklinikalle, nuorisoasemalle tai terveyskeskukseen. Akuuttitilanteessa lähetteen voi saada myös päivystyksestä. 

Mihin voin saada apua vieroitushoidosta? 

Vieroitushoitoa toteutetaan esimerkiksi seuraavien päihteiden ongelmallisen käytön vuoksi: 

  • alkoholi 
  • lääkkeet 
  • huumausaineet 
  • useampien päihteiden sekakäyttö 

Missä vieroitushoito tapahtuu? 

Vieroitushoito voi tapahtua vieroitushoitolaitoksessa, avohoidossa tai kokonaan kotona. Tilanne arvioidaan aina yksilöllisesti ja käytetty päihde huomioon ottaen.  

Laitosvieroitus tapahtuu ympärivuorokautisesti osastohoidossa. Laitoksessa tapahtuva vieroitushoito on valvottua ja rajattua esimerkiksi kulkemisen suhteen. 

Avovieroituksessa asiakas tekee vieroitusta terveydenhuollon ammattilaisen ohjeen mukaisesti. Asiakas käy sovituilla käynneillä ammattilaisen luona. 

Kotivieroituksessa vieroitushoito tapahtuu kokonaisuudessaan asiakkaan kotona. Sosiaali- ja terveydenhuollon ammattilaiset käyvät sovitusti tukikäynneillä vieroitushoidossa olevan luona. 

A-klinikan avopalvelut 

A-klinikka tarjoaa usealla paikkakunnalla päihdehoidon avopalveluita. Niitä on tarjolla esimerkiksi keskusteluapuna, pari-tai perhetapaamisina sekä ryhmämuotoisena toimintana. Hoitoa on osin saatavilla myös verkossa.  

Hoidossa pyritään huomioimaan kokonaistilanne, mukaan lukien fyysinen ja psyykkinen terveys sekä sosiaalinen tilanne. 

Tarjolla on myös erilaisia matalan kynnyksen palveluita, esimerkiksi terveysneuvonnan tai ehkäisevän päihdetyön merkeissä.

Opioidikorvaushoito 

Opioidikorvaushoito on opioidiriippuvuuden hoitoa. 

Korvaushoidon toteutustapa vaihtelee tilanteittain ja paikkakunnittain. Hoitoon kuuluu korvaushoitolääkkeen annostelu hoitosuunnitelman mukaisesti sekä erilaiset psykososiaaliset hoitomuodot. Hoidossa on keskeistä luottamuksellinen omahoitajasuhde. 

Korvaushoidon tavoitteena on   

  • päihteiden käytön lopettaminen tai päihdehaittojen vähentäminen   
  • elämänlaadun kohentuminen 

Muista

Tietoa oman paikkakuntasi vertaistukimuodoista voit etsiä hakemalla netistä tietoa paikallisista NA- tai AA-ryhmistä, A-klinikoista tai A-Killan palveluista.