Siirry pääsisältöön

Omahoito-ohjelma

Miten paniikkikohtaus kehittyy?

Paniikki kehittyy yleensä nopeasti. Voi tuntua, että paniikki alkaisi yhtäkkiä, kuin tyhjästä. Todellisuudessa paniikin kehittymiseen vaikuttavat omat ajatukset ja tulkinnat. Niitä voi onneksi muokata.

Kaikki kokevat silloin tällöin lieviä epämiellyttäviä fyysisiä tai psyykkisiä tuntemuksia. 

Paniikkikohtauksessa sympaattinen hermosto aktivoituu hyvin voimakkaasti ja äkillisesti. Vaikka todellista uhkaa ei ole, keho valmistautuu kohtaamaan äärimmäisen hätätilanteen.

Fyysiset tuntemukset

Epämiellyttävät tuntemukset liittyvät usein johonkin epämiellyttäväksi koettuun tilanteeseen, kuten yksin jäämiseen tai väentungoksessa olemiseen. Esimerkiksi hengitys saattaa hieman tihentyä tai rintakehässä tuntua pientä painetta.

Tämä on täysin normaalia, ja kaikki ihmiset tuntevat tällaisia tuntemuksia. Yleensä näihin fyysisiin tuntemuksiin ei kiinnitetä sen enempää huomiota. Paniikkihäiriössä ne kuitenkin havaitaan tavallista herkemmin.

Ahdistuneet ajatukset

Paniikkihäiriössä herää yleensä fyysisten tuntemusten seurauksena ahdistuneita ajatuksia. Tällaisia ovat esimerkiksi ajatus siitä, että ei pärjää yksin tai että omat tuntemukset näkyvät ulospäin.

Katastrofitulkinnat

Paniikkikohtaus saa tyypillisesti alkunsa, kun fyysisiin tuntemuksiin aletaan liittää niin sanottuja katastrofitulkintoja.

Katastrofitulkintoja ovat esimerkiksi

  • saan sydänkohtauksen
  • tulen "hulluksi"
  • en selviä tästä
  • minun täytyy paeta tästä tilanteesta

epämiellyttävä tunne

kehon tuntemukset

tarkkailu voimistaa tuntemuksia

tilanne tuntuu uhkaavalta

paniikki